Kirous
1.
Moni on nähnyt videon, jossa musta mies panee minua perseeseen. En ole itse nähnyt videota, mutta tapahtuman muistan. Sitä en tiedä, esiintyykö videolla minua raiskanneista homoista vain toinen vai molemmat, mutta kaksi heitä oli.
Elettiin vuoden 2002 kesää. Olin tullut kesätöihin Helsinkiin. Sampo Axelsson oli päättänyt teettää minusta häpäisyvideon, koska olin hänen mielestään pilannut hänen ystävänsä, entisen tyttöystäväni Pinja Nousiaisen elämän. Muitakin syitä oli, kaikki yhtä epämääräisiä. Myöhemmin kuulin, että Axelsson halusi tehdä minusta varoittavan esimerkin, tai jotain vastaavaa.
Ensin Axelsson maksoi yhden prostituoidun viettelemään minut kadulta. Se ei onnistunut. Kävelin pitkin Helsingin keskustaa tuon naikkosen kanssa. Lopulta hän antoi ymmärtää, ettei voinut tehdä minulle sitä mitä hänen olisi pitänyt. Axelsson oli näet sanonut naiselle, että häpäisemiseni on minulle ihan oikein, koska ansaitsen sen. Mitä Axelsson nyt keksikin valehdella. Nainen päätti ettei halua olla osa Axelssonin juonta. Sääli sinänsä. Olisin päässyt paljon helpommalla.
Toisena yrityksenään Axelsson maksoi kolme prostituoitua viettelemään minut kadulta. Nuo kolme huoraa houkuttelivat minut sekstailemaan yksityisasuntoon. Koko show tallentui piilotetulle kameralle, mutta tämä video ei ollut Axelssonin mieleen.
Nussin kyllä niitä huoria, mutta he eivät saaneet minua raiskattua strap on -virityksilllään. En suostunut nauttimaan heidän tarjoamiaan myrkytettyjä juomia, ja pysyin näin koko session ajan tolkuissani. Oli tietenkin typerää yleensä lähteä heidän matkaansa. Kännin piikkiin se menee, kuten monet muutkin toilailuni.
Axelssonin kolmas yritys oli kuitenkin onnistuva. Ollessani Helsingin yössä viihtymässä, menin baarista ulos ostamaan kannabista kahdelta senegalilaiselta, joihin olin siellä törmännyt. Päästyämme jonkin matkaa huomasin olevani huumattu. Pysyin juuri jalkeillani, mutta olo tuntui riemukkaalta.
Pian istuinkin heidän autossaan, matkalla itään päin. Joten kuten muistan, kun he kantoivat minua olkapäistäni asuntoonsa Kontulan kirkon tienoilla. Luulen että nuo kaksi Afrikan homoa huumasivat minut koktaililla ekstaasia, nukahtamislääkettä ja poppersia. Alkoholia ja kannabista sain itsekin ängettyä sisuksiini.
Seuraava muistikuva: Herään sängyltä alasti. Suurin piirtein tajuan mitä on tapahtunut. Alan pukeutua kiroillen itsekseni. Toinen miehistä hyökkää taakseni, pitääkseen käsistäni kiinni. Toinen laittaa veitsen kurkulleni ja vannottaa ikinä kertomasta asiasta kenellekään. Hän sanoo tietävänsä missä asun. Lupaan pysyä vaiti ja juoksen ovesta ulos rappuun. Kerrosta alempana papiljottipäinen mummo ihmettelee mistä on kyse. Ohitan hänet tuulispäänä ja syöksyn ulos talosta. Poissa tolaltani juoksen metroasemalle. Otan taksin kämpille. Matkalta ostan kassillisen kaljaa mukaan. Soitan työnantajalleni ja ilmoitan olevani pari päivää, mahdollisesti koko viikon sairauslomalla. Sinä aikana tinttaan viinaksia ja yritän unohtaa koko jutun.
Kuluu muutama päivä. Kämppikseni tulee koputtelemaan ovelleni kertoen kommuunin ulko-ovella olevan jotain miehiä kyselemässä. Menen katsomaan ja Senegalin miehethän ne siellä. He haluaisivat tulla sisään, mutta en todellakaan päästä heitä. Ei ole kuin iltapäivä ja ihmettelen heidän häpyään tulla raiskaamansa miehen perään neuvottelemaan jostain. En halua tietää mitä heillä on mielessään. Ehkä he olisivat halunneet tietää aionko tehdä rikosilmoituksen? Ehkä he pelkäsivät joutuvansa takaisin Senegaliin. Eihän ole mikään salaisuus, että niin monet Afrikasta ja Lähi-Idästä Suomeen saapuvista miehistä ovat homoja, jotka pakenevat raiskaustuomioita tai kotimaidensa ahdasmielisyyttä.
Törmään heihin myös yhtenä iltana kaupungin keskustassa. He tulevat jutulleni naureskellen ja ehdotellen uusintaerää. En haluaisi olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Haluaisin vain unohtaa koko asian, mutta se ei näemmä käy. He kertovat saaneensa hyvät rahat videosta, mutta jostain syystä en edes reagoi tuohon uutiseen. Haluaisin vain jättää asian taakseni ja jatkaa eteenpäin. Miksi he olivat aiemmin oveni takana? Se ei ole ikinä selvinnyt minulle.
Kuluu taas muutama päivä ja Sampo Axelsson soittaa voitonriemuisena. Nyt hänellä on jotain millä kiristää ja häpäistä minua. Tunnen oloni huonoksi. Miksi tämä mies vainoaa minua? Tiedän kyllä kuka hän on. Sen sijaan että alkaisin sääliä itseäni, pyyhin kyyneleet ja unohdan koko jutun. Se onkin yllättävän helppoa.
Vittumainen tekijä asiassa on, että videolla silmin nähden nautin aktista. Se tekee videota vuosia myöhemmin levittävien tahojen, kuten areenapomo Rikard Bjurströmin, Jussi "Pasmando" Mäen ja toimittaja Perttu Häkkisen agendasta helpompaa. Raiskausvideo onkin yhtäkkiä "vuotanut seksivideo", joka kaikkien pitää nähdä, jotta materiaalin hallussapidossa ei olisi mitään pahaa. Video myös leimaa minut homoksi, mistä on paljon harmia. Homoissa on paljon raiskaajia, ja laamannin raiskaaminen on helppoa. Etenkin jos ajattelee, että sitä uhri haluaakin.
2.
Vuosien varrella pedofiili-homo Sampo Axelsson terrorisoi elämääni. Hän usuttaa ihmisiä kimppuuni ja lähettelee nimissäni sähköposti- ja tekstiviestejä. En ole tästä tietoinen. Olen unohtanut koko raiskauksen ja puhelinsoiton, eikä kukaan minua niistä muistutakaan. Jotkut kuitenkin sanovat, että minun pitäisi tehdä asialle jotain. En tiedä mille asialle minun pitäisi tehdä ja mitä? Avukseen Axelsson on saanut Leo Karhusen ja Karri "Koira" Sirenin.
Axelsson teki minusta vihollisensa. Koska en ollut ikinä tehnyt hänelle mitään, piti hänen luoda minusta kuva vittumaisena pahantekijänä. Koska en tuntenut juuri ketään, pystyi hän rakentamaan minulle aivan sietämättömän maineen. En päässyt puolustautumaan. En ollut itse koko asiasta tietoinen, koska kukaan ei ikinä puhunut siitä minulle. Ne, ketkä tiesivät huonon maineeni rakentuvan valheiden varaan, tyytyivät hymähtelemään. Muut etsivät lisävahvistusta ennakkoasenteilleen. Paljon vaikutti sekin, etten kuulunut "kerhoon". Se maailma oli kokonaan ulottumattomissani. Rimpuilin melko lailla aseettomana Axelssonin kutomassa verkossa.
Axelsson alkoi myös lavastaa minua syylliseksi kaikenlaisiin hölmöilyihin. Hän halusi tietää minkälaisia ihmisiä en arvosta? Tentattuaan minua satanistisen hypnoositempun avulla hän sai selville, etten arvosta opportunistisia siipeilijöitä. Niinpä hän päätti luoda minulle maineen sellaisena. Kuinkahan moni ihminen on vuosien varrella saanut nimissäni lähetettyä postia tai sähköpostia? Miten pääsen ikinä korjaamaan kaikki ne vauriot, joita Axelsson on minulle aiheuttanut? Tätä nykyä samaa tekevät ne toiset pedofiili-homot, jotka vainoamistani ovat hallinnoineet vuoden 2010 jälkeen.
Sampo "Homo" Axelsson
Vainoamisen huipentumana Axelsson alkaa myrkyttää ruokiani estrogeenilla. Asuessani Kalle Palmusen asunnossa Helsingissä työharjoitteluni ajan keväällä 2009, Axelsson yhdessä Kalle Palmusen kanssa ujuttaa sitä ruokiini. Axelsson kantaa mukanaan estrogeeniruiskuja myös liikkuessaan Helsingin yöelämässä. Kerran hänen onnistuukin tökätä minua ruiskullaan Stadin tähti – ravintolassa. Näin hän työsti traumaansa omasta homoseksuaalisuudestaan. Myöhemmin selvisi, että Axelsson ja Palmunen olivat yhdessä lavastaneet minut testosteronin käyttäjäksi. Palmusella itsellään oli tapana ottaa testosteronipistos ennen joka keväistä Thaimaan elostelureissuaan. Kuittasin hänelle aiheesta jotain. Hän pillastui täysin ja uhkasi tappaa minut, mikäli ikinä kerron asiasta kenellekään. Kuullessaan minun tulevan Helsinkiin kaverini synttäreille, hän otti selvää mihin baariin olemme menossa ja vei sitten ko. baarin vessaan minun nimelläni olevia reseptejä ja ruiskuja. Ikään kuin minä matkustaisin Helsinkiin piikittääkseni testosteronia Bar Mascotin käymälässä.
Tapaus kuvastaa Axelssonin tapaa ajatella, sillä hän oli tempauksen aivot. Toimissaan Axelsson turvautuu heti kättelyssä kaikista alhaisimpiin temppuihin. Hän lavastaa, manipuloi, valehtelee, sabotoi, kantelee, usuttaa ja niin edelleen. Mikä tahansa tarkoitus pyhittää mitkä tahansa keinot, mutta omimmillaan hän on pistäessään sanoja toisten suuhun ja sitten kannellessaan arvostelun kohteelle, mitä hänestä oli sanottu, usuttaen näin ihmiset toisiaan vastaan. Parhaiten onnistuessaan Axelsson saa kaksi vihollistaan syyttä tuhoamaan toisiaan ja vieläpä kiittämään häntä avusta ja tiedonannosta. Myös jos puolustaudut ja annat samalla mitalla takaisin Axelssonille, heittäytyy hän yhtäkkiä uhrin asemaan ja ottaa siitä kaiken irti.
Myöhemmin selvisi myös, että hänellä on kotonaan lattialistan alle seinään kaivettu kolo, missä hän säilytti myrkkyjään, rahaa, videtallenteita sekä valokuvia. Axelssonin kätköstä löytyi kolme valokuvaa: Räppäri Harri “Edu” Hinkkasen, Kalle Palmusen ja allekirjoittaneen. Minun kuvani päälle on vedetty punaiset ruksit. Kenties Axelsson oli siirtymässä projektissaan eteenpäin.
Kalle Palmunen esitti kaveriani vuosien ajan. Hänellä oli pakkomielle thai-hierontoihin ja thai-tyttöihin. Toistuvasti hän yritti maanitella minua lähtemään kanssaan Thaimaahan. Hän olisi lainannut rahatkin reissuun. En tiedä mitä kaikkea hän on minulle tehnyt, mutta sen tiedän, että hän on kehonkaappaaja-örkki kuten Axelsson ja Leo Karhunen. Ja monet muut. Etenkin heidän kaveripiireistään. Mutta mikä sai Palmusen ottamaan käskyjä vastaan Axelssonilta? Mikä tekee Axelssonista niin voimakkaan? Palmunen ei toisaalta pitänyt Axelssonista vaan haukkui häntä ja näytti koneeltaan myös videota, jossa nuorta Leo Karhusta kiusataan punnerruttamalla tätä kävelytien reunassa. Tämä nuori Karhunen ei ole tietenkään aivan sama henkilö kuin nykyinen parasiitin valtaama örkki-Karhunen.
Mikä on kehonkaappaaja, örkki ja parasiitti? Maapallolla tätä nykyä (2024) massiivisena esiintyvää ilmiötä on tarkemmin esitelty kirjoituksessa "Örkit - Stam".
Lyhyesti kuvailtuna örkki on haamu, joka kulkee jonkinlaisten putkien kautta maailmasta ja ajasta toiseen. Se elää satojatuhansia vuosia, ehkä pitempäänkin. Örkki ei viihdy eteerisessä olomuodossaan, vaan kaappaa ihmiskehon ja elää sen elämää. Esittää ohjaamaansa ihmistä. Kutsun tällaista parasiittia örkiksi, koska suurin osa niistä on hirvittävän rumia. Örkkimäisiä.
3.
Kesällä 2010 Samuel O'Neill ilmoitti koko Suomelle minun olevan multimiljonääri ja niin edelleen. Alkoi kova kuhina ja puhelimeni soi lähes tauotta. Jokainen halusi minusta osansa. Kuka rahaa, kuka mitäkin. Kuultuaan minunkin nyt liittyneen, alkoivat suomalaiset satanistit soitella tehdäkseen tuttavuutta. Sitä oltiinkin kuulemma ihmetelty, kuinka kauan liittymiseni kerhoon oikein kestää? Olin yhtäkkiä aivan erityisen merkittävä kontakti.
Axelsson halusi puolestaan tietää olivatko huhut rikastumisestani totta? Hän maksoi vanhalle heilalleni Minna Timlinille tuhat euroa, jotta tämä tulisi Turkuun selvittämään asiaa. Timlinin oli määrä onkia tietoja viehätysvoimansa avulla, mutta en lähtenyt hänen kanssaan syömään tai muuallekaan. Hieman myöhemmin Timlin tunnusti kaiken. Ehdotin, että hän antaisi Axelssonilta saamistaan rahoista puolet minulle, mutta se ei käynyt hänelle. Hän kuvaili Axelssonin olevan "kuin mafia-pomo".
Timlin tiesi lentoemäntä-työnsä kautta Chris O'Neillin. Rikas mies luonnollisesti kiinnosti häntä. Järjestin näille kahdelle treffit, joihin Timlin jätti saapumatta. En tiedä miten, mutta jotenkin tuohtunut Chris asian hänelle kosti. Aiemmin, vuonna 2006, Timlin kertoi kuulleensa salaperäisestä kerhosta, jossa kaikki ovat mukana. Hän luuli pääsevänsä minun kauttani mukaan. En silloin tiennyt mistä oli kyse. Sinänsä hyvä hänelle, että pääsi viimein liittymään, koska sain kuulla, että vielä laamannina Turussa häntä olivat käyneet polkemassa hyvin monet paikalliset satanistit.
Asia joka jakaa maailman kahtia on satanismi. Siinä sisällä olevat tietävät, kuinka vaikea ilman kerhohommia on menestyä. Liityttyäni viimeinkin mukaan, olin yhtäkkiä tuttavallisiksi äityneiden satanistien mukaan tehnyt itselleni palveluksen, enkä ollut enää "pelkkä hölmöläinen".
Syystä tai toisesta moni satanisti oli pitänyt juuri minua uhrinaan. Kuultuaan mahtavasta tulevaisuudestani, ottivat nämä ihmiset luurin kouraan ja tekivät tiliä puuhistaan. Tekosyitä riitti. He soittelivat kertoakseen mitä olivat minulle tehneet, jotta en kuulisi samaa jostain muualta, koska jostain sen kuulisin kuitenkin. Kaikilla tuntui olleen hyvä syy terroriinsa. Yksi sanoi, että halusi antaa lapsilleen hyvän tulevaisuuden. Yleensä selitykset perusteltiin pohjalta: "Niin se nyt vaan menee, että..."
Poliitikko Ville Niinistö kyseli mitä mieltä olen vihreiden puolueaktiivi Juuso Janhusesta? Hän kun oli ollut luokkakaverini Turun Taideakatemiassa. Kysyin puolestaan Niinistöltä, miksi Juusoa ei oltu vedetty kerhoon? Niinistö sanoi, että varmaan samasta syystä kuin miksi minua eivät monet olisi siihen mukaan halunneet. Liian moni joutuisi tulilinjalle. Liian moni oli kusettanut Juusoa ja pelleillyt hänen kustannuksellaan satanismin keinoin. Sama se oli minulla, mutta jostain syystä minut oli pakko saada mukaan. Olen jonkinlainen kiistakapula satanististen ja toisenlaisten voimien välillä. Onko Juuso Janhunen tätä nykyä satanisti? Totta kai on. Mutta ei hän vielä 2004 ollut, kun aloitimme samalla kurssilla Turun Taideakatemiassa. Kaiketi siinä kerhossa johon Niinistö viittasi, oli kyse jostain kerhosta kerhon sisällä. Erityiskerhosta, josta tietävät luonnollisesti vain ne, jotka siinä ovat mukana.
Oma lukunsa olivat ne, jotka kiristivät minua Axelssonin raiskausvideon avulla. Tai yrittivät kiristää. Törmäsin Axelssoniin heinäkuussa 2010 Turun keskustassa ja pahoinpitelin hänet. Siitä suivaantuneena Axelsson laittoi raiskausvideon kiertoon, mistä syntyi oma soppansa. Örkkinä Axelssonin olisi toki pitänyt pärjätä minulle, mutta monet örkit vetävät ihmis-rooliaan sinnikkäästi vaikka mikä olisi.
Liikemies Carl Danhammer halusi rahaa. Laulaja Kurt “Kurre” Westerlund halusi sekä rahaa, että seksiä. Wallu Valpio sanoi puhelimessa, että olen varmasti ihan hyvä tyyppi, mutta minulla on liikaa jotain, mitä hänellä ei ole ollenkaan.
"Aloitetaan nyt vaikka kahdestasadastatuhannesta," hän heitti kepeästi.
Turun Taideakatemian vanha opettajani Pentti Halonen vinkui, että jos kerron jotain hänen epäonnisesta Los Angelesin ajastaan, hän laittaa videon nettiin. Ikään kuin joku olisi hänestä edes kiinnostunut. Peter Franzen ja Mikko Leppilampi halusivat minun järjestävän heille roolit Hollywood – elokuvasta. Tai muuten... Ilmeisesti video olisi laitettu nettiin, missä se jo silloin Axelssonin toimesta olikin.
Ymmärrettyäni lopulta tilanteen; saatuani tietää siitä laajamittaisesta vainoamisesta, jota Sampo Axelsson ja Leo Karhunen (ynnä muut, joista en tiennyt) minuun kohdistivat, tein heistä rikosilmoituksen. Kaksikon uhkaussoitot ja mustamaalaaminen olivat saaneet sellaiset mittasuhteet, että toinen vaihtoehto olisi ollut aseistautua ja lähteä itse taipaleelle. Vaikka poliisille puhelimessa selvittämäni asia kuulostikin uskomattomalta, ryhtyivät he kuitenkin kuuntelemaan puhelintani.
Leo Karhunen
Vainooja ei usein malta jättää soittelemista, vaikka riski kiinnijäämisesti kasvaakin. Näin kävikin, kun Leo Karhunen soitti minulle vielä yhden lukuisista uhkaussoitostaan.
"Sä teit sen. En olisi uskonut että sä teet ton, mutta sä teit sen ja sitä sä saat katua", Karhunen kähisi puhelimeen. Poliisit saivat vihiä hänestä ja samalla koko vyyhti alkoi paljastua.
Asiaa tutkinut poliisi oli käynyt kyselemässä Helsingin Punavuoressa Axelssonin ja Karhusen tuttavilta minusta. Hän antoi ymmärtää, että minua epäiltiin tietyistä rikoksista. Kuultuaan asiasta Axelsson ja Karhunen eivät epäröineet antaa päättömiä lausuntojaan poliisille, joka todellisuudessa tutkikin heitä. Tekeytymällä jahtaajakseni poliisin oli helppo ajaa Axelsson ja Karhunen ansaan. Paljosta on kiittäminen myös niitä muutamia, jotka olivat kertoneet suoraan Axelssonin ja Karhusen erilaisista metodeista.
Sain tietää häpäisyvideosta, jota he olivat työstäneet. Mustamaalauskampanjasta, joka oli tehokkaasti häpäissyt nimeäni jo vuosikymmenen ajan. Suurinta osaa heidän tempauksistaan pääni menoksi en edes muista, mutta niitä riitti. Nimissäni oli vuosikausien ajan lähetelty postia ja törkyisiä kuvia ympäriinsä. Minua oli paneteltu niin kauan ja tehokkaasti, etten tule ikinä saamaan mainettani siltä osin puhtaaksi.
Viimein todisteiden kasaannuttua, poliisit tekivät kotietsinnän Axelssonin asunnolle, missä heidän koiransa haistoi lattialistan alisen kätkön. Estrogeenivalmisteiden ja käteisen rahan lisäksi sieltä löytyi kuva- ja videomateriaalia ihmisistä, joita Axelsson kiristi.
Karhunen oli kuulusteluissa sanonut, että estrogeeni-pillereiden syömisestä ei ole haittaa. Poliisi kertoi ehdottaneensa Karhuselle, että tämä söisi itse estrogeeni-pillereitä koko hallustaan löytyneen purkillisen. Jos hän söisi koko purkin, voitaisiin juttu siltä osin unohtaa. Karhunen oli aloittanut nakertamaan yhtä pilleriä ja oksentanut sitten mahansa ulos.
Sain myös tietää, että Axelsson oli maksanut vanhalle työkaverilleni Jussi Rantaselle 1500 euroa, jotta hän murhaisi minut. Työpaikkamme Pernod Ricard Finland Oy:n varaston kahvihuoneessa Rantanen ujuttikin tappavaa myrkkyä kahviini. Näin varaston puolelta sisäikkunasta kun hän hääräili keittiössä epämääräisesti kahvien parissa. Tupakkakopissa vaihdoin kahvikupit päittäin.
"Minä voisin ottaa tämän sinun kahvisi. Ota sinä tämä toinen", sanoin.
Siemaillessani kahvia hänen kupistaan, kysyin eikö hän itse ota ollenkaan? Hän joi pienen kulauksen omasta kupistaan. Pian Rantanen muuttui kalpeaksi ja huonovointiseksi. Hän lähti kotiinsa ja päätyi teho-osastolle.
Myöhemmin Rantanen itki minulle, kuinka Axelsson ja Siren olivat tehokkaasti uhkailleet häntä ja saaneet hänet ryhtymään murhayritykseen. Rantasen pelasti vain se, että hän tiesi nauttimansa aineen nimen, ja sai asianmukaista hoitoa. Ilman tätä hän olisi kohdannut varman kuoleman. Maattuaan kaksi viikkoa sairaana hän palasi töihin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Itse olin unohtanut tai ehkä sulkenut kahvikuppi-episodin mielestäni. Koska Rantanen väitti sairaalassa, että minä olen myrkyttänyt hänet, ottivat he yhteyttä poliisiin. Poliisi soitti työpaikalleni. Teemu Pekkala sanoi minulle, että sinua tullaan kohta hakemaan laitokselle:
"Sä joudut linnaan tästä. Juokse kun vielä voit", Pekkala sanoi ja viittoi pihan pyöröportin suuntaan.
Poliisit eivät kuitenkaan pitäneet todennäköisenä, että Rantanen olisi itse tiennyt millä hänet on myrkytetty. Minua kuulustelemalla asiaan sai nopeasti selkoa. Koska en ole kerhossa, minulle voitiin tehdä hypnoosi-temppu, jonka alaisena kerroin vilpittömän näkemykseni asiaan. Poliisi olisi halunnut tutkia asiaa, mutta torjuin pyynnön, koska esimieheni Mari Mäntylä ehdotti, että antaisin asian olla. Typerästi suostuin tuohon poskettoman röyhkeään pyyntöön. Sitä en tiedä, oliko kyseessä Mäntylän vai jonkun muun idea?
Voi toki myös epäillä minun pelänneen itseni puolesta. Ainakin silloin pelästyin kun minua epäiltiin Rantasen myrkyttämisestä, murhayrityksestä. Vaihdoinhan minä ne kahvikupit, vaikka en toki tiennytkään mitä kupeissa oli. Mutta kyllä Rantanen sen huomasi. En tehnyt sitä mitenkään salaa.
Rantanen oli valehdellut myös ainakin isälleen minun yrittäneen myrkyttää hänet. Hänen isänsä soitti minulle vihaisena. Ei hän poikaansa ollut uskonut. On lopulta myös melko selvää, että Rantasta manipuloitiin tapauksessa. Vaikka hän oli oma itsensä, kiero ja vittumainen, ei silti mielestäni murhaaja. Kahvikuppi-episodia edeltäneenä aikana hän kyseli minulta muutamankin kerran naureskellen, haluaisinko hänen myrkyttävän minut? Vastasin myöntävästi, mutta luulin hänen tarkoittavan ns. paukkujen tarjoamista eli kannabis-sätkän jakamista, mitä "myrkyttäminen" myös tarkoittaa. Se tuli silloin mieleen, kun tupakkakopissa vaihdoin kahvikupit. Juridisesti on mielenkiintoista miettiä, syyllistyinkö itse rikokseen? En toki tiennyt mitä kupeissa oli, mutta osasin aavistaa. Se on vähän sama kuin jos joku käy päällesi kadulla ja väistät häntä, jolloin hän kaatuu, lyö päänsä ja kuolee.
Rantanen otettiin samalle varastolle uudestaan töihin. Se oli satanistien vittuilua minulle. Samalla varastolla oli töissä enemmänkin satanisteja. Sen verran vaikeaa olemiseni siellä välillä oli, ja silti oikein halusin aina takaisin. Minut myös haluttiin takaisin. Piinani takasi monelle iloisen mielen. Ainakin entinen salibandynpelaaja, satanisti ja kehonkaappaaja-örkki Teemu Pekkala kiusasi minua varastolla minkä ehti, mutta lopetti sen lopulta huomatessaan masennukseni olevan tarttuvaa laatua.
Oli niitä piinaajia muitakin. Örkkejä varasto täynnä. Toinen toistaan kammottavampia hirviöitä, joita en tietenkään kyennyt näkemään. Kun liityin kerhoon 2010, yritti Pernod Ricard valkopestä tapahtunutta minua lahjomalla. Ei suoranaisesti, vaan tilasivat minulta jotain mainoskampanjaa tai vastaavaa, vaikka minulla ei ole mitään käryä kuinka sellaista toimitetaan. Olisivat vain antaneet käteistä, mutta eihän se tietenkään käy. Varaston esimies joutui myös tunnustamaan, että he olivat vuosien ajan lisänneet virheitä keräilytilastoihini. Vaikka kuinka laskin tilaukset mielestäni oikein, tuli virheitä solkenaan. Ja minä raavin päätäni. Esimies puolustautui haukkumalla minua vaikeaksi persoonaksi. Sitä hän ei osannut selittää, miksi minut kuitenkin kerta toisensa jälkeen otettiin - jopa kysyttiin - uudestaan töihin. Rantasesta tuli myöhemmin satanisti. Hän löysi itsensä uudestaan noitana ja VR:n junakuskina. Sittemmin hänet myös kaapattiin, joten eipä taida alkuperäisestä Jussista olla paljon jäljellä. Olen törmännyt örkki-Jussiin pari kertaa Turun yöelämässä. Vittuilu alkoi välittömästi. Kun sitten vastasin siihen, meni Jussi pois tolaltaan. Siinä mielessä mikään ei ollut muuttunut.
Vaikka Pernod Ricard Finlandin varaston myrkytystapaus ei ollutkaan osa tutkintaa, saivat Sampo Axelsson ja Leo Karhunen molemmat omasta jutustaan puolitoista vuotta ehdollista vankeutta. Niin muistelen. Ainakin Axelssonilla oli ollut kuulemma hyvä asianajaja, joka tasoitti tuomiota. Axelsson menetti lattialistan taakse kätkemänsä 30 tuhatta euroa, joiden alkuperää hän ei pystynyt selittämään, sillä oli ansainnut ne pimeästi DJ-keikoillaan. Vainoamisessani olennaisesti mukana ollut laulaja Karri "Koira" Siren pääsi kuin veräjästä, sillä en silloin tiennyt kuka hän on. Kun hänestä kyseltiiin, luulin että poliisit tarkoittivat Palefacea, jolla ei ole tämän jutun kanssa mitään tekemistä. Koiraa kohtaan ei siis nostettu syytteitä lainkaan. Muita asian osaisia voisi etsiä Axelssonin pyörittämän Lifesaver-levykaupan liepeiltä, jos se olisi vielä pystyssä. Lisäksi ainakin turkulainen Tuomas Tofferi auttoi Axelssonia projektissaan. 2010 hän tuli turkulaisessa Pikku-Torre ravintolassa pyytämään että löisin häntä. Sitten olisimme sujut. Se oli jokseenkin hämmentävää. Enhän edes tietänyt mitä hän oli tehnyt. En tiedä mikä siinä on, mutta myös turkulaiset Jussi Mäki ja Jaakko Parkkari halusivat minun lyövän heitä. Koska sitten olisimme sujut. Eihän se nyt niin mene, tai ehkä se Turussa menee.
Minua kiristäneet jätettiin syyttämättä. Jutussa oli ilmeisesti muutenkin paljon työtä. Toisaalta esim. Carl Danhammerilta saatiin tämän jutun varjolla tietoja jostain toisesta rikosasiasta. Sain kipukorvauksia 30 000 euroa. Lahjoitin rahat Raiskattujen tuki ry:lle, koska ne olivat mielestäni likaista rahaa. Totta puhuen, en tiedä miksi tein niin. Varmaankin siksi, ettei minulle jäisi mitään johtolankoja koko keissin suhteen. Pitäähän minun keriä elämäni taaksepäin langasta, jota en voi saada kiinni. Ikään kuin minulla ei olisi parempaa tekemistä kuin puida vanhoja juttuja koko loppuelämäni ajan. Jonkun mielestä tämä on varmaankin tarpeellista. Lisäksi olen huomannut, että vaikka kauttani onkin virrannut rahaa satoja miljoonia sinne tänne, en itse saa ikinä penniäkään. Kaikki rahani joudun ansaitsemaan ansiotyöllä.
Vaikka raiskaus tapahtui jo 2002, pystyttiin sitä käyttämään todisteena oikeudessa 2010, koska levittämällä videota pitkin vuosia aina 2010 saakka, Axelsson ja kumppanit jatkoivat rikostaan koko ajan. Muistan Kalle Palmusen kertoneen minulle, miten Axelsson, Karhunen ja muut olivat jossain vaiheessa kilistelleet shampanjalla, juhliessaan rikoksen syyteoikeuden vanhentumista.
Syytteistä minulla ei ole tietoa, koska olin epätietoinen koko jutusta. Se tuli mieleen silloin kun jostain soitettiin, että juttu on menossa oikeuteen ja unohtui taas. Poliisi lähetti myöhemmin oikeuspöytäkirjat ja muut paperit osoitteeseeni kahteen otteeseen, mutta vain kerran pääsin niihin tutustumaan lyhyesti, kun koko pinkka jo vietiin käsistäni. Ensimmäisellä kerralla en saanut koko kirjettä. Toisella kerralla pääsin jo lukemaankin paksua monistenivaskaa, kun ovikelloni soi. Siellä oli tuntematon mies, joka käski antaa paperit hänelle. Sitten vaan kiltisti tein kuten hän määräsi ja menin sohvalle ihmettelemään syntyjä syviä. Asuntoni oli jo tuolloin täynnä kameroita, joten naapurissa asustaneen satanistin on ollut helppo tarkkailla minua ja hoitaa homma kotiin hypnoosi-temppujen avulla.
Tuolloin elettiin vuotta 2010 ja minua oltiin jo silloin seurattu kymmenisen vuotta erään etelä-helsinkiläisen satanistin toimesta. Hänestä lisää myöhemmin tässä kirjoituksessa. Nykyään kiusaamiseni tuntuu olevan jonkinlaista kansallisurheilua, mutta ehkä vielä jonain päivänä pääsen tasaamaan tilit minua sortaneiden satanistien kanssa. Sitä en tiedä, kuinka moni tuon aikaisista ja nyt jo entisistä naapureistani oli satanisti? Muutamasta voi olla 100% varma, mutta tuskin se siihen jää. Tuntui siltä kuin koko Saramäenpuisto olisi lopulta vuoteen 2016 tultua kansoittu satanisteilla, jotta en pääsisi tekemisiin muiden kuin kerholaisten kanssa. Ainakin Erja Laine, Ishmael Falke, naapurirapun Jaana ja se yläkerran Sibelius tekivät minulle temppujaan. Kävin säätämässä Laineen ja Sibeliuksen digibokseja ja jouduin samalla nuolemaan näiden vanhojen mummojen rupisia vittuja. Erja Laine on lisäksi örkki ja kissansa myös hirviö. Sibeliuksesta en ole varma.
Samaan tyyliin kuin tuntemattomaksi jäänyt tyyppi vei oveltani oikeuspöytäkirjat, varasti entinen naapurini Brian Varness hallustani kaksi muistivihkoani. Se oli aikaa, jolloin en ollut vielä lopettanut juomista. Muistin välillä paljonkin ja kirjasin asioita vihkoihin. Satanisti Varness määrättiin hakemaan vihot pois. Hän teki työtä käskettyä. Erityisen taitavasti hän ei onnistunut muistiani pyyhkimään, koska muistan tapauksen kuin eilisen päivän: Varness tuli istumaan iltaa. Jossain vaiheessa hän käski antamaan vihot itselleen. Sitten vain annoin ne hänelle. Asiaa millään tavalla kyseenalaistamatta.
Vihkojen lisäksi Varness vei minulta rahaa ja pilveä. Kun törmään häneen kadulla, kyselee hän kuulumisia, kuin ei tietäisi mitä olen hänestä tänne kirjoittanut. Sama pätee muihinkin kerholaisiin. Satanistit eivät kommentoi kotisivujeni sisältöä minulle. Aihe on tabu. Siitä ei puhuta. Kuitenkaan minua ei saada hiljennettyä. Eristettyä kyllä saadaan. En ymmärrä, miksei kukaan tule ikinä kadulla jutulle? Moni puhisee ja mulkoilee vihaisesti, mutta siihen se jää. Eivätkä minuun ota kontaktia nekään, jotka kerhosta tietävät, mutta eivät siihen itse kuulu. Se on ilmeisesti säädetty niin. Se vaan on niin. Muiden ihmisten apu pilaisi "hienon tarinani".
En muista oikeusjutun syyttäjänä (vai tuomarina?) toimineen naisen nimeä. Hän ihmetteli minulle puhelimessa koko jutun järjenvastaista luonnetta. Hänen mielestään oli outoa, että Axelsson ja kumppanit vainosivat minua kuin heikkopäiset vuosikymmenen ajan ilman mitään järkevää syytä. Hän myös ihmetteli, miksi en halunnut tulla oikeussaliin seuraamaan jutun käsittelyä? Muistan kun hän soitti minulle oikeusistunnon aamuna ja kysyi, miksi en ole paikan päällä? Nainen sanoi, että juttua käsiteltäisiin koko päivä ja että ehtisin vielä iltapäiväksi Helsinkiin. Muistan tehneeni jo lähtöä, mutta en sitten jotenkin päässyt lähtemään. Seuraavana päivänä sain kuulla, että Axelssonin ja Karhusen asianajajat olivat tehneet erinomaista työtä. Oltiin vedottu vaikeaan lapsuuteen, koulukiusaamiseen ja ties mihin. Oma lakimieheni oli suoriutunut kuulemma vaatimattomammin. En syytä häntä asiasta. Enhän edes tiedä kuka hän on. Muistelen jutelleeni hänen kanssaan puhelimessa ja hänen sanoneen, että tämä on hyvin selkeä ja yksinkertainen keissi. Koko vyyhti eli kesällä 2010 omaa elämäänsä, samalla kun muistiani pyyhittiiin harva se päivä, koska sain koko ajan kaikenlaista tietoa kerhosta, vaikka en ollut siihen varsinaisesti ehtinyt liittymään.
En siis pidä tätä kaikkea tavanomaisena tai nauti tästä. Tämä nyt vain on mennyt näin. Pitää vaan jatkaa elämää eteenpäin ja yrittää samalla oppia tehdyistä virheistä. Samahan se on kaikilla muillakin ihmisillä. Etenkin niillä jotka satanismiin eivät ole sortuneet, tai toisaalta päässeet siihen mukaan. Onhan siinä molemmat puolet. Satanisteilla puolestaan on omat ongelmansa, kuten kuka lapsistaan kiusata piloille tai raiskata sekopäiseksi? Satanistisissa perheissä on usein yksi "hölmöläinen", jota ei oteta kerhoon. Hänen mielipahansa ja kärsimyksensä turvaa perheen muut jäsenet. Jonkun on kärsittävä.
Olen yrittänyt ottaa yhteyttä oikeudessa todistaneisiin kahteen naiseen, mutta tuloksetta. Satanistit myös esiintyvät minuna, mikä omalta osaltaan sekoittaa ja hankaloittaa asiaa. Toisaalta siitä ei olisi mitään hyötyä, sillä molemmat on vedetty mukaan kerhoon. Leo Karhunen oli Flow-festivaaleilla mennyt heidän jutulleen, ja esitellyt minusta otettuja häpäiseviä valokuvia, joita hän kantoi aina mukanaan. Sampo Axelsson oli tehnyt jotain samanlaista. Tämä oli se asia jota he oikeudessa todistivat. Nämä naiset eivät oikein pitäneet siitä, että en itse ollut läsnä oikeudessa, ja kyllähän se outoa onkin. Sampo Axelsson vittuili siitä myös. Tai siis se örkki, joka häntä esittää.
Keissin päästyä jo käräjiltä jonkin sortin poliisipäällikkö sanoi minulle, että tämä juttu haudataan nyt niin syvälle kuin mahdollista. Tämän jälkeen liikemies Samuel O'Neill soluttautui Suomen virkamieskoneistoon tuhoten mahdollisesti kaikki tiedot koko rikosjutusta. Samuel ja Chris O'Neill saivat minut uskomaan, että on etujeni mukaista lakaista koko juttu maton alle, ja imuroida se sieltä sitten kokonaan kadoksiin. Uskoin melkein mitä tahansa he minulle uskottelivatkin, kunnes taas ymmärsin tulleeni petetyksi. Minulle sanottiin myös, että on parempi etten näe asiakirjoja, koska sitten tulisin vain hyvin katkeraksi. Pöytäkirjat olivat täynnä aivan erityisen kusipäisiä ja sadistisia juttuja Karhusen ja Axelssonin toimesta. Minun olisi pakko tappaa heidät. Eikä se johtaisi mihinkään muuhun kuin siihen, että nämä kaksi örkkiä joutuisivat etsimään uudet kehot kannettavakseen. Itse joutuisin vankilaan 10 vuodeksi.
Sampo Axelssonin ja Leo Karhusen juttua tutki Kaartin poliisi Helsingistä, joten asiasta kiinnostuneet voivat kysellä sieltä. Eivät he tosin mitään kenellekään kerro. Satanistit eivät puhu. Muut eivät muista. Jos muistavat, eivät ainakaan minulle ole mitään kertoneet. Suomen poliisi on toki "satanismin rapauttama". Todellista valtaa niin Suomessa kuin maailmalla pitävät satanistit. Vielä isompana tekijänä asiassa tätä nykyä ovat kehonkaappaaja-örkit. Koska kaikki rikolliset ovat näitä parasiitteja, pitää myös poliisien olla. Muuten heillä ei olisi mitään mahdollisuutta valvoa lakia. Kun muistetaan, että myös kaikki merkittävät päättäjät on nykyään kaapattu, voi oikeastaan unohtaa yhteiskunnallisiin asioihin kohdistuvat huolensa. Peli on menetetty.
Tapaukseni mitätöinti harmittaa minua todella paljon. Olisi etuni mukaista tietää kuka on toiminut väärin minua kohtaan ja millä tavalla? Nyt Axelsson ja kumppanit pääsivät melko vähällä ja heidän minuun kohdistamansa sabotaasi jäi elämään omaa elämäänsä. En tiedä mitään suurimmasta osasta heidän tempauksistaan pääni menoksi. Näin ollen minun on vaikea oikaistakaan niitä. Nimissäni kun oli vuosikausien ajan lähetelty postia ja ties mitä ympäriinsä. Minua oli paneteltu niin kauan ja tehokkaasti, etten tule ikinä saamaan mainettani siltä osin puhtaaksi. Enhän edes tiedä keneen ottaisin yhteyttä. Poliisi ehdotti, että voisin hankkia uuden henkilötunnuksen, mutta muistutti että ulkomailla siitä voisi olla haittaa.
4.
Samuel O'Neill ihaili Sampo Axelssonia. Hän sanoi, että oikeastaan Axelsson sopisi paremmin hänen tarkoituksiinsa, mutta että hän auttaa nyt kuitenkin minua, kun kerran olemme yhteen päätyneet. Chris O'Neill ei olisi alun perin halunnut toimia kanssani ollenkaan. Syynä juuri Axelssonin ja kumppaneiden päälleni kasaama maine. Etenkin satanisteille näyttäydyin vain laamannina, jota sai ja pitikin talloa miten halusi. Elämälläni ei tuntunut olevan mitään arvoa. Axelsson oli 2009 sanonut minun olevan "dead man walking". Kuolemani piti olla vain ajan kysymys, kun suomenruotsalaisetkin saatiin usutettua kimppuuni. Aiheesta lisää kotisivuni tekstissä "Suomenruotsalaisten kielipolitiikka".
Sitten tuli kesä 2010 ja kaikki kääntyi yhtäkkiä päälaelleen. O'Neillien avulla olin jotain käsittämättömän suurta ja mahtavaa, eikä mikään ollut kuulemma minulle mahdotonta. Ihmiset esittivät minulle kaikenlaisia pyyntöjä, sillä minkä tahansa piti olla kauttani mahdollista.
Yksi mielenkiintoinen pyyntö tuli amerikkalaisilta viranomaisilta, jotka kyselivät minulta USA:ssa vaikuttaneesta suomalaisesta valelääkäri Esa Laihosta. He eivät olleet onnistuneet saamaan Laihoa kiikkiin kuin murto-osasta tämän tekemistä rikoksista. Asia oli jäänyt kaivertamaan heitä. Puhelintani kuunnellut Supon Päivi Piippo selitti minulle närkästyneenä, miten suomalaiset saisivat kyllä Laihon nalkkiin ilman amerikkalaisten sotkeutumista asiaan. Meni kuitenkin yli vuosi ennen kuin Laiho pidätettiin. Sitä ennen hän toimi koko ajan valelääkärinä Suomessa.
Saattaa olla niin, että Laiho oli liian kova satanisti häntä jahdanneille viranomaisille. Saattaa toki olla niinkin, että hänet oltaisiin voitu napata jo aikaisemmin, mutta joku korkea-arvoinen satanisti esti tämän. Olihan varmasti hauska seurata miten Laiho pärjäsi valelääkärinä. Kamerat vastaanoton kattoon ja show oli taatusti mielenkiintoinen.
Satanismi tuo oman mausteensa viranomaisten ja rikollisten kissa-hiiri leikkiin. Jos epäilty tai pidätetty on kovan luokan satanisti, ei hänestä välttämättä saada minkäänlaista otetta. Satanistinen mahti ajaa viranomaisten toimivaltuuksien ja ennen kaikkea yksittäisten toimijoiden auktoriteetin yli. Joku saattaa ajaa autollaan poliisien syliin humalassa ja huomattavaa ylinopeutta, mutta pääsee silti huomautuksella. Hänelle ei vaan mahdeta mitään. Ei riitä, että poliisi on itsekin kerhossa. Pelkkä jäsenyys ei auta kovinkaan pitkälle, ellei ole vihkiytynyt satanismin saloihin syvällisesti. Laamanni-poliisi on pelkkä vitsi satanistien silmissä. Ei kai sellaisia olekaan.
Axelssonin ja Karhusen keissi limittyi samaan kesään ja syksyyn O'Neillin tapauksen kanssa. Satanistina olisin päässyt löylyttämään heitä miten päin vaan, mutta muuten he jäivät yhä voiton puolelle. Vai jäivätkö sittenkään? Ainakin molemmilta riistettiin O'Neillin kautta mahdollisuus matkustaa USA:han. Lisäksi heiltä riistettin matkustusoikeus myös Saksaan ja Kansainyhteisön maihin. Myöhemmin nämä (ilmeisesti) kaikki palautettiin.
Leo Karhunen valitti minulle puhelimessa, kun ei saanutkaan matkustuslupaa Amerikkaan. Enää hän ei ollutkaan niin kova jätkä. Hän tyytyi ostamaan tyttöystävänsä kanssa lennot Lontooseen. Siellä hänet jätettiin kuitenkin tylysti lentokentän terminaaliin, tyttöystävän toki päästessä passintarkastuksesta läpi. Jälleen Leo soitti minulle armoa anellen. Heidän piti tyttökaverin kanssa tehdä Lontoossa vaikka mitä tärkeää ja niin edelleen.
Nihkeän ja saidan luonteensa lisäksi Karhusella on hyvin vähän annettavaa vastakkaiselle sukupuolelle. Hän on kuitenkin ahkera verkostoituja. Ilman vaalimiaan kontakteja hän on hamuamilleen naisille lähinnä sellainen ylimielinen hyypiö. Axelsson taas yrittää epätoivoisesti lavastaa itseään heteroksi, samalla homokulttuurin kanssa jännästi flirttaillen. Eihän siitä mitään tule, mutta mies kykenee vahvan psyykelääkityksen avulla elämään omassa kuplassaan. Ilmeisesti oikein kukaan ei pidä Axelssonista. Hän sai kuitenkin ansioistaan minua vastaan palkinnoksi työpaikan some-kouluttajana (tms.) Miltton Creative - konsulttitalosta.
Rap-artisti MIA asetti ehdoksi Karhusen pestille hänen kiertue DJ:nään sovinnon kanssani. Karhunen matkusti Turkuun ja metsästi minua pitkin Turun Ruissaloa lyödäkseen käteeni setelitukun. Sen piti hyvittää vuosikymmenen kestänyt vainoaminen ja panettelu. En ollutkaan Kansanpuistossa kuten hän luuli. Saaroniemestäkin olin ehtinyt hänen tieltään jo takaisin kaupunkiin. Kuin noiduttuna onnistun aina välttämään kaikenlaiset lahjoitukset ja rahalla hyvittämiset. Kyllä minulle raha kelpaisi. Ei se välttämättä mitään hyvitä, mutta sitä tarvii aina. Voisin väittää olevani lahjomaton, mutta se ei olisi totta. Minulle ei vain voi antaa rahaa. Se on sellainen ufo-juttu.
O'Neillin tultua kuvioihin Axelsson valitteli, miten minun olisi pitänyt varoittaa häntä suhteistani ja varallisuudestani. Jos olisin tehnyt niin, koko vainoaminen ei olisi ikinä alkanutkaan. Axelssonin tapoihin kuuluu kohdella ihmisiä törkeästi, ja olla sitten kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Niin myös minun kanssani. Hän yritti jopa kaveerata ja kertoi kuinka lihansyönti auttaa häntä levyjen kanssa. Raakaa lihaa syötyään hän kuulemma kuuntelee niitä aivan eri korvin ja tunnistaa heti mikä on hyvää.
Kun minä nyt olinkin sitten satanistisesti merkittävä, Axelsson ehdotti että uhraisimme minun sijaani toimittaja Kalle Kinnusen, joka oli hänen kaverinsa. Kinnusesta tehtäisiin uusi "minä". Jostain syystä Kinnunen sopi uhriksi. Ilmeisesti Axelsson ei erityisemmin pitänyt hänestä. Kinnunen ei osannut olla niin vittumainen kuin Axelsson, vaikka kovasti yrittikin. Olihan Axelsson usuttanut hänetkin vittuilemaan minulle. Mutta Kinnusen vittuilussa, vaikkakin ryyditettynä ilkeällä tekonaurulla, oli melankolinen pohjavire. Vaikka Kinnunen onkin mulkku, ei hän kaiketi ole sadisti kuten Axelsson.
Kinnunen oli kyllä parhaansa mukaan imenyt Axelssonilta vaikutteita. Hän kertoi mm. omaavansa puhelutallenteita, jos alkaisin hankalaksi. Vuosien ajan hän oli yrittänyt päästä Axelssonin suosioon. Lopulta Sampo hyväksyi hänet, kuten Pinja Nousiainen kertoi minulle. Kinnunen ryhtyi jopa homoksi. Hän kertoi minulle oppineensa pitämään homostelusta. Hänellä oli kova tarve olla osa porukkaa ja moneen piiriin pääsi vain homona. Niin moni Axelssonin "porukasta" oli homo. Kuten räppäri Edu Kehäkettunen, joka kertoi vain yhtäkkiä ajatelleensa homostelua hyvänä ideana ja nauttivansa siitä. Ehkä Axelsson teki hänestä homon.
Luonnottomuus on satanismissa luontaista. Satanismi, homous ja pedofilia muodostavat kolmiyhteyden. Voimakkaat satanistihomot tekevät mielellään heteromiehistä homoja. Satanismin kautta he "loitsuavat" haluamansa toteen. Siinä on toki välikäsiä, ei siihen muuten ihminen tai ihmistä esittävä örkki pysty. On näkymätön maailma, jota satanisti ei välttämättä ymmärrä, mutta pystyy silti hyödyntämään. Tätä nykyä homostelun lisääntyminen johtuu paljolti myös örkkien määrän kasvamisesta. Örkki ei niin välitä onko kyseessä mies vai nainen.
Kinnusella oli kova tarve olla parempi kuin minä. Hänellä oli alemmuuskompleksi. Aikoinaan kun olin Pinja Nousiaisen kanssa, hän piiritti Pinjaa, mutta ilmeisen turhaan. Lopulta Kinnunen sai Pinjan "omakseen", minun jälkeeni. Myöhemmin olin ihastunut Johanna Honkolaan, mutta siitä ei tullut mitään. Kinnunen sai Honkolan ja kysyi minulta vituttaako? Lähinnä säälitti. Kinnunen kun oli saanut kuulla, että Honkolassa on jotain vikaa ja kysyi minulta asiasta. En kertonut hänelle mitään. Olisiko hän uskonutkaan, että Honkola on örkki? Ehkä Kinnunenkin on nykyään. Chris O'Neill sanoi, että hyvä ettet kertonut Kinnuselle mitään. Ei hän olisi sitä ansainnut. Myös Axelsson oli ollut Pinja Nousiaisen perään ja kulki tämän kanssa yhdessä jonkin aikaa. Olisi nyt sitten myös nussinut Pinjaa, niin ei tarvitsisi kompensoida omaa homouttaan muita kiusaamalla. Hänen pitäisi olla avoimesti hinttari, eikä kaappihomo.
Pyysin Samuelia tuhoamaan Axelssonin levykokoelman, mutta Samuelin periaatteisiin kuulemma kuului, ettei kenenkään elinkeinoa saa tuhota... Myöhemmin Axelsson sanoi, että levykokoelman tuhoutuminen olisi ollut hänelle itse asiassa suuri helpotus. Onhan se hänen silmäteränsä. Hänen aarteensa ja samalla huolenaiheensa. Tämä oli hänelle ominaista lapsellista vittuilua. Jos löisit Axelssonia, hän luultavasti virnistäisi nörttimäisesti ja sanoisi, että ei sattunut yhtään.
Mielenkiintoinen sivujuonne tarinassa oli se, että Karhunen ja Axelsson myös ihailivat ja matkivat minua. He eivät mahtaneet asialle mitään. He olivat myös jossain vaiheessa ymmärtäneet, että jos minä pidän jostakin asiasta, siitä tulee suosittu. Jos olen jostain kiinnostunut, pian kaikki ovat. Leo sanoi, että minun pitäisi ostaa levysoitin ja harrastaa vinyyliä. Hän oli huolissaan siitä, ostavatko ihmiset enää tulevaisuudessa vinyylejä? Ehkä siksi, että oli itse keräilijä. En silloin ottanut koko juttua tosissaan. Olen tyytyväinen, että en keräile mitään.
Ilmiö-festivaalilla 2010 lojuin päihteiden lamauttamana Turun Naularannassa. Sieltä minut bongasi eräs tuntemattomaksi jäänyt tyyppi. En muista mitä olin hänelle aikaisemmin tehnyt, mutta hän janosi kostoa. En kyennyt vastustelemaan, kun hän otti avain-nipun taskustani ja heitti sen mereen. Hän kertoi asiasta ilmeisesti Sampo Axelssonille, joka kävi sukeltajien avulla naaraamassa avaimet merestä. Etsin minä niitä avaimia sieltä itsekin mutta en löytänyt, vaikka näin vierestä tarkalleen mihin ne lensivät.
Saatuaan haltuunsa kotiavaimeni Axelsson kävi asunnossani ja kopioi 8-raitanauhurini kovalevyn muistitikulleen. Hän oli ottanut etukäteen selvää miten raiturini toimii. Kovalevy oli täynnä jotain epävireistä jammailua. Siellä oli myös nauhoittamani versio The La's -yhtyeen kappaleesta Something I Said, jota Axelsson luuli sävellyksekseni ja yritti lisensoida sen omiin nimiinsä. Niin suuri tarve hänellä oli päästä riistämään minua. Raiturilla oli myös ainakin joku vanhalla grooveboxilla väsäämäni raita, joka oli herättänyt kiinnostusta. Axelssonin julkeudesta kertoo se, että hän soitti minulle asunnostani sinne murtauduttuaan. Muistan puhelun, mutta sitä en muista missä olin tuolloin.
"Voisin ottaa täältä mitä vaan", Axelsson hihitteli puhelimeen. Ehkä hänellä oli tiedonantajana joku kaverini, kun kerran tiesi milloin en ole kotona. Epäilen Jussi "Pässi" Mäkeä. Päästyään tutkimaan muistitikkunsa sisältöä Axelsson soitti vielä vittuillakseen soittotaidoistani ja nauhoituksistani. Itse en ole jaksanut edes kuunnella nauhoituksiani. Kuulematta paskaa. Sitä ihmettelen, miksei Axelsson varastanut suoraan koko 8-raituria? Miksi kikkailla kun voi viedä koko laitteen? Kysyin asiaa häneltä myöhemmin, saamatta asiaan kuitenkaan vastausta.
Jo tuolloin asuntoni kameroinut Samuel O'Neill pui asiaa minulle puhelimessa. Olihan hän nähnyt nauhoiltaan Axelssonin murtokeikan. O'Neill laittoi sitten miehensä murtautumaan puolestaan Axelssonin asuntoon hakeakseen avaimet haltuunsa. Ei O'Neill niitä kuitenkaan minulle antanut. Toisaalta hän sanoi, että kaikki perinteisellä avaimella toimivat lukot ovat helposti tiirikoitavissa. Jos vain tietää mitä tekee. Ei hän avaimia asuntooni olisi tarvinnut, mutta piti ne kuitenkin.
Axelsson soitti ja ihmetteli miten olin pystynyt moiseen. Hän ei tiennyt O'Neillistä. Hän ei tiennyt myöskään asuntonsa tullun nyt kameroiduksi. Samuel ja Chris alkoivat seurata Axelssonia. He kertoivat minulle, että Axelsson on ilmiselvästi mielisairas. Ilmeilee, hihittelee ja ähkii yksikseen. Halusin tietää lisää. Chris sanoi vain, että selvä tapaus.
En nyt muista mitä vahinkoa Axelssonille, Karhuselle ja lisäksi Karri Koiralle aiheutettiin kostoksi kaikista kokemistani vääryyksistä. Kyllähän he saivat osumia, mutta ainakaan mitään julkista lynkkausta kukaan kolmikosta ei kokenut. Taisi olla niin, että minun olisi pitänyt satanistina itse viedä projektia eteenpäin. Se oli täky. En nielaissut tätäkään syöttiä, vaan halusin ulos kerhotoiminnasta. Sitten menetinkin muistini moneksi vuodeksi ja homma jäi kesken. Kannan toki kaunaa.
Ainakin Axelssonista, Karhusesta, sekä myös Kalle Palmusesta tehtailtiin raiskausvideot, mikä sai etenkin Karhusen suunniltaan. Karri Koirasta en ole varma. Axelsson myös pahoinpideltiin moneen otteseen. Tämän vuoksi hän meni itsepuolustuskursseille. Ehkä hän on nyt voittamaton. Karhunen valitti tuntemattomien ihmisten kulkevan hänen perässään räkien hänen päälleen. Hän oli kova valittamaan. Pääsin Karhusen ihon alle, kun kerroin ettei hänen äitinsä välitä hänestä. Se on varmasti totta. Miksi välittäisi? Eihän sitä alkuperäistä poikaa kuitenkaan enää ole. Yritti Karhusen äiti silti lahjoa minut unohtamaan poikansa pahat teot, mutta Kalle Palmunen taas vei ne rahat. Taisi Palmunen jättää minulle viisi euroa. Senkin maksoin hänelle muuten takaisin. Kuten taisi Palmunen maksaa anastamansa tonnin Karhusen äidille.
Karhusen orastava kansainvälinen DJ-ura jäi ilmeisesti pahasti pykimään. Samoin taisi käydä Axelssonille. En ymmärrä kuinka joku haluaisikaan tanssimaan ja riemuitsemaan heidän silmiensä alle. Hyvissä hommissa molemmat silti tätä nykyä ovat. En saanut heidän elämiään tuhottua, koska hylkäsin satanismin, jossa he molemmat viruvat korviaan myöten. Satanisti on toki lasten suosikki Karri Koirakin. Kumma silti, ettei minua ole vieläkään saatu hengiltä. Vuosi on 2024 ja vieläkin kuollut mies kävelee. Joskus kyllä haluaisin kuolla, mutta niinhän me kaikki. Sitä pitää vaan jatkaa elämistä.
5.
Entä sitten se kuuluisa raiskausvideo?
Suuren ongelman minulle on muodostanut se maine, jonka video on päälleni heittänyt. Video johti myös uusiin videoihin, joita kuulemma tätä nykyä löytyy joka lähtöön. On suihinottovideota, jengiraiskausvideota, sekä haastatteluja, joissa "avaudun homoudestani" tai puin asioitani muuten noloon sävyyn. Ennen en ihmisten suuntautumista juuri miettinyt, mutta tätä nykyä olen pakotettu varovaisuuteen. Vaikka eihän homoja toisaalta pakoonkaan pääse. Heitä on kaikkialla. Sääli, että asiat ovat johtaneet tähän pisteeseen, sillä en haluaisi eristää itseäni ihmisistä yleensä.
Raiskausvideon takia lukuisat homot ovat tehneet minusta seksisymbolinsa. He eivät suostu ymmärtämään, että olen vain hyväksikäytetty uhri. Suomalaisista julki-homoista minua ovat painostaneet mm. Jaakko Selin ja Sami Pitkämö. Listaa voisi jatkaa pitemmällekin, puhumattakaan tavis-homoista, joiden kiiluvat silmät minun tekisi mieli puhkoa hakaneulalla.
Minulla ei ole aavistustakaan minut raiskanneiden miesten ulkonäöstä. Neekereitä ne olivat. En yhtään ihmettelisi, vaikka jompikumpi heistä olisi joskus tullut jutulleni jossain baarissa. Joku tuollainen muistikuva minulla ainakin on. Sitten joku on ottanut tästä kuvia ja laittanut levitykseen. Näin asia saataisiin näyttämään siltä, että raiskaajat ovat väleissä kanssani. Tämä ainakin sopisi Sampo Axelssonin ja muiden satanistien toimintafilosofiaan. Häpäistä minua niin paljon kuin vaan mahdollista.
Raiskausvideo liittyy myös menneisyyteeni satanistien ja pedofiilien hyväksikäyttämänä pikkupoikana. Pedofiili-isäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen, sekä paritti työkavereilleen ja muille kaltaisilleen. Ei hän muuten olisi laivan kippariksi päässytkään. Ehkä oli tarkoitus, että oppisin homoksi jo lapsena, tyydyttäessäni isäni ja hänen pedofiili-kaveriensa tarpeita.
Oliko olemassa tietty taikasana, joka aktivoisi mahdollisen sivupersoonani? Tietty sana löisi tuon sivupersoonan päälle, jolloin minusta kuoriutuisi rietas homo-orja. Syksyllä 2010 jotain tuollaista taikasanaa yritti puhelimessa ainakin kaappihomo Jari Sarasvuo, joka olisi halunnut raiskata minut. Hän oli myöhässä, koska tämä taikasana oli menettänyt vaikutuksensa. Vuosia myöhemmin 2015 turkulainen satanistihomo Tuukka Airaksinen yritti vielä samaa taikasanaa, mutta tuloksetta. Muutenkin olen kuullut, ettei minua olekaan enää niin hauska nussia, kun en ole se sama vinkuva panopuu kuin Senegalin neekereiden raiskausvideolla. Lohdutan itseäni sillä, että ilmeisesti kenestä tahansa saataisiin tehtyä vastaava video.
Kaikkihan sen ovat nähneet. Tuota lausetta olen kuullut kyllästymiseen saakka. Minun ei kuulemma pitäisi välittää videosta, koska kaikki sen ovat kuitenkin nähneet, eikä se ole "niin paha"... Eihän toki, mutta haluan ihmisten tietävän kuinka se sai alkunsa. Ehkä tämä myös vähentää homojen minuun kohdistamaa vainoa. En halua olla osa heidän toimintaansa. Tulkoon myös sanotuksi, että en ole homo. Uskokaa tai älkää uskoko, mutta jättäkää minut rauhaan.
Myös lapsiinsekaantumis-juttuja on tärkeä saattaa ihmisten tietoisuuteen varoittavina esimerkkeinä. Ennaltaehkäisevän vaikutuksen vuoksi. Maailma on kuitenkin täynnä hyväksikäytettyjä lapsia ja aikuisia, jotka eivät tietoisella tasolla muista ja tajua koko asiaa. En ole psykiatri, mutta käsittääkseni vaikeitakin asioita on syytä käsitellä niistä yli päästäkseen. Toki on niinkin, että joskus on vain parempi unohtaa ja antaa olla. Itse en toimi niin. Kaikki esiin vaan.
Olisi myös mielenkiintoista saada tietää, kuinka vahvasti 2000-luvun pikkulapsia seksualisoiva ja transsukupuolisuutta korostava kulttuuri pohjaa satanismiin? Eräs tunnettu satanistisen vainon keino on näet istuttaa uhrin päähän ajatus sukupuolenvaihdosleikkauksesta. Sitten kun sukupuoli on vaihdettu, palautetaan uhrin päähän ajatus siitä, että hän edustaakin sitä alkuperäistä sukupuolta. Alaikäisten transseksuaalisuus kielii toisaalta örkkien määrän kasvusta. Kun kaapattavia ihmisiä ei enää ole tarpeeksi, joutuu örkki tyytymään itselleen väärään sukupuoleen, joka pitää sitten vaihtaa.
Suurin osa homoista on joko pedofiilejä tai pederasteja, tai sitten molempia. Lapsena koettu hyväksikäyttö tekee homoksi. Teini-ikäisiä poikia raiskataan järjestelmällisesti, eikä pelkästään katolisen kirkon piirissä. Kun poika täyttää 18 vuotta, ei millään ole enää mitään väliä, vaan etenkin laamanni-pojat - joita voi raiskata ilman että he muistavat asiaa - ovat täysin vapaata riistaa. Niin sanottu homokulttuuri on kamalaa paskaa, jota myös monet homot vihaavat. Nythän minua vainoavat pedofiili-homot tekivät minusta väkisin homo-vihaajan, mutta se ei heitä haittaa. Ehkä he vihaavat homouttaan.
Homous on luonnonvastaista. Ja yleistä maailman johtavien satanistien keskuudessa. Satanismi, homous ja pedofilia linkittyvät keskenään. Illuminatiin kuuluvilla merkkihenkilöillä on oltava nuorempi homorakastaja, vaikka ei homoilla haluaisikaan. Kun sitten itse varttuu, saa tai joutuu ottamaan itselleen nuoremman homorakastajan. Minun piti olla Evelyn de Rothschildin nuori rakastaja, mutta kohtalo päätti toisin. Omien sanojensa mukaan Evelyn ei ole homo, joten minulla olisi käynyt kuulemma hyvä tuuri. Evelyn kyllä selitti mitä hänen edelliselle rakastajalleen oli tapahtunut, mutta en muista mitä se oli. Olisiko tämä tullut liian vanhaksi olemaan nussittava ja siirtynyt nussijaksi? Vai tullut syystä tai toisesta eliminoiduksi? Evelynin muija Lady Lynn Forester tyrkytti itseään minulle, mihin Chris O'Neill sanoi, että voisin ehkä päästä panemaan Lady Foresteria, mutta sen jälkeen Evelyn tapattaisi minut. Kenties Evelyn tapatti vanhan homorakastajansakin.
Ehkä illuminaattien homoilu on reptilianien päähänpisto, jolla he alistavat käskyläisiään. Suomalaisista wannabe-illuminateista Björn Wahlroos ja Alexander Stubb kertoivat minulle kestävänsä kyllä pienen homoilun. Varsinkin Wahlroos kestäisi varmaan mitä vaan päästäkseen piireihin. Molemmat ovat maanpettureita, jotka mittaavat arvoaan pyrkimällä sionistipankkiirien silitettäviksi.
En tiedä oliko se tätä samaa juttua, mutta samoihin aikoihin minulta kysyttiin, annanko Samuelille luvan toimia "käsittelijänäni"? Olla handlerini. Eikä se ollut Samuel joka asiaa kysyi. Miehet puhelimessa sanoivat, ettei siihen oikeastaan tarvita lupaa, mutta siten asiat menevät huomattavasti helpommin. Ehkä kaikkeen pitää olla suostumus. Eihän sieluakaan voi ottaa ilman sopimusta. Muutenhan Paholainen ottaisi kaikkien sielut. Samuel puhui vapaasta tahdosta ja siitä, miten ihmisten ei kuulu ymmärtää mitä se tarkoittaa. Itse olen yrittänyt, mutta heikoin tuloksin.
Homojen minuun kohdistama vaino sai uutta tuulta alleen, missäs muuallla kuin Internetissä. Siellä satanistisilla homoilla ja heidän erilaisilla alajaostoillaan on suomeksi oma foorumi, joka on luonteeltaan salainen. Vain satanistisissa homopiireissä liikkuvat ja siellä avoimesti homoiksi tunnustautuneet saavat oikeuden (salasanan ja muut tiedot) lukea foorumia ja kirjoittaa sinne. Toisaalta, voihan kyseessä olla yleisesti pelkkä satanistinenkin foorumi, joka vain minun osaltani on erityisesti homojen kiinnostuksen kohde.
Tällaisen foorumin kiistaton olemassaolo selvittää monien satanistien uhrien kokemaa gang stalkingia eli joukkovainoamista. Kohteeksi otettua ihmistä kiusataan ja härnätään läpi vuosien niin, että hän joko menettää järkensä tai kovettaa itsensä erakoksi. Koska suurin osa ihmisistä on satanisteja, voidaan kohdetta häiritä taidokkaasti lähes missä vaan. Tuntemattomat ihmiset saattavat hänen lähettyvillään supattaa asioita, joista kenenkään ei pitäisi edes tietää. Uhria tönitään, kuvataan ja hänestä levitellään perättömiä huhuja. Osaavammat satanistit voivat myös manipuloida uhrin lähellä olevia ihmisiä vihastumaan uhrille. Pienikin ärsyke riittää laukaisemaan henkisen ja fyysisen väkivallan kierteen. Kierteen siksi, että puolustautuuhan uhri yleensä kiusaajiaan vastaan jos vain kykenee. Tämä motivoi heitä uusiin iskuihin. Gang stalking voi olla hyvin hienovaraista tai ronskimpaa, riippuen siitä mikä uhriin parhaiten puree. Kaikilla on heikot kohtansa.
Moni satanistien foorumilla seurattu ihminen on tietämättään todella tunnettu. Kuinka ollakaan, foorumilla on vuosien ajan ollut minua käsittelevä ketju, johon lähinnä turkulaiset satanistihomot postaavat minusta ottamiaan kuvia ja kommentteja. Melkein kaikilla on kamerakännykkä, joten tämän kaltainen gang stalking onnistuu helposti.
Supon naapuriini asettama Pekka Ansio sanoi, että minun pitäisi vain ottaa ratkaiseva askel. Liittyä kerhoon ja myöntää olevani homo. Tämän jälkeen pääsisin itsekin foorumistiksi ja minusta tehty ketju poistettaisiin. Monet satanistihomot kuulemma kokevat, että minua pitää rangaista siitä, etten ole tullut ulos kaapista. Innoittajana tähän koko touhuun tietenkin raiskausvideo ja sen luoma maine.
On sanottava, että Senegalin neekereiden raiskausvideon alunperin tilannut Sampo Axelsson todella osaa manipuloida ihmisiä. Taitavasti hän saa monet pelkäämään itseään ja hakemaan hyväksyntäänsä. Koska Axelsson ei pysty toteuttamaan seksuaalisuuttaan normaalilla tavalla, hakee hän tyydytystä ihmisten alistamisesta ja nöyryyttämisestä. Häntä ajaa eteenpäin pelko siitä että joku kävelee hänen ylitseen.
Ja on sääli, että Leo Karhusta kiusattiin koulussa. Lopultahan Leokin kaapattiin ja hänestä tuli örkki. Jossain vaiheessa hän oli kuulemma muuttunut täysin. Epävarmasta uhri-Leosta kuoriutui yhtäkkiä kopea ja vittumainen örkki-Leo. Alkuperäisestä Leosta jäljellä pelkät kuoret. Leo tapaa kuulemma terrorisoida erityisesti komeita miehiä. Niitä hän ei jostain syystä kestä.
Axelsson oli örkki jo nuoruudessaan. Kahvinmyrkyttäjä Jussi Rantasesta sellainen tuli vasta päälle kolmikymppisenä. Karri Koira on toki örkki hänkin, kuten kaikki artistit Helsingissä, sekä ehkä muissakin Suomen kaupungeissa. Olen kuullut, että suomalaisista kevyen musiikin "kärkinimistä" vain Elastinen ja J. Karjalainen ovat säilyneet "aitoina ihmisinä". Ulkomaisista megatähdistä vain Adele. Sekä tietenkin Noel Gallagher ja Metallica, jotka saattavat tosin olla klooneja.
En ollut suinkaan ainoa Axelssonin ja kumppaneiden uhri. Monta tyyppiä oli ajettu pakoon Helsingistä ja Suomesta. Axelsson ja Karhunen onnistuivat myös ohjelmoimaan vanhan Mouhijärven kaverini Tommi Lehtisen minua vastaan. He yrittivät päästä eroon myös Turun Taideakatemian luokkakaveristani Juuso Janhusesta. Kampanja oli hyvässä vauhdissa, kunnes se saatiin pysähtymään. Nykyään Janhunen on Axelssonin ja Karhusen kanssa hyvää pataa, kuten ovat monet muutkin, joita he ovat vainonneet. Se on noloa, mutta Helsingin piirit ovat niin pienet, että vihanpito syö energiaa. Siellä voi siis tehdä mitä haluaa, ja kaiken saa anteeksi. On silti kumma, ettei kukaan mahda heille mitään. Axelsson ja Karhunen eivät ainakaan vaikuta erityisen älykkäiltä tai muuten fiksuilta. He ovat vain läpeensä vittumaisia tyyppejä. Ja örkkejä. No, onhan sitä siinä jo.
6.
Koko vainoprojektin taustapiruna hääri myös Pinja Nousiainen. Oikeudessa Sampo Axelsson oli kertonut, että minä vainosin häntä. Että olin tullut kutsumattomana hänen synttäreilleen, jotka hän järjesti ravintola Pirittassa, Helsingin Tokoinrannassa. Asiahan oli niin, että Pinja Nousiainen sanoi minulle, että tule sinäkin sinne. Käväisin paikalla lyhyesti ennen kuin koko tapahtuma oli edes alkanut. Pinjaa ei näkynyt missään. Hän tietenkin kielsi näin sanoneensa. Tällaiset näennäisen viattomat ihmisten harhaanjohtamiset olivat Pinjan alaa. Hän nautti syöttäessään pikkuvalheita sinne tänne, johdatellen ihmisiä harhaan ja kylväen riidan siemeniä. Myös miesten pyörittäminen oli Pinjalle ominaista. Sekä yleisesti ihmisten odotuttaminen.
Pinjahan on örkki. Ollessani kerran Pinjan kanssa elokuvissa, viereemme istui vanha nainen, joka hymyili vinosti. Kankaalla pyörivät elokuvaa edeltävät mainokset.
"Minä näen sinut", hän sanoi Pinjalle.
Katsoin naista. Hän toisteli näkevänsä Pinjan. Pinja näytti selvästi kiusaantuneelta. Minulle naisen jutut eivät auenneet. Pidin häntä vain tärähtäneenä mummona. Pinja kuitenkin nousi tuolistaan ja sanoi poistuvansa näytöksestä. Jäin paikalleni ihmettelemään. Nyt nainen katsoi minua outo virne kasvoillaan. Yhtäkkiä hän vakavoitui.
"Sinun pitää olla hyvin varovainen tuon tytön kanssa. Hän ei ole yhtään sitä miltä hän näyttää", nainen sanoi.
Hermostuin. En sanonut mitään. Nousin paikaltani. Nainen tarrasi minua kädestä.
"Älä leiki tuon tunteilla. Sanon vaan, että..."
Vedin käteni irti hänen otteestaan ja pyyhälsin ulos salista Pinjan perään. Sain hänet kiinni kadulla. Pinja sanoi, että sama hullu on vainonnut häntä ennenkin. Ihmettelin asiaa, vaikka mitäpä sitä kaiken maailman hulluja ihmettelemään. Niitähän riittää. Tästä eteenpäin Pinja käyttäytyi pelokkaasti julkisilla paikoilla, kiertäen katseellaan paikat ympäri. Nainen pelotti häntä yhä. Jossain vaiheessa hän tasaantui.
Näin saman naisen sattumalta kaupungilla muutama kuukausi myöhemmin ja menin juttelemaan. Haastoin häntä melko aggressiiviseen sävyyn, mikä sai hänet ensin vetäytymään. Hän kuitenkin kokosi itsensä ja puhui minulle pitkään. En tajunnut hänen jutuistaan yhtään mitään. En sitten mitään. Päätäni pyöritellen jätin hänet kadulle paasaamaan.
Pinjaan törmäsin ensimmäisen kerran Ilosaarirockissa 1995. Meillä oli yhteisiä tuttuja. Jo silloin joku tyttö varoitti minua hänestä. Että hän ei ole sitä miltä hän näyttää. Hurmaava hän osasi olla. Kirjoittelimme toisillemme. Kävin hänen luonaan Helsingissä vieraana ja valitin Mouhijärven tylsyyttä. Helsinki oli kuin toinen maailma Tampereeseenkin verrattuna. Kerroin, että pelkään jämähtäväni Mouhijärvelle. Jääväni meijerille töihin ja niin edelleen. Pinja totesi, ettei Mouhijärvi tainnut olla minulle hyvä paikka, ja manipuloi minulle pakkomielteen päästä Helsinkiin.
Kun sitten 1998 menin Espooseen sivariin, otin häneen yhteyttä ja tapasimme. Isäni Rauno, joka oli aikaisemmin pelotellut Mouhijärven kotipuhelimeen soitelleen Pinjan jättämään minut rauhaan, halusi nyt korjata virheitään ja sai homokaverinsa kautta manipuloitua Pinjan ihastumaan minuun. Yleensähän Rauno tilasi tytön ihastumaan minuun tai veljeeni Kalleen, mutta oli huomannut, että minun kohdallani se ei ihan toiminut. Itse olin Pinjaan hyvinkin hullaantunut. Tehdäkseni häneen vaikutuksen, kerroin miten minusta oli tulossa kirjailija.
Samoihin aikoihin olin suututtanut etelä-helsinkiläisen "mainosmiehen", joka alkoi seurata ja pilata elämääni. Myöhemmin, vuonna 2010, sain kuulla, miten mies oli manipuloinut minut ajattelemaan itseäni kirjailijana. Samalla hän oli ohjelmoinut Pinjan, Pinjan äidin ja tämän avopuolison uskomaan samaan satuun.
Pinja puolustikin minua kavereilleen, jotka naureskelivat junttimaiselle olemukselleni. No, eipä minusta mitään kirjailijaa tullut, mutta vielä tänäkin päivänä Pinja odottaa, milloin "ennustus" kävisi toteen. Vaikka Pinjan pää oli täynnä kusta, tykkäsin olla hänen kanssaan. Hän taas selitti ihmisille, ettei seurustele kanssani. Hän häpesi minua, mutta halusi pitää minut toisaalta lieassaan. Jos minusta vaikka tulisi se kirjailija, mitä hän niin pakkomielteisesti odotti. Pinja lähetteli nimissäni viestejä ja sähköposteja naisille, joista hän oli kuullut minun olevan kiinnostunut. Ehkä hän oli oppinut tämän tavan Sampo Axelssonilta. Tai ehkä toisinpäin.
Kerran vuosia myöhemmin törmäsin Pinjaan Helsingin yöelämässä. Pelästyin. Hän nauroi iloisesti, mutta ei näyttänyt ihmiseltä. Hänen ihonsa oli kauttaaltaan sininen ja hänen silmänsä olivat punakeltaiset. Jostain syystä näen joskus maailman sellaisena kuin se on. Toivoisin että kaikille ihmisille suotaisiin sama mahdollisuus.
Joskus örkki joutuu jättämään kaappaamansa kehon ja liikkuu haamuna. Ehkä örkille tulee tärkeää tekemistä tai jokin uhkaa sitä. Tai ehkä ihan huvin vuoksi. Jotkut örkit tuhoavat kantamansa ihmiskehon mielen kokonaan. Kyetäkseen käyttämään ihmistä täysipainoisesti hyväksi, tulee örkin kuitenkin jättää ihminen toimintakykyiseksi. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ihmisen voi ikään kuin valjastaa omaan käyttöönsä. Tapauksesta riippuen, örkin jättäessä kehon, herää kaapattu ihminen melko pian horroksestaan. Joku sanoikin, että on kaksi Pinjaa: Vakavamielinen ja se joka puhuu mitä sattuu.
Oikea Pinja, se tyttö jonka kehon örkki on kaapannut, heräsi joskus luotani. Hän ihmetteli hetken ja lähti kiireisesti kaupungille “kun sai kerrankin olla vapaa vähän aikaa”. Hän oli surumielisen ja äkäisen oloinen. Toisella kerralla hänessä heräsi toivo. Tuomas Toivainen oli vitsaillut "otuksista", jotka ovat ihmisiä lukittuina toisten sisälle. Heidät voi nähdä kun katsoo ihmisen kasvoja väärin päin. Örkki-Pinja piti Tuomaksen juttuja "hieman erikoisina". Oikea Pinja näki sen toivonkipinänä. Hän esitti minulle toiveen, että menisin heidän kotiinsa ja varastaisin Pinjan perheen kaikki valokuvat ja jotain muutakin. En muista tarkalleen miten se meni, mutta tarkoituksena taisi olla tuhota kaikki tiedot ja todisteet, jolloin örkki-Pinja ei enää voisi hakea tietoa sieltä. Tämä kun ei muistanut tiettyjä asioita. Oikea Pinja ei voinut omana itsenään mennä kotiinsa. Se oli jotenkin estetty.
Joskus olimme luonani kolmestaan: Pinja, Tuomas ja minä. Pinja osoitti Tuomasta ja sanoi minulle aivan Tuomaksen kuullen, että tuo on myös sellainen. Tuomas meni vaikeaksi. Itse en tajunnut mitään. Pinja valitteli tietämättömyyttäni, silkkaa naiiviuttani. Hänen mukaansa kerhoon kuuluvat tiesivät yleensä kuitenkin, että tällainen kehonkaappaaja-ilmiö on olemassa ja se on todellinen. Mutta minä en edes tiennyt, että mitään kerhoa on olemassa. Kuten sanottu, oikea Pinja oli luonteeltaan vakava ja melankolinen. Örkki-Pinja taas huikentelevainen kameleontti. Milloin mitäkin, mutta lähes aina hymyssäsuin. Hän tapasi myös puhua ohi suunsa. Kerran hän sanoi, ettei halua tuhota alkuperäistä Pinjaa, koska pitää tästä kuitenkin hyvin paljon. Ehkä hän oli myös laiska, ja halusi että oikea Pinja tekee kaiken fyysisen työn, joka tässä tapauksessa koostui kävelemisestä ja pyöräilystä. Oikea Pinja ei voinut ymmärtää, miksi hänen kaappaajansa ylipäätään vietti aikaa seurassani. Kaiketi olikin niin, että isä-Raunon homokaverin satanistinen loitsu ei yltänyt oikean Pinjan mieleen saakka.
Pinjahan ei ollut perheen ainoa örkki, vaan myös hänen äitinsä ja pikkusiskonsa oli kaapattu. Perheen ainoa oikea ihminen olikin äiti-Hannelen avomies Jukka. Perheen naiset puhuivat välillä keskenään täysin avoimesti jotain outoa kieltä, jota väittivät salakielekseen. Joskus Jukka päivittelikin minulle, että hänestä tuntuu kuin perheen naiset olisivat avaruusolentoja. Vuonna 2010 joku helsinkiläinen nainen nauroi minulle puhelimessa - luultuaan että minutkin on kaapattu - miten Jukkaa käy sääliksi. Mitä tämä puhelu muuten koski, sitä en muista.
Vuosia myöhemmin Turun koulun aikoina olin yötä erään toisen örkin - Johanna Honkolan luona. Hänestähän tuli myöhemmin Kalle Kinnusen puoliso. Keskellä yötä heräsin siihen, kun Johanna itki ja tärisi. Hän kertoi haluavansa kuolla. Siinä oli oikea Johanna, vaikka enhän minä silloin sitä ymmärtänyt. Kysyin, mikä hätänä? Hän vain toisteli, että sinä et ymmärrä, et ymmärrä... Pian örkki-Johanna otti kehon taas haltuunsa. Muutaman kerran sain nähdä myös Johannaa asuttavan örkin todelliset kasvot. Toisella kerralla hän näytti melko paljon Star Warsin Queen Amidalalta. Toisella kerralla Taru Sormusten Herrasta - elokuvan örkiltä, mikä taisi olla hänen kehonsa yleisen kantajan todellinen ulkomuoto. Queen Amidala oli vain vierailulla Johannassa.
Bussimatkalla Slovakiassa Johanna imi minusta joka aamu energiat lähtiessään mäkeen. Niin tekivät ehkä muutkin. Kimmo Metsäranta ja muut matkalla mukana olleet örkit. Siksi en ikinä itse päässyt laskettelumäkeen, vaan jouduin jäädä lepäämään kämpille puoleen päivään saakka. Muuten se oli kyllä ihan kiva reissu. Tälläkin matkalla minulle oltiin asetettu jotain ansoja, joiden oli tarkoitus laueta yöelämässä tai jatkoilla. Reissussa oli yhteensä kaksi bussillista porukkaa, joista muutamat huoria. Näiden piti häpäisemän minut. Aloitin kuitenkin joka päivä juomaan jo puoliltapäivin, joten olin nukkumassa ennen puoltayötä, ja vältin täten satanistien juonet. Joskus päiväkännäämisestä voi olla hyötyäkin.
7.
Vasta iyöhemmin tajusin, tai oikeamminkin muistin, mikä oli alunperin johtanut tähän koko Axelsson-Karhunen prosessiin. Olin 1998 - 1999 välisenä ajanjaksona suututtanut erään kovan luokan satanistin helsinkiläisessä Korkeavuorenkadun ja Ullanlinnankadun kulmassa sijaitsevassa Bob-baarissa. Joku mainosalan vanha tekijä. Nolasin tuon vanhuksen täydellisesti hänen ystäviensä edessä, ja siitä syystä hän langetti päälleni kirouksen. Hän vannoi tuhoavansa minut.
Pian piina alkoi. Muistan juuri Helsingin Punavuoreen 1999 talvella muuttaneena kärsineeni oudoista mielialan vaihteluista. Kun esimerkiksi tiputin kahvimukin lattialle, purskahdin itkuun. Kysyin kavereiltani, onko tämä normaalia? Ei se heidänkään mielestä sitä ollut. Mutta toki minua oltiin piinattu jo vuosien ajan aikaisemminkin. Ei se ollut minulle lainkaan uutta. Aikaisemmin kyse oli ollut kuitenkin vitutuksesta. Nyt masennuin. Se masennnus tuli ja meni. Se tuli kuin isku, josta piti sitten toipua.
Tämä vanhus kuoli reilun vuoden sisällä tapahtuneesta. Mutta hän halusi jatkaa piinaani haudan takaa ja ojensi soihdun eteenpäin eräälle toiselle helsinkiläiselle miehelle. Tämä seuraaja kertoi minulle joskus, miten hänellä oli aikomus piinata minua vain vuosi ja antaa sitten olla. Hänelle kyseessä oli vain kuolevan miehen toiveen täyttäminen. Mutta pian hän huomasi minut hyödykkeeksi, joka vain jatkaa antamistaan. Hänen bisneksensä kukoisti ja siviilissä meni myös hyvin. Mitä enemmän minua kiusasi, sen paremmalta hänestä tuntui.
Mies päätti pilata elämääni niin paljon kuin mahdollista. Sitten jossain vaiheessa hankkiutua minusta kokonaan eroon. Asuin tuolloin Helsingissä ja tein ensin erilaisia hanttihommia, kunnes ajelin taksia puolitoista vuotta. Kun pääsin Englantiin kouluun, tuli tälle miehelle kiire pilata opintoni. Eihän minun olisi pitänyt päästä ulkomaille edes lomalle.
Myöhemmiltä vuosina muistan, kun hän tuli minua Turkuun katsomaan. Hän tuli jutulle Turun Puutarhakadulla ja alkoi kertoa elämästäni asioita, joita hädin tuskin itse tiesin. Kysyin häneltä, onko hän enkeli? Hän nauroi paskaisesti. Kävin hänen kimppuunsa, mutta hän otti minut vankkaan puristusotteeseen ja nosti ilmaan. Hän oli uskomattoman voimakas. Lopulta hän heitti minut katuun ja jätti siihen.
Tämä mies ajatteli ylimielisesti, että voisi kertoa minulle mitä tekee, koska en kuitenkaan muistaisi asiasta mitään. Hän kertoi, miten inhosi ryyppyputkiani, jolloin osasin pitää hauskaa. Pari päivän juomisen jälkeen saavutin huolettoman tilan. En murehtinut enkä stressannut. Se tuntui hänestä pahalta. Hän kertoi kuitenkin sinnittelevänsä sellaisten päivien yli, tietäen että pian minulla olisi todella paha olla. Kauhea krapula iskisi vääjäämättömästi. Silloin hän nauttisi. Olihan hän lukinnut hyvinvointinsa minun pahoinvointiini, kuten varmasti monet muutkin. Katsellessaan elämääni kameroidensa takaa, he eivät odottaneet mitään niin paljon kuin niitä monen päivän kankkusia, joihin ryyppyputket tapaavat johtaa. Silloin he nauttivat täysin siemauksin joka hetkestä. Etenkin niistä unettomista öistä, jolloin minusta tuntui kuin 20 demonia repi mieltäni kappaleiksi hyökkäyksillään. Krapulassahan pahinta ei ole fyysinen kipu, vaan henkinen rappio. Vaikka tietää, että paha olo johtuu lähinnä huonosta aivokemiasta, se ei sillä hetkellä auta tippaakaan. Neljän päivän päästä arkikin maistuu taas juhlalta, mutta siihen tuntuu olevan matkaa ikuisuus.
Ajautuessani satanismin syövereihin 2010 Samuel ja Chris O'Neill paljastivat asian minulle. He kertoivat jonkun helsinkiläisen satanismin vainoavan minua. Tätä miestä oli kuulemma vaikea henkilöidä, sillä hän ei henkilökohtaisesti tehnyt minulle mitään, vaan usutti aina muut asialle tai toimi välillisesti. Pian O'Neillit kuitenkin tiesivät hänen henkilöllisyytensä. En muista enää miehen nimeä. Mutta yhtäkkiä olinkin niskan päällä. Yritin muutaman kerran jutella hänen kanssaan puhelimitse, mutta hän katkaisi puhelut aina lyhyeen.
Vihdoin pääsin juttelemaan hänen kanssaan - ilmeisesti hänet pakotettiin. Hän kertoi, että minua oltiin seurattu jo vuodesta 2000. Kaikki asuntoni olivat olleet kameroituja. Taksi jota ajoin oli kameroitu. Mies harmitteli, ettei minua oltu seurattu lapsuudesta asti. Tarinani jäi niiltä osin vajaaksi, ainakin mitä videoihin tulee. Itse en osannut sitä harmitella.
Hän kertoi myös, että hän ja muutamat muut helsinkiläiset satanistit olivat ajatelleet, että minä jatkan Leppäsuon Essoa. Huoltoasemaa missä olin töissä puoli vuotta 1999. He olivat kuulemma suunnitelleet nostavansa minua vähän, ja ampuvansa sitten alas. Sabotoivansa asioitani kaikin mahdollisin tavoin. Pilaavansa maineeni, raha-asiani ja terveyteni.
Moni tällainen "kovan luokan" satanisti oli siis tehnyt minusta ykköskohteensa jo yli 20 vuotta sitten. Ja sama homma jatkuu yhä. He ovat koko ajan tienneet, että kohdalleni on ennustettu jotain merkittävää. Tästä syystä olen heille myös harrastus ja pakkomielle. He lukevat kaikki kirjat jotka olen lainannut kirjastosta, tutkivat tarkkaan niiden taustat, joiden kanssa olen tekemisissä ja ottavat yleisesti asiakseen tietää minusta kaiken. Aivan kaiken. Samaan aikaan he haluavat pilata kaiken mihin ryhdyn.
Mutta ei sellaisen ihmisen sabotointi ole hauskaa, joka ei oikeastaan tee mitään. Kohde pitäisi ensin asettaa johonkin asemaan. Vastuuseen. Saada luulemaan itsestään jotain. Ja sitten vasta tiputtaa korkealta naama edellä mutaan. Asiassa on kuitenkin kohdallani pieni ongelma. Nämä pedofiili-homot eivät halua ottaa sitä riskiä, että minusta tulisi jotain, jota ei sitten voitaisikaan ottaa minulta pois. Siksi he pyrkivät pilaamaan kaiken heti alkutekijöihinsä.
Kuten tiedetään, visiittini satanismiin oli ranskalainen. Näin pääsivät myös helsinkiläiset satanistit pälkähästä. Vanha päätekijä soitti minulle tämän jälkeen ja sanoi tienneensä että näin tulee käymään. Ei minusta kuulemma ollut siihen hommaan. Ei sitten alkuunkaan. Ja totta se onkin.
Vuonna 2010 yhdistelin pisteitä O'Neillin selvityksen jälkeen. Ja toki yhdistelen niitä edelleen. Käsittääkseni alkuperäisen kiusaajani työn jatkaja työskentelee myös mainosalalla. Ainakin muistan hänen selittäneen minulle, miten jutuissani on usein jollain oudolla tavalla jotain käyttökelpoista. Kun kysyin työskenteleekö hän elokuva-alalla, hän sanoi että läheltä liippaa. Muistaisinpa hänen nimensä, niin voisin kostoksi tuhota ja pilata hänen elämäänsä niin paljon kuin suinkin mahdollista. Vaikka elämäni onkin osin epämiellyttävää, ei se kuitenkaan ole sietämätöntä, ja toivo elää, että pääsen häntä vielä muiluttamaan. Jos en häntä, niin ehkä jengin muita jäseniä. En ole varma oliko kyseessä samainen mainosmies, mutta 2010 minuun otti yhteyttä myös mies, joka kertoi että hänellä on kaikki minulta vaihtamani vaatteet ja muut tavarat tallessa. Hän ehdotti että voisi antaa ne minulle ja olisimme sen jälkeen sinut. Hän voisi lyödä vielä päälle ison tukun rahaa.
Uskon kuitenkin, että juuri mainosmies on järjestänyt suurimman osan siitä kiusasta, jota olen joutunut kokemaan. Vaatteiden ja silmälasien vaihtelun, tuntemattomien usuttamisen kimppuuni ja niin edelleen. Satanistista piinaa päälleni on sen sijaan tuottanut niin moni, että sitä on vaikea henkilöidä yksittäisiin ihmisiin. Olen ollut tuhansien ellen miljoonien ihmisten piinan kohde vuosien ajan. Ja saattaa olla, että myös nuorena sekopäiseksi raiskattu Sampo Axelsson oli mainosmiehelle helppo manipuloitava. Voi olla, että mainosmies käytti Axelssonia työkalunaan tuhotakseen minut. Sen verran outoa Axelssonin viha kohtaani oli. Toki Axelsson on terrorisoinut montaa muutakin tyyppiä. Aina joku on ollut tähtäimessä, ja aivan varmasti myös moni aivan hänen lähipiiristään, ja sama touhu jatkuu yhä. Niinhän se tuppaa satanisteilla menemään. Kaikista paras uhri voi olla oma paras kaveri, jonka kiusaamisesta saa sen parhaan hyödyn.
Axelsson-keissi on tietenkin pelkkä raapaisu tämän likaisen paskavuoren huipulta. Lukemattomat ovat ne ihmiset, joita mainosmies on kimppuuni ajanut. Ja toki vain Axelssonin usuttamiset ovat paremmassa tiedossa. Toisaalta ei pidä unohtaa sitä tosiasiaa, että Axelsson on örkki. Kuten on mainosmieskin. Muutama vuosi 2010 tapahtumien jälkeen mainosmies otti yhteyttä kertoakseen, että hänelle on kasvanut rinnat. Hän sanoi, että kuten minua, myös häntä on myrkytetty estrogeenilla. Mutta ei se kuulemma häntä haittaa. Vaikea uskoa että ei haittaisi, mutta satanisti ei mielellään vaikeroi. Valittajat saavat satanistisessa todellisuudessa eniten paskaa silmilleen. Hän kertoi myös kuulleensa, miten hän joutuu kuolemansa jälkeen tuomiolle; kidutettavaksi; vastaamaan teoistaan. Mutta sekään ei haittaa häntä, koska kärsimys on kuulemma parempi kuin se, ettei ole olemassa ollenkaan. Itse näen asian päinvastoin. Enkä muutenkaan sorru tällaiseen "ei se minua haittaa" - retoriikkaan
Axelsson uskoutui minulle puhelimessa, kuultuaan että minutkin on kaapattu. Hän kertoi saaneensa tarpeekseen nyt kun hänen maineensa ja musiikkiuransa oli pilattu. Joku muu saisi astua hänen saappaisiinsa. Sampo halusi itse lähteä Amerikkaan ja ryhtyä neekeriksi. Hän oli aina halunnut olla musta, rap-musiikin nimeen kun vannoi. Ehkä nykyinen Facebookin käyttöä Miltton Creativessa opettava Sampo onkin aivan eri örkki kuin se rap-DJ. Axelssonin haave muuttaa Amerikkaan ja ryhtyä mustaksi räppäriksi... Oliko se sen örkin haave? Miten se nyt sitten menee... Ehkä jotenkin limittäin.
Mainosmies on ollut kova suunnittelemaan asioitani. Missä käyn, mitä teen, ketä tapaan... Hän katsoo ennalta missä voisin käydä, ja sitten tilanteen tullen pumppaa mieleeni halua toteuttaa tuo käynti. Halutussa paikassa saattaisin sitten näennäisen sattumanvaraisesti törmätä johonkin naiseen, joka vie minut jonnekin hyväksikäytettäväksi. Mainosmies, kuten monet muutkin edistyneemmät satanistit pyrkivät manipuloimaan minua sattumiin. Se on heidän tapansa myös antaa ymmärtää, että kaikki erikoiset tapahtumat vuosien varrella ovat olleet heidän järjestämiään. Eivät siis sattumia ollenkaan. Satanistit antavat mielellään ymmärtää, että asiat tapahtuvat heidän kauttaan. Se vankistaa ihmisten uskoa satanismin kaikkivoipaisuuteen ja samalla valtaa pitävien satanistien mahtia.
Perinteiseen satanisti-tyyliin homma meni niin, että tein itse itsestäni pellen. Kun minun olisi pitänyt olla välitön ja ulospäinsuuntautunut, manipuloitiin minusta arka tuppisuu. Kun olisi pitänyt olla hiljaa, usutettiin minut hybrikseen. Kun yritin saada jotain alkuun, en yhtäkkiä ollutkaan enää kiinnostunut koko asiasta. Kun matkustin jonnekin, seurasi minua joku irstas homoseksuaali, joka mahdollisuuksien mukaan sekoitti pääni ja raiskasi minut miten parhaaksi näki. Kun yritin tehdä itsestäni jotain muuta kuin duunarin, torpedoitiin hanke täysin. Onhan duunarina on toisaalta ihan leppoisaa, mutta hukkaan menivät opiskeluni. Minua seurattiin Englantiin asti ja ympäröitiin sikäläiset kuvioni satanisteilla, joiden tarkoitus oli nakertaa itsetuntoani ja omaisuuttani.
Vaikka satanistit eivät olekaan yleisesti ottaen kavereita keskenään, yhdistää heitä kaikkia kuitenkin moni asia. Tärkeimpänä ehkä se, että he tekevät kuten ylempänä hierarkiassa olevat käskevät. Tässä tapauksessa Carlislen natiivit ja siellä opiskelleet saivat ottaa minut hampaisiinsa, kun niin käskettiin. Kuka oli tuo käskijä? Ehkä helsinkiläinen mainosmies tai sitten joku muu.
Kämppikseni Warwick Roadilla kuitenkin tekivät oloni tukalaksi, kuten tekivät samassa talossa asuneen maatilan tytönkin. Hän joutui lopettamaan opiskelunsa kesken kärsittyään selittämättömistä psykosomaattisista vaivoista. Vuosia myöhemmin 2007 törmäsin samoihin kämppiksiin Helsingissä, heidän "aivan sattumalta" käveltyä minua vastaan kadulla. He ehdottivat illanviettoa, jonka jätin väliin. Yksi kolmikosta kehui takkiani ja harmitteli ettei hänellä ole samanlaista. Jostain syystä halusin aivan välttämättä lahjoittaa sen hänelle. Keskellä talvea. Vedin takin päältäni ja hän otti sen mielihyvin vastaan. Pian tajusin, etten tarkenisi ilman takkia ja juoksin heidän peräänsä. Nainen antoi takin minulle, mutta muistutti, ettei hän ollut vaatinut saada takkia.
Erosin Pernod Ricardin varastolta toukokuun 2010 lopussa. Samuel O'Neillin vierailu Turkuun ajoittui kesäkuun puoleen väliin. O'Neill halusi ottaa selvää, minkälaisessa paikassa olin ollut töissä viime vuodet. Hän palkkasi "agentin" värväytymään Pernodille. Miehen lippalakissa oli kamera ja mikrofoni, joka dokumentoi esim. tupakkakopin "luottamukselliset" keskustelut. Myöhemmin sain kuulla, että Pernod Ricard Finland Oy:n johto salakuunteli tupakkakoppia jo muutenkin.
O'Neill ja muut illuminatit kävivät läpi myös kaikki vanhat työ- ja koulukaverini, sukulaiseni, tuttavani ja muut. Hän halusi nähdä kaikki minusta otetut valokuvat, kaikki vanhat koulutyöt ja vastaavat. He haastattelivat kaikkia ihmisiä, joiden kanssa olin ollut tekemisissä. Nimissäni he pyysivät näitä ihmisiä soittamaan minulle, saadakseen selville sen, mitä ihmiset halusivat minulle sanoa ja kertoa. Että minäkin olin nyt kerho-toiminnassa mukana ja halusin selvittää vanhat asiat.
Näistä ihmisistä hyvin monet ottivat minuun yhteyttä. Useimmat selittivät, miten asiat olivat menneet ja minun tehtäväkseni jäi ymmärtää yskä. Tiesinhän nyt itsekin miten vahva saatanallinen voima on ja miten se ihmistä hallitsee. Mikäli uhkailut perheenjäseniä kohtaan eivät riitä, tekee päässä puristava pakottava paine päätöksenteon helpoksi. Tehdään kuten käsketään ja helppoahan se onkin sysätä vastuu omista tekosista auktoriteetin harteille. Usein motivaation lähteeksi riittää kuitenkin pelkkä hyvä mieliala tai raha.
En itse tiennyt, että nimissäni pyydettiin moista. Siksi olinkin usein yllättynyt, kun joku ihminen vuosien takaa otti yhtäkkiä yhteyttä ja alkoi tilittämään.
- Miksi soitit? kysyin.
- Itsehän pyysit soittamaan.
- En pyytänyt, vaan joku teki niin nimissäni. Joku haluaa tietää minusta kaiken ja kuuntelee puhelintani.
Moni puhelu katkesi siihen. Sitten sain kuulla, miten olisi omakin etuni puhdistaa pöytää. Siinä oli pieni ongelma. En ikinä seuraavana päivänä muistanut mitä edellisenä oli tapahtunut. Näin ollen taas iso liuta ihmisiä sai tietää asiani paremmin kuin mitä itse niistä tiesin. Ja näinhän se on yhä. Ehkä suuri tarkoitus onkin, että kuljen laput silmillä läpi elämän. Sitten vanhuksena lyön pääni ja muutun megasavantiksi. Jos tuo on se käsikirjoitus, aion kyllä tohtoroida sitä hieman.
Myös satanistikämppikseni Carlislesta soitti ja selitti minulle miten heidät oli lahjottu piinaamaan minua. En muista summia, mutta kyse oli joistakin tuhansista punnista.
"Kyllähän sinä tiedät miten se menee", oli lause, jonka olin toki kuullut ennenkin.
Mieleeni nousi legendaarinen Mika Saukkos -sitaatti: "Se vaan on niin." Kysyin kämppikseltä maatilan tytöstä. Olin ihmetellyt miksi tyttö sulkeutuu välillä huoneeseensa luukuttamaan Lo-Fidelity All Starsin Battleflagia huutaen kuin mielipuolinen? Sitten kämppikset kyselevät häneltä myöhemmin, että helpottaako? Ajattelin, että tytön panojutut ovat tavallista railakkaampia, mutta ei. Hän oli kuulemma ollut niin pingottunut, ettei meinannut pysyä järjissään. Ehkä olisin itsekin ollut, ellen olisi jo muutaman vuoden ajan joutunut tottumaan satanistien terroriin Suomessa. Olihan Bob-baarin vanhus vainonnut minua jo alkuvuodesta 1999, kun Carlislen opinnot käynnistyivät syksyllä 2001.
En saanut 1999-2001 öisin unta, vaan kiristelin hampaitani, ja torkahtelin sitten työssäni taksin ratissa kyytien välissä. Lääkäri diagnosoi minulle tensiopäänsäryn. Se säteilee niskasta päänahkaan ja leukaperiin. Tuo sama vaiva on minulla yhä. Ja tokihan minua olivat kiusanneet kaikenkarvaiset mouhijärveläiset ja monet muut jo pienestä pitäen. Siedätyshoitoa oli piisannut.
Näin jälkikäteen pidän itseäni onnekkaana. Monet satanistien piinaamat yksilöt sairastuvat krooniseen masennukseen, eivätkä välttämättä pääse enää ikinä jaloilleen. Tehokas lääkitys tuhoaa aivotoiminnan ja tekee välinpitämättömäksi.
Satanismi todella on maailman suurin vitsaus. Mutta koska ilman sitä elämä olisi ilmeisesti tylsää, jatkaa se tuhoavaa työtään maailmassamme. Kuitenkin siis jatkuvan terrorin johdosta olen tällä hetkellä hyvässä vedossa. Krooninen alakulo on vuosien mittaan muuttunut normaaliksi olotilaksi. En tajua olevani allapäin ja piinattu. Tensiopäänsärky ja muu on vähentynyt. Terrori on kestänyt niin kauan, että olen tullut sille tietyllä tapaa immuuniksi.
Olisi satanistien edun mukaista antaa minun olla välillä rauhassa. Kiduttaa sykäyksittäin. Jättää pelivaraa; jotain pahan päivän varalle. Luulen heidän toimivankin juuri näin. Kun vietän normaalia työttömän elämää, saan olla rauhassa. Kun en siis tee mitään ja makaan kotona. Mutta jos käyn töissä, selittämätön ahdistus alkaa. Tai jos yritän harrastaa jotain. Sama pätee matkoillani. Saman tien kun pääsen pois Suomen kamaralta, valtaa mieleni vitutus. En ole vielä löytänyt asiaan muuta lääkettä kuin sen, että yrittää ennen lomamatkaa tehdä kaikki työt mahdollisimman hyvin pois alta. Tai sitten tekee reissussa joka päivä hommia tunnin tai kaksi ja näin lunastaa itselleen kevyen mielen. Sillä pienikin ahdistus tekemättömistä töistä saattaa pilata fiiliksen. Tai ehkä minun pitäisi vaan oppia ottamaan rennosti. Meditoida tai jotain. Minulla on paha taipumus ottaa itseni liian vakavasti. Ja sen vastapainoksi vaihtaa täysin vapaalle.
Mutta entä jos käykin niin, että saavutan yhtäkkiä mielen ja ruumiin kirkkauden? Jos yhtäkkiä havahdun, eivätkä satanistiset trikit enää toimi minuun? Jos todella löydän itseni? Entä jos silloin pyrin julkisuuteen, saattaakseni kaiken tietämäni ihmisten yleiseen tietoisuuteen? Eikö silloin pitäisi olla kunnolla pelivaraa, jolla minua terrorisoida? Satanistien on turha haaveilla moisesta. Perustuuhan koko satanismi kaaokseen. Kukaan ei luota kehenkään. Kaikki ajavat vain omaa etuaan. Aina löytyy niitä, jotka haluavat ottaa minusta irti sen mikä on mahdollista. Kiduttaa minua tunteakseen olonsa hetkellisesti hyväksi seurauksista välittämättä. Sitten jälkikäteen itkeä, että "se nyt vaan menee niin".
8.
Musiikkiharrastukseni pilattiin sabotoimalla soittimeni ja soittamiseni, sekä mm. lahjomalla Valtone-studion Timo Haanpää pilaamaan studiosessioni.
Keväällä 2013 nauhoitin kaksi kappaletta Valtone Oy - studiolla Turussa, ja vaikka lopputulos olikin puistattavan kamala, laitoin biisit silti Internettiin Soundcloud-sivustolle ihmisten kuunneltavaksi. Tilinumeron kera. Tarkoituksenani oli tehdä vähän rahaa, sillä olihan kauttani virrannut yli miljardi euroa pitkin poikin suomenmaata. Ajattelin, että jos yritän toteuttaa projektin kunnianhimoisesti, "lahjomani" ihmiset vippaavat jotain takaisin. Ei voida sanoa etten olisi yrittänyt. Siitähän minua aina syytetään. Siksi menin oikein studioon ja lähetin nauhat vieläpä masteroitavaksi Tukholmaan asti. Parempaa jälkeä olisin lopulta saanut aikaiseksi yksin kotona.
Koko idea oli tietenkin typerä. Se oli sellainen kela, jota olin alkanut pyörittää päässäni ja itse uskoa siihen. Että minäkin voisin saada ilmaista rahaa. Kunhan vain panostaisin projektiin myös rahallisesti. Ristiriitaista on tietenkin se, että valmis tuotos oli väärin soitettu ja tuotettu. Enhän siis yrittänyt lopulta parastani, vaan valehtelin itselleni, että yritin kyllä minkä voin ja olosuhteiden johdosta lopputulos on "sellainen kuin sen kuuluukin olla".
Saatuani lopullisen tuotoksen kuultavakseni olin kaikin tavoin pettynyt. Projektissa minua neuvonut Jura Salmi kehotti tuhoamaan nauhat ja tekemään koko jutun uusiksi. Hän oli oikeassa. Päätin kuitenkin laittaa kappaleet jakoon saadakseni kesälomarahat äkkiä kokoon. The Sandwiches - musiikkiprojektin sivulla oli tilinumeroni, minne oletin ihmisten rahaa siirtävän. Syystä tai toisesta en saanut penniäkään, eikä kahta kappalettanikaan kuunneltu kuin hieman yli 100 kertaa. Kaikki tuntuivat kyllä kuulleen ne biisit, joten Soundcloudin laskuri ei pidä paikkaansa, vaan se on yhtä korruptoitunut kuin Youtuben View Counter. Täytyy siis sanoa, että "ne rahat" sekoittivat hyvin omankin pääni. Olinhan ihmetellyt, kun kaverit ja tuntemattomat rahankinuajat kävivät lämpimänä jäätyään ilman rahalahjoitusta.
Otin The Sandwiches - sivun pois keväällä 2014, joten se oli noin vuoden kaikkien saatavilla. En saanut koko projektista mitään palautetta. En viestin viestiä tai sähköpostia. Olisi luullut, että joku olisi ainakin haukkunut mutta ei. Tehokkaasti ovat satanistit minut onnistuneet eristämään. Lopulta voidaan spekuloida myös sillä, että ehkä koko projektin pitikin mennä pieleen. Että kaikella on tarkoituksensa. Saanhan levitettyä tietoa satanismista tehokkaammin tällaisten kirjoitusten kautta kuin laulujen sanoituksissa.
Kirous ei ole laantunut. Olen vain saanut rutkasti lisää vihollisia. Enkä todellakaan ole ainoa kirottu, vaan yksi monista. Monet kaltaiseni moottoriturvat saavat maksaa humalaisista sanoistaan kovan hinnan, kun kohdalle osuu väärä tyyppi. Eikä sen tarvitse olla se väärä tyyppi, vaan väärän tyypin kaverikin on joskus liikaa. Tai sitten joku sivullinen, joka ei vain pidä naamastasi. Lisäksi jotkut nimenomaan esittävät heikkoa tai kilttiä ihmistä, jotta saisivat hyvän syyn päästä kiduttamaan ja kiusaamaan ihmisiä. Eikä suurimmalla osalla laamanneista ole mitään käsitystä koko asiasta.
Itse olen siinä mielessä erikoistapaus, että minusta saatava hyöty on erikoisen suuri. Ja viholliseni sieltä pahemmasta päästä. Minulle on sanottu, että kotisivuni on yksi pitkä itkuvirsi.
Valitus, kritiikki, reklamaatio... Kolme veljestä. Itse katson olevani tiedonvälittäjä. Informoin laamanneja satanismista, satanisteja örkeistä, ja örkkejä ufoista. Ja käyhän tämä kotisivu-projekti terapiastakin. Kun tekee tiliä jo tapahtuneesta, pitää nimenomaan käsitellä ne epämiellyttävätkin asiat. Matrikkelitiedot on sitten erikseen.
Räikeänä esimerkkinä vainoamisesta ja kiusaamisesta ovat silmälasini. Ostaessani uudet lasit ne vaihdetaan erilaisiin kuin mitä olen valinnut. Kun menen laseja hakemaan, häiritään minua sen verran etten saa suutani auki, vaikka selvästi huomaan lasit vääränlaisiksi. Siksi silmälasini ovat niin rumia. Enkä ole ainoa jolle näin tapahtuu. On paljon ihmisiä, jotka eivät ikinä saa haluamiaan laseja.
Kuulin miehestä, joka oli kyllästynyt siihen, ettei saa mitä on tilannut. Kun hän todisteli asiaa optikkoliikkeessä kuvien avulla, tapahtui aina jotain selittämätöntä. Kuvat katosivat. Hän ei osannut selittää mitä oli tapahtunut, mutta jälleen kerran hän oli ostanut silmälasit, jotka olivat niin rumat, että hän ei halunnut pitää niitä päässään. Laseistaan tarkka mies ei antanut periksi. Hän osti koneen, jolla linssejä hiotaan. Kouluttautui käyttämään sitä ja hioi kaikkien ostamiensa lasien linssit sopiviksi kehyksiin, jotka osti sellaisenaan.
Itse aloin rumien lasieni takia käyttämään piilolinssejä. Satanistien kannalta olisi kuitenkin parempi jos käyttäisin laseja, sillä niihin kyetään upottamaan kameroita ja mikrofoneja, joilla elämääni pystytään paremmin seuraamaan. Lisäksi silmälasien metalliset osat toimivat antennin tavoin voimistaen satanistien käyttämien säteilyaseiden vaikutusta. Pitkään ihmettelin myös miksi postimyynnistä tilaamistani piilolinsseistä tulee silmät kipeäksi, mutta nehän oli tietenkin vaihdettu vääränlaisiin ja sopivasti myrkytetty. Enää en tilaa mitään postimyynnistä. Enää en osta silmälaseja ainakaan Raision Myllyn Specsaversista, Turun Yliopistonkadun Specsaversista tai Tampereen Keopsista. En suosittele näitä liikkeitä kenellekään muullekaan.
Lasini vaihtanut Specsavers-mies
Tätä nykyä silmälaseja ostaessani otan niistä tarkat mitat ja useita kuvia itsestäni lasit päässä. Näin toimien voin olla melko varma, että saamani tuote on se mikä pitääkin. Tosin vaikka tilaankin yleensä linssien kaksinkertaisen hionnan, en usko että linssejä on hiottu kuin kerran. Parempi toki sekin kuin ei ollenkaan.
Kun tilaan vaatteita postimyynnistä, toimitetaan ne kotiin yleensä erilaisina kuin mitä olen ne tilannut. Haluamani tuote vaihdetaan siis väärän kokoiseen tai malliseen, ja lisätään siihen sen tuotteen merkinnät, jonka olen tilannut. Esimerkiksi toppatakkini on luultavasti kokoa XL, vaikka sen pitäisi olla M. Vihreä maihari on varmaankin S, vaikka sen pitäisi olla L. Suosimiani Carhartt-merkin paitoja on vaihdettu halpiksiin, joihin on sitten ommeltu Carharttin merkit. Joskus ne ovat ihan hyviäkin.
Voidaanhan vaatteita vaihtaa toisiin myöhemminkin ja näin myös tehdään. Esimerkiksi kesällä 2015 ostamani farkut ja lenkkarit vaihdettiin Euroopan reissulla pienempiin. Yksi aamu farkkuni olivat lyhentyneet kahdella tuumalla. Kyllä niitä käyttää voi, mutta alkuperäiset olivat paremmat. Lenkkarit vaihtuivat reissun lopulla yhtäkkiä liian pieniksi. Toisaalta alkuperäiset olivat jo melko risaiset. Samalla reissulla polkupyöräni pehmeähkö satula vaihdettiin kovempaan Tukholman laivan autokannella. Ei sekään käyttökelvoton ollut, mutta alkuperäinen oli mielestäni parempi.
Minun ei kannattaisi siis ostaa kalliita vaatteita, vaan liikkua lähinnä verkkareissa. Vaatteitani vaihtelevia satanisteja harmittaa, jos päälläni on jotain tyylikästä. En tiedä mihin he vetävät rajan sille, mikä on tyylikästä ja mikä ei? Ehkä he sen tietävät. He yrittävät vaihtaa myös kirpputori-ostoksiani, jos vain mahdollista. Vuodelta 2010 muistan, kun yksi minua vainonneista satanisteista soitti ja ehdotti, että hän antaisi minulle kaikki ne alkuperäiset vaatteet, jotka minulta on vaihtanut ja vienyt. Sitten antaisin hänen olla rauhassa. Ehkä onkin niin, että koko vaatteiden vaihto on yhden miehen projekti. Tämä mies ei pidä kirpputori-ostoksista, koska vastaavia on vaikea löytää minkään kokoisia. Kerran muistan myöhemmiltä vuosilta, kun asuntooni tunkeutui vanha mies muutama turvamies mukanaan. Virnistellen hän antoi minulle toppaliivin. Samanlaisen olin aiemmin ostanut kirpputorilta. Tämä oli kuitenkin pienempää kokoa. Voitonriemuisena hän selitti, miten sen löytäminen oli ollut hieno onnenpotku. Alkuperäisen hän vei luonnollisesti mennessään.
Monesti vaatteeni vaihtavat tuntemattomat, mutta joskus myös vanhat kaverini on palkattu hommiin. Mikko "Pena" Pentti vaihtoi housuni ja Vesa Lineri villatakkini väärän kokoisiksi. Pena itse asiassa kertoi 2010, että hänenkin lenkkareitaan oltiin joskus vaihdeltu. Ehkä vaihtelu on yleistä ja juju on siinä, ettei uhri tajua mistä on kyse. Moni kulkee alati väärän kokoisissa vaatteissa, tai ei ole tajunnut pukeutuvansa halpatuotteisiin, joihin on vain vaihdettu merkit.
Olen käynyt korjauttamassa vaatteitani Ailatar-ompelimossa Turun Raunistulassa. Lyhentämässä farkkuja shortseiksi ja asennuttamassa uusia vetoketjuja. Töitä on yleensä sabotoitu. Farkkujen toinen lahje jätetty pitemmäksi kuin toinen, molempia lyhennetty liikaa. Vetoketju asennettu vinoon. Uudet vyönlenkit laitettu väärään kohtaan ja vääränlaisesta kankaasta. En tiedä kuinka paljon ompelija Aila Makkulalle on maksettu tästä, mutta hymyä on riittänyt. Enää en tietenkään vie vaatteitani hänen tehtäväkseen. Vuosien ajan ajattelin hänen olevan vain epäpätevä tekijä, mutta lopulta tajusin mistä asiassa oli kyse.
Samalla tavalla autoni korjausta on sabotoitu. Mälikkälän Autohuolto Turussa usutettiin pilaamaan autoani sitä siellä käyttäessäni. Ihmettelinkin kun katsastaja kertoi auton pohjassa olevan reiän olevan sinne hakatun näköinen. Sitten kuukausia myöhemmin törmäsin baarissa korjaajaan, joka kertoi miten autokorjaamon toiselle ukolle oltiin sanottu, että hänen pitää tehdä jarruille jotain. Ukko ei halunnut ottaa mahdollista ulosajoa kontolleen. Hän hakkasi auton pohjaan sellaisen reiän, että se ei mennyt katsastuksesta läpi. Jouduin sitten myymään auton, kun samainen Mälikkälän Autohuolto antoi korjausarvioksi pohjan reiästä niin ison summan, ettei remontti olisi kannattanut. Sitten auton minulta ostanut Vanhan Littoistentien Natty varasti puolet kauppasummasta itselleen takaisin heittäessään minua Turun keskustaan.
Tämän jälkeen olen aina kun mahdollista seurannut autoni remontit vierestä. Ja tietenkin kilpailuttanut hintoja. Eihän sekään lopulta vesitiivis taktiikka ole, mutta satanistit tekevätkin niin paljon hallaa kuin pystyvät. Mitä helpompaa terrorisoimiseni on, sitä enemmän sitä tehdään.
Kerran varasin Seinäjoen Tyrnävän Rantasipiin jo edellisenä vuotena kahdeksi yöksi vuoteen Provinssirockin ajaksi. Olin kyllästynyt telttailuun. Sain huoneen varattua kun maksoin sen saman tien. Mutta mainosmies vei sen varauksen ja pyyhki muistini. En enää muistanut koko asiaa seuraavana kesänä, kun kaverit kyselivät miksen mennyt varaamaani hotelllihuoneeseeni? Olin vain unohtanut koko asian. Enkä enää saanut sitä mieleeni.
Kun matkustan minua seurataan. Taloudellisista syistä yövyn matkoillani yleensä hostelleissa. Jos mahdollista, tunkevat satanistit kanssani samaan dormiin vainotakseen minua. Huoneessa on usein joku, jonka pitää pakata läpi yön, tai jonka puhelin soi vähän väliä keskellä yötä. Yleensä menen kuitenkin mahdollisimman isoon huoneeseen, jotta en olisi siellä ainut mahdollisen vainoajani seurassa. Pelkään myös homoja. Vainoamistani johtavilla pedofiili-homoilla on pakkomielle minuun, ja heidän suurin unelmansa on, että muuttuisin homoksi. Sekä tietenkin pedofiiliksi. Kun se ei onnistu, he lähettävät ja usuttavat homomiehiä perääni. Heille tietenkin maksetaan kiusaamisestani. Huora-ringin ulkopuolisille homoille valehdellaan, että olen seuraa vailla. Tai että en ole varma seksuaalisuudestani ja tarvin opastajaa. Tai jotain vastaavaa.
Ollessani Pietarissa näin erityistä vaivaa. Etsin hostelleja jotka oli täyteen buukattu. Säädin ja säädin, kunnes sain varattua yhdestä hostellista sen viimeisen sängyn. Tarkistin vielä paikan omilta sivuilta että se oli täynnä. Varaus oli viikoksi. Asetuttuani hostelliin, joutui puolet dormini ihmisistä vaihtamaan mystisesti toiseen hostelliin kahden päivän jälkeen. Kun minut oltiin saatu taas ympäröityä satanisteilla, heräteltiin minua keskellä yötä "kuulusteluihin". Jouduin vastaamaan sinänsä joutaviin kysymyksiin ja tekemään tiliä mielipiteistäni. Voi olla, että dormissa oli minun lisäkseni muitakin laamanneja, mutta heidät oltiin nukutettu sessioiden ajaksi.
Pariisissa olin hostellihuoneessa täydellisesti satanistien ympäröimänä. Minut raiskattiin, munakarvani leikeltiin ja minulle pakkojuotettiin viinaa. Sitten nöyryytettiin ja hassuteltiin kustannuksellani. Tällaista lapsellista se usein on. Mukanani olleet muistivihot kävi joku hakemassa huoneen ovelta ja toi sitten takaisin kun oli ne kopioinut. Rahoja ei viety, koska pidin niistä kirjaa. En ymmärrä miten se sitten voi varkauden estää? Mitä se satanisteja haittaa, vaikka kirjanpitoni ei täsmäisikään? Tai mikseivät vain varasta kaikkea omaisuuttani? Ja miksi heille on niin tärkeää, etten muka muistaisi mitään? Muistanhan nyt tämänkin. Ja ennenkaikkea: Minkä vuoksi he jahtaavat ja vainoavat minua, kun eivät kuitenkaan pysty eliminoimaan minua? Tai kotisivuani. Jos heillä ei ole valtuuksia ottaa minua tai tätä sivua hengiltä, eikö silloin kannattaisi jättää kokonaan rauhaan? Eivätkö he ymmärrä olevansa itsekin tarkan syynin alla koko ajan? Kaiken mitä he tekevät, tulevat he saamaan lopulta paluupostissa takaisin itselleen. Pelin henki taitaakin olla se, ettei heidän kuulukaan tätä ymmärtää. No, on kuitenkin etujeni mukaista heitä siitä muistuttaa.
Kerran yksi pedofiili-homoista soitti iloisena soitti saatuaan tietää, etten tekisi heille lopulta mitään. Minulle olisi kuulemma parhaaksi vain jättää kostamatta. Tämä mies ei kuitenkaan ymmärrä, että kostamalla hänen tekonsa itse asiassa auttaisin häntä. Tullessani tasoihin, ei hän ole enää niin paljon velkaa. Ja sitä velkaa toki riittää vähennettäväksi.
Myös kotonani olen satanistien häirinnän uhri. Asunnossani käydään alati. Vaihdellaan vaatteita, myrkytetään ruokia, sotketaan paikkoja ja niin edelleen. Yleensä hyvin hienovaraisesti, joskus räikeämmin. Saramäenpuiston vuokrataloissa suurin osa asukeista oli satanisteja. Myöhemmin Länsinummen talossa sama asia. Pienistä merkeistä voi vetää johtopäätöksiä, mutta myös virheellisiä. Muistiani toki alati pyyhitään. Parempi siis kun ottaa koko asian viileästi. Tällaista tämä nyt on. Tietenkin haluaisin kostaa vainoajilleni, mutta kaikki aikanaan.
Kun menin työväenopistoon opiskelemaan venäjän alkeita, ympäröitiin minut satanisteilla. Varmaankin kaikki muut kurssille osallistujat olivat satanisteja. Venäjän alkeet oli jaettu A ja B ryhmiin, joista omasta A-ryhmästäni olin ainoa jatkaja kevään yhdistettyyn ryhmään. Kun kurssi alkoi, osanottajia oli 22, joista noin 6 kävi tunneilla. Heistäkin muutama osasi venäjää oikein hyvin ja takelteli lähinnä yrittäessään esittää ettei osaa. Yksi tällainen esittäjä kertoi kaliningradilaisesta tyttöystävästään, jota käy tapaamassa. Ehkä se oli totta. Suuret valehtelijathan ujuttavat valheidensa sekaan aina myös faktoja. Muutama keskittyi arvostelemiseeni. Epäilen satanistien halunneen häirinnän lisäksi varmistaa, etten ainakaan tutustu kehenkään, joka ei ole satanisti. Kerran otin valokuvia ryhmästä luokan ovella. Ryhmäläiset hyökkäsivät kimppuuni, tekivät hypnoosi-trikin ja poistivat kuvat kameran muistista. Eivät he siis ainakaan ylpeitä osaa olla touhuistaan.
Kun menin Turun Seudun Vanhustuki ry:n toimintaan mukaan, osoitettiin kaverikseni Raimo Lahtonen, joka juotti minulle virtsaansa avannepussistaan. Kenen idea se oli? En tiedä, mutta sen tiedän, että ihmisille maksetaan tuntuvia summia kiusaamisestani. Yleinen kuvio nakertaa hienovaraisesti välejäni ihmisiin on ollut kertoa heille, että sinä olet ok, mutta tuo Ville ei. Sitten minulle sanotaan, että sinä olet ok, mutta tuo kaverisi ei. Enää minulla ei tosin ole yhtäkään kaveria, enkä ole tekemisissä satanististen sukulaistenikaan kanssa. Joten tehtävä suoritettu siltä osin.
Kavereilleni, tuttavilleni, ketä vaan olen tuntenutkin, on lähetelty nimissäni tekstiviestejä ja sähköpostia, jossa valitan milloin mitäkin ja puin omia asioitani lapselliseen sävyyn. Nimissäni käyty yhteydenpito antaa yleensä ymmärtää, että on parempi kun käsittelemistäni asioista ei keskusteltaisi kasvotusten. Näin en pääse kiistämään mitään. Muutama vuosi sitten ihmettelin miksi vanhat Mouhijärven kaverini Ville Palo ja Topi Järvenpää suhtautuvat minuun niin oudosti? Molemmat sattuivat sitten luikauttamaan, etteivät pidä lähettämistäni viesteistä. Innostuin. Kerrankin pääsen kiistämään lähettäneeni heille mitään viestejä. Kysyin voisivatko he tarkentaa asiaa, mutta eivät he halunneet. Ville tosin kertoi nyt ymmärtävänsä mistä on kyse. Ville Palo on ollut satanisti nuoresta pitäen. Topista tuli satanisti vasta vuoden 2010 tapahtumien jälkeen.
Joinakin jouluina olen piirrellyt kuvia ja lähettänyt tuotoksiani sukulaisille joululahjoiksi. Vainoajillani oli tullut ilmeisesti aika pitkäksi, sillä he tekivät piirroksistani omat versionsa ja korvasivat niillä alkuperäiset. Sukulaiset sitten kyselivät piirroksistani hieman hämmentyneinä.
Hiuksiani alettiin leikata 2015 kun annoin niiden parinkymmenen vuoden tauon jälkeen kasvaa pitkiksi. Kahdessa vuodessa hiukseni kasvoivat olkapäille, edestä ohimolle. En osaa sanoa ketkä kaikki hiuksiani leikkelivät? Ainakin Teemu Erkko Koroisten Maailmanpyörän työpajalla. Kuten satanisteilla yleensä, toiminta alkoi pienistä lyhennyksistä. Sitten lopulta hiuksiani leikattiin kerralla yli viisi senttiä, mitä oli vaikea olla huomaamatta. Teemun oma kampaus ei ollut ainakaan sen parempi. Muistan sen sekopäisen ilmeen, joka hänen kasvoillaan loisti, kun hän purjehti eteeni saksia kädessään naksutellen. Mieleen tuli Norman Bates äiti-vainaansa leningissä.
Veljelleni Kalle Hanhisuolle annettiin henkilöauto vastineeksi tiedoista, joita hän minusta kertoi. Jotain "diibadaabaa", kuten Kalle itse asian ilmaisi. Autolahjoitus valkopestiin satanistisen tätini, pedofiili Raili Äijälän Kallelle myöntämällä 1000 euron lainalla, jonka Kalle sitten maksoi nopeasti pois. Rutiköyhällä Kallella ei ollut kuitenkaan varaa ostaa edes bensiiniä autoonsa. Myös auton verot ja vakuutukset jäivät maksamatta Kallen eläessä toimeentulotuella kädestä suuhun. Myöhemmin Kalle kielsi ottaneensa rahaa vastaan. Kun kysyin asiasta häneltä puhelimessa, hän vastasi: "Ei, ei ja vielä kerran ei." Myöhemmin hän halusi tietää olinko nauhoittanut tuon puhelun?
Kalle myös usutettiin myrkyttämään minut jollain tyhmentämispillereillä talvella 2014. Sitä en tiedä kuinka kauan Kalle oli tuolloin ollut kerhossa mukana. Samana iltana samassa seurassa Topi Järvenpään luona Tampereella minut trikanneet Topi sekä serkkuni Veli-Mikko Äijälä olivat tuolloin myös liittyneet. He eivät meinanneet millään osata tehdä trikkejään. Kalle ainakin oli kömpelö kuin mikä.
Ehkä eniten vanhoista Mouhijärven kavereista minua on terrorisoinut Mikko "Pena" Pentti. Sen lisäksi että hän vei rahani ja raiskasi minut, oli hänen agendanaan kotibileissä ja vastaavissa pilata tunnelmani miten parhaiten taisi. Positiivinen ja lennokas mielialani oli hänelle kuin myrkkyä. Jos olin liian hyvissä tunnelmissa, tuli Pena taakseni ja hääräsi jotain. Pian olinkin hiljaista poikaa ja kuin myrkyn niellyt koko loppuillan. Pena taas myhäili partaansa.
Kun olin juomatta vuoden 2015 alusta, alkoi muisti palailla jo tammikuun lopulla. Keväällä taisin olla jopa lähellä 20/20 - näkökykyä. Ruokakaupassa päätäni alkoi särkeä tiettyjen ihmisten läheisyydessä. Örkin fyysinen läheisyys tuottaa sen sellaiselle, jonka käpyrauhanen on puhdas. En kuitenkaan saavuttanut mielenpuhtautta.
Satanistien juonet ovat katalia. Vainoamistani hoitaa kokopäivätyönä kymmeniä huoria. Tietotekniikkapalveluista, eli hakkeroinnista, ohjelmoinnista ja muusta vastaavat alansa huiput. Vakoiluteknologia laadukkaampaa kuin mitä Supolla konsanaan. Budjetti on rajaton.
Itse olen tyhmä kuin saapas, en osaa mitään, enkä opi mitään. Minut on ohjelmoitu huonosti. Vainoajien perässä pysyminen tai karkuun juokseminen tuottaa siis haasteita. Pedofiili-homot ovat ympäröineet minut joka puolelta ja tekevät kaikkensa ajaakseen minut perikatoon.
En tiedä tarkalleen mitä ympärilläni tapahtuu. Jos joku ihmettelee miksen reagoi törkykuviin ja videoihin mitä minusta netissä kuulemma liikkuu, on syy siinä, etten tiedä niistä. Liikkeitäni valvotaan niin tarkasti, etten tahdo ikinä päästä "puolueettoman" netin ääreen. Minuun ei voida ottaa yhteyttä. Vaikka satanistit eivät saakaan minua hengiltä, he voivat kuitenkin eristää minut ulkomaailmalta. Puhelimeeni ei voida soittaa eikä osoitteeseeni lähettää postia. Sama pätee sähköposteihin ja Facebook-viesteihin. Aina silloin tällöin numeroni ujutetaan jonkun puhelinmyyjän listalle ja hänen puhelunsa päästetään läpi. Jotta illuusio säilyisi. Sama pätee käytetyn tavaran myyntiin. Internetin huuto.net tai tori.fi - ilmoitusten tiimoilta minuun saavat yhteyden vain satanistit, joita on ohjeistettu etukäteen miten kanssani kuuluu käyttäytyä. Muiden puhelut ja viestit eivät tule läpi. Koko touhu on yksi iso farssi. Näytelmä, jonka tarkoitus on uskotella minulle, että kaikki on normaalisti. Satanistit haluavat estää ihmisiä neuvomasta minua. Heidän etunsa on estää kaikenlainen yhteydenpito. Myös uhkaukset ja solvaukset. Saisinhan niistä kuitenkin osviittaa.
Satanistien mahti on suuri ja keinot häikäilemättömiä, mutta lopulta he ovat pelkkää paperia. Eivät he minua estä ainakaan pitämästä näitä sivuja yllä. En tiedä onko sivuni yleisesti saatavilla, mutta vaikka ei olisikaan, tieto vuotaa aina. Maailma on täynnä satanisteja, laamanneja vain pieni vähemmistö. Laamannit eivät yleensä tiedä koko kerhon olemassaolosta. Sen haluaisin muuttaa. Haluaisin, että maailman jokainen laamanni oppisi hypnoosi-trikin ja ymmärtäisi olevansa toisen luokan kansalainen vailla ihmisoikeuksia. Oppisi olemaan yrittämättä mitään. Mutta niin kauan kuin olen itse toistaitoinen, ei minun ole mahdollista muitakaan opettaa. Toisaalta nykymaailma on täynnä örkki-haamuja, jotka eivät mielellään kaappaa laamannia. Ehkä tulevaisuudessa ainoat oikeat ihmiset ovatkin laamanneja.
Ylpeydessään satanistit varmaankin kuvittelivat, että heittäydyn avuttomaksi ja syytän kohtaloani. Siinä he ovat väärässä. He varmasti myös luulevat, että olen henkisesti riekaleina ja lopen uupunut. En kuitenkaan välitä negatiivisista asioista, koska maallinen vaellus on nähdäkseni pelkkä välivaihe, jonka jälkeen elontaival jatkuu muissa merkeissä. Eivätkä pahat asiat minua haittaa, vaikka ei jatkuisikaan. Sittenhän se elämä on ohi, eikä sen jälkeen voi haitata, kun ei ole enää olemassakaan.
ISRAEL-AIHEINEN KIRJOITUS
Historiallinen tausta
Juutalaisten diaspora Juudean maasta ympäri Eurooppaa ja muuta maailmaa alkoi jo vuonna 586 ekr. kun Babylonian kuningas Nebukadnessar II karkoitti merkittävän osan väestöstä ympäri Babyloniaa.
Rooman valtakunnan aikana roomalaiset kukistivat juutalaisten kapinan ja ajoivat heidät jälleen maanpakoon. Osa myytiin orjiksi Rooman valtakunnan eri osiin. Tämä aloitti juutalaisten systemaattisen leviämisen Eurooppaan. Keisari Hadrianus nimesi Juudean Syyria-Palestiinaksi, rakennutti pakanallisen kaupungin Jerusalemin raunioille, ja kielsi juutalaisilta pääsyn kaupunkiin.
Juutalaiset kulkivat enimmäkseen nykyisten Saksan ja Espanjan alueille. Sefardi-juutalaisuus syntyi Espanjassa, kun sinne päätyneet sekoittuivat paikallisten kanssa. Kieltäydyttyään kääntymästä kristinuskoon sefardit karkotettiin ja he päätyivät lähinnä ympäri eteläistä Eurooppaa.
Askhenazi-juutaiset ovat pohjoisempi diaspora-kansanryhmä. He vaikuttivat Keski- ja Itä-Euroopassa. Heidän perinteinen kielensä oli saksaan ja hepreaan pohjautuva Jiddish.
Kaukasuksen alueella Khazariassa kymmenet tuhannet kasaarit oletettavasti joukkokääntyivät juutalaisiksi. Kasaarien eliitti ainakin kääntyi juutalaisuuteen. Khazarian kuningas Bulanilla oli 25 vaimoa. Jokainen näistä oli häntä vastaan kääntyneen kuninkaan tytär, vapaaehtoisesti tai väkisin naitu. Lisäksi Bulanilla oli 60 jalkavaimoa. Jos lähellekään sama pätee muuhun eliittiin, puhutaan tuhansista ihmisistä. Myös kasaarit joutuivat maanpakoon valtakuntansa romahdettua. Tai ainakin heidän juutalais-eliittinsä, joka tuli Euroopassa osaksi askhenazeja. Kuka tietää, ehkä nämä örkki-kasaarit muodostivat salaseuran, joka on yhä tänä päivänä osa sionismin ydinryhmää?
Vain osa juutalaisista on siis perimältään muinaisen Juudean alueelta. Juutalaiset geenit ovat sekoittuneet eurooppalaiseen geeniperimään, mausteena ainakin kasaarien geenit. Esim. Askhenazi-juutalaiset ovat siis semiittejä vain hyvin kaukaisesti. Israelissahan on paljon tietynlaisia punahiuksisia ihmisiä. Saman näköisiä on paljon Georgiassa, entisen Kasaarian alueella, Kaspian meren ja Kaukasuksen alueella.
Vainot
Miksi juutalaisia on vainottu niin paljon aikojen saatossa? Johtuuko se siitä, että he tapaavat päätyä rahanlainaajiksi? Valtaosa juutalaisista on kuitenkin aina toiminut muilla kuin pankki- tai luotonantoaloilla. Monessa paikassa he ovat kunnostautuneet kaupankäynnin alalla.
Juutalaiset olivat joka paikassa ”vieras” vähemmistö, jolla oli omat erityiset uskonnolliset ja muut käytäntönsä ja tapansa. He eivät sulautuneet muuhun väestöön. He tapaavat suosia omaa ryhmäänsä. Kristityille ja muslimeille koronperintä oli kiellettyä, juutalaisille ei. Joissain paikoissa se oli juutalaisille yksi harvoista sallituista ammateista. Tämä loi vihamielisyyttä, jos velkoja ei pystytty maksamaan. Toisaalta juutalaisia on vainottu myös niissä maissa, missä he eivät harjoittaneet rahanlainaamista. Köyhiä juutalaisia vainottiin yhtä lailla kuin rikkaitakin. Kun jotain ryhmää syrjitään, se vetäytyy entistä enemmän kuoreensa, mikä lisää eristäytymistä ja ulkopuolisuutta suhteessa muihin.
Nykyaikaan
Daavidin tähti on okkultismia tihkuva symboli Rothschildin suvun projektille. Keinotekoinen symboli sionistiselle juutalaisuudelle. Sionismi on eri asia kuin uskonnollinen juutalaisuus. Se on siirtomaaliike, jonka avulla juutalainen valtio on synnytetty, jonka avulla sitä laajennetaan, ja jonka kautta sitä johdetaan. Ehkä Raamatun ajan juutalaiset olivat Jumalan valittu kansa, mutta nykyajan sionistit eivät sitä ole.
Israelissa ultraortodoksi-juutalaisista (haredit) ei pidetä. He eivät ole sekularisoituneet länsimaisen työssäkäyvän kuluttajan ideaaliin. Eikä heidän tarvitse käydä armeijaa, mikä on Israelissa kaikille normi. Israel kuitenkin perustaa olemassaolonsa juutalaisuuteen, joten heitä ei voida syrjiäkään. Koska haredit eivät käytä ehkäisyä, heidän perheissään on usein kuusi tai seitsemän lasta. Voi hyvällä syyllä väittää, että haredit ovat sionistinen instrumentti, jolla minimoida se mahdollisuus, että arabit nousevat Israelissa enemmistöksi.
Toinen ääriajattelustaan tunnettu osa Israelin kansaa ovat siirtokuntalaiset. He valtaavat Palestiinan maita varustautuneina rynnäkkökiväärein. Ovatko he varsinaisesti uskonnollisia vai ainoastaan ns. jingoisteja? Israelin armeija tukee heidän pyrkimyksiään täysin avoimesti, mutta julkisella tasolla asia on Israelin kannalta nolo. Siirtokuntalaiset sanovat, että heillä on historiallinen oikeus kaikkiin Palestiinan maihin. Palestiinalaiset pitäisi heidän mielestään ajaa ”Juudean maalta” kokonaan pois. Se on sionismia.
Holokaustin kieltäminen
Sionistinen juutalaisvaltio eli Israel lähti alkuun Balfourin julistuksesta 1917. Siinä Iso-Britannian hallitus lupasi tukea juutalaisten pyrkimyksiä omaan maahan kiitokseksi siitä, että juutalaiset (eli Rothschildit rahoineen) olivat auttaneet Brittejä heidän valloittaessaan Palestiinan aluetta Ottomaaneilta. 1930-luvulla alkoivat juutalaisvainot Natsi-Saksassa. Holokaustissa ”kuolleita” juutalaisia alkoi lapata Palestiinaan. Paikalliset ajettiin pois tieltä.
Miksi holokaustilla ei saa spekuloida? Eihän mielipiteitä pitäisi voida kriminalisoida. Miksi holokaustia ei saa kyseenalaistaa? Ja miksi ei oteta huomioon sitä, että Natsi-Saksassa haluttiin tuhota myös homot, vammaiset, toisinajattelijat, mustalaiset ja muut sopimattomat? Juutalaiset kaappasivat koko asian koskemaan pelkästään omaa kansaansa. Kuoliko natsien vainoissa ja keskitysleireillä 6 miljoonaa juutalaista, vai kenties 200 tuhatta? Asialla spekulointi on monissa maissa vankilatuomioon johtava asia. Siitä saa natsin leiman.
Holokausti on juutalaisille tunteellinen asia. Sellainen siitä tehdään kaikille muillekin. Yleensä historian kauhut halutaan unohtaa ja katsoa eteenpäin. Juutalainen eetos nojaa kuitenkin ajatukseen: ei koskaan enää. Kätkeekö tämä sentimentalismi alleen massiivisen valheen, jonka tarkoitus on ollut oikeuttaa Israelin valtio? Nousevatko kyyneleet silmään siksi, että juutalainen holokausti-eetos perustuu valheeseen?
Median ja viihteen kautta sionistit ovat tehneet juutalaisuuden tai juutalaisten arvostelemisesta anti-semitismia jo sinällään. Myös Israelin toimien kritisointi leimataan sellaiseksi. Jos itse kritisoin juutalaisuutta, suomalaiset katsovat minua huvittuneesti. He eivät pysty tai halua ottaa minua tosissaan. Heidätkin on aivopesty. Voin olla tyytyväinen siitä, että itseäni ei ole onnistuttu aivopesemään. En ole anti-semitisti. Haluan vain puhua totta ja nostaa esiin teemoja, jotka muuten saattaisivat jäädä käsittelemättä.
Palastellen kohti järkeviä rajalinjoja
Israelia pystytettäessä otettiin avuksi YK. Toisen maailmansodan juutalaisvainojen jälkeen juutalaisilla oli marttyyri-aseman kautta tullut momentum. Vuoden 1947 YK:n jakosuunnitelmassa tarkoitus oli jakaa Brittiläinen Palestiina kahteen osaan: juutalaiseen valtioon ja arabivaltioon. Rajoja piirrettiin sen mukaan, mitä juutalaiset tahot olivat onnistuneet hankkimaan maa-alueita hallintaansa. Mutta se ei riittänyt, vaan jo lähtökohta oli, että Israel ottaisi lopulta hallintaansa koko Palestiinan. Suunnitelma oli tarkoituksellisen hajanainen, eikä todellakaan arabien mieleen. Varastihan se heidän maitaan.
Israelin julistauduttua itsenäiseksi 1948, aluetta ympäröivät arabimaat hyökkäsivät saman tien. Sodan seurauksena Israel sai haltuunsa paljon enemmän alueita mitä YK:n suunnitelma oli sille antanut. Vihreäksi viivaksi kutsutut rajalinjat mutkittelivat epämääräisesti seuraten sotilaallisia etulinjoja rauhan hetkellä 1949. 750 000 palestiinalaista ajettiin pakoon omilta mailtaan. He käyttävät tästä termiä Nakba (suom. katastrofi). Sillä kuvataan myös yleisesti palestiinalaisten kohtaamaa jatkuvaa vainoa ja terroria Israelin toimesta. Israel kiistää nakban. Sen narratiivissa kyse on Israelin itsenäisyyssodasta.
Vuoden 1949 rajat pitivät vuoteen 1967, jolloin arabimaiden hyökkäys Israeliin aiheutti Kuuden päivän sodan. Tämän seurauksena Israel sai haltuunsa Golanin, Gazan ja Länsirannan. Gazasta vetäydyttiin myöhemmin, mutta Israel on vallannut lisää alaa siirtokunnilla ja lisäksi turvaesteillä, eli muureilla jotka eivät noudata sovittuja rajoja, vaan mutkittelevat palestiinalaisten alueiden sisällä erottaen kyliä ja viljelysmaita toisistaan.
Israelin idea on siis alusta lähtien ollut palastella Palestiina pieniksi palasiksi ja syödä nekin lopulta suihinsa. Maan alkuperäiset tai myöhemmät rajat eivät ole ikinä olleet relevantteja valtionrajoja. Ei sellainen epämääräinen syherö, joka jakaa valtiot toistensa sisällä oleviksi tilkkutäkeiksi voi toimia.
Palestiina ei ikinä ollut varsinainen valtio. Se on ollut epämääräinen, huonosti hallittu osa muita valtiota: Osmanien valtakuntaa ja Britannian mandaattialueita. Tätä nykyä Palestiinalla on valtion kaltaisia piirteitä ja instituutiota, mutta se ei ole suvereeni valtio. Onko Palestiina instrumentti muille arabi-maille jatkaa uskonnollisen kunniansa puolustamista oman maan rajojen ulkopuolella? Toinen kysymys on se, miksi jokainen arabien hyökkäys Israelia kohtaan on johtanut Israelin haltuunsa saaman maa-alueen lisääntymiseen?
Israel on yhtenäisempi kuin arabit. Arabeillakin on rahaa, mutta he riitelevät keskenään. Israelissa on vasemmistoa, oikeistoa, maalliset, eliitti, ortodoksit, äärioikeistolaiset, mutta tärkeissä asioissa vedetään yhtä köyttä. Monet eivät ole tosin ylpeitä siitä, mutta koska he ovat vähemmistönä arabien keskellä, pitää heidän kyetä yhtenäisyyteen. Kun taas arabit eivät kykene yhdistämään voimiaan. Arabimailla ei ole yhtenäistä strategiaa. On öljymaiden salaista rahoitusta terroristijärjestöille. On veljeilyä Israelin kanssa Jordanian tapaan. On TSI-pommeja väsäileviä desperadoja. On maallisia ja ehkä länsimaistuneita arabeja. On koulutettuja ihmisiä ja paimentolaisia. On Hamasin örkki-eliitti, tavalliset palestiinalaiset, Israelin arabit. On avoimesti Israel-vastaisia valtioita kuten Iran. Sitten Israelin naapurit Syyria ja Libanon, joiden kanssa konflikti elää koko ajan.
Valheellinen USA
Osmanien valtakunnan aikaan (v.1517-1917) juutalaisten määrä Palestiinassa oli arviolta muutamia prosentteja koko väestöstä. Ensimmäisessä maailmansodassa Iso-Britannia valloitti alueen Osmaneilta ja jäi kansainliiton mandaatilla hallitsemaan eli kolonialisoimaan aluetta. Britannian mandaattikaudella Palestiinaan alkoi muuttaa yhä enemmän juutalaisia.
Kolonisaatiota on vielä tänäänkin. Israel ainakin kolonisoi Palestiinaa yhä kiihtyvällä tahdilla. Kenties Kiinalla ja USA:lla on kassakaappisopimus, jolla Venäjä balkanisoidaan ja jaetaan etupiireihin? Eikö sekin ole kolonisaatiota? Ehkä Israel ja USA haluavat balkanisoida koko Lähi-Idän alueen. Hajoittaa ja hallita arabimaat tilkkutäkiksi, missä erilaiset terroristijärjestöt sotivat toisiaan vastaan USA:n heille myymillä aseilla. Yinon plan on siitä todiste. Faktaa on myös se, että USA todella haluaa sodan Venäjän kanssa. EU:lla ei ole väliä, koska EU:lla ei ole armeijaa. Mutta rahaa on ja se pitää saada USA:han.
Paitsi Venäjää, USA on kovaa vauhtia kurjistamassa myös EU:n aluetta. He voivat ensin ilmoittaa räjäyttävänsä ja sitten räjäyttää Nordstream 2 – kaasuputken ilman että kukaan uskaltaa edes spekuloida asialla. ( https://www.youtube.com/watch?v=oSPfXLPUJHM ) Se on osa USA:n kohtalon sallimusta (manifest destiny).
USA räjäytti Nord Stream 2 – kaasuputken, joka toi kaasua Venäjältä Saksaan. Mitä saksalaiset tekivät asian suhteen? Eivät mitään. He eivät voi tehdä mitään, koska heidän pitää vieläkin maksaa hintaa toisen maailmansodan aikaisista rikkomuksistaan. Eihän se kuulosta uskottavalta, mutta miten muuten selität Saksan valtion lammasmaisen suhtautumisen USA:n ulkopolitiikkaan. Eli käytännössä siihen, että he varta vasten tuhosivat kaasuputken, päästäkseen myymään omaa kaasuaan Eurooppaan.
Jumala on antanut USA:lle luvan tehdä mitä he haluavat. Myös Israel toimii Jumalan mandaatilla, jotain sellaista lukee uskonnollisissa teksteissä. Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava, että mieluummin maailmanpoliisina USA kuin Kiina. Ja mieluummin sitä asuisi Israelissa kuin Irakissa. Sitä vain odottaisi länsimaisia arvoja viljeleviltä tahoilta moraalista ylemmyyttä suhteessa ankeisiin kehitysmaihin.
Suurvallat kuten USA luovat itse oman todellisuutensa. Nykymaailmassa se toteutetaan massamedian kautta. Vain halutut väitteet uutisoidaan relevantteina. Toisinajattelijat leimataan mielenvikaisiksi. Kiina ja Venäjä turvautuvat lisäksi ronskiin sensuuriin. USA ja EU haluaisivat myös sensuroida, mutta länsimainen oikeustaju etenkään Internetin aikakaudella ei salli sitä. Siksi sensurointi tehdään hienovaraisemmin media-propagandan kautta. Haluttua agendaa pusketaan suurella volyymilla, mutta toisinajattelijaa ei heitetä ikkunasta ulos tai suljeta vankilaan.
Venäjän maa-imago trans-atlanttisessa mediaympäristössä on ollut kommunismin toimimattomuuden ja lopulta luhistumisen takia huono jo vuosikymmenien ajan. Nyt kun Nato valmistelee sotaa Venäjää vastaan, on sille varattu aivan erityisen huono osa. Venäjä on kyvytön toimija tässä informaatiosodassa, sillä se ei hallitse kansainvälistä mediaa, eikä tunne diplomatian saloja. Israeliin Venäjä liittyy siten, että sieltä on muuttanut Israeliin yli miljoona juutalaista viimeisen 35 vuoden aikana. Venäjän suhde Israeliin on ollut neutraali, vaikka Iran onkin sille liittolainen.
Rajojen siirtelyä pidetään nykyään vanhanaikaisena tapana tehdä ulkopolitiikkaa. On parempi pyrkiä vaikuttamaan pehmeästi ja rakentaa liittolaissuhteita naapurimaihin. Venäläiset eivät ole kuulleet tällaisesta. Heidän tulehtunut suhteensa Ukrainaan oli hedelmällistä maaperää USA:n tulla ja alkaa vaikuttamaan. Kiovassa oli jo vuosia ennen Venäjän ”erikoisoperaation” alkamista USA:n mittavaa poliittista vaikuttamista. Mutta samoin kuin Venäjä siirtelee rajoja, myös Israel turvaa tulevaisuuttaan rahoittamalla siirtokuntia, joiden avulla maa laajenee Palestiinan sisään. Golanin kukkulat otettiin Syyrialta kenties juomaveden saatavuuden turvaamiseksi. On vain ajan kysymys, milloin turvallisuusnäkökohdat vaativat Libanonin rajan siirtämistä hieman pohjoisemmaksi.
Chabad-Lubavitch
Kaikkihan ovat nähneet kun USA:n presidentti laittaa kipan päähän osoituksena uskollisuudesta juutalaista yhteisöä kohtaan. Kuvissa taustalla häärii mustiin pukeutuneita miehiä. Nämä Putinin, Macronin, Trumpin, Paavin ja muiden valtaapitävien selkien takana heiluvat hahmot ovat yhtä kuin Chabad-Lubavitch. Ainutlaatuinen liike, joka yhdistää Kabbala-mystiikan maailmanlaajuiseen, käytännönläheiseen lähetystyöhön. Kriisin (sota, onnettomuus, luonnonkatastrofi..) sattuessa he ilmestyvät paikalle. He keräävät ja hallinnoivat avustusrahoja. Osa menee Israeliin, osa jonnekin muualle. Säätiö-toiminta on luonnollisesti verovapaata. Elääkö Chabad-Lubavitch sodista ja kriiseistä? Eikö ole pelottavaa, kuinka iso vaikutusvalta heillä on? Onko mikään ihme, että heitä hämmästellään?
Juutalaisuus on hämärää. Silti se vaikuttaa paremmalta kuin muhamettilaisuus, joka nojaa käsittämättömän takapajuisiin ajatuksiin. Otetaan esimerkiksi naiset. Heitä on väestöstä puolet. Miten voi ajatella, että he ovat jotenkin vähempiarvoisia kuin miehet? Eihän siinä ole mitään järkeä. Toisaalta naisten ura-orientoituvuus vähentää syntyvyyttä. Muslimeilla tämä ongelma on paljon pienempi. Todellinen syy syntyvyysongelmaan ovat kuitenkin örkit. He eivät halua tehdä lasta, ja sitten hyysätä sen kaapannutta täysin vierasta örkkiä.
Ovatko "chabadit" örkkejä? Putin on örkki, Macron on örkki. Trump ei ole, vai onko? Entä onko paavi örkki? Tai Dalai Lama?
Haredit tai Hasidit
Heidän määränsä lisääntyy suhteessa sekulaareihin. Ennen seuraavaa vuosisataa heitä on varmasti yli puolet Israelin väestöstä. Tämä luo kysymysmerkkejä. Jos haredi-miehistä suurin osa ei tee muuta kuin lukee uskonnollisia tekstejä päivät pitkät, kenen työpanos elättää heitä? Jossain buddhalaisuudessa munkin asema on hankala saavuttaa, ja vaatii jokapäiväistä omistautumista asialle. Siksi heitä on vain hyvin pieni osa esim. vietnamilaisista tai tiibetiläisistäkään. Kaiketi haredien tehtävä Israelissa on kasvattaa väestöä suhteessa arabeihin. Lopultahan heidät voidaan sekularisoida lainsäädäntöä muuttamalla. Sekään ei silti vastaa kysymykseen, miten yhtenäistää arabit osaksi juutalaisvaltiota?
Haredien korkea syntyvyys johtuu ehkäisyn kiellosta. Ei ole kaukaa haettua väittää, että haredien hyysääminen johtuu tarpeesta varmistaa juutalainen enemmistö demografisella tasolla. On ennustettu, että vuonna 2065 haredeja on lähes 30% Israelin väestöstä. Heidän poliittinen vaikutusvaltansa kasvaa vuosi vuodelta, eikä vain Israelissa, vaan myös USA:ssa. New Yorkin alueella asuu arviolta satojatuhansia haredeja. Heitähän muutti sinne 1920-luvulla Euroopasta vain noin 2000.
Eliitti-sionistit
Sanotaan, että Illuminati-tason sionistit ovat pahimpia ihmisiä. Mutta jopa he pelkäävät jesuiittoja, katolisen kirkon sanansaattajia. Kuitenkin näillä illuminati-sionisteilla on enemmän vaikutusvaltaa. Heidän ongelmansa on ylimielisyys. Henry Kissinger halusi jakaa Libanonin kahdeksi valtioksi. Mitä hän lopulta teki saavuttaakseen tavoitteensa? Työntikö hän kirjekuorta vain tehdäkseen vaikutuksen kovapintaisena poliitiikkona? Ehkä etsien sympatiaa Israelin suunnasta, samalla jossain määrin pettäen omaa kansaansa. Olihan hän amerikkalainen, vaikkakin syntyjään Saksasta.
Illuminateissa on paljon jenkkejä, sitten Euroopan puolelta brittejä ja ranskalaisia. Myös saksalaisia. On selvää, että lopullinen Illuminati ei voi koostua vain valkoihoisista. Kiinalaiset tietävät sen ja muutkin tietävät sen. Myös reptilianit, joista ei tosin saa puhua. Rakentavatko reptilianit suhteita kiinalaisiin? Niin heidän voisi ainakin kuvitella tekevän.
Islam vs. Judaism
Jos käyt Israelissa, näet pääkaupunki Tel Avivin kaduilla köyhälistöä edustavia afrikkalaisia. Myöhemmin selviää, että heistä ei erityisemmin pidetä. Jerusalemissa muslimiparturilla menee puoli minuuttia siihen, että hän alkaa ystävineen haukkua juutalaisia. Heillä on virnettä ja outo pilke silmäkulmissaan. Rauha ei ole tavoite. Ehkä arabit ovat katsoneet omasta kristallipallostaan, että vielä tulee aika, jolloin Israel kärsii. Ehkä arabia esittävä örkki tukeutuu tuollaiseen ennustukseen ja elää sen turvin. Juutalainen kadunmies ei virnuile puhuessaan muslimeista, mutta hänenkin silmänsä kiiluvat oudolla tavalla. Hän on puheissaan päättäväinen. Arabeilla ei ole sijaa Israelissa. Heiltä voi viedä maat, koska he eivät tarvi niitä.
Rintamalinjat ovat syvät ja viha käsin kosketeltavaa, mutta myös hieman koomista. Juutalaiset ja arabit ovat tekemisissä keskenään, ja tilanteeseen osataan suhtautua huumorilla. Jokapäiväinen sotiminen on kovettanut nämä ihmiset. Taistelu alueen herruudesta on kaikkien mielestä jo käyty. Palestiinalaiset ovat hävinneet, mutta he eivät anna periksi, vaan jatkavat elämäänsä kuten ennenkin. Ja asiahan ei ole niin, että kaikki arabit asuisivat aidatuilla alueilla, vaan Israelissa asuu myös yleisesti yli kaksi miljoonaa arabia. Palestiina on erikseen, eli Gazan alueelle eristetyt ja sitten Länsirannan palestiinalaiset. Mitä Palestiina nyt sitten lopulta tarkoittaakaan? Pian sitä ei ole enää ollenkaan, mutta viha kytee ihmisten mielissä ja Hamas jatkaa terroriaan.
Arabien syntyvyys on korkea. Muslimikulttuurissa perheessä lasten lukumäärä pitäisi olla vähintään neljä. Muuten jossain on jotain vikaa. Länsimaisissa kulttuureissa, joihin myös Israel lasketaan, lasten lukumäärä on yleensä noin 1,5. Näin ollen ne ovat pikkuhiljaa kuolevia kulttuureja, ellei niitä elvytetä maahanmuutolla, jonka perimmäinen tarkoitusperä on toisaalta sekoittaa kansat, jotta niitä olisi helpompi hallita.
Sionistit eivät halua ei-juutalaista maahanmuuttoa. Israelin juutalaisväestö koostuu lähes kokonaan Euroopasta ja Venäjältä muuttaneista ihmisistä. Siinä missä falafelia, voi myös venäläistä vodkaa Tel Avivissa ostaa lähes jokaisesta kulmakioskista. Vanhoja neukkuja ja venäläisiä Israelissa on yli miljoona. Israelin TFR eli hedelmällisyysluku on kuitenkin korkea. Sitä nostavat ultra-ortodoksien ja maallisten sionistien (erityisesti siirtokuntalaiset) perheiden isot lapsiluvut, mutta myös maan kahden miljoonan hengen arabiväestö. TFR:n osalta Israel onkin ainutlaatuinen teollistunut maa.
Monet sionisteista ovat "hartaita juutalaisia", jotka pohjaavat palestiinalaisten ja arabien sortamisen vanhojen uskonnollisten tekstien antamaan oikeutukseen. Eliitin tasolla juutalaisuudesta otetaan lähinnä sen maalliset elementit: Jengimentaliteetti ja perinne pankkitoimintaan: rahan painamiseen, vaihdantaan ja lainaamiseen. Siitä Rothschildin suku tunnetaan. Myös kullan välittäminen on osa heidän toimintaansa.
Raha on itsessään saatanallinen elementti, eikä aidon uskovaisen kuulu sitä hamuta itselleen enempää kuin mitä voidaan pitää kohtuullisena. Eliitti-sionistiteille uskonto onkin vain tekosyy, jonka varjolla Palestiina vallattiin. Israelin tukeminen kristillisten arvojen pohjalta on siis erehdys. Eikä voida sanoa, että satoja tai jopa tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten käytössä olleet alueet voisivat määritellä nykyaikaisia oikeuksia. Voisivatko aboriginaalit Australiassa tai intiaanit Yhdysvalloissa vaatia vanhoja kotiseutujaan itselleen?
USAIPAC
Israel on Rothschildin suvulle tärkeä projekti. Trans-Atlanttinen salaliitto, kulissien takainen ryhmä, eli ns. Illuminati, on myös osittain Rothschildien hallussa. Sen "jäsenistä" monet ovat sionistisia juutalaisia. Sitä kautta USA ja sen sotateollinen kompleksi on saatu tukemaan Israelia. USA saa Israelin kautta Lähi-Idästä myös jalansijan ja tekosyyn hankkeilleen. Lähi-Idän hallinta takaa öljyn maailmanmarkkinahintojen kontrollin ja on siinä muutakin geopolittista viritelmää. Puhutaan myös, että Lähi-Idän alueella sijaitsee jonkinlainen ”stargate” eli tähtiportti; esoteerinen, toismaailmallinen entiteetti, jota USA haluaa hallita.
Faktat puhuvat puolestaan: USA:n pitää sotia koko ajan jossain. Lähi-Itä on siihen otollinen paikka, sillä sen kulttuuri eroaa länsimaista sen verran, että länsimaalaiset eivät niin välitä mitä siellä tapahtuu. Arabeille ei anneta samanlaista ihmisarvoa kuin kristityille ja juutalaisille. He ovat kuin toisesta maailmasta. Kuka haluaa asua Irakissa tai Syyriassa? Ihmisethän haluavat sieltä pois. Lähi-Idän kulttuuri näyttäytyy alkeellisena ja tunkkaisen äärivanhoillisena.
Näille pohjille rakentuu USA:n ja Israelin liitto, jota Israel lobbaa hyvin aktiivisesti USA:n senaatissa. Pro-Israel järjestöistä voidaan mainita ainakin AIPAC (America Israel Public Affairs Committee) sekä ADL (Anti-Defamation League). Ensin mainittu on lobbaus-järjestö, joka vaikuttaa USA:n kongressissa tukien taloudellisesti Israel-myönteistä politiikkaa. AIPAC ei ainoastaan jaa rahaa eri puolueiden ehdokkaille, vaan sen valta linkittyy myös medianäkyvyyteen. Israel-vastainen poliitikko ei saa ainakaan positiivista julkisuutta erilaisissa juutalaisten tahojen hallitsemissa medioissa. ADL taas toimii joka puolella yhteiskuntaa vaientaen Israel-kritiikkiä ja leimaten sen anti-semitismiksi. Se tunnetaan häikäilemättömistä tavoistaan ajaa asiaansa. ADL tekee yhteistyötä Israelin tiedustelupalvelu Mossadin kanssa. Palestiina-aktivisteja vaiennetaan yksilötasolla ja kuka tahansa Israeliin kriittisesti suhtautuva voi joutua ADL:n vakoilun kohteeksi.
Mossad on CIA:n jälkeen maailman toiseksi suurin tiedustelupalvelu. Se ei tyydy vaikuttamaan Lähi-Idän alueella, vaan vanhan mottonsa mukaisesti ”tekee sotaa petoksen kautta” ympäri maailmaa. Jos sodankäynti oli vielä sata vuotta sitten rajojen siirtelyä, on se nykyään vastustajan heikentämistä sisältä päin. Sotaa käydään koko ajan joka puolella maailmaa, niin valtioiden välillä kuin niiden sisälläkin. Eivät Israel ja Mossad ole ainoa taho, joka toimii kaikin mahdollisin tavoin omaa asiaa ajaakseen.
Örkit sekoittavat Lähi-Idän palettia entisestään. Mossad-örkit voivat elää sukupolvien ajan arabi-perheissä, jolloin sionistien tiedustelu on niin syvällä arabien selustassa kuin vain mahdollista. Kiduttaminen, lahjonta ja myrkyttäminen ovat osa Mossadin repertuaaria. He vaikuttavat muuallakin kuin Lähi-Idässä tuhoten antisemitisteja ja asialla vain flirttailevia ihmisiä. Myös Hamas koostuu örkeistä.
USA:n kansa ei hyödy Israelin asiasta mitään. Öljyähän voi ostaa muualtakin kuin Lähi-Idästä ja tätä nykyä USA tuottaa tarvitsemansa öljyn paljolti itse. Sionistit tietävät, että se mitä tehdään nyt, on sadan vuoden päästä pelkkä sivu historian kirjassa. Se, että USA valloitettiin Intiaaneilta, ei kiinnosta nykyään ketään. Vaikka tämä historia tiedostetaan, ei sitä osata hävetä tai surra. Ihmiset elävät tätä päivää, eivätkä hyvitä tai ota vastuuta menneiden sukupolvien teoista. Näin tulee olemaan Israelinkin laita. Irvokkaana juonteena se, että Israel pohjaa olemassaolonsa ns. holokaustiin, joka on tätä nykyä menneiden sukupolvien tapahtumia ja lisäksi suurimmaksi osaksi pelkkää valhetta. Ehkä käykin niin, että tulevaisuudessa joku panee Israelin tilille heidän Palestiinalaisiin kohdistamastaan terrorista. Heidät pakotetaan kollektiiviseen häpeään ja mittaviin rahallisiin korvauksiin. Ja näin historia toistaa itseään. Joka tapauksessa historia todistaa selväksi sen, että se mitä tehdään pitää tehdä nyt. Todellisuus on nyt, eikä huomenna tai eilen. Huomisen edellytykset luodaan tänään. Eikä siten, että kritisoidaan menneitä sukupolvia heidän valinnoistaan. Israelin tapauksessahan lopulta merkittävää on se, kuinka iso osa Israelin ja Palestiinan ihmisistä on kaapattu?
Pääteesini juutalais-kysymykseen on, että tietty taho on ottanut heidät omakseen. Juutalaisten johtajat ovat reptilianien kanssa liitossa olevia sionisti-illuminateja, osaksi liskoja. Tämä tekee juutalaisista vahvan mutta toisaalta epäilyttävän ryhmän. He ovat kuitenkin selvästi osoittaneet olevansa voittoisa jengi. Heillä on sitä jotain mitä muilla ei ole. Mutta miksi he väenvängällä haluavat tehdä maansa keskelle arabeja? En sano, etteikö Israel voisi lopulta onnistua alistamaan koko Lähi-Idän ikeensä alle, mutta siihen menee satoja tai jopa tuhansia vuosia. Onko se sen arvoista? Israel muodostettiin mielestäni väärään paikkaan. Se olisi pitänyt tehdä USA:n Floridaan tai Georgiaan, kauas Euroopan, puhumattakaan Lähi-Idän historiallisista kiistoista.
Arabic Israel
Isona kysymyksenä Israelin tulevaisuudessa on maan iso arabi-väestö. Halutaanko heidän assimiloituvan vai halutaanko heistä eroon? Ja jos halutaan, miten projekti toteutetaan? Siinä on lisää ongelmia vuosikymmeniksi eteenpäin. Vaikka suurin osa Israelin arabeista asuu erillään juutalaisalueista, ovat he väkisinkin mukautuneet Israelin valtaan. Israelissa arabit puhuvat myös hepreaa, mutta juutalaiset eivät puhu arabia. Yhteinen kieli vähentää väkivaltaista vihanpitoa. Eivätkä juutalaisetkaan erityisen uskonnollisia ole.
Kuinka tärkeää usko on juutalaisille? Lähes kaikissa Euroopan maissa kristillisyys on hyvin pintapuolista, mutta muslimi-siirtolaisten joukossa on väkivaltaisia ääri-uskonnollisia tahoja. Jos uskontoa ei tuputeta pienestä pitäen, tulee ihmisestä aikuisena lähtökohtaisesti ateisti. Voiko ateismi olla ratkaisu juutalaisvaltion ongelmiin?
Israelissa on monipuoluejärjestelmä. Sitä hoidetaan niin, että arabipuolueet eivät pääse hallitukseen, sillä sionistiset puolueet niin oikealta kuin vasemmalta ajavat aina ensisijaisesti juutalaisten asiaa. Ne eivät suostu muodostamaan hallitusta arabi-puolueen kanssa. Arabeja on Israelin väestöstä noin 20%, mutta äänestysaktiivisuus on matala. Arabipuolue voi ajaa asiaansa ainoastaan tekemällä lehmänkauppoja sionistien kanssa, jolloin omalle porukalle saatu hyöty on jonkun toisen arabin haitta.
Jotkut arabit käyvät Israelin armeijan, mutta yleisesti heitä ei sinne haluta, koska se loisi sotilaille epämiellyttäviä eturistiriitoja. Israelin arabit ovat lain mukaan tasavertaisia kansalaisia, joilla on äänioikeus ja poliittisia oikeuksia, mutta he kohtaavat paljon syrjintää asunto-, työ-, ja koulutuspolitiikassa. Israelissa muslimi tai arabi, ehkä kristittykin, on toisen luokan kansalainen.
Onko niin, että Israelin tarkoitus on aina ollut lietsoa sotaa ja vihamielisyyttä? Onhan tiedossa, että ihmisten maailmaa toisista ulottuvuuksista kontrolloivat tahot nauttivat koiratappeluista. Ne eivät näytä päässeen kaiken yhteyden tasolle. He luottavat kilpailuun kehityksen moottorina. Pääasiana hauska ja verinen show. Ihmisten tuska on spirituaalista polttoainetta näille ”ufoille”. Haluan kysyä, ovatko he riippuvaisia toisten tuskasta?
Konfliktin ratkaisu
En itse usko kahden valtion malliin, sillä jo pelkkä lähtökohta sille vuoden 1947 rajojen puitteissa oli mahdoton. Nykyrajat ovat toki selkeämmät, mutta Gazan kaistaleen eristäminen Länsirannasta tekee kahden valtion mallin käytännössä mahdottomaksi. Se onnistuisi vain jos palestiinalaiset poistuisivat Länsirannalta ja rakentaisivat valtionsa Egyptin ja Israelin väliin. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, jos arabit haluavat pysyä Jerusalemissa ja Länsirannalla. Onhan Jerusalem pyhä kaupunki myös muslimeille ja läheinen Bethlehem arabi-kaupunki. Näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi palestiinalaisten assimilaatio osaksi Israelin valtiota. Tai sieltä poistuminen.
Mikäli Jerusalem on kynnyskysymys konfliktin ratkaisussa, tulisi Israelin vetäytyä kaupungista. Pääkaupungin status takaisin Tel Aviviin. Minkä vuoksi juutalaiset haluaisivat Jerusalemista pääkaupungin, jollei arabien pois häätämiseksi? Asiasta on vaikea puhua, koska valmiiita vastauksia ei ole. Olemassa on vain suuria kysymysmerkkejä. Arabien johto ja taustavaikuttajat tekevät työtään pimennossa. On olemassa Hamas ja terroristi-organisaatioita, jotka kavahtavat läpivalaisua.
Jerusalemista voitaisiin tehdä oma yksikkönsä, vapaakaupunki. Siellä kolmen eri uskonnon edustajat voisivat kaikki elää vapaina. Tällöin kaupungin hallinto ja lainsäädäntö tulisi kuitenkin eristää Israelista. Luoda kaupungista oma autonominen yksikkönsä. Kenties konflikti jatkuisi silloin Jerusalemin sisällä, mutta ainakin säästyttäisiin pommituksilta. Kuka pommittaisi kaupunkia, missä kaikki elävät sikin sokin keskenään? Jerusalem pitäisi myös demilitarisoida. Kenelläkään ei saisi olla aseita kotonaan. Israel haluaisi demilitarisoida Palestiinan kokonaisuudessaan. Toisaalta se ei halua, että Palestiinaa on edes olemassa.
Kun natsit yrittivät ratkoa kuuluisaa juutalaiskysymystään, he päätyivät ns. lopulliseen ratkaisuun. Ehkä Saksassa asuvien juutalaisten olisi tullut lähteä maasta jo vuonna 1933, kun heitä siihen kehotettiin, eikä odottaa vuoden 1935 uusia lakeja, jotka johtivat lopulta ns. holokaustiin. Sama pätee nykypäivän Israelissa. Palestiinalaisten pitäisi ymmärtää, että he ovat tällä haavaa hävinneet sodan. He eivät tule saamaan juutalaisia ajettua pois, vaan heidän tulisi rakentaa oma valtionsa Gazan alueen ympärille.
Israelin kansalaisuuden omaavien arabien tulisi muuttaa mahdolliseen Palestiinan valtioon Gazan alueen tuntumaan. Näin säästyttäisiin paljolta verenvuodatukselta. En ole Israelin puolella, mutta kuitenkin säälin maata ja sen kansalaisia. Sillä kun USA jonain päivänä romahtaa, on Israel omillaan. Vaikka heillä on ydinase, se ei välttämättä riitä, jos esimerkiksi Iranillakin on. Kahden vastakkain olevan ydinasevaltion konflikti luo ns. MAD-tilanteen (Mutually Assured Destruction), jossa molemmat haluavat viimeiseen asti välttää ydinsotaa. Eikä Iran ole ainoa Israelia kohtaan vihamielinen valtio.
Lisää pohdintaa
Israel ja juutalaiset eivät halua näyttää heikoilta, joten he eivät alennu selittelemään tekosiaan. Tämä tuottaa huonoa PR:ää. Jatkuvat pommitukset ja ruokajakelun estäminen ovat Israelille mainehaitta. Ei siinä auta, että syyttää kriittisiä ääniä anti-semitisteiksi. Onhan sekin termi on kärsinyt samanlaisen inflaation kuin rasismi. Israel ei halua olla marttyyri, sillä marttyyrius on raskas viitta. Se edellyttää, että ei lyö takaisin. Tämä johtaa katkeroitumiseen, mikä ei auta motivoitumista tuleviin koitoksiin.
USA:n sotateollinen kompleksi liittyy vahvasti Israelin sotimiseen. Kun tehtaat ja koko teollisuus on olemassa, pitää aseita valmistaa ja myydä. Ei niiden voi antaa vanhentua varastoissaan. Israel ostaa USA:sta aseet amerikkalaisen veronmaksajan rahoilla.
Muslimeilla on oma jumalallinen oikeutuksensa sotimiseen, erityisesti juutalaisia vastaan. Kyse on kuitenkin enemmän uskonnollisesta kunniasta. Käytännöllisyyttä ei ole. Iran puolustaa Palestiinaa, vaikka se ei ole rajanaapuri. Ehkä sodassa onkin enemmän kyse siitä, kummalla on kiihkeämpi uskonnollinen yhteys. Kumpi ajaa asiaansa kiihkeämmin, sokeammin ja sitä kautta saavuttaa jumalallisen palkinnon, täyttymyksen, tai onnistuu ainakin täyttämään mittansa uskontonsa puitteissa? Kaikki tämä ihmisten ajatusten tuotteita. Ovatko uskonnot yliluonnollisen pakottamista osaksi maallista maailmaa?
Israel tekee sotaa petoksen kautta tuhoamalla vääräuskoiset, soluttautumalla, tappamalla siviileja, pommittamalla siviilikohteita, tunkeutumalla syvälle Gazan alueelle. Samalla tavoin sotaa petoksen kautta tekevät arabi-tahot, sen minkä pystyvät. Silti kaikki vetoavat kunniaansa ja oikeuteensa puolustaa itseään ja kansaansa. Tuo kunniallisuus on kuitenkin suhteessa vain omaan porukkaan. Muilla ei ole väliä. He ovat vääräuskoisia. Eikä välitetä myöskään vastapuolen tai omista siviileistä. Soturin kunniassa uskollisuutta osoitetaan ainoastaan vastustajan tuhoamiselle keinolla millä hyvänsä. Toisaalta kun olosuhteet ovat niin tulehtuneet, ovat olleet jo ennen vuotta 1950, mitä muuta voi odottaa kuin tällaista totaalista sodankäyntiä. Arabeja vastaan on vaikea sotia, koska he eivät edes tavoittele rauhaa. Konflikti pitää heidät elossa. Toki välillä pitää vetää henkeä ja esiintyä rauhanpiippu suussa, mutta Lähi-Idän arabimaat eivät luultavasti tule ikinä jättämään Israelia rauhaan.
Arabimaat eivät ole niin köyhiä kuin voisi luulla. Onhan öljyrahaa. Saudi-Arabia rahoittaa ehkä salaisesti kaikenlaista arabi-terrorismia. Arabit eivät ole tyhmiä tai köyhiä, mutta he ovat huonosti organisoituneita, eikä heillä ole kansainvälistä mediaa luomassa heistä hyvää kuvaa.
On olemassa taho, joka ajaa Islamia maailmanuskonnoksi. Euroopassa islamisaatio on todellisuutta. Mutta kenen idea se on? Miksi pilata eurooppalaiset – mielestäni jalostuneet – kulttuurit vanhanaikaisella musliumiudella? Perinteisesti juutalaisia haukkuessa on ajateltu heidän nimenomaan olevan niitä kieroja. Onko Chabad Lubavitch sellainen? He ovat juutalaisuuden harmaa eminenssi. Voivatko heidän ideansa määritellä maailmaa noinkin läpitunkevasti? Toisin sanoen, onko Euroopan islamisaatio sionistinen idea? Tyhjentää Lähi-Itä Eurooppaan ja ottaa se sitten haltuunsa. Taas lisää kysymyksiä, joihin en osaa tarjota vastauksia.
Jihadismi on ongelma. Kuinka suosittua se on muslimien parissa? Kun uskonnon opettaminen kielletään kouluissa, jihadismi vaikeutuu, sillä uskonnolliset dogmat pitää iskostaa mieleen jo lapsena. Ei aikuinen enää sisäistä raamattua tai koraania osaksi persoonaansa, vaan ne ovat vain pintaa. Oppi jää siihen päälle, eikä toimi sisäisenä pelotteena tai motivaation lähteenä.
Nyt kun örkit ovat vallanneet maailman, asia on toisin. Kun jo lapset ovat örkkejä, ei heille voi varsinaisesti mitään opettaa. He vain esittävät läpi elämänsä. Kuinka iso osa juutalaisista ja arabeista on örkkejä? Ja näin ajatellen, mitä väliä sillä on jos örkit tappavat toisiaan, koska se ihminen jota örkki kantaa, on vain tyytyväinen päästessään haudan lepoon? Ehkä parempi kun kaikki tappavat toisensa.
Ihmisen maailman suurin ongelma: Mitä örkit ovat, miksi ne ovat täällä ja miten niistä voi päästä eroon? Ja jos niistä päästään eroon, miten pärjätään ilman niitä? Onhan tiedossa, että ihmisten maailman erilaiset innovaatiot ja tekninen kehitys on örkkien ansiota. Ilman örkkien tuomaa edistystä, saattaisimme elää keskiajalla. Mekaaniset keksinnöt ja erilaiset hammasrattaat olisivat korkeinta teknologiaa. Lääketiede olisi lapsenkengissä. Olisiko höyrykonettakaan ikinä keksitty? Tietokoneita ei ainakaan. Toisaalta myrkytys olisi minimaalista. Koko planeetta olisi täysin erilainen ihmisen silmin.
Onko örkkeys satanismia? Onko se kaikessa järjettömyydessään vain simulaatiota? Miksi örkkeys sallitaan? Ei vaikuta loogiselta, että kaikki ihmiset annetaan kaapata. Onko örkkeys sama kuin satanismi, että vain joka tuhannes ihminen säästyy siltä? Jos yksi tuhannesta on laamanni, voidaan tiettyjä ihmisiä lähettää tänne laamanneina. Samoin voidaan tehdä jostain erityinen hyödyke ja muiden puolesta kärsijä, jos häntä ei voida kaapata. Jalostaa ihmistä täällä 100 vuotta, jotta hänet voi siirtää parempiin hommiin. Sadassa vuodessa ehtii tosin katkeroitua, Ehkä parempi oppimisen kannalta olisi olla täällä ihmisenä lyhyt jakso, ja sen jälkeen analysoida kokemaansa. Ehkä minäkin olen sellainen, jota tulee joku aina esittämään vuodeksi tai puoleksi vuodeksi.
Satanismi tekee ihmisestä saastaa, mutta kaapatuksi tuleminen puhdistaa ihmistä. Ei hän silti pääse tästä kiertokulusta pois. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Ehkä lopulta vastaus on se, että ihmiselle ei yksinkertaisesti anneta mitään arvoa. Ihminen on niin tyhmä ja ruma. Ihminen on pelkkää karjaa.
Epäjohdonmukainen karmisuus
Samuel O'Neillin mukaan juutalaisten aggressiivisuus ja sotaisuus johtuu siitä, että he päättivät 2. maailmansodan jälkeen, että meitä ei tulla enää ikinä tallomaan.
Ovatko palestiinalaiset niitä natseja, jotka orjuuttivat ja leirittivät juutalaisia ja joutuvat nyt puhdistamaan karmaansa? Ja onko niin, että juutalaisilla olisi hieno mahdollisuus nousta karmisesti korkeammalle tasolla jättämällä palestiinalaiset ”rauhaan”? Mutta pystyvätkö palestiinalaiset silloin puhdistamaan karmaanasa? Kuinka voi olla, että karman puhdistaminen tarkoittaa kärsimistä, koska sehän tarkoittaa että joku laittaa sinut kärsimään ja samalla likaa omaa karmaansa? Ehkä karminen järjestelmä on archonien idea saada ihmiset pysymään täällä. Ihmisten kärsimystä tulee aina olla tietty määrä, jotta archonit saavat fiksinsä. Sitä voi olla enemmänkin, mutta jonkin verran sitä on aina oltava. Ja sitä revitään niistä, jotka ovat aikaisemmin toisia ihmisiä vastaan rikkoneet. Archonien järjestelmä on siis kuin ikiliikkuja. Se tuottaa kärsimystä sitä samalla puhdistaen, mutta valmista ei tule ikinä, koska toista ei voi olla ilman toista.
10/25