Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

 

 

 

 

 

 

 

 

   Kikewatch ja Kerhon vähämieliset agentit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Muutaman muun satanisti-juutalaisen bisnesmiehen kanssa, edesmennyt Samuel O'Neill pyöritti erittäin tuottoisaa bisnestä. Vaikka Samuel menehtyikin syöpään alkuvuodesta 2011, toiminta jatkuu ja laajenee vuosi vuodelta. Nämä kyykäärmeet nimittäin asennuttavat kameroita kuuluisien tai muuten merkittävien tai jotakuta kiinnostavien ihmisten koteihin, hotellihuoneisiin, hytteihin, neuvottelutiloihin ja niin edelleen. Nämä lähes mikroskooppisen kokoiset langattomat kamerat, jotka on varustettu myös pienellä mikrofonilla, taltioivat ihmisten yksityiselämää, jota sitten myydään videoringissä nimellä "Tapes".

 Rikkaiden kerhoon kuuluva ihminen voi halutessaan katsella esim. Bob Dylania hölkkäämässä asuntonsa kuntosalin juoksumatolla, tai Scarlett Johanssonia istumassa paskalla. Vain todellinen merkkihenkilö voi välttää taltioiduksi tulemisen, sikäli kun kuninkaallisia tai illuminateja nyt merkittävinä pitää. Toki hekin päätyvät kuviin. Onhan kameroita kattavasti erilaisissa tärkeiden ihmisten paikoissa. Nauhoja heidän edesottamuksistaan ei kuitenkaan koosteta.

 Ns. tavalliset ihmiset eivät tiedä asiasta. Siitä tietävät rikkaat ja kuuluisat, jotka eivät kuitenkaan hekään voi asialle mitään. Sofia Coppola kertoi vasta tunnetuksi tulleen Quentin Tarantinon pitäneen itsetunnonkohotus-monologeja peilin edessä kotonaan, kunnes sai tietää Tapesista. Pitikö hänelle nyt jo kertoa, joku Tapesin asiakas oli valitellut. Olisihan sen ehtinyt myöhemminkin. Sofia itse vittuili minulle näkevänsä mitä kotonani teen. Kehotin Samuelia asennuttamaan kameroita hänenkin kylppäriinsä. Monet vaikutusvaltaisethan säästyvät tältä. Heidän kodeissaan on kameroitu vain olohuone ja keittiö. Lapsiperheissä kameroita on vähemmän, tai ehkä pedofiilit satanistit kuten O'Neill vain pidättävät alaikäisten alastomuutta sisältävät nauhat itsellään.

 Itse nauhat toimitetaan asiakkaille, tai ainakin toimitettiin, nimenomaan fyysisinä tallenteina, nauhoina. Näin minulle kerrottiin. Harmikseni en muista missä formaatissa nauhat olivat, mutta kyllä sekin vielä selviää. Voisi olettaa, että kyseessä on jokin hieman harvinaisempi formaatti. Nauhojen pyörittämiseen tarvitaan siis oma dekkinsä. Se voi olla naamioitu dvd-soittimeksi, radioksi tai vastaavaksi.

 Tapes on julkinen salaisuus, joka tiedetään hyvin Suomessakin. Lehtijuttuja siitä ei ole tietääkseni tehty, tosin muistan hämärästi City-lehdestä aiheesta lukeneeni joskus 90-luvulla. Populaarikulttuurissa Tapes näkyy mm. Metallican useina kiertue- ja studiovideoina. Kuultuaan ko. asiasta 80-luvun lopulla, päättivät Metallican tyypit videoida tekemisiään ja myydä niitä ihmisille, koska kokivat, että näin tapahtuu joka tapauksessa.

  Koska kaikki Tapesin omistajat ovat juutalaisia, olen kutsunut järjestelmää myös nimellä Kikewatch. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö juutalaisia valvottaisi samalla tavoin kuin muitakin. Koskemattomuus todella koskee vain illuminateja ja kuninkaallisia. They Live - örkeistä en osaa sanoa.

 Kuvaussysteemiä pidetään Samuel O'Neillin mukaan yllä, jotta tiedetään mitä ihmiset tekevät. Jotta kukaan ei tekisi mitään sopimatonta. Jotta ihmiset rajoittaisivat omaehtoisesti tekemisiään ja sanomisiaan. On sanomattakin selvää, että Tapes on oivallinen apu myös politiikassa ja liike-elämässä. Lisäksi se on mahtava bisnes. Tienatuilla rahoilla ostetaan varmaan uusia kipoja. Paitsi Chris O'Neill ei ostele, hän kun esittää katolilaista.

 

 Tarpeeksi valveutunut satanisti voi itsekin tehdä bisnestä Tapesilla asennuttamalla itse kameroita parhaaksi katsomaansa kohteeseen ja liisaamalla tätä yhteyttä. Itse asennetulla kameralla voi myös vaikuttaa siihen, minkälainen nauha materiaalista koostetaan.

 Omaan asuntooni kameroita asennutti O'Neillin lisäksi ainakin elokuvatuottaja Joel Silver, joka kävi henkilökohtaisesti luonani Turussa kesällä 2010. Hän soitti edellisellä viikolla, olenko kotona jos hän tulee käymään. Sitten eräs kaunis kesäpäivä hän ilmaantui oveni taakse apurinsa kanssa. Sisään päästyään Silver tuikkasi minua jollain terävällä. Pian nauroin katketakseni ja simahdin lattilalle. Heräsin ennen aikojani nähdäkseni Silverin ja hänen apurinsa touhuavan kameran kattoon kiinnittämisen parissa. 

 

 Kamerat ovat pienentyneet ja halventuneet vuosi vuodelta. Kun vuonna 2001 ne saattoivat olla parin sentin mittaisia ja muistuttaa ulkonäöltään transistoria, oltiin 2010 päästy riisinjyvän kokoisiin, mustiin ja erittäin tahmeisiin versioihin. 2020 kamerat ovat jo häviävän pienen kokoisia ja niin halpoja, että niitä voi asentaa huolettomasti vaikka kohteen vaatteisiin sinne tänne. Paras paikka kameralle on luonnollisesti hattu, erityisesti lippalakki. Näin kamera näyttää sen mitä kohdekin (kuten stalkkerini minua kutsuvat) näkee hänen kääntäessään päätään. Lippalakkiin kameran voi myös asentaa lipan sisäpintaan, jolloin saadaan taltioitua myös kohteen kasvot. Muistan kun kesällä 2010 Chris O'Neill yritti kovasti maanitella minua pitämään lippistä, ihmetellen miksen halua verhota lyhyttä siiliäni päähineellä. 

 Oli kyseessä sitten yksityisasunto tai muu lukittu tila, saadaan kamerat asetettua kohteeseen alle puolessa minuutissa. Tapesilla on tähän tarkoitukseen erikoistuneita ihmisiä palkkalistoillaan. Samuel O'Neill sanoi että mikä tahansa lukko voidaan tiirikoida. Laamannien asuntojen kameroittaminen on erityisen helppoa. Tungetaan vaan väkisin sisään ja lamautetaan asukas satanistisella mind trickillä. Kamerat kattoon, monitorista suuntaus ja ennen poistumista uusi trikki, jolla uhrin lähimuisti pyyhitään. Asiansa osaava satanisti voi toki tehdä näin myös toiselle satanistille. Onhan satanisteja moneen eri lähtöön: Toiset eivät osaa juuri mitään temppuja, kun taas toiset saavat loitsunsa perille etäisyyksienkin päästä.

 Chris kertoi että hänenkin New Yorkin asuntonsa ulko-ovella on kamera, mutta sisätiloihinsa hän ei ole antanut kameroita laittaa. Samuel harmitteli ettei saunomistani saatu kuvattua. Kuten hän oli arvellutkin, peitti vesihöyry linssin. Harmillista tosiaan, kuinka paljon kaikkea mielenkiintoista jäi näkemättä. Juuri mikään kun ei ole niin mielenkiintoista kuin se, että joku saunoo. Istuu lauteilla ja heittää löylyä kiukaalle. Riippuu tietenkin siitä kuka saunoo. Jos se on joku isotissi, niin sittenhän se toki on mielenkiintoista.

  Asuntooni sijoitetut kamerat harmittivat minua vielä joitakin vuosia sitten. Yksityisyyteni jne. Nykyään olen asiaan tottunut. Istun paskalla niin kauan kuin haluan ja katson aikuisviihdettä jos siltä tuntuu. En enää näyttele keskisormea seinälle osoittaakseni olevani kartalla. Saattaisi melkein olla parempi esittää tietämätöntä kameroista ja ympärilläni pyörivästä satanistisesta teatterista. Siihenkään en lähde.

 Muistan kun Bob Dylan vittuili, että pyyhin perseeni aina putipuhtaaksi. Niin pyyhinkin, entä sitten? Paskaiseksiko se persereiän ympärys pitäisi jättää? En tiedä miksi hän otti asian puheeksi. Varmaan terapeuttisista syistä. Hän kertoi kärsineensä kameroista aikansa, mutta kääntäneensä asian voitokseen. Maailmanluokan artistina monet haluavat seurata hänen työskentelyään kotonaan. Sarkastisesti hän totesi ettei yleisöä saa pettää. Dylan tunnetaankin ahkeruudestaan. Kotona ollessaan hän menee yhä joka arkipäivä työhuoneeseensa aamulla, ja tulee sieltä iltapäivällä ulos. Kappaleiden kirjoittaminen käy vuosi vuodelta haastavammaksi, kun kaikki mahdolliset sointukulut on käytetty, eikä ääni taivu enää usean oktaavin alalle. No, hänethän tunnetaankin sanoituksistaan ja niitä voi viilailla loputtomiin.

 

 Siinä mielessä Tapesista on siis turha valittaa, että kytätäänhän muitakin. Siis niitä joista joku on kiinnostunut. Yleinen tapa suhtautua koko asiaan onkin väittää, ettei se häiritse. Kimi Räikkönenkin sanoi näin. Vaikka varmasti se häntä häiritsee. Ketä ei häiritsisi? Mutta kun muitakin kuvataan, niin ei kai siinä sitten mitään. Saahan siinä ainakin katsella muiden juttuja. Kimi kertoikin, että Schumi on kova nussimaan. Suomalaiset NHL-kiekkoilijatkin tiesivät Tapesin, mutta sanoivat ettei asiasta saa ilmeisesti puhua, eivätkä sitten puhuneetkaan.

 Harvaa toki kytätään niin paljon kuin minua. Mutta siinä on mukana paljon myös rankaisua siitä, että erosin Kerhosta, enkä suostunut palvomaan Saatanaa. Jossain vaiheessa yritin ottaa sellaisen asenteen, että elämäni on näytös. Minä siis pääosanesittäjä. Mutta minun on vaikea hyväksyä sitä, etten saanut muruakaan niistä rahoista, joita kauttani virtasi kaiken maailman kusipäille. Ajattelin että ilman palkkaa ei tule show'takaan. "No money, no show", kuten Chuck Berry asian ilmaisi. Mutta mitä show'ta elämäni voisikaan olla? Tylsäähän se on. Monia satanisteja kiinnostaakin lähinnä nähdä miten heidän taikansa ja vaikutusvaltansa vahingoittaa elämääni. Kuinka paljon he saavat sitä pilattua. 

  Samuel O'Neill sanoi näkevänsä kaiken mitä teen. Pimeässäkin. Kun kaikki 2010 kokemani ja kuulemani asiat alkoivat hitaasti mutta vääjäämättömästi palautua mieleeni siinä vuoden 2011 loppupuolella, hätkähdin muistaessani kamerat ja Tapesin. Ajatus siitä, että ihmiset näkevät kaiken mitä kotonani teen tuntui kamalalta. Aloin käydä vessassa laittamatta valoja päälle. Lopulta muistin, että osa kameroista on infrapuna- ja osa jopa lämpökameroita. Vaikka runkkaisin pimeässä peiton alla, saadaan sekin taltioitua. Minkäs sille sitten mahtaa? Siinähän katselevat. Ketkä kaikki katselevat, sitä en tiedä. Rikkaat Saatanaa palvovat pedofiili-homot nyt ainakin.

 

 Koska satanistit kuvittelevat minun olevan jonkinlainen spesiaali-ihminen, haluavat he taltioida kaikki tekemiseni. Lähikauppani ja kahvilani ovat kameroitu ja sama pätee julkisiin tiloihin. Kameroita on polkupyörässäni ja aurinkolaseissani. Mihin he vain niitä ehtivät ja kykenevät laittaakin. Olen satanisteille pakkomielle. Supo on tässä mukana, satanistien hallussa sekin pulju. Kenen kanssa juttelenkin, pitää heidän saada tietää kuka se oli. Ehkä he yrittävät epätoivoisesti estää tietojeni leviämisen tai sitten ovat vain uteliaita. Supon tiloissa Päivi Piippo syö omenaa ja lukee postejani, seuraten sivusilmällä monitorista päivittäisiä toimiani. Mikä ihana vallan tunne!

 Voin kertoa, että elämäni ei ole mielenkiintoista. Se on tylsää. Joko istun kotona koneen ääressä tai lueskelen sohvalla. Käyn päivittäin kaupassa tai kirjastossa. Pyöräilen ja kävelen ympäriinsä. Käyn toki myös töissä. Kaiketi tästä tyhjänpäiväisyydestä saadaan silti koottua aina viikottain tai kuukausittain jonkinlainen nauha, jonka katselemisesta rikkaat ja tylsistyneet satanistit maksavat maltaita.

 Moni on tietämättään samassa asemassa kuin minä. Heidänkin elämänsä on show. Kyseessä voi olla kuka tahansa, jota joku haluaa seurata. Raha puhuu. Jotkut rikkaat haluavat seurata nälänhädästä kärsivien elämää. Se onnistuu. Joku seurata presidentti Obaman seksielämää. Sekin onnistuu, mutta halpaa se ei ole. Enkä ihmettelisi yhtään, vaikka McMurdon asema Antarktiksella olisi täynnä Kikewatchin kameroita. Yksi asukkaista salaiselta ammatiltaan niiden operoija ja huoltomies. Sitten vaan lähetetään asemalle kaikenlaisia sekopäitä ja usutetaan heidät toistensa kimppuun. Kamera käy 24/7 taltioiden tämän tosielämän big brother - shown katsottavaksi heille, keitä se sattuukin kiinnostamaan.  

 Mikäli minua ei eristettäisi omasta elämästäni ja lavastettaisi erakoksi, saattaisi elämäni toki ollakin mielenkiintoista. Olisin yhteydessä erilaisiin hauskoihin ihmisiin. Tapailisin jotain mukavaa naista. Keksisin itselleni kivan harrastuksen. Esimerkiksi enduro voisi tulla kyseeseen. Silloin en varmaankaan kirjoittelisi näitä kaunan katkuisia kirjoituksia. Tähän on kuitenkin tultu. En minä tätä ole tällaiseksi säätänyt. Mutta menee tämä näinkin.

 

 Olen kuullut, että vainoamistani käytännön tasolla hoitavat "agentit" eivät pidä minusta. Heidän on pakko asennoitua siten, että minä olen sekopäinen ja vaarallinen luuseri, jota on syytä pitää silmällä. Näin itselleen valehdellen he oikeuttavat toimensa. Ja maksetaanhan siitä hyvin. Muuten kukaan ei tätä tekisikään, ja siltikin valtaosa agenteista on imbesillejä, joista ei ole mihinkään. Ihmiset eivät pidä heistä, koska silmiinpistävästä vähämielisyydestään riippumatta he käyttäytyvät korskean vittumaisesti. Kaiketi heitä ohjeistetaan määräilemään, ei neuvottelemaan. 

 Seuraamisestani maksetaan kuulemma 150 euroa ensimmäiseltä tunnilta ja siitä eteenpäin satanen. Jotain tällaista. Varmasti enemmänkin, riippuen keissistä. Onhan näitä vainoajia moneen lähtöön. Joku heittää keikan vieraassa kaupungissa, ajellen perässäni muutaman tunnin. Joku toinen tulee vittuilemaan ja haukkumaan minua kun menen baariin. Tällainen täsmäisku iltani pilaamiseksi on varmasti palkkionsa suhteen bonus-painotteinen. Lisäpalkkio edellyttää sitä, että minut saa menettämään malttini. Joku kolmas asuu naapurissani, käyttäen 60 tuntia viikossa seuraten minua monitoreistaan ja pois ollessani tulee käymään asunnossani vaihtamaan vaatteita vääränkokoisiin ja muuta sellaista.

 En tiedä miten nämä ihmiset saavat palkkansa. Onko se käteisenä vai tilisiirtona? Verotarkastajan näkökulmasta mielenkiintoinen asia. Jos joku tekee tätä työkseen 10 vuotta, niin mitä hän kirjoittaa ansioluetteloonsa hakiessaan seuraavaa työpaikkaa? Onhan kuitenkin selvää, että jossain vaiheessa tämä hauskuus loppuu. Ja tietenkin ottaisin mielelläni näiltä ihmisiltä kaiken pois, jos vaan voisin. Mutta syyllisiä on tuhansia. Heitä on niin paljon ja heidän rikoksensa niin vakavia, että jos koko juttu tulisi julki ja päätyisi poliisitutkintaan, eivät Suomen vankilat riittäisi alkuunkaan heidän kakkujensa lusimiseen. Olenkin kuullut, että näiden agenttien toimia on ilmiannettu poliisille runsain mitoin. Mutta poliisi jättää kaiken tutkimatta. Toisaalta samoin he sivuuttavat tutkintapyynnöt, joita tästä kotisivustani tehdään. Enkä usko, että päästessäni viimein kiduttamaan vainoajiani, tullaan näitäkään "rikoksia" tutkimaan. Onhan koko keissi aivan liian iso ja vittumainen kenenkään viranomaisen tutkittavaksi. Eikä se mene niin, että tyydyn torumaan näitä vähämielisiä vainoajia, sekä tyhjentämään heidän pankkitilinsä, viemään autonsa ja veneensä. Kyllähän siinä tulee lisäksi vähintäänkin jonkinlainen polttomerkki otsaan ja ehkä toinen silmä sokeaksi. Sitä usein katkeruudessani toivonkin vainoajilleni: sokeutta. Käyttäväthän he näköaistiaan väärin. 

 

 

 

 

 

 

 

 ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo villehanhisuo.com villehanhisuo.com villehanhisuo.com villehanhisuo.fi villehanhisuo.net villehanhisuo.net villehanhisuo.net villehanhisuo hanhisuo ville hanhisuon ville hanhisuon ville vilehanhisuo hanhisoo hanhisoo hanhisuon kotisivu hanhisuon kotisivu hanhisuo home page hanhisuos homepage kotisivu ville hanhisuon hanhisuo hanhisuo hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo

ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo ville hanhisuo villehanhisuo ville hanhisuo