Case: Kansalliskielistrategia

Case: Kansalliskielistrategia

Johdanto

Pakkoruotsi on mahdotonta perustella järkisyin. Kuitenkin politiikan kentällä siihen pitäisi kyetä. Siksi suomenruotsalainen eliitti on toteuttanut Kansalliskielistrategia-nimellä kulkevan hankkeen, jonka tarkoitus on muodollisesti todistaa ruotsinkielen asema tärkeäksi Suomessa.

Oikeusministeriö on valjastettu hankkeen käsikassaraksi. On muodostettu aivan erityinen strategia, joka käytännössä puolustelee ruotsin kielen asemaa kaikin mahdollisin keinoin. Strategia keskittyy muodostamaan kuvaa ruotsinkielestä toisena kansalliskielistämme. Viitataan perustuslakiin, jonka mukaan Suomella on kaksi kansalliskieltä.

Perustelu ei ole järkiperäistä. Kansalliskielistrategian selonteko on huvittavaa luettavaa, pyrkiessään todistelemaan ruotsin kielen tarpeellisuutta ja erityisasemaa maassamme mitä mielikuvituksellisimmin tavoin. Kansallisen kielistrategian piti ilmeisesti alunperin olla katsaus tulevaan: Miten Suomen kaltaisen pienen maan kannattaisi hahmottaa omaa kieltään suhteessa globalisaatioon? Miten pitää kiinni suomen kielen asemasta? Lopputulos on jotain aivan muuta. Selonteon mukaan suomenkielen asemasta ei tarvitse erikseen huolehtia. Onhan se enemmistön Suomessa käyttämä kieli. Sen sijaan kaikki voimavarat on suunnattava ruotsinkielen aseman säilyttämiseen ja parantamiseen. Eikä se ole yksin ruotsinkielisten asia, vaan suomenkielisten on osoitettava ymmärrystä molempia kansalliskieliämme kohtaan. Käytännössä ruotsin kieltä.

”Vähemmän käytetyistä kielistä huolehtiminen edellyttää aina enemmän huomiota kuin enemmistön kielestä huolehtiminen. Suomen virallinen kaksikielisyys nojautuu parlamentaarisen enemmistön tahtoon."

Näin ollen enemmistöllä on vastuu myös vähemmän käytetystä kielestä.

"Vastuuta Suomen kaksikielisyyden tai vähemmän käytetyn kansalliskielen, ruotsin, ylläpitämisestä ei voi jättää vain yhdelle kieliryhmälle, käytännössä Suomen ruotsinkielisille.” (Kansalliskielistrategia s. 10-12)

Kansalliskielistrategia näkee siis pakkoruotsin perusteeksi myös ruotsin vähemmistökielen aseman. Pakkoruotsia tarvitaan, koska se on kansalliskieli sekä pienen vähemmistön kieli. Tässä ei nähdä ristiriitaa. Pienen vähemmistön käyttämä kieli vaatii tuekseen kansalliskielen aseman laissa. Siksi ruotsilta onkin otettava kansalliskielen asema pois ja tehtävä siitä vähemmistökieli. Näin tämä ongelma poistuu itsestään ja ruotsi asettuu luontevasti asemaansa Suomessa käytettyjen kielien joukossa.

Selontekoon ei sisälly ehdotuksia lainsäädännön uudistamiseksi. Ainoastaan lain tulkinnan venyttämiseksi siihen suuntaan, että ruotsinkielen asema juntataan niin syvälle kansalliseen peruskallioon kuin mahdollista.

Suurin osa suomalaisista ei ole tietenkään kuullut koko strategiasta. Saati sitten tutustunut siihen. Ei ole tarkoituskaan. Mikäli selonteko joutuisi kansalaisten syynin alle, paljastuisi sen onttous välittömästi. Siksi strategia päätyykin vaikuttamaan virkamiestasolla. Sen tarkoitus on vahvistaa ajatusta ruotsinkielen asemasta Suomessa itsestäänselvyytenä. Strategian mukaan ruotsinkielen asemaa ei ole tarkoituksenmukaista epäillä ja koetella. Sen pakkosyöttöä kuitenkin mielellään lisätään. Sillä, että suurin osa suomalaisista vastustaa pakkoruotsia, ei ole kansalliskielistrategiassa merkitystä. Kyse on ruotsinkielisen eliitin projektista, jolla lujitetaan heidän asemaansa – ruotsin kielen asemaa – Suomessa.

Ruotsin tärkeyttä korostetaan sen asemalla vähemmistökielenä. Ruotsinkielisillä on oikeus olla yksikielisiä, mutta suomenkielisillä ei:

”Siitä huolimatta, että Suomi on kahdelle kansalliskielelle perustuva kaksikielinen maa, on jokaisella oikeus elää omassa maassaan omalla kielellään, joko suomen tai ruotsin kielellä. Yksilöt eivät aina ole kaksikielisiä. ” (Kansalliskielistrategia s. 10 -12)

Suomalaisista noin 95% on yksikielisiä. On siis totta, etteivät yksilöt ole aina kaksikielisiä. Mutta eihän selonteko tietenkään viittaa umpisuomenkielisiin vaan umpiruotsinkielisiin, jotka muodostavat enemmistön Ahvenanmaalla. Heillä on oikeus yksikielisyyteen. Suomenkielisillä sitä oikeutta ei ole, koska heidän tulee huolehtia ruotsinkielen asemasta vähemmistökielenä. Se onnistuu pakkoruotsittamalla. Ahvenanmaalle pakkosuomea ei haluta, koska ruotsinkielisillä yksilöillä on oikeus yksikielisyyteen.

Vaikka ruotsia ei Manner-Suomessa käytännössä tarvitse, on selonteon mukaan suomenkielisten velvollisuus osata sitä, jos joku ruotsinkielinen haluaa palvelua omalla kielellään. Ruotsista on tehty kieli, jota pitää taitaa päästäkseen tiettyihin virkoihin. Itse viranhaltijoilta sitä ei enää vaadita.

Kertoo paljon, että pakkoruotsia kannattava Suomen pääministeri Juha Sipilä ei itse osaa ruotsia. Sama päti edelliseen pääministeri Jyrki Kataiseen. Nykyinen pääministeri Sanna Marin kirjoitti ruotsista ansiokkaasti approbaturin. Ei vaaleilla valitulta voi edellyttää ruotsinkielentaitoa. Muutenhan sitä pitäisi osata jo ehdokkaaksi päästäkseen. Eivät Sipilä, Katainen ja Marin sitä itsekään itseltään edellytä, mutta kannattavat pakkoruotsia joka tapauksessa, koska muuten suomenruotsalainen eliitti tekisi heidän elämänsä hankalaksi.

On siis totta, ettei Suomi todellisuudessa ole kaksikielinen maa. Se on kaksikielinen vain muutamassa rannikkokunnassa. Siksi Kansalliskielistrategia perustaakin kaksikielisyyden ruotsin kansalliskielen asemaan. Pohja haetaan perustuslaista, kun käytännön perusteet uupuvat täysin. Perustuslakia on siis tältä osin muutettava. Ruotsilta otetaan pois kansalliskielen asema ja siitä tehdään vähemmistökieli. Tämä on se väylä jota edetä.

Strategian sisällöstä

Kansalliskielistrategia perustelee ruotsinkielen opetusta kouluissamme seuraavasti:

”(...) Tämä on perusteltua, sillä suomi ja ruotsi ovat ne kielet, joita säännönmukaisesti voi käyttää viranomaisissa asioidessa ja joilla julkista palvelua järjestetään. Järjestelyn tarkoituksena on varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus tutustua maan niin suomen- kuin ruotsinkieliseen kulttuuriin.” (Kansalliskielistrategia s. 30 – 31)

Miksi kielistrategia väittää, että ruotsinkielen opiskelun tarkoitus on mahdollistaa minulle tutustuminen maamme ruotsinkieliseen kulttuuriin? Eikö pakkoruotsittamisen tarkoitus ollutkaan se, että umpiruotsinkieliset voivat saada palvelua omalla kielellään?

Kysymykseen siitä, viekö ruotsinopiskelu tilaa muilta kieliltä, selonteko vastaa seuraavasti:

”Eräs kysymys on tällöin, viekö kahden pienehkön kansalliskielen opetus aikaa toisten kielten opetukselta? On kuitenkin mahdotonta arvioida, mitä kieltä tai kieliä yksilö tulevaisuudessa mahdollisesti tarvitsee. Opetuksen valtakunnallisia tavoitteita ei tästä syystä voi rakentaa esimerkiksi vain myöhemmässä työelämässä mahdollisesti tarvittavien kielien varaan." (Kansalliskielistrategia s. 34)

Itselleni tällainen arviointi ei ole lainkaan mahdotonta. On toki vaikea ennustaa mihin kukin elämässään päätyy. Mutta ei se ole syy olla opiskelematta vieraita kieliä. Päinvastoin. Laaja kielitaito luo yksilötasolla mahdollisuuksia niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Kansalliskielistrategia asettaa tässä suomen ja ruotsin rinnakkain "kahdeksi pienehköksi kieleksi". Tällä kertaa syitä pakkoruotsittamiseen ei siis haeta ruotsin vähemmistökielen asemasta. Onhan selvää, että mitä puhutumpi kieli, sitä enemmän mahdollisuuksia sitä hyödyntää. Mutta Kansalliskielistrategia ei pohjaa yleiseen hyötyyn, vaan suomenruotsalaisten omaan hyötyyn.

Kaksikielisyyden kustannukset selonteko kuittaa ”yhteisillä arvoilla”, joiden kustannuksia ei voi, eikä kannata laskea. Ruotsi on siis myös osa yhteisiä arvojamme.

”On luonnollista, että yhteisten arvojen ylläpitäminen maksaa.” (Kansalliskielistrategia s. 37-38)

Kun päästään kaksikielisyyden tuomiin säästöihin, ollaan asian ytimessä:

”Toisaalta voi syntyä myös säästöjä. On esimerkiksi todettu, että potilas paranee nopeammin, jos hoitohenkilökunta käyttää hänen kieltään.” (Kansalliskielistrategia s. 37-38)

Juuri tässä on Kansalliskielistrategian kova ydin. Se ei ole objektiivinen katsaus Suomen kielipolitiikkaan. Sitä se ei ole, koska sen ei ole tarkoituskaan sitä olla. Sen tarkoitus on yksinomaan ruotsinkielen aseman puolusteleminen kaikin mahdollisin argumentein. Kun sellaisia ei ole, keksitään niitä väkisin.

Kansalliskielistrategia ei tyydy pelkästään selittelemään pakkoruotsin ja ruotsinkielen asemaa epäselvyyksillä. Se tarjoaa lisäksi vaihtoehtoja ruotsinkielen aseman pönkittämiseen erilaisilla seurannaisvaikutuksilla. On mukavaa jos potilas paranee nopeammin. Se näet tuo säästöjä. Muuten potilaiden paranemisella ei ilmeisesti ole niin väliä. Entäs saamenkielisten paraneminen? Tai somalien, romanien, virolaisten ja venäläisten? Säästöjä voitaisiin saavuttaa entistä enemmän, jos he kaikki saisivat hoitoa omalla kielellään. Vaan siihen ei taida olla varaa. Säästöjen saavuttaminen on liian kallista muilla kielillä kuin ruotsiksi.

Kansalliskielistrategia ei tyydy arvioimaan. Sillä on myös toimeenpaneva ohjelma:

”Selvitetään lukion opetussuunnitelman perusteiden uudistamisen yhteydessä Ruotsin ajan, Suomen kaksikielisyyden, Ahvenanmaan erityisaseman ja pohjoismaisen yhteistyön osuutta lukion historian opetuksessa. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus)” (Kansalliskielistrategia s. 42-46)

Koska tiedetään kuinka negatiivisesti koululaiset suhtautuvat ruotsinkielen opetukseen, ryhdytään heitä aivopesemään historiantuntien kautta hyväksymään se osana heidän omaa kulttuuriaan. Näin pakkoruotsi tuodaan reaaliaineisiinkin. Ja jos "Ruotsin aika" perustelee pakkoruotsin, mitä tekee "Venäjän aika"?

Viranomaisille kaksikielisyyttä tupataan erilaisin ohjeistuksin:

Aseta yksikieliset julkaisut ja muut painotuotteet saataville siten, että ne ovat yhtä helposti saatavilla niin suomen kuin ruotsin kielellä (HE 92/2002 vp, s. 87).
Käytä mieluiten yhtä suurta kirjainkokoa molemmille kielille (HE 92/2002 vp, s. 87).

Ohjeista myös ulkoista henkilöstöä käyttämään niin suomea kuin ruotsia (esim. tervehdyksissä).
Käytä sekä suomea että ruotsia julkisissa esiintymisissä, esimerkiksi puheissa ja tervehdyksissä. Tämä on viestinnällisesti tehokasta, saa kaikki tuntemaan itsensä tervetulleeksi ja lisää kielten rinnakkaista läsnäoloa julkisuudessa.
Käytä suomea ja ruotsia samanaikaisesti epävirallisissa keskusteluissa. Tämä edistää henkilöstön kielitaidon ylläpitoa ja molempien kielten luontevaa käyttöä.
Pidä sekä suomen- että ruotsinkielisiä päivälehtiä ja muuta luettavaa näkyvillä.

(Kansalliskielistrategia s. 55-58)

Yhteenveto

Aluksi pidin Kansalliskielistrategiaa huvittavana. Siihen enemmän perehdyttyäni muutin mieltäni. Kansalliskielistrategia on pelottava. Sinällään selonteon yksityiskohtien läpikäyminen ei edistä tavoitettani ruotsista suomalaisena vähemmistökielenä. Mutta se tuo selväksi, miten onttoa ja jopa koomista pakkoruotsin perustelu on.

On totta, että suomenruotsalaiset tekevät kaikkensa ruotsinkielen aseman säilyttämiseksi. Mutta niin tapahtuu, koska niin annetaan tapahtua. Pakkoruotsi syntyi 1960-luvulla osana Keskustan ja RKP:n poliittisia lehmänkauppoja. Se on silkkaa politiikkaa, josta voidaan aina päättää uudestaan. RKP:n ja suomenruotsalaisten kanssa pakkoruotsista ei kannata neuvotella. Heidän kantansa asiaan tiedetään, eikä se muuksi muutu. He toki haluavat mutkistaa keskustelua ja ohjata sen sivuraiteille, jotta itse asia unohtuisi. Ei heitä kiinnosta suomalaisten kielitaito. Se on heille täysin yhdentekevää. Kunhan pakkoruotsi on ja pysyy. Oma etu on heille tärkein.

Kansalliskielistrategia on vain yksi juoni lisää heidän repustaan. Sitä lukiessa tulee tosin mieleen, kokeilevatko suomenruotsalaiset näillä päättömyyksillä kenties rajojaan? Haluavatko he nähdä, meneekö mikä tahansa läpi? Virallisissa tiedonannoissa Kansalliskielistrategian annetaan ymmärtää olevan oikeutettu hanke. Nettikeskusteluissa siihen suhtaudutaan huvittuneen epäuskoisesti. Ei kukaan tervejärkinen ihminen siihen voi muulla tavoin suhtautuakaan.

Oma kansalliskielistrategiani

Pakkoruotsia perustellaan kansalliskielen asemalla. Siksi siitä eroon päästäkseen, pitää ruotsilta ottaa kansalliskielen asema pois. Kansalliskielen aseman poistaminen ruotsilta on haasteellinen projekti. Se ei ole vain yhden kansanäänestyksen päässä. Laaja enemmistö suomalaisista kuitenkin kannattaa kansalliskieleksi Suomea. Ruotsi taas on jäänne entisiltä ajoilta, vieraan vallan ajoilta. Miksei sitten parlamentaarinen enemmistö tue ruotsia vähemmistökieleksi? Pakkoruotsin suhteen edustuksellinen demokratia ei ole toiminut.

Ruotsinkielen asemasta Suomessa pitääkin järjestää neuvoa-antava kansanäänestys. Tämän jälkeen eduskunta muuttaa perustuslakia kielilain osalta siten, että ruotsilta otetaan kansalliskielen asema pois, ja siitä tehdään vähemmistökieli. Lakiesitys jätetään eduskuntavaalien yli hautumaan. Vaaleissa ehdokkaina olevilta on saatava selvä kanta siihen, miten he aikovat äänestää kieliasiassa? Seuraava vaaleilla valittu eduskunta vie lakiesityksen läpi tarvittavalla 2/3 enemmistöllä.

Perustuslaki on ihmisiä varten. Sitä ei saa käyttää kielipolitiikan välineenä tavalla, johon suomenruotsalaiset syyllistyvät Suomessa. Muuten olen sitä mieltä, että kieliä pitäisi opettaa kouluissa enemmän. Käyttökieltä, fraaseja ja alkeita etenkin. Numerot, viikonpäivät, tervehdykset, elintarvikkeet ja sen sellaiset joita ihminen tarvitsee. Noin 400 sanalla pärjää per kieli. Siinä on pohja, jonka päälle voi rakentaa myöhemmin. Ruotsin sijaan pitäisi voida valita monta kieltä joita opiskella. Vähän ranskaa, saksaa, kiinaa, venäjää ja espanjaa tai mitä vaan. Englanninkieli on tärkein, mutta sen rinnalla on hyvä osata alkeita monesta kielestä. Näin pärjää maailmalla ja internetissä. Kun osaa tärkeimmät sanat, auttaa se jo paljon. Sivistävä vaikutus on huomattava. Monessa kielessähän sanat ovat hyvin samanlaisia. Suomessa sitä ei välttämättä huomaa, koska suomenkieli on niin erikoinen.

Lisätietoa

Seuraavassa lisää otteita selonteosta, joka löytyy pdf-tiedostona oikeusministeriön sivuilta.

KANSALLISKIELISTRATEGIA

1 JOHDANTO

1.1 Visio

Kaksikielisenä maana Suomi kantaa vastuunsa siitä, että molemmat kielet pysyvät elinvoimaisina ja niitä käytetään maassamme tulevaisuudessakin. Molempia kansalliskieliä käyttävät yksilöt puolestaan vahvistavat maan kaksikielisyyttä ja toimivat siten myös sillanrakentajina kieliryhmien välillä.

Kansalliskielistrategian päämääränä on Suomi, jossa jokaisella on mahdollisuus tutustua maan niin suomen- kuin ruotsinkieliseen kulttuuriin ja perinteisiin sekä yhteiseen historiaamme ja hyödyntää niitä. Tämän mahdollistamiseksi Suomi turvaa jokaiselle Suomessa asuvalle oikeuden ja mahdollisuuden oppia äidinkieltään, joko suomea tai ruotsia. Suomi turvaa jokaiselle Suomessa asuvalle oikeuden ja mahdollisuuden oppia maan toista kansalliskieltä, suomea tai ruotsia.

(Kansalliskielistrategia s. 7)

1.4 Vastuu suomen ja ruotsin kielestä

Suomella on vastuu siitä, että suomen ja ruotsin kieli voivat hyvin, elävät ja kehittyvät myös tulevaisuudessa. Molemmat kansalliskielet ovat esimerkiksi eurooppalaisissa yhteyksissä pieniä kieliä, ja kaikki pienet kielet tarvitsevat erityistä huomiota suurempien kielten käytön yleistyessä. Vastuu koskee kahta kansalliskieltämme eri tavoin. Suomen kieltä ei käytetä virallisena kielenä missään muussa maassa. Millään muulla valtiolla ei näin ollen ole vastuuta kehittää ja ylläpitää suomen kieltä samassa laajuudessa kuin Suomella, ja vastuu on siksi yksinomaan Suomen.

Ruotsin kieltä puhutaan virallisena kielenä myös Ruotsissa, mutta Suomessa kieli on tosiasiallisessa vähemmistöasemassa. Vähemmän käytetyistä kielistä huolehtiminen edellyttää aina enemmän huomiota kuin enemmistön kielestä huolehtiminen. Suomen virallinen kaksikielisyys nojautuu parlamentaarisen enemmistön tahtoon.

Näin ollen enemmistöllä on vastuu myös vähemmän käytetystä kielestä. Vastuuta Suomen kaksikielisyyden tai vähemmän käytetyn kansalliskielen, ruotsin, ylläpitämisestä ei voi jättää vain yhdelle kieliryhmälle, käytännössä Suomen ruotsinkielisille. Vastuu kielistämme kuuluu ennen kaikkea Suomen valtiolle ja jakautuu sen eri toimijoille. Suomen kaksikielisyys edellyttää valtiolta tietynlaisia ratkaisuja ja instituutioita, esimerkiksi viranomaisia ja tuomioistuimia, joiden avulla niin suomen- kuin ruotsinkielisten kielelliset oikeudet voivat toteutua riippumatta siitä, osaavatko he toista kansalliskieltä.

Myös yksilöillä on vastuu omasta kielestään ja sen ylläpidosta käytännössä. Suomen ja ruotsin kielen käyttö kaikilla elämänaloilla auttaa ylläpitämään monipuolista ja vivahteikasta sanavarastoa ja ilmaisutapaa. Jos kieliä ei käytetä ja huolleta, niiden käyttöala supistuu. Tämä on huomioitava muiden kielten, erityisesti englannin kielen, käytön yleistyessä myös kotimaisissa yhteyksissä.

Yksilöiden mahdollisuudet käyttää omaa kieltään tai toista kansalliskieltä riippuvat osittain omasta aktiivisesta otteesta ja osittain yhteiskunnallisista ratkaisuista. Esimerkiksi toisen kansalliskielen opiskeluajankohdan alku määräytyy ennen kaikkea kunnan päätöksen mukaan, ei yksittäisten lasten tai vanhempien toiveiden mukaan. Tämä merkitsee, että jollei varhaista kielenopiskelumahdollisuutta ole tarjolla, ei sitä myöskään voi valita. Yhteiskunnallisten ratkaisujen tulisikin aina tukea molempien kansalliskielten oppimis- ja käyttömahdollisuuksia.

Siitä huolimatta, että Suomi on kahdelle kansalliskielelle perustuva kaksikielinen maa, on jokaisella oikeus elää omassa maassaan omalla kielellään, joko suomen tai ruotsin kielellä. Yksilöt eivät aina ole kaksikielisiä. Etenkin Ahvenanmaalla asuvilla nuorilla on lapsuudesta alkaen laaja kosketuspinta Ruotsiin esimerkiksi ruotsalaisen ja siten ruotsinkielisen nuorisokulttuurin, television, ruotsalaisen lehdistön ja sosiaalisen median kautta. Suomen on tarjottava toiminta- ja opiskelumahdollisuuksia ruotsin kielellä ollakseen luonteva tulevaisuuden maa myös näille nuorille. Muuttoliike on luonnollinen ilmiö, mutta jos se syntyy vähäisempien omakielisten mahdollisuuksien seurauksena omassa maassa, on se Suomelle niin väestöllinen kuin taloudellinenkin menetys

(Kansalliskielistrategia s. 10 -12)

Kansalaiset hyötyvät monin tavoin Suomen kaksikielisyydestä ja siitä, että molempia kieliä käytetään yhteiskunnassa.

Suomen kaksikielisyydestä on yksilöille oikeudellisia hyötyjä, jos heidän oikeutensa käyttää omaa kieltään, suomea tai ruotsia, ja tulla kohdatuksi tällä kielellä, toteutuu niissä tilanteissa, joissa heillä lain mukaan on oikeus siihen.

Yksilölle merkittäviä tilanteita ovat muun muassa itselle vieraiden viranomaisasioiden hoitaminen, jotka edellyttävät asian täsmällistä ymmärtämistä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi veroasiat tai oikeudenkäynti. Akuutteja tilanteita, jossa oman kielen käyttämisen merkitys korostuu, ovat muun muassa soitto hätänumeroon, keskustelut terveydenhoitohenkilökunnan kanssa ja yhteydet poliisiin.

Oikeudelliset hyödyt ovat myös yhteiskunnan hyötyjä esimerkiksi silloin, kun oikeuksien toteutuminen lisää tunnetta oikeusvarmuudesta, turvallisuudesta ja yhteiskunnan toimivuudesta. Niin suomen- kuin ruotsinkielisille oman kielen julkinen käyttö, näkyvyys ja kuuluvuus ovat viestejä siitä, että kieli ja sen käyttäjät ovat hyväksytty osana yhteiskuntaa. Nämä viestit saavat ihmiset kokemaan itsensä tervetulleiksi ja hyväksytyiksi omassa maassaan omalla kielellään. Ne lisäävät luottamusta julkiseen toimintaan ja kanssaihmisiin, samoin kuin turvallisuuden- ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Molempia kansalliskieliä voidaan käyttää laajasti eri yhteyksissä ja niistä on monia käytännön hyötyjä arjessa. Esimerkiksi monet Kansalliskielistrategiahankkeen kyselyyn vastanneista korkeakouluopiskelijoista ilmoittivat käyttävänsä toista kansalliskieltään hyvin laaja-alaisesti niin opinnoissaan kuin vapaaajallaan, muun muassa Internetissä. Molempien kansalliskielten taito tai jo kyky ottaa vastaan tietoa toisella kielellä tarjoaa enemmän opiskelu- ja vapaa-ajanmahdollisuuksia.

Kielitaidosta on hyötyä esimerkiksi siten, että se antaa enemmän opiskelumahdollisuuksia niin Suomessa kuin muissa maissa. Laaja kielitaito ja kansalliskielten osaaminen lisää myös työmahdollisuuksia Suomessa ja mahdollisesti muissakin maissa, joissa suomen tai ruotsin kielellä on merkittävä asema, esimerkiksi kaupankäynnin tai turismin yhteydessä.

Useat pohjoismaiset yhteistyöelimet ja järjestöt tarjoavat työmahdollisuuksia, joissa käytännössä tarvitaan ruotsin kieltä. Monet nuoret kokevat hyötyvänsä ruotsin- ja suomen kielen osaamisestaan ja uskovat niiden, jotka hallitsevat molemmat kansalliskielet, hyötyvän siitä tulevaisuudessa ja työurallaan.

(Kansalliskielistrategia s. 14 - 15)

Suomenkielisiä koskeva väärinkäsitys eräiden ruotsinkielisten keskuudessa on, että suomenkieliset eivät osaa ruotsin kieltä tai lainkaan halua käyttää sitä. Useimmat suomenkieliset kuitenkin suhtautuvat myönteisesti tai ainakin neutraalisti ruotsin kieleen ja sitä puhuviin. Yksi esimerkki tästä ovat kaksikieliset perheet, toisin sanoen perheet, joissa käytetään suomea ja ruotsia, ja joiden määrä kasvaa jatkuvasti. Ruotsinkielisten kokemat kielteiset asenteet omaa kieltään kohtaan kumpuavat myös siitä, että suomenkieliset eivät aina mahdollisuuden tarjoutuessa käytä ruotsia. Tällöin syynä ei välttämättä ole kielteinen asenne ruotsin kieltä tai sitä puhuvia kohtaan, vaan esimerkiksi henkilön arvio oman ruotsin kielen taitonsa riittämättömyydestä. Myönteinen asenne omaa vajavaistakin kielitaitoa kohtaan samoin kuin ruotsin kielen käyttömahdollisuuksien etsiminen voisivat ainakin eräissä tapauksissa madaltaa kynnystä käyttää ruotsia ja siten myös vähentää ruotsinkielisten tunnetta siitä, ettei heidän kielensä ole arvostettu ja hyväksytty

(Kansalliskielistrategia s. 29)

Suomessa suomi ja ruotsi kuuluvat koulujen opetusohjelmaan. Kaikki oppilaat oppivat näin ollen suomea tai ruotsia äidinkielenä ja toisena kotimaisena kielenä perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa tai lukiossa. Myös korkeakoulututkintoon sisältyy sekä äidinkielen että toisen kotimaisen kielen opintoja ja niitä koskeva koe. Tämä on perusteltua, sillä suomi ja ruotsi ovat ne kielet, joita säännönmukaisesti voi käyttää viranomaisissa asioidessa ja joilla julkista palvelua järjestetään. Järjestelyn tarkoituksena on varmistaa, että jokaisella on mahdollisuus tutustua maan niin suomen- kuin ruotsinkieliseen kulttuuriin.

Suomi on maan enemmistön käyttämä kieli ja sellaisena keskeinen osa suomalaista yhteiskuntaa. Ruotsinkielisille on etu osata maan valtakieltä, jota käytetään lähes kaikissa osissa maata.

Ruotsin kielen oppiminen puolestaan liittää suomenkielisetkin suomalaiset yhteisen kielen myötä tiiviimmin Suomelle monin tavoin läheiseen pohjoismaiseen yhteisöön. Ruotsin kieltä osaavalla suomalaisella on myös laajat mahdollisuudet toimia kaksikielisillä tai täysin ruotsinkielisillä alueilla niin suomen- kuin ruotsinkielisten suomalaisten kanssa.

Kielinä suomi ja ruotsi kuuluvat eri kieliryhmiin. Suomen kieli on kuitenkin esimerkiksi hallinto- ja tuomioistuinkielenä kehittynyt ruotsin kielestä. Kielillä on tästä syystä yhteiskunnan samankaltaisiin rakenteisiin ja ilmiöihin liittyvä eräänlainen semanttinen sukulaisuus, joka tarkoittaa sitä, että ne monin tavoin muistuttavat toisiaan. Tästä seuraa se, että suomenkielinen osaa tietämättäänkin jo paljon ruotsinkielisiä sanoja ja sanontatapoja. Hän pystyy siten helpommin omaksumaan tai ainakin lukemaan ruotsia ja toisia pohjoismaisia kieliä kuin mitä eri kieliryhmiin kuuluvien kielten kohdalla yleensä voisi olettaa. Näin ollen kansalliskielet ainakin osittain tukevat toisiaan.

(Kansalliskielistrategia s. 30 – 31)

Muut kielet

Kansalliskielten opetuksesta keskusteltaessa nousee usein esiin toisten kielten osaamisen tarve. Eräs kysymys on tällöin, viekö kahden pienehkön kansalliskielen opetus aikaa toisten kielten opetukselta. On kuitenkin mahdotonta arvioida, mitä kieltä tai kieliä yksilö tulevaisuudessa mahdollisesti tarvitsee. Opetuksen valtakunnallisia tavoitteita ei tästä syystä voi rakentaa esimerkiksi vain myöhemmässä työelämässä mahdollisesti tarvittavien kielien varaan. Muiden kielten osaamistarve on kiistaton tosiasia. Muiden kielten taitoa tarvitaan muun muassa kaupan alalla ja matkailun alalla, ulkomaisissa opinnoissa, tutkimuksessa ja myös julkishallinnossa ja tuomioistuinlaitoksessa. Oman äidinkielen ja kansalliskielten oppiminen luo edellytyksiä muiden kielten oppimiselle eikä kielten välillä näin ollen ole ristiriitaisia tavoitteita.

Kieliä ei siksi tule asettaa vastakkain. Kansalliskielistrategian tavoitteena on luoda yhteiskunta, joka ei sulje keneltäkään pois oikeutta ja mahdollisuutta oppia maan molempia kansalliskieliä, ja mahdollistaa siten kaikille täysipainoinen tutustuminen niin suomen- kuin ruotsinkieliseen kulttuurin. Näin taataan jokaiselle toimimismahdollisuudet koko maassa.

(Kansalliskielistrategia s. 34)

3.3 Suomen kaksikielisyyden kustannukset ja säästöt

Perusoikeuksien kustannuksia ei yleensä pyritä erittelemään yksityiskohtaisesti. On luonnollista, että yhteisten arvojen ylläpitäminen maksaa. Arvoille ei tule asettaa yksilöityä hintaa, sillä tämä voisi johtaa siihen, että perusoikeudet asetettaisiin niiden toteuttamiseen arvioitujen kustannusten perusteella keskinäiseen järjestykseen.

Perusoikeuksia ei kuitenkaan saa arvottaa keskenään vaan kaikki ovat samanarvoisia ja kaikkien toteutumisesta on huolehdittava. Suomen- ja ruotsinkielisten kielellisten oikeuksien valinta perusoikeuksiksi maksaa, samoin kuin muutkin perusoikeudet maksavat. Kustannuksia syntyy luonnollisesti esimerkiksi oikeudesta maksuttomaan perusopetukseen – sen kielestä riippumatta –, samoin kuin oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeuden-käyntiin ja sosiaaliturvaan. Suomen kaksikielisyydestä voidaan siis yleisellä tasolla todeta seuraavan taloudellisia vaikutuksia. Suomen kaksikielisyydestä tai jommastakummasta kielestä johtuvia kustannuksia ei käytännössä ole mahdollista laskea yksityiskohtaisesti. Näin on muun muassa siksi, ettei kustannuksista ole saatavilla kattavaa kuvaa. Toisaalta voi syntyä myös säästöjä. On esimerkiksi todettu, että potilas paranee nopeammin, jos hoitohenkilökunta käyttää hänen kieltään.

Suomen kaksikielisyyden kustannuksista keskusteltaessa ei aina muisteta, että kaksikielisyydestä seuraa myös taloudellisia hyötyjä, joita niin ikään on vaikea laskea. Tosin kaikki oppiminen, myös suomen tai ruotsin kielen oppiminen, maksaa, mutta yksilötasolla kahden kansalliskielen osaamisesta seuraa esimerkiksi laajemmat mahdollisuudet valita opiskelu- tai työpaikka Suomessa tai muissa Pohjoismaissa, mahdollisuus lukea kirjallisuutta alkuperäiskielellä ja keskustella niin suomen- kuin ruotsinkielistenkin henkilöiden kanssa. Nämä hyödyt ovat myös yhteiskunnan hyötyjä esimerkiksi silloin, kun yksilöiden kielitaito johtaa parempiin yhteistyömahdollisuuksiin, työtilaisuuksiin ja taloudellisiin voittoihin. Säästöjä seuraa myös, jos tulkkausta ei tarvita kahdella kielellä käytävissä keskusteluissa, joissa osapuolet ymmärtävät toisiaan.

(Kansalliskielistrategia s. 37 – 38)

4.2.1 Kansalliskielten näkyvyyden lisääminen ja kielilainsäädännön systemaattinen soveltaminen hallinnon prosesseissa

Lisätään molempien kansalliskielten näkyvyyttä julkisessa toiminnassa soveltaen muun muassa kansalliskielistrategian liitteeseen sisältyviä käytännön työvälineitä. (Kaikki valtion viranomaiset)

Otetaan käyttöön kansalliskielistrategian liitteeseen sisältyvät käytännön työvälineet molempien kansalliskielten asianmukaiseksi huomioonottamiseksi hallinnon toiminnassa kaikissa valtion viranomaisissa. (Kaikki valtion viranomaiset)

Tiedotetaan kansalliskielistrategiasta ja sen liitteeseen sisältyvistä käytännön työvälineistä. (Oikeusministeriö)

Nimitetään johdon tueksi kansalliskieliyhteyshenkilö tai yhteyshenkilöitä kansalliskielistrategian liitteeseen sisältyvän tehtäväkuvauksen pohjalta. (Kaikki ministeriöt)

Luodaan ministeriöiden kansalliskieliyhdyshenkilöverkosto ja opastetaan sitä tehtäväänsä. (Oikeusministeriö)

Virkamiesten ruotsin ja tarvittaessa suomen kielen taitoa kohennetaan korostamalla kansalliskielten tosiasiallisen taidon merkitystä työhönotossa ja huolehtimalla kielitaidon ylläpidosta kohdentamalla resursseja kielikoulutukseen sillä kielitaito on osa työtehtäviin liittyvää ammattitaitoa. (Kaikki valtion viranomaiset)

Kehitetään keinoja virkamiesten tosiasiallisen kielitaidon varmistamiseksi työhönotossa. (Valtiovarainministeriö)

4.2.2 Suomen ja ruotsin kielen taidon vahvistaminen sekä kielten ja kulttuurin arvostaminen

Parannetaan edellytyksiä riittävän ja korkeatasoinen kielikylpyopetuksen turvaamiseksi. Tämän päämäärän mahdollistamiseksi.

Koulutetaan niin perus- kuin jatkokoulutuksena riittävästi kielikylpyopettajia maan tarpeita varten niiden määrärahojen puitteissa, jotka valtion talousarviossa on varattu opetushenkiöstön henkilöstökoulutukseen. (Opetus- ja kulttuuriministeriö)

Selvitetään mahdollisuudet tarjota äidinkielenomaista ruotsin opetusta soveltuvin osin samaa tapaa noudattaen kuin äidinkielenomaisessa suomen kielen opetuksessa. (Opetus- ja kulttuuriministeriö)

Selvitetään lukion opetussuunnitelman perusteiden uudistamisen yhteydessä Ruotsin ajan, Suomen kaksikielisyyden, Ahvenanmaan erityisaseman ja pohjoismaisen yhteistyön osuutta lukion historian opetuksessa. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus)

Luodaan kansallinen termipankki kaikkien käyttöön suomen- ja ruotsinkielisen sanaston vaalimiseksi, kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi sekä kansalliskielten käytön edistämiseksi. (Valtioneuvoston kanslia)

4.2.3 Valtioneuvoston suositukset

Valtioneuvosto suosittelee, että korkeakoulut järjestävät, erityisesti kaksikielisillä paikkakunnilla, koulutustarjontaa ristiin ja yhdessä suomen- ja ruotsinkielisissä korkeakouluissa suomen- ja ruotsinkielisille opiskelijoille, niin että vapaaehtoinen ruotsin käyttö korkeakouluopintojen aikana lisääntyy.

(Kansalliskielistrategia s. 42 – 46)

1.2 Käytännön neuvoja, miten osoitat käyttäväsi kansalliskieliä ja edistät niiden käyttöä

Tee julkaisut ja muut painotuotteet samanaikaisesti suomen- ja ruotsin kielellä tai kaksikielisiksi (esim. suomen- ja ruotsinkielinen teksti vierekkäin tai saman julkaisun eri puolilla).

Käytä valmiita kaksikielisiä malleja riippumatta siitä, kummalla kielellä kirjoitat (esim. kirje- ja lomakepohjia).

Kaksikieliset julkaisut ja muut painotuotteet (esim. lomakkeet) ovat kustannustehokkaita, ja niiden avulla osoitat käyttäväsi niin suomea kuin ruotsia ja edistät niiden käyttöä.

Aseta yksikieliset julkaisut ja muut painotuotteet saataville siten, että ne ovat yhtä helposti saatavilla niin suomen kuin ruotsin kielellä (HE 92/2002 vp, s. 87).

Kehitä uutta terminologiaa samanaikaisesti suomen ja ruotsin kielellä. Näin luot käyttöedellytyksiä molemmille kielille.

Käytä kaksikielisen viranomaisen nimeä kaikissa yhteyksissä suomen ja ruotsin kielellä.

Käytä mieluiten yhtä suurta kirjainkokoa molemmille kielille (HE 92/2002 vp, s. 87).

Anna kaksikieliselle viranomaiselle sekä suomen- että ruotsinkielinen nimi. Älä yhdistä eri kieliä tai niiden kirjainyhdistelmiä samaan nimeen (EOA, dnro:t 2745/4/10, 3581/4/10, 3706/4/10).

Käytä viranomaisen nimessä kansalliskieliä. Vain englanninkielinen nimi ei riitä (EOA, dnro 4032/4/08).

Sähköpostikirjeenvaihto

Käytä ainakin suomea ja ruotsia sähköpostien automaattisissa poissaoloilmoituksissa (EOA, dnro:t 2575/4/06, 63/4/07, 2809/2/08).

Käytä ainakin suomea ja ruotsia sähköpostin yhteystiedoissasi (EOA, dnro 3010/4/11).

Luo etukäteen oman alasi asiasanastoa sisältäviä termilistoja ja fraasilistoja, esim. tervehdyksistä. Tämä helpottaa esimerkiksi puhelinpalvelua ja muuta työtä vähemmän käytetyllä kielellä.

Ohjeista myös ulkoista henkilöstöä käyttämään niin suomea kuin ruotsia (esim. tervehdyksissä).

Käytä suomea ja ruotsia automaattisissa puhelinvastauksissa (EOA, dnro:t 1891/4/10, 633/4/07).

Ota yhteyttä yksityishenkilöön hänen kielellään, hänen aikaisimmin käyttämällään tai sekä suomeksi ja ruotsiksi. Tämä koskee kaksikielisiä viranomaisia (kielilain 19 §:n 3 mom., 23 §:n 3 mom.).

Julkiset esiintymiset ja kokoukset

Käytä sekä suomea että ruotsia julkisissa esiintymisissä, esimerkiksi puheissa ja tervehdyksissä. Tämä on viestinnällisesti tehokasta, saa kaikki tuntemaan itsensä tervetulleeksi ja lisää kielten rinnakkaista läsnäoloa ulkisuudessa.

Huolehdi siitä, että monijäsenisen elimen jäsenet tuntevat oikeutensa käyttää suomea ja ruotsia kokouksissa (kielilain 28 §: ”Valtioneuvoston sekä valtion komitean, toimikunnan, työryhmän ja vastaavan toimielimen jäsenellä samoin kuin kaksikielisen kunnan toimielimen jäsenellä on oikeus käyttää suomea tai ruotsia kokouksessa sekä pöytäkirjaan tai mietintöön liitettävässä kirjallisessa lausunnossa”).

Käytä suullisissa esityksissä yhtä kieltä ja esitystä tukevassa kalvoesityksessä toista kieltä. Tämä kehittää myös osallistujien ammattisanastoa molemmilla kielillä.

Käytä suomea ja ruotsia samanaikaisesti epävirallisissa keskusteluissa. Tämä edistää henkilöstön kielitaidon ylläpitoa ja molempien kielten luontevaa käyttöä.

Pidä sekä suomen- että ruotsinkielisiä päivälehtiä ja muuta luettavaa näkyvillä.

(Kansalliskielistrategia s. 55 – 58)

ISRAEL-AIHEINEN KIRJOITUS

Historiallinen tausta

Juutalaisten diaspora Juudean maasta ympäri Eurooppaa ja muuta maailmaa alkoi jo vuonna 586 ekr. kun Babylonian kuningas Nebukadnessar II karkoitti merkittävän osan väestöstä ympäri Babyloniaa.

Rooman valtakunnan aikana roomalaiset kukistivat juutalaisten kapinan ja ajoivat heidät jälleen maanpakoon. Osa myytiin orjiksi Rooman valtakunnan eri osiin. Tämä aloitti juutalaisten systemaattisen leviämisen Eurooppaan. Keisari Hadrianus nimesi Juudean Syyria-Palestiinaksi, rakennutti pakanallisen kaupungin Jerusalemin raunioille, ja kielsi juutalaisilta pääsyn kaupunkiin.

Juutalaiset kulkivat enimmäkseen nykyisten Saksan ja Espanjan alueille. Sefardi-juutalaisuus syntyi Espanjassa, kun sinne päätyneet sekoittuivat paikallisten kanssa. Kieltäydyttyään kääntymästä kristinuskoon sefardit karkotettiin ja he päätyivät lähinnä ympäri eteläistä Eurooppaa.

Askhenazi-juutaiset ovat pohjoisempi diaspora-kansanryhmä. He vaikuttivat Keski- ja Itä-Euroopassa. Heidän perinteinen kielensä oli saksaan ja hepreaan pohjautuva Jiddish.

Kaukasuksen alueella Khazariassa kymmenet tuhannet kasaarit oletettavasti joukkokääntyivät juutalaisiksi. Kasaarien eliitti ainakin kääntyi juutalaisuuteen. Khazarian kuningas Bulanilla oli 25 vaimoa. Jokainen näistä oli häntä vastaan kääntyneen kuninkaan tytär, vapaaehtoisesti tai väkisin naitu. Lisäksi Bulanilla oli 60 jalkavaimoa. Jos lähellekään sama pätee muuhun eliittiin, puhutaan tuhansista ihmisistä. Myös kasaarit joutuivat maanpakoon valtakuntansa romahdettua. Tai ainakin heidän juutalais-eliittinsä, joka tuli Euroopassa osaksi askhenazeja. Kuka tietää, ehkä nämä örkki-kasaarit muodostivat salaseuran, joka on yhä tänä päivänä osa sionismin ydinryhmää?

Vain osa juutalaisista on siis perimältään muinaisen Juudean alueelta. Juutalaiset geenit ovat sekoittuneet eurooppalaiseen geeniperimään, mausteena ainakin kasaarien geenit. Esim. Askhenazi-juutalaiset ovat siis semiittejä vain hyvin kaukaisesti. Israelissahan on paljon tietynlaisia punahiuksisia ihmisiä. Saman näköisiä on paljon Georgiassa, entisen Kasaarian alueella, Kaspian meren ja Kaukasuksen alueella.

Vainot

Miksi juutalaisia on vainottu niin paljon aikojen saatossa? Johtuuko se siitä, että he tapaavat päätyä rahanlainaajiksi? Valtaosa juutalaisista on kuitenkin aina toiminut muilla kuin pankki- tai luotonantoaloilla. Monessa paikassa he ovat kunnostautuneet kaupankäynnin alalla.

Juutalaiset olivat joka paikassa ”vieras” vähemmistö, jolla oli omat erityiset uskonnolliset ja muut käytäntönsä ja tapansa. He eivät sulautuneet muuhun väestöön. He tapaavat suosia omaa ryhmäänsä. Kristityille ja muslimeille koronperintä oli kiellettyä, juutalaisille ei. Joissain paikoissa se oli juutalaisille yksi harvoista sallituista ammateista. Tämä loi vihamielisyyttä, jos velkoja ei pystytty maksamaan. Toisaalta juutalaisia on vainottu myös niissä maissa, missä he eivät harjoittaneet rahanlainaamista. Köyhiä juutalaisia vainottiin yhtä lailla kuin rikkaitakin. Kun jotain ryhmää syrjitään, se vetäytyy entistä enemmän kuoreensa, mikä lisää eristäytymistä ja ulkopuolisuutta suhteessa muihin.

Nykyaikaan

Daavidin tähti on okkultismia tihkuva symboli Rothschildin suvun projektille. Keinotekoinen symboli sionistiselle juutalaisuudelle. Sionismi on eri asia kuin uskonnollinen juutalaisuus. Se on siirtomaaliike, jonka avulla juutalainen valtio on synnytetty, jonka avulla sitä laajennetaan, ja jonka kautta sitä johdetaan. Ehkä Raamatun ajan juutalaiset olivat Jumalan valittu kansa, mutta nykyajan sionistit eivät sitä ole.

Israelissa ultraortodoksi-juutalaisista (haredit) ei pidetä. He eivät ole sekularisoituneet länsimaisen työssäkäyvän kuluttajan ideaaliin. Eikä heidän tarvitse käydä armeijaa, mikä on Israelissa kaikille normi. Israel kuitenkin perustaa olemassaolonsa juutalaisuuteen, joten heitä ei voida syrjiäkään. Koska haredit eivät käytä ehkäisyä, heidän perheissään on usein kuusi tai seitsemän lasta. Voi hyvällä syyllä väittää, että haredit ovat sionistinen instrumentti, jolla minimoida se mahdollisuus, että arabit nousevat Israelissa enemmistöksi.

Toinen ääriajattelustaan tunnettu osa Israelin kansaa ovat siirtokuntalaiset. He valtaavat Palestiinan maita varustautuneina rynnäkkökiväärein. Ovatko he varsinaisesti uskonnollisia vai ainoastaan ns. jingoisteja? Israelin armeija tukee heidän pyrkimyksiään täysin avoimesti, mutta julkisella tasolla asia on Israelin kannalta nolo. Siirtokuntalaiset sanovat, että heillä on historiallinen oikeus kaikkiin Palestiinan maihin. Palestiinalaiset pitäisi heidän mielestään ajaa ”Juudean maalta” kokonaan pois. Se on sionismia.

Holokaustin kieltäminen

Sionistinen juutalaisvaltio eli Israel lähti alkuun Balfourin julistuksesta 1917. Siinä Iso-Britannian hallitus lupasi tukea juutalaisten pyrkimyksiä omaan maahan kiitokseksi siitä, että juutalaiset (eli Rothschildit rahoineen) olivat auttaneet Brittejä heidän valloittaessaan Palestiinan aluetta Ottomaaneilta. 1930-luvulla alkoivat juutalaisvainot Natsi-Saksassa. Holokaustissa ”kuolleita” juutalaisia alkoi lapata Palestiinaan. Paikalliset ajettiin pois tieltä.

Miksi holokaustilla ei saa spekuloida? Eihän mielipiteitä pitäisi voida kriminalisoida. Miksi holokaustia ei saa kyseenalaistaa? Ja miksi ei oteta huomioon sitä, että Natsi-Saksassa haluttiin tuhota myös homot, vammaiset, toisinajattelijat, mustalaiset ja muut sopimattomat? Juutalaiset kaappasivat koko asian koskemaan pelkästään omaa kansaansa. Kuoliko natsien vainoissa ja keskitysleireillä 6 miljoonaa juutalaista, vai kenties 200 tuhatta? Asialla spekulointi on monissa maissa vankilatuomioon johtava asia. Siitä saa natsin leiman.

Holokausti on juutalaisille tunteellinen asia. Sellainen siitä tehdään kaikille muillekin. Yleensä historian kauhut halutaan unohtaa ja katsoa eteenpäin. Juutalainen eetos nojaa kuitenkin ajatukseen: ei koskaan enää. Kätkeekö tämä sentimentalismi alleen massiivisen valheen, jonka tarkoitus on ollut oikeuttaa Israelin valtio? Nousevatko kyyneleet silmään siksi, että juutalainen holokausti-eetos perustuu valheeseen?

Median ja viihteen kautta sionistit ovat tehneet juutalaisuuden tai juutalaisten arvostelemisesta anti-semitismia jo sinällään. Myös Israelin toimien kritisointi leimataan sellaiseksi. Jos itse kritisoin juutalaisuutta, suomalaiset katsovat minua huvittuneesti. He eivät pysty tai halua ottaa minua tosissaan. Heidätkin on aivopesty. Voin olla tyytyväinen siitä, että itseäni ei ole onnistuttu aivopesemään. En ole anti-semitisti. Haluan vain puhua totta ja nostaa esiin teemoja, jotka muuten saattaisivat jäädä käsittelemättä.

Palastellen kohti järkeviä rajalinjoja

Israelia pystytettäessä otettiin avuksi YK. Toisen maailmansodan juutalaisvainojen jälkeen juutalaisilla oli marttyyri-aseman kautta tullut momentum. Vuoden 1947 YK:n jakosuunnitelmassa tarkoitus oli jakaa Brittiläinen Palestiina kahteen osaan: juutalaiseen valtioon ja arabivaltioon. Rajoja piirrettiin sen mukaan, mitä juutalaiset tahot olivat onnistuneet hankkimaan maa-alueita hallintaansa. Mutta se ei riittänyt, vaan jo lähtökohta oli, että Israel ottaisi lopulta hallintaansa koko Palestiinan. Suunnitelma oli tarkoituksellisen hajanainen, eikä todellakaan arabien mieleen. Varastihan se heidän maitaan.

Israelin julistauduttua itsenäiseksi 1948, aluetta ympäröivät arabimaat hyökkäsivät saman tien. Sodan seurauksena Israel sai haltuunsa paljon enemmän alueita mitä YK:n suunnitelma oli sille antanut. Vihreäksi viivaksi kutsutut rajalinjat mutkittelivat epämääräisesti seuraten sotilaallisia etulinjoja rauhan hetkellä 1949. 750 000 palestiinalaista ajettiin pakoon omilta mailtaan. He käyttävät tästä termiä Nakba (suom. katastrofi). Sillä kuvataan myös yleisesti palestiinalaisten kohtaamaa jatkuvaa vainoa ja terroria Israelin toimesta. Israel kiistää nakban. Sen narratiivissa kyse on Israelin itsenäisyyssodasta.

Vuoden 1949 rajat pitivät vuoteen 1967, jolloin arabimaiden hyökkäys Israeliin aiheutti Kuuden päivän sodan. Tämän seurauksena Israel sai haltuunsa Golanin, Gazan ja Länsirannan. Gazasta vetäydyttiin myöhemmin, mutta Israel on vallannut lisää alaa siirtokunnilla ja lisäksi turvaesteillä, eli muureilla jotka eivät noudata sovittuja rajoja, vaan mutkittelevat palestiinalaisten alueiden sisällä erottaen kyliä ja viljelysmaita toisistaan.

Israelin idea on siis alusta lähtien ollut palastella Palestiina pieniksi palasiksi ja syödä nekin lopulta suihinsa. Maan alkuperäiset tai myöhemmät rajat eivät ole ikinä olleet relevantteja valtionrajoja. Ei sellainen epämääräinen syherö, joka jakaa valtiot toistensa sisällä oleviksi tilkkutäkeiksi voi toimia.

Palestiina ei ikinä ollut varsinainen valtio. Se on ollut epämääräinen, huonosti hallittu osa muita valtiota: Osmanien valtakuntaa ja Britannian mandaattialueita. Tätä nykyä Palestiinalla on valtion kaltaisia piirteitä ja instituutiota, mutta se ei ole suvereeni valtio. Onko Palestiina instrumentti muille arabi-maille jatkaa uskonnollisen kunniansa puolustamista oman maan rajojen ulkopuolella? Toinen kysymys on se, miksi jokainen arabien hyökkäys Israelia kohtaan on johtanut Israelin haltuunsa saaman maa-alueen lisääntymiseen?

Israel on yhtenäisempi kuin arabit. Arabeillakin on rahaa, mutta he riitelevät keskenään. Israelissa on vasemmistoa, oikeistoa, maalliset, eliitti, ortodoksit, äärioikeistolaiset, mutta tärkeissä asioissa vedetään yhtä köyttä. Monet eivät ole tosin ylpeitä siitä, mutta koska he ovat vähemmistönä arabien keskellä, pitää heidän kyetä yhtenäisyyteen. Kun taas arabit eivät kykene yhdistämään voimiaan. Arabimailla ei ole yhtenäistä strategiaa. On öljymaiden salaista rahoitusta terroristijärjestöille. On veljeilyä Israelin kanssa Jordanian tapaan. On TSI-pommeja väsäileviä desperadoja. On maallisia ja ehkä länsimaistuneita arabeja. On koulutettuja ihmisiä ja paimentolaisia. On Hamasin örkki-eliitti, tavalliset palestiinalaiset, Israelin arabit. On avoimesti Israel-vastaisia valtioita kuten Iran. Sitten Israelin naapurit Syyria ja Libanon, joiden kanssa konflikti elää koko ajan.

Valheellinen USA

Osmanien valtakunnan aikaan (v.1517-1917) juutalaisten määrä Palestiinassa oli arviolta muutamia prosentteja koko väestöstä. Ensimmäisessä maailmansodassa Iso-Britannia valloitti alueen Osmaneilta ja jäi kansainliiton mandaatilla hallitsemaan eli kolonialisoimaan aluetta. Britannian mandaattikaudella Palestiinaan alkoi muuttaa yhä enemmän juutalaisia.

Kolonisaatiota on vielä tänäänkin. Israel ainakin kolonisoi Palestiinaa yhä kiihtyvällä tahdilla. Kenties Kiinalla ja USA:lla on kassakaappisopimus, jolla Venäjä balkanisoidaan ja jaetaan etupiireihin? Eikö sekin ole kolonisaatiota? Ehkä Israel ja USA haluavat balkanisoida koko Lähi-Idän alueen. Hajoittaa ja hallita arabimaat tilkkutäkiksi, missä erilaiset terroristijärjestöt sotivat toisiaan vastaan USA:n heille myymillä aseilla. Yinon plan on siitä todiste. Faktaa on myös se, että USA todella haluaa sodan Venäjän kanssa. EU:lla ei ole väliä, koska EU:lla ei ole armeijaa. Mutta rahaa on ja se pitää saada USA:han.

Paitsi Venäjää, USA on kovaa vauhtia kurjistamassa myös EU:n aluetta. He voivat ensin ilmoittaa räjäyttävänsä ja sitten räjäyttää Nordstream 2 – kaasuputken ilman että kukaan uskaltaa edes spekuloida asialla. ( https://www.youtube.com/watch?v=oSPfXLPUJHM ) Se on osa USA:n kohtalon sallimusta (manifest destiny).

USA räjäytti Nord Stream 2 – kaasuputken, joka toi kaasua Venäjältä Saksaan. Mitä saksalaiset tekivät asian suhteen? Eivät mitään. He eivät voi tehdä mitään, koska heidän pitää vieläkin maksaa hintaa toisen maailmansodan aikaisista rikkomuksistaan. Eihän se kuulosta uskottavalta, mutta miten muuten selität Saksan valtion lammasmaisen suhtautumisen USA:n ulkopolitiikkaan. Eli käytännössä siihen, että he varta vasten tuhosivat kaasuputken, päästäkseen myymään omaa kaasuaan Eurooppaan.

Jumala on antanut USA:lle luvan tehdä mitä he haluavat. Myös Israel toimii Jumalan mandaatilla, jotain sellaista lukee uskonnollisissa teksteissä. Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava, että mieluummin maailmanpoliisina USA kuin Kiina. Ja mieluummin sitä asuisi Israelissa kuin Irakissa. Sitä vain odottaisi länsimaisia arvoja viljeleviltä tahoilta moraalista ylemmyyttä suhteessa ankeisiin kehitysmaihin.

Suurvallat kuten USA luovat itse oman todellisuutensa. Nykymaailmassa se toteutetaan massamedian kautta. Vain halutut väitteet uutisoidaan relevantteina. Toisinajattelijat leimataan mielenvikaisiksi. Kiina ja Venäjä turvautuvat lisäksi ronskiin sensuuriin. USA ja EU haluaisivat myös sensuroida, mutta länsimainen oikeustaju etenkään Internetin aikakaudella ei salli sitä. Siksi sensurointi tehdään hienovaraisemmin media-propagandan kautta. Haluttua agendaa pusketaan suurella volyymilla, mutta toisinajattelijaa ei heitetä ikkunasta ulos tai suljeta vankilaan.

Venäjän maa-imago trans-atlanttisessa mediaympäristössä on ollut kommunismin toimimattomuuden ja lopulta luhistumisen takia huono jo vuosikymmenien ajan. Nyt kun Nato valmistelee sotaa Venäjää vastaan, on sille varattu aivan erityisen huono osa. Venäjä on kyvytön toimija tässä informaatiosodassa, sillä se ei hallitse kansainvälistä mediaa, eikä tunne diplomatian saloja. Israeliin Venäjä liittyy siten, että sieltä on muuttanut Israeliin yli miljoona juutalaista viimeisen 35 vuoden aikana. Venäjän suhde Israeliin on ollut neutraali, vaikka Iran onkin sille liittolainen.

Rajojen siirtelyä pidetään nykyään vanhanaikaisena tapana tehdä ulkopolitiikkaa. On parempi pyrkiä vaikuttamaan pehmeästi ja rakentaa liittolaissuhteita naapurimaihin. Venäläiset eivät ole kuulleet tällaisesta. Heidän tulehtunut suhteensa Ukrainaan oli hedelmällistä maaperää USA:n tulla ja alkaa vaikuttamaan. Kiovassa oli jo vuosia ennen Venäjän ”erikoisoperaation” alkamista USA:n mittavaa poliittista vaikuttamista. Mutta samoin kuin Venäjä siirtelee rajoja, myös Israel turvaa tulevaisuuttaan rahoittamalla siirtokuntia, joiden avulla maa laajenee Palestiinan sisään. Golanin kukkulat otettiin Syyrialta kenties juomaveden saatavuuden turvaamiseksi. On vain ajan kysymys, milloin turvallisuusnäkökohdat vaativat Libanonin rajan siirtämistä hieman pohjoisemmaksi.

Chabad-Lubavitch

Kaikkihan ovat nähneet kun USA:n presidentti laittaa kipan päähän osoituksena uskollisuudesta juutalaista yhteisöä kohtaan. Kuvissa taustalla häärii mustiin pukeutuneita miehiä. Nämä Putinin, Macronin, Trumpin, Paavin ja muiden valtaapitävien selkien takana heiluvat hahmot ovat yhtä kuin Chabad-Lubavitch. Ainutlaatuinen liike, joka yhdistää Kabbala-mystiikan maailmanlaajuiseen, käytännönläheiseen lähetystyöhön. Kriisin (sota, onnettomuus, luonnonkatastrofi..) sattuessa he ilmestyvät paikalle. He keräävät ja hallinnoivat avustusrahoja. Osa menee Israeliin, osa jonnekin muualle. Säätiö-toiminta on luonnollisesti verovapaata. Elääkö Chabad-Lubavitch sodista ja kriiseistä? Eikö ole pelottavaa, kuinka iso vaikutusvalta heillä on? Onko mikään ihme, että heitä hämmästellään?

Juutalaisuus on hämärää. Silti se vaikuttaa paremmalta kuin muhamettilaisuus, joka nojaa käsittämättömän takapajuisiin ajatuksiin. Otetaan esimerkiksi naiset. Heitä on väestöstä puolet. Miten voi ajatella, että he ovat jotenkin vähempiarvoisia kuin miehet? Eihän siinä ole mitään järkeä. Toisaalta naisten ura-orientoituvuus vähentää syntyvyyttä. Muslimeilla tämä ongelma on paljon pienempi. Todellinen syy syntyvyysongelmaan ovat kuitenkin örkit. He eivät halua tehdä lasta, ja sitten hyysätä sen kaapannutta täysin vierasta örkkiä.

Ovatko "chabadit" örkkejä? Putin on örkki, Macron on örkki. Trump ei ole, vai onko? Entä onko paavi örkki? Tai Dalai Lama?

Haredit tai Hasidit

Heidän määränsä lisääntyy suhteessa sekulaareihin. Ennen seuraavaa vuosisataa heitä on varmasti yli puolet Israelin väestöstä. Tämä luo kysymysmerkkejä. Jos haredi-miehistä suurin osa ei tee muuta kuin lukee uskonnollisia tekstejä päivät pitkät, kenen työpanos elättää heitä? Jossain buddhalaisuudessa munkin asema on hankala saavuttaa, ja vaatii jokapäiväistä omistautumista asialle. Siksi heitä on vain hyvin pieni osa esim. vietnamilaisista tai tiibetiläisistäkään. Kaiketi haredien tehtävä Israelissa on kasvattaa väestöä suhteessa arabeihin. Lopultahan heidät voidaan sekularisoida lainsäädäntöä muuttamalla. Sekään ei silti vastaa kysymykseen, miten yhtenäistää arabit osaksi juutalaisvaltiota?

Haredien korkea syntyvyys johtuu ehkäisyn kiellosta. Ei ole kaukaa haettua väittää, että haredien hyysääminen johtuu tarpeesta varmistaa juutalainen enemmistö demografisella tasolla. On ennustettu, että vuonna 2065 haredeja on lähes 30% Israelin väestöstä. Heidän poliittinen vaikutusvaltansa kasvaa vuosi vuodelta, eikä vain Israelissa, vaan myös USA:ssa. New Yorkin alueella asuu arviolta satojatuhansia haredeja. Heitähän muutti sinne 1920-luvulla Euroopasta vain noin 2000.

Eliitti-sionistit

Sanotaan, että Illuminati-tason sionistit ovat pahimpia ihmisiä. Mutta jopa he pelkäävät jesuiittoja, katolisen kirkon sanansaattajia. Kuitenkin näillä illuminati-sionisteilla on enemmän vaikutusvaltaa. Heidän ongelmansa on ylimielisyys. Henry Kissinger halusi jakaa Libanonin kahdeksi valtioksi. Mitä hän lopulta teki saavuttaakseen tavoitteensa? Työntikö hän kirjekuorta vain tehdäkseen vaikutuksen kovapintaisena poliitiikkona? Ehkä etsien sympatiaa Israelin suunnasta, samalla jossain määrin pettäen omaa kansaansa. Olihan hän amerikkalainen, vaikkakin syntyjään Saksasta.

Illuminateissa on paljon jenkkejä, sitten Euroopan puolelta brittejä ja ranskalaisia. Myös saksalaisia. On selvää, että lopullinen Illuminati ei voi koostua vain valkoihoisista. Kiinalaiset tietävät sen ja muutkin tietävät sen. Myös reptilianit, joista ei tosin saa puhua. Rakentavatko reptilianit suhteita kiinalaisiin? Niin heidän voisi ainakin kuvitella tekevän.

Islam vs. Judaism

Jos käyt Israelissa, näet pääkaupunki Tel Avivin kaduilla köyhälistöä edustavia afrikkalaisia. Myöhemmin selviää, että heistä ei erityisemmin pidetä. Jerusalemissa muslimiparturilla menee puoli minuuttia siihen, että hän alkaa ystävineen haukkua juutalaisia. Heillä on virnettä ja outo pilke silmäkulmissaan. Rauha ei ole tavoite. Ehkä arabit ovat katsoneet omasta kristallipallostaan, että vielä tulee aika, jolloin Israel kärsii. Ehkä arabia esittävä örkki tukeutuu tuollaiseen ennustukseen ja elää sen turvin. Juutalainen kadunmies ei virnuile puhuessaan muslimeista, mutta hänenkin silmänsä kiiluvat oudolla tavalla. Hän on puheissaan päättäväinen. Arabeilla ei ole sijaa Israelissa. Heiltä voi viedä maat, koska he eivät tarvi niitä.

Rintamalinjat ovat syvät ja viha käsin kosketeltavaa, mutta myös hieman koomista. Juutalaiset ja arabit ovat tekemisissä keskenään, ja tilanteeseen osataan suhtautua huumorilla. Jokapäiväinen sotiminen on kovettanut nämä ihmiset. Taistelu alueen herruudesta on kaikkien mielestä jo käyty. Palestiinalaiset ovat hävinneet, mutta he eivät anna periksi, vaan jatkavat elämäänsä kuten ennenkin. Ja asiahan ei ole niin, että kaikki arabit asuisivat aidatuilla alueilla, vaan Israelissa asuu myös yleisesti yli kaksi miljoonaa arabia. Palestiina on erikseen, eli Gazan alueelle eristetyt ja sitten Länsirannan palestiinalaiset. Mitä Palestiina nyt sitten lopulta tarkoittaakaan? Pian sitä ei ole enää ollenkaan, mutta viha kytee ihmisten mielissä ja Hamas jatkaa terroriaan.

Arabien syntyvyys on korkea. Muslimikulttuurissa perheessä lasten lukumäärä pitäisi olla vähintään neljä. Muuten jossain on jotain vikaa. Länsimaisissa kulttuureissa, joihin myös Israel lasketaan, lasten lukumäärä on yleensä noin 1,5. Näin ollen ne ovat pikkuhiljaa kuolevia kulttuureja, ellei niitä elvytetä maahanmuutolla, jonka perimmäinen tarkoitusperä on toisaalta sekoittaa kansat, jotta niitä olisi helpompi hallita.

Sionistit eivät halua ei-juutalaista maahanmuuttoa. Israelin juutalaisväestö koostuu lähes kokonaan Euroopasta ja Venäjältä muuttaneista ihmisistä. Siinä missä falafelia, voi myös venäläistä vodkaa Tel Avivissa ostaa lähes jokaisesta kulmakioskista. Vanhoja neukkuja ja venäläisiä Israelissa on yli miljoona. Israelin TFR eli hedelmällisyysluku on kuitenkin korkea. Sitä nostavat ultra-ortodoksien ja maallisten sionistien (erityisesti siirtokuntalaiset) perheiden isot lapsiluvut, mutta myös maan kahden miljoonan hengen arabiväestö. TFR:n osalta Israel onkin ainutlaatuinen teollistunut maa.

Monet sionisteista ovat "hartaita juutalaisia", jotka pohjaavat palestiinalaisten ja arabien sortamisen vanhojen uskonnollisten tekstien antamaan oikeutukseen. Eliitin tasolla juutalaisuudesta otetaan lähinnä sen maalliset elementit: Jengimentaliteetti ja perinne pankkitoimintaan: rahan painamiseen, vaihdantaan ja lainaamiseen. Siitä Rothschildin suku tunnetaan. Myös kullan välittäminen on osa heidän toimintaansa.

Raha on itsessään saatanallinen elementti, eikä aidon uskovaisen kuulu sitä hamuta itselleen enempää kuin mitä voidaan pitää kohtuullisena. Eliitti-sionistiteille uskonto onkin vain tekosyy, jonka varjolla Palestiina vallattiin. Israelin tukeminen kristillisten arvojen pohjalta on siis erehdys. Eikä voida sanoa, että satoja tai jopa tuhansia vuosia sitten eläneiden ihmisten käytössä olleet alueet voisivat määritellä nykyaikaisia oikeuksia. Voisivatko aboriginaalit Australiassa tai intiaanit Yhdysvalloissa vaatia vanhoja kotiseutujaan itselleen?

USAIPAC

Israel on Rothschildin suvulle tärkeä projekti. Trans-Atlanttinen salaliitto, kulissien takainen ryhmä, eli ns. Illuminati, on myös osittain Rothschildien hallussa. Sen "jäsenistä" monet ovat sionistisia juutalaisia. Sitä kautta USA ja sen sotateollinen kompleksi on saatu tukemaan Israelia. USA saa Israelin kautta Lähi-Idästä myös jalansijan ja tekosyyn hankkeilleen. Lähi-Idän hallinta takaa öljyn maailmanmarkkinahintojen kontrollin ja on siinä muutakin geopolittista viritelmää. Puhutaan myös, että Lähi-Idän alueella sijaitsee jonkinlainen ”stargate” eli tähtiportti; esoteerinen, toismaailmallinen entiteetti, jota USA haluaa hallita.

Faktat puhuvat puolestaan: USA:n pitää sotia koko ajan jossain. Lähi-Itä on siihen otollinen paikka, sillä sen kulttuuri eroaa länsimaista sen verran, että länsimaalaiset eivät niin välitä mitä siellä tapahtuu. Arabeille ei anneta samanlaista ihmisarvoa kuin kristityille ja juutalaisille. He ovat kuin toisesta maailmasta. Kuka haluaa asua Irakissa tai Syyriassa? Ihmisethän haluavat sieltä pois. Lähi-Idän kulttuuri näyttäytyy alkeellisena ja tunkkaisen äärivanhoillisena.

Näille pohjille rakentuu USA:n ja Israelin liitto, jota Israel lobbaa hyvin aktiivisesti USA:n senaatissa. Pro-Israel järjestöistä voidaan mainita ainakin AIPAC (America Israel Public Affairs Committee) sekä ADL (Anti-Defamation League). Ensin mainittu on lobbaus-järjestö, joka vaikuttaa USA:n kongressissa tukien taloudellisesti Israel-myönteistä politiikkaa. AIPAC ei ainoastaan jaa rahaa eri puolueiden ehdokkaille, vaan sen valta linkittyy myös medianäkyvyyteen. Israel-vastainen poliitikko ei saa ainakaan positiivista julkisuutta erilaisissa juutalaisten tahojen hallitsemissa medioissa. ADL taas toimii joka puolella yhteiskuntaa vaientaen Israel-kritiikkiä ja leimaten sen anti-semitismiksi. Se tunnetaan häikäilemättömistä tavoistaan ajaa asiaansa. ADL tekee yhteistyötä Israelin tiedustelupalvelu Mossadin kanssa. Palestiina-aktivisteja vaiennetaan yksilötasolla ja kuka tahansa Israeliin kriittisesti suhtautuva voi joutua ADL:n vakoilun kohteeksi.

Mossad on CIA:n jälkeen maailman toiseksi suurin tiedustelupalvelu. Se ei tyydy vaikuttamaan Lähi-Idän alueella, vaan vanhan mottonsa mukaisesti ”tekee sotaa petoksen kautta” ympäri maailmaa. Jos sodankäynti oli vielä sata vuotta sitten rajojen siirtelyä, on se nykyään vastustajan heikentämistä sisältä päin. Sotaa käydään koko ajan joka puolella maailmaa, niin valtioiden välillä kuin niiden sisälläkin. Eivät Israel ja Mossad ole ainoa taho, joka toimii kaikin mahdollisin tavoin omaa asiaa ajaakseen.

Örkit sekoittavat Lähi-Idän palettia entisestään. Mossad-örkit voivat elää sukupolvien ajan arabi-perheissä, jolloin sionistien tiedustelu on niin syvällä arabien selustassa kuin vain mahdollista. Kiduttaminen, lahjonta ja myrkyttäminen ovat osa Mossadin repertuaaria. He vaikuttavat muuallakin kuin Lähi-Idässä tuhoten antisemitisteja ja asialla vain flirttailevia ihmisiä. Myös Hamas koostuu örkeistä.

USA:n kansa ei hyödy Israelin asiasta mitään. Öljyähän voi ostaa muualtakin kuin Lähi-Idästä ja tätä nykyä USA tuottaa tarvitsemansa öljyn paljolti itse. Sionistit tietävät, että se mitä tehdään nyt, on sadan vuoden päästä pelkkä sivu historian kirjassa. Se, että USA valloitettiin Intiaaneilta, ei kiinnosta nykyään ketään. Vaikka tämä historia tiedostetaan, ei sitä osata hävetä tai surra. Ihmiset elävät tätä päivää, eivätkä hyvitä tai ota vastuuta menneiden sukupolvien teoista. Näin tulee olemaan Israelinkin laita. Irvokkaana juonteena se, että Israel pohjaa olemassaolonsa ns. holokaustiin, joka on tätä nykyä menneiden sukupolvien tapahtumia ja lisäksi suurimmaksi osaksi pelkkää valhetta. Ehkä käykin niin, että tulevaisuudessa joku panee Israelin tilille heidän Palestiinalaisiin kohdistamastaan terrorista. Heidät pakotetaan kollektiiviseen häpeään ja mittaviin rahallisiin korvauksiin. Ja näin historia toistaa itseään. Joka tapauksessa historia todistaa selväksi sen, että se mitä tehdään pitää tehdä nyt. Todellisuus on nyt, eikä huomenna tai eilen. Huomisen edellytykset luodaan tänään. Eikä siten, että kritisoidaan menneitä sukupolvia heidän valinnoistaan. Israelin tapauksessahan lopulta merkittävää on se, kuinka iso osa Israelin ja Palestiinan ihmisistä on kaapattu?

Pääteesini juutalais-kysymykseen on, että tietty taho on ottanut heidät omakseen. Juutalaisten johtajat ovat reptilianien kanssa liitossa olevia sionisti-illuminateja, osaksi liskoja. Tämä tekee juutalaisista vahvan mutta toisaalta epäilyttävän ryhmän. He ovat kuitenkin selvästi osoittaneet olevansa voittoisa jengi. Heillä on sitä jotain mitä muilla ei ole. Mutta miksi he väenvängällä haluavat tehdä maansa keskelle arabeja? En sano, etteikö Israel voisi lopulta onnistua alistamaan koko Lähi-Idän ikeensä alle, mutta siihen menee satoja tai jopa tuhansia vuosia. Onko se sen arvoista? Israel muodostettiin mielestäni väärään paikkaan. Se olisi pitänyt tehdä USA:n Floridaan tai Georgiaan, kauas Euroopan, puhumattakaan Lähi-Idän historiallisista kiistoista.

Arabic Israel

Isona kysymyksenä Israelin tulevaisuudessa on maan iso arabi-väestö. Halutaanko heidän assimiloituvan vai halutaanko heistä eroon? Ja jos halutaan, miten projekti toteutetaan? Siinä on lisää ongelmia vuosikymmeniksi eteenpäin. Vaikka suurin osa Israelin arabeista asuu erillään juutalaisalueista, ovat he väkisinkin mukautuneet Israelin valtaan. Israelissa arabit puhuvat myös hepreaa, mutta juutalaiset eivät puhu arabia. Yhteinen kieli vähentää väkivaltaista vihanpitoa. Eivätkä juutalaisetkaan erityisen uskonnollisia ole.

Kuinka tärkeää usko on juutalaisille? Lähes kaikissa Euroopan maissa kristillisyys on hyvin pintapuolista, mutta muslimi-siirtolaisten joukossa on väkivaltaisia ääri-uskonnollisia tahoja. Jos uskontoa ei tuputeta pienestä pitäen, tulee ihmisestä aikuisena lähtökohtaisesti ateisti. Voiko ateismi olla ratkaisu juutalaisvaltion ongelmiin?

Israelissa on monipuoluejärjestelmä. Sitä hoidetaan niin, että arabipuolueet eivät pääse hallitukseen, sillä sionistiset puolueet niin oikealta kuin vasemmalta ajavat aina ensisijaisesti juutalaisten asiaa. Ne eivät suostu muodostamaan hallitusta arabi-puolueen kanssa. Arabeja on Israelin väestöstä noin 20%, mutta äänestysaktiivisuus on matala. Arabipuolue voi ajaa asiaansa ainoastaan tekemällä lehmänkauppoja sionistien kanssa, jolloin omalle porukalle saatu hyöty on jonkun toisen arabin haitta.

Jotkut arabit käyvät Israelin armeijan, mutta yleisesti heitä ei sinne haluta, koska se loisi sotilaille epämiellyttäviä eturistiriitoja. Israelin arabit ovat lain mukaan tasavertaisia kansalaisia, joilla on äänioikeus ja poliittisia oikeuksia, mutta he kohtaavat paljon syrjintää asunto-, työ-, ja koulutuspolitiikassa. Israelissa muslimi tai arabi, ehkä kristittykin, on toisen luokan kansalainen.

Onko niin, että Israelin tarkoitus on aina ollut lietsoa sotaa ja vihamielisyyttä? Onhan tiedossa, että ihmisten maailmaa toisista ulottuvuuksista kontrolloivat tahot nauttivat koiratappeluista. Ne eivät näytä päässeen kaiken yhteyden tasolle. He luottavat kilpailuun kehityksen moottorina. Pääasiana hauska ja verinen show. Ihmisten tuska on spirituaalista polttoainetta näille ”ufoille”. Haluan kysyä, ovatko he riippuvaisia toisten tuskasta?

Konfliktin ratkaisu

En itse usko kahden valtion malliin, sillä jo pelkkä lähtökohta sille vuoden 1947 rajojen puitteissa oli mahdoton. Nykyrajat ovat toki selkeämmät, mutta Gazan kaistaleen eristäminen Länsirannasta tekee kahden valtion mallin käytännössä mahdottomaksi. Se onnistuisi vain jos palestiinalaiset poistuisivat Länsirannalta ja rakentaisivat valtionsa Egyptin ja Israelin väliin. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, jos arabit haluavat pysyä Jerusalemissa ja Länsirannalla. Onhan Jerusalem pyhä kaupunki myös muslimeille ja läheinen Bethlehem arabi-kaupunki. Näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi palestiinalaisten assimilaatio osaksi Israelin valtiota. Tai sieltä poistuminen.

Mikäli Jerusalem on kynnyskysymys konfliktin ratkaisussa, tulisi Israelin vetäytyä kaupungista. Pääkaupungin status takaisin Tel Aviviin. Minkä vuoksi juutalaiset haluaisivat Jerusalemista pääkaupungin, jollei arabien pois häätämiseksi? Asiasta on vaikea puhua, koska valmiiita vastauksia ei ole. Olemassa on vain suuria kysymysmerkkejä. Arabien johto ja taustavaikuttajat tekevät työtään pimennossa. On olemassa Hamas ja terroristi-organisaatioita, jotka kavahtavat läpivalaisua.

Jerusalemista voitaisiin tehdä oma yksikkönsä, vapaakaupunki. Siellä kolmen eri uskonnon edustajat voisivat kaikki elää vapaina. Tällöin kaupungin hallinto ja lainsäädäntö tulisi kuitenkin eristää Israelista. Luoda kaupungista oma autonominen yksikkönsä. Kenties konflikti jatkuisi silloin Jerusalemin sisällä, mutta ainakin säästyttäisiin pommituksilta. Kuka pommittaisi kaupunkia, missä kaikki elävät sikin sokin keskenään? Jerusalem pitäisi myös demilitarisoida. Kenelläkään ei saisi olla aseita kotonaan. Israel haluaisi demilitarisoida Palestiinan kokonaisuudessaan. Toisaalta se ei halua, että Palestiinaa on edes olemassa.

Kun natsit yrittivät ratkoa kuuluisaa juutalaiskysymystään, he päätyivät ns. lopulliseen ratkaisuun. Ehkä Saksassa asuvien juutalaisten olisi tullut lähteä maasta jo vuonna 1933, kun heitä siihen kehotettiin, eikä odottaa vuoden 1935 uusia lakeja, jotka johtivat lopulta ns. holokaustiin. Sama pätee nykypäivän Israelissa. Palestiinalaisten pitäisi ymmärtää, että he ovat tällä haavaa hävinneet sodan. He eivät tule saamaan juutalaisia ajettua pois, vaan heidän tulisi rakentaa oma valtionsa Gazan alueen ympärille.

Israelin kansalaisuuden omaavien arabien tulisi muuttaa mahdolliseen Palestiinan valtioon Gazan alueen tuntumaan. Näin säästyttäisiin paljolta verenvuodatukselta. En ole Israelin puolella, mutta kuitenkin säälin maata ja sen kansalaisia. Sillä kun USA jonain päivänä romahtaa, on Israel omillaan. Vaikka heillä on ydinase, se ei välttämättä riitä, jos esimerkiksi Iranillakin on. Kahden vastakkain olevan ydinasevaltion konflikti luo ns. MAD-tilanteen (Mutually Assured Destruction), jossa molemmat haluavat viimeiseen asti välttää ydinsotaa. Eikä Iran ole ainoa Israelia kohtaan vihamielinen valtio.

Lisää pohdintaa

Israel ja juutalaiset eivät halua näyttää heikoilta, joten he eivät alennu selittelemään tekosiaan. Tämä tuottaa huonoa PR:ää. Jatkuvat pommitukset ja ruokajakelun estäminen ovat Israelille mainehaitta. Ei siinä auta, että syyttää kriittisiä ääniä anti-semitisteiksi. Onhan sekin termi on kärsinyt samanlaisen inflaation kuin rasismi. Israel ei halua olla marttyyri, sillä marttyyrius on raskas viitta. Se edellyttää, että ei lyö takaisin. Tämä johtaa katkeroitumiseen, mikä ei auta motivoitumista tuleviin koitoksiin.

USA:n sotateollinen kompleksi liittyy vahvasti Israelin sotimiseen. Kun tehtaat ja koko teollisuus on olemassa, pitää aseita valmistaa ja myydä. Ei niiden voi antaa vanhentua varastoissaan. Israel ostaa USA:sta aseet amerikkalaisen veronmaksajan rahoilla.

Muslimeilla on oma jumalallinen oikeutuksensa sotimiseen, erityisesti juutalaisia vastaan. Kyse on kuitenkin enemmän uskonnollisesta kunniasta. Käytännöllisyyttä ei ole. Iran puolustaa Palestiinaa, vaikka se ei ole rajanaapuri. Ehkä sodassa onkin enemmän kyse siitä, kummalla on kiihkeämpi uskonnollinen yhteys. Kumpi ajaa asiaansa kiihkeämmin, sokeammin ja sitä kautta saavuttaa jumalallisen palkinnon, täyttymyksen, tai onnistuu ainakin täyttämään mittansa uskontonsa puitteissa? Kaikki tämä ihmisten ajatusten tuotteita. Ovatko uskonnot yliluonnollisen pakottamista osaksi maallista maailmaa?

Israel tekee sotaa petoksen kautta tuhoamalla vääräuskoiset, soluttautumalla, tappamalla siviileja, pommittamalla siviilikohteita, tunkeutumalla syvälle Gazan alueelle. Samalla tavoin sotaa petoksen kautta tekevät arabi-tahot, sen minkä pystyvät. Silti kaikki vetoavat kunniaansa ja oikeuteensa puolustaa itseään ja kansaansa. Tuo kunniallisuus on kuitenkin suhteessa vain omaan porukkaan. Muilla ei ole väliä. He ovat vääräuskoisia. Eikä välitetä myöskään vastapuolen tai omista siviileistä. Soturin kunniassa uskollisuutta osoitetaan ainoastaan vastustajan tuhoamiselle keinolla millä hyvänsä. Toisaalta kun olosuhteet ovat niin tulehtuneet, ovat olleet jo ennen vuotta 1950, mitä muuta voi odottaa kuin tällaista totaalista sodankäyntiä. Arabeja vastaan on vaikea sotia, koska he eivät edes tavoittele rauhaa. Konflikti pitää heidät elossa. Toki välillä pitää vetää henkeä ja esiintyä rauhanpiippu suussa, mutta Lähi-Idän arabimaat eivät luultavasti tule ikinä jättämään Israelia rauhaan.

Arabimaat eivät ole niin köyhiä kuin voisi luulla. Onhan öljyrahaa. Saudi-Arabia rahoittaa ehkä salaisesti kaikenlaista arabi-terrorismia. Arabit eivät ole tyhmiä tai köyhiä, mutta he ovat huonosti organisoituneita, eikä heillä ole kansainvälistä mediaa luomassa heistä hyvää kuvaa.

On olemassa taho, joka ajaa Islamia maailmanuskonnoksi. Euroopassa islamisaatio on todellisuutta. Mutta kenen idea se on? Miksi pilata eurooppalaiset – mielestäni jalostuneet – kulttuurit vanhanaikaisella musliumiudella? Perinteisesti juutalaisia haukkuessa on ajateltu heidän nimenomaan olevan niitä kieroja. Onko Chabad Lubavitch sellainen? He ovat juutalaisuuden harmaa eminenssi. Voivatko heidän ideansa määritellä maailmaa noinkin läpitunkevasti? Toisin sanoen, onko Euroopan islamisaatio sionistinen idea? Tyhjentää Lähi-Itä Eurooppaan ja ottaa se sitten haltuunsa. Taas lisää kysymyksiä, joihin en osaa tarjota vastauksia.

Jihadismi on ongelma. Kuinka suosittua se on muslimien parissa? Kun uskonnon opettaminen kielletään kouluissa, jihadismi vaikeutuu, sillä uskonnolliset dogmat pitää iskostaa mieleen jo lapsena. Ei aikuinen enää sisäistä raamattua tai koraania osaksi persoonaansa, vaan ne ovat vain pintaa. Oppi jää siihen päälle, eikä toimi sisäisenä pelotteena tai motivaation lähteenä.

Nyt kun örkit ovat vallanneet maailman, asia on toisin. Kun jo lapset ovat örkkejä, ei heille voi varsinaisesti mitään opettaa. He vain esittävät läpi elämänsä. Kuinka iso osa juutalaisista ja arabeista on örkkejä? Ja näin ajatellen, mitä väliä sillä on jos örkit tappavat toisiaan, koska se ihminen jota örkki kantaa, on vain tyytyväinen päästessään haudan lepoon? Ehkä parempi kun kaikki tappavat toisensa.

Ihmisen maailman suurin ongelma: Mitä örkit ovat, miksi ne ovat täällä ja miten niistä voi päästä eroon? Ja jos niistä päästään eroon, miten pärjätään ilman niitä? Onhan tiedossa, että ihmisten maailman erilaiset innovaatiot ja tekninen kehitys on örkkien ansiota. Ilman örkkien tuomaa edistystä, saattaisimme elää keskiajalla. Mekaaniset keksinnöt ja erilaiset hammasrattaat olisivat korkeinta teknologiaa. Lääketiede olisi lapsenkengissä. Olisiko höyrykonettakaan ikinä keksitty? Tietokoneita ei ainakaan. Toisaalta myrkytys olisi minimaalista. Koko planeetta olisi täysin erilainen ihmisen silmin.

Onko örkkeys satanismia? Onko se kaikessa järjettömyydessään vain simulaatiota? Miksi örkkeys sallitaan? Ei vaikuta loogiselta, että kaikki ihmiset annetaan kaapata. Onko örkkeys sama kuin satanismi, että vain joka tuhannes ihminen säästyy siltä? Jos yksi tuhannesta on laamanni, voidaan tiettyjä ihmisiä lähettää tänne laamanneina. Samoin voidaan tehdä jostain erityinen hyödyke ja muiden puolesta kärsijä, jos häntä ei voida kaapata. Jalostaa ihmistä täällä 100 vuotta, jotta hänet voi siirtää parempiin hommiin. Sadassa vuodessa ehtii tosin katkeroitua, Ehkä parempi oppimisen kannalta olisi olla täällä ihmisenä lyhyt jakso, ja sen jälkeen analysoida kokemaansa. Ehkä minäkin olen sellainen, jota tulee joku aina esittämään vuodeksi tai puoleksi vuodeksi.

Satanismi tekee ihmisestä saastaa, mutta kaapatuksi tuleminen puhdistaa ihmistä. Ei hän silti pääse tästä kiertokulusta pois. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Ehkä lopulta vastaus on se, että ihmiselle ei yksinkertaisesti anneta mitään arvoa. Ihminen on niin tyhmä ja ruma. Ihminen on pelkkää karjaa.

Epäjohdonmukainen karmisuus

Samuel O'Neillin mukaan juutalaisten aggressiivisuus ja sotaisuus johtuu siitä, että he päättivät 2. maailmansodan jälkeen, että meitä ei tulla enää ikinä tallomaan.

Ovatko palestiinalaiset niitä natseja, jotka orjuuttivat ja leirittivät juutalaisia ja joutuvat nyt puhdistamaan karmaansa? Ja onko niin, että juutalaisilla olisi hieno mahdollisuus nousta karmisesti korkeammalle tasolla jättämällä palestiinalaiset ”rauhaan”? Mutta pystyvätkö palestiinalaiset silloin puhdistamaan karmaanasa? Kuinka voi olla, että karman puhdistaminen tarkoittaa kärsimistä, koska sehän tarkoittaa että joku laittaa sinut kärsimään ja samalla likaa omaa karmaansa? Ehkä karminen järjestelmä on archonien idea saada ihmiset pysymään täällä. Ihmisten kärsimystä tulee aina olla tietty määrä, jotta archonit saavat fiksinsä. Sitä voi olla enemmänkin, mutta jonkin verran sitä on aina oltava. Ja sitä revitään niistä, jotka ovat aikaisemmin toisia ihmisiä vastaan rikkoneet. Archonien järjestelmä on siis kuin ikiliikkuja. Se tuottaa kärsimystä sitä samalla puhdistaen, mutta valmista ei tule ikinä, koska toista ei voi olla ilman toista.

10/25