Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

 

 

  Anonyymin ilmiannon vaikutus näkyy potilastiedoissani vielä tänäkin päivänä leimaten minut äkkiseltään ainakin oletettavasti mielenvikaiseksi. Joulukuinen terveyskeskuskäyntini alkoikin lääkärin kysymyksillä kesäkuun tapahtumista ja jouduin suu vaahdossa selvittämään miten asia oli mennyt.

  Potilaskertomuksessani Inkinen kertoo silmäilleensä kotisivuiltani tulostettua materiaalia. Mitään uhkailua hän ei tässä yhteydessä mainitse, vaikka se oli jo toista kertaa syynä virka-apupyynnön tekemiseen. Minua hakemaan lähteneille ensihoitajille on kerrottu, että olen ”paranoidinen ja kirjoitellut internetissä uhkaavia viestejä”. Inkinen myös kirjoittaa: ”virkavalta mielellään potilaan arvion toimittaisi” ja että ”mahdollisesti tilanne voi siis myös ulkopuoliseksi vaaralliseksi käydä ja näin ollen tehdään potilaasta virka-apupyyntö potilaan toimittamiseksi mielenterveysarvioon päivystykseen”.

  Poliisi on siis myös ollut Tyksin päivystykseen yhteydessä minun saattamisekseni mielentila-arvioon. Heidän toiveensa ei kuitenkaan henkilöidy kehenkään vaan jää kasvottomaksi. Samalla tavoin kasvottomaksi olisi jäänyt suurin osa koko keissistä, ellen olisi tilannut potilastietojani Tyksin arkistosta, kuljetuksia käsitteleviä dokumentteja Pelastuslaitokselta ja niin edelleen. Toki potilastietojeni saamistakin kontrolloi ja sabotoi ylilääkäri Pyrhönen

  Tapahtumien seurauksena koko terveydenhuolto-järjestelmä näyttäytyi minulle uudessa valossa. Se on yksi iso kasvoton organisaatio; kuin valtava hirviö, joka nielaisee kitaansa sen vangiksi joutuneen yksilön, jauhaen hänet koneistonsa rattailla hakkelukseksi.

  Tyksin yhteispäivystyksen ja terveyskeskuksien välillä on sovittu, että virka-aikana mielenterveysarviota tarvitsevat potilaat toimitetaan aina ensisijaisesti omalle terveysasemalleen. Kun Runosmäestä ei saatu minulle M1-lähetetettä, halusi joku kokeilla josko se onnistuisi päivystyksen kautta suoraan. No, ei onnistunut. Vastuuta asiasta ei tietenkään ota kukaan.

 

MAURI JÄÄSKELÄINEN 4.9.

 

  Minua oltiin siis hakemassa mielenterveys-arvioon jo toista kertaa muutaman päivän sisällä, koska olin kirjoitellut uhkaavia viestejä internettiin, vaikka en niin ollut tehnytkään, eikä kellään sellaisia viestejä ollut siis hallussakaan. Myönnän että kotisivuni on täynnä karkeaa kieltä ja tavanomaisesta poikkevia mielipiteitä, mutta ei ole terveysviranomaisten asia määritellä mikä on hyvän tavan mukaista ja mikä ei. Ei ole Tyksin päivystyksen lääkärin tai kenenkään muunkaan lääkärin toimivallan sisällä määritellä mitä internettiin saa kirjoittaa ja mitä ei. Tekstit ja viestit joissa uhataan väkivallalla tai solvataan ovat asia erikseen, mutta silloinkin kyseessä on poliisiasia. Vai onko julkisen terveydenhuollon lääkäreillä aikaa tutkia rikoksiakin nykyään?

  Mieleeni jäi konstaapelin lausunto 18.6.: ”Me ei oteta kantaa terveysviranomaisten arvioihin.” Kun kerroin tekeväni asiasta rikosilmoituksen, hän kielsi tekemästä. ”Tee mieluummin valitus, koska ei ole poliisin asia selvittää milloin terveydenhuollossa on toimittu väärin,” hän sanoi.

  Mutta onko sitten terveydenhuollon asia määrittää mikä on rikosasia ja mikä ei? Ihmettelin miten terveysviranomaiset olivat omasta mielestään oikeutettuja määrittelemään hyvän tavan vastaiset kirjoitukset. Niitähän on internet täynnä, eikä sellaisten pohjalta voida ihmisiä mielentila-arvioon toimittaa. Ymmärrän jos uhkailee väkivallalla, kirjoittelee pommin valmistamisesta tms. mutta niin ei ollut tässä tapauksessa käynyt, vaikka niin toki väitettiin. Kun kysyin todisteita, ylilääkäri Pasi Pyrhönen vastasi että ko. tekstit on sittemmin poistettu internetistä. Hän valehteli, sillä en ole ikinä uhkaillut ketään Facebookissa, enkä muuallakaan internetissä.

  Valitin asiasta Tyksin potilasasiamies Virpi Saariselle ja hän otti yhteyttä Pasi Pyrhöseen, joka sai tietenkin Saarisen puolelleen. Saarinen kertoi puhelimessa asiassa toimitun lain mukaisesti. Voisin kuulemma valittaa Aluehallintovirastoon, mutta ettei siitä mitään hyötyä olisi.

  Valitinkin Aluehallintovirastoon, mistä sain yllätyksekseni vastauksen jo kuukauden päästä. Neljän sivun valitukseni, jossa oli liitteitä 14 sivun verran, kuitattiin kuitenkin yhdellä lauseella. Sen sijaan sain selvityksen miten saada tietojani ulos Tyksin potilastietokannasta. Olinhan ne tosin jo kaksi kertaa sieltä tilannut, mutta näin minun piti taas toimiman. Tämän jälkeen voisin kuulemma olla asiassa yhteydessä heihin uudestaan.

  Ajattelin aluksi jättää potilastietoni tilaamatta. Tyksin potilastiedot eivät ajalta ennen elokuuta 2015 näy kanta.fi – palvelussa, joten ne pitää erikseen anoa ja tilata. Koska Aluehallintoviraston Minna Luotonen kuitenkin antoi puhelimessakin ymmärtää, että tietoihini olisi lisätty jotain, tilasin potilastietoni nyt kolmannen kerran.

  Niissä ei ollut mitään uutta. Samat kertomukset, jotka omalla tavallaan leimaavat minut, vaikka mitään diagnoosia ei olekaan tehty. "Uhkaavat kirjoitukset Facebookissa" eivät ole päätyneet Tyksin potilastietoihin, mutta nehän olivatkin ”sittemmin poistettu internetistä”, kuten Pasi Pyrhönen kertoi vastineessaan.

  Ylitarkastaja Minna Luotosen vastine kuittasi siis olankohautuksella monen sivun selvitykseni ja ryhtyi sitten antamaan ohjeita kuinka saada ote potilastietorekisteristä, vaikka valitukseni liitteistä löytyy jo kaksi otetta omasta potilastietorekisteristäni. Hänen kirjelmänsä asiasisältö mahtui yhteen lauseeseen. Luotonen oli ollut yhteydessä Pasi Pyrhöseen, joka on ilmeisesti ohjeistanut häntä kertomaan kuinka potilaan vointia ei voida arvioida puhelimitse.

  Luotonen ei osannut sanoa mitään siihen, ettei väitettyjä uhkaavia tekstejä ole ikinä ollutkaan, ja etteivät omaiseni ole olleet yhteydessä Tyksin päivystykseen, kuten Pasi Pyrhönen ja Jere Inkinen kertoivat vastineissaan.

  Luotosen mukaan kaikki tahtovat vain minun parastani. Poliiseja ja virka-apupyyntöä hän puolusteli mm. esimerkillä diabeetikosta, joka saattaa horkassaan käydä aggressiiviseksi. Vaikka potilasta ei olekaan syytä epäillä väkivaltaiseksi, saattaa hän silti olla ambulanssihenkilökunnalle vaarallinen. Kun on ollut syytä epäillä kyseessä olleen hätätilanne, ei arviota tehneellä lääkärillä ole ollut aikaa soittaa minulle vointiani tiedustellakseen. On ollut välttämätöntä toimia nopeasti. Näin Luotonen.

  Kuitenkin hänelle osoittamistani asiakirjoista ilmenee selvästi, että ensihoidon koodi asialle on ollut ”D” eli ”ei kiireellinen”. Ensihoitajat ovat parkkeeranneet ambulanssin kotipihaani ja tämän jälkeen ottaneet yhteyttä poliisin saapumiseksi paikalle. Sitten on odoteltu 50 minuuttia heitä ja kiinteistöhuollon oven avausta.

  Kun huoli on tarpeeksi kova, mennään vaikka yksityisasuntoon sisälle, mutta siihen se sitten jää. Ei soittoa, ei viestejä. Kenties pääasia olikin päästä asuntooni. Mikä siellä niin kiinnosti, sitä en tiedä.

 

MINNA LUOTONEN 4.12.

 

  Puhelimitse tehdyn anonyymin ilmiannon perusteella ihmistä voidaan siis hakea kotoaan kerta toisensa jälkeen. Kuitenkaan häntä ei voida puhelimitse kuulla. Samaa sanoi Pasi Pyrhönen yhytettyäni hänet vihdoin langan päähän joulukuussa. Hänen mukaansa ongelma on jo siinä, ettei puhelimessa pystytä luotettavasti edes varmistamaan soittajan henkilöllisyyttä, saati sitten hänen terveytensä tilaa. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole silloin, kun ”omainen” tai muu potilaan ystäväksi tekeytyvä ihminen soittaa päivystykseen ilmaistakseen syvän huolensa tämän terveydentilasta.

  Pyrhösen mukaan laki määrää, että on velvollisuus tehdä virka-apupyyntö mikäli aihetta on. Vaikka ainahan potilaalta voi kysyä ja toki jos suostuu vapaaehtoisesti tulemaan, niin silloin ei tarvita siihen poliiseja mukaan, kuten hän sanoi. Näin ei kuitenkaan ollut tässä tapauksessa syytä toimia. Lisäksi mieluummin luotettiin toisen käden tietoihin ja anonyymeihin ilmiantoihin, kuin itse henkilöön.

  Saatuani Pyrhösen puhelimella kiinni, hän jopa pahoitteli tapahtunutta. Kirjallisesti hän ei sitä suostunut tekemään, eikä asia siitä olekaan kiinni. En minä ole hänen anteeksipyyntöään vailla. Haluaisin vain hänen myöntävän Jere Inkisen ja itsensä tekemät virkavirheet, jotta hän ei voisi toimia minua kohtaan enää samalla tavoin ja yhä väittää toimivansa oikein. En voi kuitenkaan pakottaa Pyrhöstä myöntämään mitään, vaan hän valitsee itse kantansa asiaan. Ja se kanta on ainakin tullut harvinaisen selväksi.

  Pasi Pyrhösen mielestä potilaaseen ei tarvitse olla yhteydessä ennen virka-apupyynnön tekemistä, vaikka asia ei muuten kiireellinen olekaan. Pasi Pyrhösen mielestä toisen käden tiedot ja anonyymi ilmianto riittävät syiksi tehdä virka-apupyyntö. Lisäksi näin voidaan toimia aina uudelleen ja uudelleen, sillä potilaan kunto voi aina muuttua.

  Voisin siis itse soittaa anonyymisti ensihoitajat ja poliisin hakemaan Pasi Pyrhösen kotoaan vaikka vuoden jokaisena päivänä, mikäli olisin vain huolestunut hänen tilastaan. ”Vaikka ainahan potilaalta voi kysyä ja toki jos suostuu vapaaehtoisesti tulemaan niin silloin ei tarvita siihen poliiseja mukaan,” kuten hän itse asian ilmaisi.

 

PASI PYRHÖNEN 11.2.

 

  Aluehallintoviraston lääninlääkäri Katja Paakkola puolestaan kieltäytyi ottamasta kantaa mihinkään muuhun kuin niihin asioihin, joihin Minna Luotonenkin oli kantaa ottanut. Eli kun ylitarkastaja jättää valituksen asiasisällöt käsittelemättä, voi lääninlääkärikin tehdä niin. Heidän esimiestään Jaska Siikavirtaa en saanut kiinni, eikä hän vastannut soittopyyntöihini.

 

KATJA PAAKKOLA 7.12.

 

  Kautta linjan johtavien lääkärien puheissa toistui sama selvitys asiaan: Ihmisen terveydentila voi aina muuttua, joten uusia hakuja voi tapahtua milloin vain. Eikä ”potilasta” itseään tarvitse asiassa konsultoida, sillä kun huoli on kova, ei siihen ole tarvetta. On parempi uskoa anonyymia ilmiantajaa ja muita toisen käden tietäjiä. On parempi lähettää ensihoitajat ja poliisit kansalaisen oven taakse hänen terveytensä varmistamiseksi.

  Mitä siitä, että tämä on vapauden riisto ilman rikosepäilyä? Mitä kansalaisen itsemäärämisoikeudesta? Mitä siitä, että tämä on valtava sosiaalinen haitta ihmiselle? Mitä siitä, että päivän työt tai askareet jäävät kesken, kun viranomaiset vangitsevat yksilön hänet mielentila-arvioon kiikuttaakseen? Mitä siitä, että viranomaisilla olisi tärkeämpääkin tekemistä?

  Ennen kaikkea, mitä siitä, että mielenvikaiseksi jo lähtökohtaisesti leimattu ihminen saattaa hermostuksissaan riehaantua ja tämän johdosta päätyä tarkkailulähetteellä vangituksi eli tahdosta riippumattomaan hoitoon. Potilasta voidaan pitää neljä päivää tarkkailussa ja tänä aikana pumpata hänet niin täyteen erilaisia lääkkeitä, että vahvistava diagnoosi kolmen kuukauden lisävangitsemiseen, eli tahdosta riippumattoman hoidon jatkamiseen saadaan helposti.

  Tämän jälkeen sitä on virallisesti hullu, eikä muuksi muutu. Yritä siinä sitten olla toimiva palanen yhteiskuntaa.

  Aluehallintoviraston päätöksistä ei voi valittaa, joten ajattelin, että ainoa jälkellä oleva valitusväylä on poliisi tai Valvira.

  En jaksaisi kuitenkaan lähteä käräjille ja Valvira käsittelee nettisivujensa mukaan vain tapauksia, joissa epäillään hoitovirheen johtaneen potilaan kuolemaan tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen. Joten ei muuta kuin uutta valitusta Aluehallintovirastolle. Tällä kertaa kysymykset selkeinä, yksinkertaisina ja numeroituina, jotta ylitarkastaja varmasti tietäisi mihin haluan vastauksen. Minna Luotosen en enää halua valituksiani käsittelevän, hän on näyttönsä antanut.

  Tällä hetkellä (6/2017) olen odottanut Aluehallintoviraston vastausta valituskirjelmääni vuoden ja neljä kuukautta. Syksyllä pitäisi kuulemma tulla valmista. Laitoin tämän kirjoituksen sivulleni, koska se on ajankohtainen Turun kaupunginsairaalan väärinkäytösten tultua julki. Viitaten aikaisempiin kirjoituksiini satanisteista ja heidän koko yhteiskunnan läpäisevästä vallastaan, on perusteltua väittää terveydenhuoltojärjestelmän olevan satanistien hallussa. Erityisesti monet johtavat lääkärit ja esimiehet ovat satanisteja, jotka suojelevat toisiaan ja käyttävät asemaansa hyväkseen kiusatakseen ja kiduttaakseen potilaita.