Hyvän tavan mukainen

Juhannusviikolla, perjantaina 18.6.2015 kello yhden aikaan iltapäivällä ovikelloni soi. Menin avaamaan. Sisään astelivat kaksi poliisia ja kaksi ambulanssi-ensihoitajaa. Tiedustelin mistä mahtaa olla kyse? He katselivat asunnossani ympärilleen ja kysyivät, halusinko lähteä vapaaehtoisesti vai käsiraudoissa? Minut oli määrä viedä Runosmäen terveyasemalle mielentila-arvioon. Siellä saisin kuulemma tarkemman selvityksen asiaan.

Ihmettelin tilannetta, mutta katsoin parhaaksi lähteä suosiolla mukaan. Minulle tehtiin ruumiintarkastus ja pian kävelinkin pihalleni pysäköityyn ambulanssiin. Matkalla Runosmäkeen luin ambulanssin näytöltä ensihoitajien saamaa lähetettä. En muista sitä sanatarkkaan, mutta tekstissä mainittiin minun mm. kirjoittelevan uhkaavia kirjoituksia Facebookiin. Toinen ensihoitajista sanoi muutamankin kerran, että heillä ei ole sitten mitään tekemistä tämän asian kanssa, kunhan noudattavat saamiaan määräyksiä. En tiedä miksi tämä asia piti tehdä niin selväksi. Kaipa hekin tiesivät, että koko juttu löyhkää.

Runosmäen terveysasemalla odottelin aulassa reilun vartin, kunnes minut ohjattiin Sandra Mannisen vastaanottohuoneeseen. Kyselin häneltä mistä tässä oikein on kyse?

Minusta oli tehty kuulemma anonyymi ilmianto Tyksin päivystykseen ja sen pohjalta minut haettiin mielentila-arvioon omalle terveysasemalleni. Koska olen terveysviranomaisten saamien tietojen mukaan mahdollisesti vaarallinen yksilö, tehostettiin toimintaa poliisien avulla. Heidän saamisekseen mukaan terveyskeskuslääkäri Sandra Manninen oli tehnyt virka-apupyynnön Turun poliisille.

En kuitenkaan Mannisen mukaan vaikuttanutkaan psykoottiselta skitsofreenikolta, joka minun ilmiannon perusteella piti olla. Hän myönsi toimineensa virheellisesti, jätettyään ottamatta minuun puhelimitse yhteyttä ennen kuin lähetti hakujoukot oveni taakse. Hän myönsi toimineensa toisen käden tietojen pohjalta, eikä hän ollut ikinä nähnyt niitä uhkaavia kirjoituksia, joiden perusteella minut kotoani haettiin. Hän totesi, etten vaikuta harhaiselta. Koko arvio kesti kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen poistuin kävellen takaisin kotiini.

Juhannuksen jälkeisenä maanantai-iltapäivänä 22.6.2015 oveni takana oltiin jälleen. Naapurini mukaan ensihoitajat ja poliisit olivat paukuttaneet oveani nimeäni huutaen ja lopulta menneet sisälle asuntoon kiinteistöhuollon tultua avamaan heille ovi. En sattunut olemaan tuolloin paikalla ja kuulin tapahtuneesta saavuttuani kotiin muutamaa tuntia myöhemmin. Pelästyin. Kuinka monta kertaa minut tultaisiin vielä hakemaan ja mihin minua oltiinkaan tällä kerralla viemässä?

Päätin poistua paikalta. Pakkasin reppuni ja lähdin pakomatkalle. En halunnut päätyä Suomen viranomaisten mielivaltaisen terrorin uhriksi ja syyttömänä virumaan mielisairaalan suljetulle osastolle. Matkasin iltalaivalla Tukholmaan ja muutaman päivän kuluttua olinkin jo Saksassa. Pyöräilin ympäri Keski-Eurooppaa koko heinäkuun, yrittäen samalla saada jonkinlaista selkoa asioista puhelimitse ja sähköpostin välityksellä. Halusin varmistaa selustani ennen saapumista takaisin kotimaahan.

Heinäkuu on kuitenkin huono aika hoitaa virallisia asioita, kun ihmiset viettävät lomiaan. Tuuraajat eivät halua ottaa kantaa, eivätkä ehkä osaakaan. Viranomaisille helpoin tapa hoitaa asioita tuntuu yleisesti olevan yhdistää puhelu jollekin muulle, joka ei sitten satukaan olemaan paikalla. Päästyäni takaisin kotiin elokuun alussa, ei asia ollut edennyt juuri mihinkään. Intrum Justitian perintäkirje tervehti iloisesti postilokeroa avatessani. On jotenkin surkuhupaisaa, että vaikka byrokratian rattaat muuten hiljenevätkin heinäkuuksi, kykenee Turun kaupunki kuitenkin ohjaamaan lähettämänsä laskut alle kuukaudessa perintään.

Turun hyvinvointitoimialan johtaja Riikka Liuksan sihteeri Maija Kuusinen käski soittamaan terveyspalvelujen johtaja Katariina Korkeilalle, joka ei vastannut. Sitten käskettiin soittamaan Jyrki Heikkilälle, jonka sijaisen ylilääkäri Taina Äärelän kanssa kävin pitkän puhelinkeskustelun asiasta heti 23.6.

Äärelän mukaan on omalla vastuullani pitää huoli siitä, ettei kotisivullani ole sellaisia tekstejä, jotka saattavat jotakuta loukata ja aiheuttaa nimettömiä ilmiantoja, joiden seurauksena minua haetaan kotoani mielentila-arvioon. Hänen mukaansa näin voi aivan hyvin käydä vaikka joka päivä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Minun on itse syytä katsoa, että tekstini ovat "hyvän tavan mukaisia".

Ohessa kokonaisuudessaan hänen kanssaan käymäni keskustelu.

TAINA ÄÄRELÄ 23.6.

(En ole toistuvista yrityksistä huolimatta saanut audio-tallenteita lisättyä sivulleni. Ne ovat kuitenkin tallessa.)

Hyvin pian minulle selvisi, että joutuisin selvittämään kahta asiaa. Toisaalta Runosmäen terveysaseman tapausta ja toisaalta Tyksin päivystyksen. Joutuisin tekemään asiasta useita kirjallisia pyyntöjä päästäkseni eteenpäin asiassa. Prosessista tuli vaivalloinen. Kukaan ei oikein halunnut ottaa kantaa asiaan. Ylilääkäri Harri Huhtasen lomatuuraaja Jane Marttila ohjeisti tekemään kirjallisen selvityspyynnön, johon hän jätti sitten vastaamatta ja hukkasi koko kirjeen. Vai oliko se sittenkin Heli Leino, jonka piti vastata selvityspyyntöön? Onhan hän johtava lääkäri Runosmäessä.

Jokaista yksityiskohtaa on vaikea muistaa, kun asian tiimoilta joutui soittamaan kymmeniä ja taas kymmeniä puheluita saadakseen vastauksia kysymyksiinsä. Runosmäen terveysaseman anonyymina pysytellyt ”Anne” käski tekemään rikosilmoituksen anonyymista ilmiantajasta, joka oli kuulemma syypää koko jupakkaan. Siinä Anne oli tavallaan oikeassa ja olisin niin voinut tehdäkin, ellei päivystykseen tulevia puheluita pyyhittäisi kahden kuukauden säilytyksen jälkeen. Sainhan tietää tämänkin vasta elokuun lopulla, juuri kun juhannuksen tapahtumista oli ehtinyt kulua tuo kaksi kuukautta. Turha poliisien on asiaa tutkia ilman tärkeintä ja ainoaa todistetta, puhelunauhoitetta.

Pelastuslaitoksen Mauri Jääskeläinen jankutti, ettei minulle lähetettyä sairaankuljetuslaskua mitätöidä, kun sellainen on kerran kirjoitettu. Sitä ei voida myöskään uudelleenosoittaa esim. Runosmäen terveysasemalle tai Tyksin päivystykselle. Laskuun ei haluta vaikuttaa, vaikka Pelastuslaitos onkin ainoa taho, joka omiin laskuihinsa voi vaikuttaa. Sairaankuljetuksen tilannut terveysasema ei voi vaikuttaa Pelastuslaitoksen laskuihin, kertoi Hyvinvointitoimialan (Hyto) hallinto minulle Runosmäen terveysaseman hoitajan suulla ja kyllä asia Pelastuslaitoksellakin hyvin tiedettiin.

Jääskeläinen ei halunnut mitätöidä laskua, koska ei jääräpäisyyttään halunnut antaa periksi. Hän ei väittänyt, että nimettömät ilmiannot olivat omaa syytäni, mutta siteerasi ensihoitajien täyttämää lomaketta: ”kävelee itse autolle, on yllättynyt meidän läsnäolosta, lähtee vastustelematta mukaan”. Papereiden mukaan olen itse kävellyt ambulanssiin, kuten tapahtuikin. Jotta olisin siis voinut saada Pelastuslaitoksen lähettämän laskun mitätöityä, olisi minun pitänyt kuitenkin vastustaa virkavaltaa, jolloin olisin toisaalta saanut siitä syytteen ja tuomion. En usko, että laskua oltaisiin tuolloinkaan suostuttu mitätöimään.

Jääskeläisen esimies Juha Virto meni alaisensa puolelle ja kehotti tekemään asiasta rikosilmoituksen, jotta syyllinen eli anonyymi ilmiantaja saataisiin vastaamaan laskusta.

"Se on se väylä", Virto sanoi. "Tästä pitäisi tehdä lisäksi erikseen kirjallinen valitus, jotta voisimme arvioida miten asiassa menetellä", hän jatkoi.

Heidän molempien esimiehensä Jari Sainio puolestaan kieltäytyi keskustelemasta asiasta, koska ei tiennyt siitä tarpeeksi. Sainiota ylempänä on vain kaupunginjohtaja Aleksi Randell, jolta on turha kysyä yhtään mitään.

Maksoin laskun lopulta itse ja sain summan perittyä takaisin Runosmäen terveysasemalta. Sekä Pelastuslaitoksen että terveysasemien laskutusta hoitaa sama yhtiö Kunnan Taitoa Oy, joten saatiinpahan yksi mitätön rahasumma pyörimään ympyrää.

MAURI JÄÄSKELÄINEN 11.8.

JUHA VIRTO 17.8.

JARI SAINIO 17.-19.8.

Kanta-palvelusta sain terveyskeskuskäyntejä koskevat tietoni kätevästi, mutta Tyksin päivystystä koskevat asiakirjat piti tilata potilaskertomuskeskuksesta kirjallisella anomuksella. Lähetin kirjeen heille heinäkuun 1. päivänä ja tultuani takaisin Suomeen aloin jäljittää vastausta. Saadakseni tietoja, piti pyynnöt ensin hyväksyttää Tyksin ylilääkäri Pasi Pyrhösellä. Hän ei ollut pitänyt mitään kiirettä asiassa, sillä elokuun 18. päivä sain tietää hänen lähteneen lomalle ja jättäneen asian pöydälleen. Pyrhönen jouduttiin kutsumaan lomalta käymään toimistollaan allekirjoittamassa luvanpyyntipaperi, jotta sain asiaa koskevan prosessin eteenpäin. Mikä lie ollut Pyrhösen motiivi asian vitkuttelemisessa?

TIEDONHAKU 18.8.

Onneksi olin tuolloin työtön, joten minulla riitti aikaa tähän prosessiin. Jouduin kirjoittamaan kaksi uutta selvityspyyntöä Harri Huhtaselle saadakseni terveyskeskus- ja sairaankuljetusmaksut mitätöityä, sekä jotain selkoa asioihin. Hänen lisäkseen muutama muukin virkamies/virkailija suhtautui asiaan järkevästi.

Tyksin päivystystä oli vaikeampi saada vastuuseen teoistaan. Juhannuksen jälkeisen toisen virka-apupyynnön tehnyt lääkäri Jere Inkinen ei vastannut soittopyyntöihini. Hänen esimiehensä Pasi Pyrhönen vastasi lopulta jättämääni kirjalliseen selvityspyyntöön ylimalkaisesti ja valehdellen. Valitin asiasta potilasasiamiehelle, jonka jälkeen sain Pyrhöseltä uuden kirjelmän, jossa hän ei vieläkään vastannut esittämiini kysymyksiin. Pyrhönen väitti, että Jere Inkinen oli velvoitettu tekemään virka-apupyynnön ”tekstien, jotka on sittemmin poistettu netistä” perusteella. Eli kun väitettyä uhkailua ei kyetty näyttämään toteen, paikkailtiin tilannetta valheilla. Kuitenkin alunperin Inkinen potilaskertomuksessaan kertoo pohjustaneensa arvionsa hänelle tulostettuihin teksteihin kotisivuiltani.

JERE INKINEN 3.9.

Pyrhönen myös vastasi, ettei potilaan kuntoa voida arvioida puhelimitse. Ilmeisesti tästä syystä Inkinen ei soittanut minulle kysyäkseen vointiani. Hän ei yrittänyt henkilökohtaisesti selvittää oliko tahdonvastainen hoito tarpeen, vaan perusti arvionsa toisen käden tietoihin.

Ennen kuin lääkäri voi kirjoittaa lähetteen potilaan toimittamiseksi tahdosta riippumattomaan hoitoon, tulee hänen selvittää soveltuvatko muut palvelut käytettäviksi vai ovatko ne riittämättömiä. Poliisin virka-apu tulee kyseeseen jos lääkäri katsoo, että henkilön toimittamiseksi terveyskeskukseen tarvitaan kuljetettavan väkivaltaisuuden tai muun syyn vuoksi virka-apua.

Mielenterveyslain mukaan lääkärin on siis käytännössä kysyttävä potilaan vointia ennen voimatoimiin turvautumista. Näin ollen ylilääkäri Pasi Pyrhönen ei joko tunne mielenterveyslakia tai sitten ei välitä siitä. Itse syyllinen Jere Inkinen ei vaivaudu ottamaan asiaan mitään kantaa, vaan piilottelee Pyrhösen selän takana. Pyrhöselle tekaisemassaan vastineessa Inkinen kertoo kuinka hänen tietoonsa oli tuotu minua koskeva huoli omaistenkin taholta. Kuitenkaan ainoa omaiseni, veljeni Kalle, ei ole omien sanojensa mukaan ollut missään yhteydessä turkulaisiin terveysviranomaisiin. Kyse oli sittenkin kuulemma "tädistä". Minulla on kaikkiaan neljä tätiä. Kolme isän ja yksi äidin puolelta. Olin heihin yhteydessä, mutta kukaan ei maininnut kannelleensa minusta viranomaisille.

Inkinen oli lukenut potilastietoni, koska viittasi niihin: ”ilmeisesti omalla terveysasemallaan mielentila-arviossa käynyt ja M1-lähetettä ei ole saanut”. Hän ei kuitenkaan ottanut huomioon, että tulin Runosmäen terveysasemalle tekemättä vastarintaa, vaikka vapaudenriistooni ei annettukaan mitään syytä. Hän ei myöskään ottanut huomioon Sandra Mannisen diagnoosia, eikä liioin soittanut Manniselle kysyäkseen asiasta häneltä. Virka-apupyynnön hän sen sijaan oli valmis tekemään. Ehkä aita oli sillä kohtaa matalin.

Perjantain 18.6. tapahtumat toistivat siis itseään maanantaina 21.6. siten, että alun perinkin perättömään anonyymiin ilmiantoon perustuneet toimenpiteet antoivat lisäpontta itsensä toisinnolle, vaikka kaiken järjen mukaan niiden olisi pitänyt estää saman toistuminen uudelleen. Kenties lääkäri voi lukea potilastietoja kuin piru raamattua: Tulkiten niitä agendaansa edistävällä tavalla. Vääntäen kollegoidensa diagnooseista haluamiaan vaikutelmia.

Olin muutamaa vuotta aiemmin käynyt Mäntymäen päivystyksessä näyttämässä kättäni, joka puutui vähän väliä. Lääkäri tutki kättäni, mutta ei löytänyt siitä mitään vikaa. Hän kirjoitti diagnoosiinsa, että kyseessä saattaa olla jotain psyykkistä. Nyt 2015 tätä lausuntoa käytettiin hyväksi kun minut haluttiin pakkohoitoon kirjoituksieni vuoksi.

Anonyymin ilmiannon vaikutus näkyy potilastiedoissani vielä tänäkin päivänä leimaten minut äkkiseltään ainakin oletettavasti mielenvikaiseksi. Joulukuinen terveyskeskuskäyntini alkoikin lääkärin kysymyksillä kesäkuun tapahtumista ja jouduin suu vaahdossa selvittämään miten asia oli mennyt.

Potilaskertomuksessani Inkinen kertoo silmäilleensä kotisivuiltani tulostettua materiaalia. Mitään uhkailua hän ei tässä yhteydessä mainitse, vaikka se oli jo toista kertaa syynä virka-apupyynnön tekemiseen. Minua hakemaan lähteneille ensihoitajille on kerrottu, että olen ”paranoidinen ja kirjoitellut Internetissä uhkaavia viestejä”. Inkinen myös kirjoittaa: "virkavalta mielellään potilaan arvioon toimittaisi” ja että ”mahdollisesti tilanne voi siis myös ulkopuoliseksi vaaralliseksi käydä ja näin ollen tehdään potilaasta virka-apupyyntö potilaan toimittamiseksi mielenterveysarvioon päivystykseen”.

Poliisi on siis myös ollut Tyksin päivystykseen yhteydessä minun saattamisekseni mielentila-arvioon. Heidän toiveensa ei kuitenkaan henkilöidy kenenkään lähettämäksi, vaan jää nimettömäksi. Samalla tavoin nimettömäksi olisi jäänyt suurin osa koko keissistä, ellen olisi tilannut potilastietojani Tyksin arkistosta, kuljetuksia käsitteleviä dokumentteja Pelastuslaitokselta ja niin edelleen. Toki potilastietojeni saamistakin kontrolloi ja sabotoi ylilääkäri Pyrhönen

Tapahtumien seurauksena koko terveydenhuolto-järjestelmä näyttäytyi minulle uudessa valossa. Se on yksi iso kasvoton organisaatio; kuin valtava hirviö, joka nielaisee kitaansa sen vangiksi joutuneen yksilön, jauhaen hänet koneistonsa rattailla hakkelukseksi.

Tyksin yhteispäivystyksen ja terveyskeskuksien välillä on sovittu, että virka-aikana mielenterveysarviota tarvitsevat potilaat toimitetaan aina ensisijaisesti omalle terveysasemalleen. Kun Runosmäestä ei saatu minulle M1-lähetetettä, halusi joku kokeilla josko se onnistuisi suoraan päivystyksen kautta. No, ei onnistunut. Vastuuta asiasta ei tietenkään ota kukaan.

MAURI JÄÄSKELÄINEN 4.9.

Minua oltiin siis hakemassa mielenterveys-arvioon jo toista kertaa muutaman päivän sisällä, koska olin kirjoitellut uhkaavia viestejä Internettiin, vaikka en niin ollut tehnytkään, eikä kellään sellaisia viestejä ollut siis hallussakaan. Myönnän, että kotisivuni on täynnä karkeaa kieltä ja tavanomaisesta poikkevia mielipiteitä, mutta ei ole terveysviranomaisten asia määritellä, mikä on hyvän tavan mukaista ja mikä ei. Ei ole Tyksin päivystyksen lääkärin tai kenenkään muunkaan lääkärin toimivallan sisällä määritellä, mitä Internettiin saa kirjoittaa ja mitä ei. Tekstit ja viestit joissa uhataan väkivallalla tai solvataan ovat asia erikseen, mutta silloinkin kyseessä on poliisiasia. Vai onko julkisen terveydenhuollon lääkäreillä aikaa tutkia rikoksiakin nykyään?

Mieleeni jäi konstaapelin lausunto 18.6.:

”Me ei oteta kantaa terveysviranomaisten arvioihin.”

Kun kerroin tekeväni asiasta rikosilmoituksen, hän kielsi tekemästä.

”Tee mieluummin valitus, koska ei ole poliisin asia selvittää milloin terveydenhuollossa on toimittu väärin,” hän sanoi.

Mutta onko sitten terveydenhuollon asia määrittää, mikä on rikosasia ja mikä ei?

Ihmettelin miten terveysviranomaiset olivat omasta mielestään oikeutettuja määrittelemään hyvän tavan vastaiset kirjoitukset. Niitähän on Internet täynnä, eikä sellaisten pohjalta voida ihmisiä mielentila-arvioon toimittaa. Ymmärrän jos uhkailee väkivallalla, kirjoittelee pommin valmistamisesta tms. mutta niin ei ollut tässä tapauksessa käynyt, vaikka niin toki väitettiin. Kun kysyin todisteita, ylilääkäri Pasi Pyrhönen vastasi että ko. tekstit on sittemmin poistettu Internetistä. Hän valehteli, sillä niitä ei oltu poistettu, enkä muutenkaan ole ikinä uhkaillut ketään Facebookissa, enkä muuallakaan Internetissä.

Valitin asiasta Tyksin potilasasiamies Virpi Saariselle ja hän otti yhteyttä Pasi Pyrhöseen, joka sai tietenkin Saarisen puolelleen. Saarinen kertoi puhelimessa asiassa toimitun lain mukaisesti. Voisin kuulemma valittaa Aluehallintovirastoon, mutta että mitään hyötyä siitä ei olisi.

Valitinkin Aluehallintovirastoon, mistä sain yllätyksekseni vastauksen jo kuukauden päästä. Neljän sivun valitukseni, jossa oli liitteitä 14 sivun verran, kuitattiin kuitenkin yhdellä lauseella. Sen sijaan sain selvityksen siitä, miten saada tietojani ulos Tyksin potilastietokannasta. Olinhan ne tosin jo kaksi kertaa sieltä tilannut, mutta näin minun piti taas toimiman. Tämän jälkeen voisin kuulemma olla asiasta yhteydessä heihin uudestaan.

Ajattelin aluksi jättää potilastietoni tilaamatta. Tyksin potilastiedot eivät ajalta ennen elokuuta 2015 näy kanta.fi – palvelussa, joten ne pitää erikseen anoa ja tilata. Koska Aluehallintoviraston Minna Luotonen kuitenkin antoi puhelimessa ymmärtää, että tietoihini olisi lisätty jotain, tilasin potilastietoni nyt kolmannen kerran.

Niissä ei ollut mitään uutta. Samat kertomukset, jotka omalla tavallaan leimaavat minut, vaikka mitään diagnoosia ei olekaan tehty. "Uhkaavat kirjoitukset Facebookissa" eivät ole päätyneet Tyksin potilastietoihin, mutta nehän olivatkin ”sittemmin poistettu Internetistä”, kuten Pasi Pyrhönen kertoi vastineessaan.

Ylitarkastaja Minna Luotosen vastine kuittasi siis olankohautuksella monen sivun selvitykseni ja ryhtyi sitten antamaan ohjeita kuinka saada ote potilastietorekisteristä, vaikka valitukseni liitteistä löytyy jo kaksi otetta omasta potilastietorekisteristäni. Hänen kirjelmänsä asiasisältö mahtui yhteen lauseeseen. Luotonen oli ollut yhteydessä Pasi Pyrhöseen, joka on ilmeisesti ohjeistanut häntä kertomaan, kuinka potilaan vointia ei voida arvioida puhelimitse.

Luotonen ei osannut sanoa mitään siihen, ettei väitettyjä uhkaavia tekstejä ole ikinä ollutkaan, ja etteivät omaiseni ole olleet yhteydessä Tyksin päivystykseen, kuten Pasi Pyrhönen ja Jere Inkinen kertoivat vastineissaan.

Luotosen mukaan kaikki tahtovat vain minun parastani. Poliiseja ja virka-apupyyntöä hän puolusteli mm. esimerkillä diabeetikosta, joka saattaa horkassaan käydä aggressiiviseksi.

"Vaikka potilasta ei olekaan syytä epäillä väkivaltaiseksi, saattaa hän silti olla ambulanssihenkilökunnalle vaarallinen. Kun on ollut syytä epäillä kyseessä olleen hätätilanne, ei arviota tehneellä lääkärillä ole ollut aikaa soittaa minulle vointiani tiedustellakseen. On ollut välttämätöntä toimia nopeasti."

Näin Luotonen.

Kuitenkin hänelle osoittamistani asiakirjoista ilmenee selvästi, että ensihoidon koodi asialle on ollut "D" eli "ei kiireellinen". Ensihoitajat ovat parkkeeranneet ambulanssin kotipihaani ja tämän jälkeen ottaneet yhteyttä poliisin saapumiseksi paikalle. Sitten on odoteltu 50 minuuttia poliisipartiota ja kiinteistöhuollon oven avausta.

Kun huoli on tarpeeksi kova, mennään vaikka yksityisasuntoon sisälle, mutta siihen se sitten jää. Ei soittoa, ei viestejä. Kenties pääasia olikin päästä asuntooni. Mikä siellä niin kiinnosti, sitä en tiedä.

MINNA LUOTONEN 4.12.

Puhelimitse tehdyn anonyymin ilmiannon perusteella ihmistä voidaan siis hakea kotoaan kerta toisensa jälkeen. Kuitenkaan häntä ei voida puhelimitse kuulla. Samaa sanoi Pasi Pyrhönen yhytettyäni hänet vihdoin langan päähän joulukuussa. Hänen mukaansa ongelma on jo siinä, ettei puhelimessa pystytä luotettavasti edes varmistamaan soittajan henkilöllisyyttä, saati sitten hänen terveytensä tilaa. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole silloin kun "omainen" tai muu potilaan ystäväksi tekeytyvä ihminen soittaa päivystykseen ilmaistakseen syvän huolensa tämän terveydentilasta.

Pyrhösen mukaan laki määrää, että on velvollisuus tehdä virka-apupyyntö mikäli aihetta on.

"Vaikka ainahan potilaalta voi kysyä ja toki jos suostuu vapaaehtoisesti tulemaan, niin silloin ei tarvita siihen poliiseja mukaan", kuten hän sanoi.

Näin ei kuitenkaan ollut tässä tapauksessa syytä toimia. Lisäksi mieluummin luotettiin toisen käden tietoihin ja anonyymeihin ilmiantoihin, kuin itse henkilöön.

Saatuani Pyrhösen puhelimella kiinni, hän jopa pahoitteli tapahtunutta. Kirjallisesti hän ei sitä suostunut tekemään, eikä asia siitä olekaan kiinni. En minä ole hänen anteeksipyyntöään vailla. Haluaisin vain hänen myöntävän Jere Inkisen ja itsensä tekemät virkavirheet, jotta hän ei voisi toimia minua kohtaan enää samalla tavoin ja yhä väittää toimivansa oikein. En voi kuitenkaan pakottaa Pyrhöstä myöntämään mitään, vaan hän valitsee itse kantansa asiaan. Ja se kanta on tullut harvinaisen selväksi.

Pasi Pyrhösen mielestä potilaaseen ei tarvitse olla yhteydessä ennen virka-apupyynnön tekemistä, vaikka asia ei muuten kiireellinen olekaan. Pasi Pyrhösen mielestä toisen käden tiedot ja anonyymi ilmianto riittävät syiksi tehdä virka-apupyyntö. Lisäksi näin voidaan toimia aina uudelleen ja uudelleen, sillä potilaan kunto voi aina muuttua.

Voisin siis itse soittaa anonyymisti ensihoitajat ja poliisin hakemaan Pasi Pyrhösen kotoaan vaikka vuoden jokaisena päivänä, mikäli olisin vain huolestunut hänen tilastaan.

”Vaikka ainahan potilaalta voi kysyä, ja toki jos suostuu vapaaehtoisesti tulemaan niin silloin ei tarvita siihen poliiseja mukaan.”

PASI PYRHÖNEN 11.2.

Aluehallintoviraston lääninlääkäri Katja Paakkola puolestaan kieltäytyi ottamasta kantaa mihinkään muuhun kuin niihin asioihin, joihin Minna Luotonenkin oli kantaa ottanut. Eli kun ylitarkastaja jättää valituksen asiasisällöt käsittelemättä, voi lääninlääkärikin tehdä niin. Heidän esimiestään Jaska Siikavirtaa en saanut kiinni, eikä hän vastannut soittopyyntöihini.

KATJA PAAKKOLA 7.12.

Kautta linjan johtavien lääkärien puheissa toistui sama selvitys asiaan: Ihmisen terveydentila voi aina muuttua, joten uusia hakuja voi tapahtua milloin vain. Eikä "potilasta" itseään tarvitse asiassa konsultoida, sillä kun huoli on kova, ei siihen ole tarvetta. On parempi uskoa anonyymia ilmiantajaa ja muita toisen käden tietäjiä. On parempi lähettää ensihoitajat ja poliisit kansalaisen oven taakse hänen terveytensä varmistamiseksi.

Mitä siitä, että tämä on vapauden riisto ilman rikosepäilyä? Mitä kansalaisen itsemäärämisoikeudesta? Mitä siitä, että tämä on valtava sosiaalinen haitta ihmiselle? Mitä siitä, että päivän työt tai askareet jäävät kesken, kun viranomaiset vangitsevat yksilön hänet mielentila-arvioon kiikuttaakseen? Mitä siitä, että viranomaisilla olisi tärkeämpääkin tekemistä?

Ennen kaikkea, mitä siitä, että mielenvikaiseksi jo lähtökohtaisesti leimattu ihminen saattaa hermostuksissaan riehaantua, ja tämän johdosta päätyä tarkkailulähetteellä vangituksi eli tahdosta riippumattomaan hoitoon? Potilasta voidaan pitää neljä päivää tarkkailussa ja tänä aikana pumpata hänet niin täyteen erilaisia lääkkeitä, että vahvistava diagnoosi kolmen kuukauden lisävangitsemiseen, eli tahdosta riippumattoman hoidon jatkamiseen, saadaan helposti. Tämän jälkeen sitä on virallisesti hullu, eikä muuksi muutu. Yritä siinä sitten olla toimiva palanen yhteiskuntaa.

Aluehallintoviraston päätöksistä ei voi valittaa, joten ajattelin, että ainoa jälkellä oleva valitusväylä on poliisi tai Valvira.

En haluaisi kuitenkaan lähteä käräjille ja Valvira käsittelee nettisivujensa mukaan vain tapauksia, joissa epäillään hoitovirheen johtaneen potilaan kuolemaan tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen. Joten ei muuta kuin uutta valitusta Aluehallintovirastolle. Tällä kertaa kysymykset selkeinä, yksinkertaisina ja numeroituina, jotta ylitarkastaja varmasti tietäisi mihin haluan vastauksen. Minna Luotosen en enää halua valituksiani käsittelevän, hän on näyttönsä antanut.

Tällä hetkellä (6/2017) olen odottanut Aluehallintoviraston vastausta valituskirjelmääni vuoden ja neljä kuukautta. Syksyllä pitäisi kuulemma tulla valmista. Laitoin tämän kirjoituksen sivulleni, koska se on ajankohtainen Turun kaupunginsairaalan väärinkäytösten tultua julki.

Terveydenhuoltojärjestelmä on korruptoitunut. Erityisesti monet johtavat lääkärit ja esimiehet suojelevat toisiaan ja käyttävät asemaansa hyväksi peitelläkseen toistensa virheitä.

4.12.2017 Aluehallintovairasto antoi päätöksensä asiasta. Se on alta luettavissa: