Kuinka hommat jaetaan?

  Maailmassa on vaikea menestyä ilman satanismia. Tämä pätee erityisesti mediamaailmassa. Lähes kaikki menestyvät artistit ja viihdemaailman kasvot ovat satanisteja. Tätä kautta on luonnollista, että myös muut mediamaailman merkittävimmät toimijat ovat satanisteja. Ainakaan valtamediassa johtaviin tehtäviin ei voi päästä ilman klubin jäsenkirjaa.

  Kyse ei ole pelkästään siitä, että työt jaetaan satanistien kesken. Kyse on myös siitä, ettei alan hommia voi tehdä ilman satanismia. Voit saada muutaman yksittäisen keikan, mutta todennäköistä on, että ennemmin tai myöhemmin joku satanisti sabotoi touhusi. Sama pätee toki muillakin liike-elämän ja teollisuuden aloilla.

  Satanistit jakavat työt ja rahat keskenään, muiden jäädessä nuolemaan näppejään. Eivät satanistit välttämättä kavereita keskenään ole, eivätkä asiat ilmaiseksi satanistille tule. Kilpailu on kovaa joka alalla. Kerhon suhteet kuitenkin edesauttavat huomattavalla tavalla. Ei voi olettaa pärjäävänsä pelkästään hoitamalla hommansa hyvin.

  Jos joku laamanni (ei-satanisti) saa halutun pestin, on hän välittömästi kateellisten satanistien maalitaulu. Mitä näkyvämmässä asemassa ihminen on, sitä alttiimpi hän on satanistien hyökkäyksille. Siksi mediassa esillä olevat ihmiset ovat lähes poikkeuksetta kovia satanisteja. Muuten ei pärjää. Laamannin kannattaa haaveilla lähinnä tasaisesta ja onnellisesta perhe-elämästä, jossa kaikki saattaa olla kohdallaan, jos vaan onnistuu pitämään kynttiläänsä visusti vakan alla. 

  Ammatillisessa mielessä laamannin on oikeastaan mahdotonta pärjätä kilpailussa halutuimmista työpaikoista. Sen voi mahdollistaa ainoastaan ufomainen apu jostain pilven reunalta. Laamannista saatetaan kyllä pitää kaverina ja kollegana, mutta hän on liian helppo uhri pärjätäkseen samoilla avuilla kuin satanisti. Laamannilla pitää olla jotain sellaista tarjottavaa, jolle on kova kysyntä ja jota satanistit eivät pysty viemään häneltä pois. Eikä sekään välttämättä riitä. Ennen pitkää laamannin bisnekset tuhotaan, jos ei muuten niin kateudesta. Jos ei halua satanistiksi, on parempi pysyä palkollisena ja vähävaraisena.

  Jos olet ikinä ihmetellyt miten viihdemaailman tähtitaivaalle nousee yhtäkkiä uusi ihminen, on kyse lähes poikkeuksetta satanismista. Huipulle ei päästä lahjoilla, vaan satanistisilla suhteilla ja uhrilahjoilla. Siksi viihdeteollisuus on täynnä karismavapaita ja rasittavia pyrkyreitä, jotka nappaavat roolit ja joiden musiikkia promotaan väsymättömästi eri medioissa. Nämä ihmiset ovat määrätietoisuudellaan ottaneet paikkansa. He ovat suorittaneet tarvittavat uhrit tai voivat ehkä uhrata itsensäkin.

  Satanistit pääsevät esille huomattavasti helpommin kuin laamannit. Jos jostain nousee oudon nopeasti uusi kyky, on hän satanisti ja vieläpä sitä sorttia, joka on valmis tekemään menestyksensä eteen mitä tahansa. Sama pätee niihin jo paikkansa lunastaneihin viihteen moniottelijoihin, jotka kerta toisensa jälkeen vievät roolit ja joiden musiikki soi radiossa taukoamatta. Ei riitä että kuulu Kerhoon. Pitää olla valmis veriuhreihin. Ja jos et tee kuten käsketään, ideasi varastetaan ja annetaan jonkun sellaisen käyttöön, joka on kuuliainen Kerhon "isoille pojille". Tai miksei tytöillekin.

  Liike-elämässä ja erityisesti mediamaailmassa projektit jaetaan satanistien kesken. Mitä vittumaisempi tyyppi, sitä paremmin menee. Ja tarkoitan tällä henkilön tekemisiä, en julkisuuskuvaa. Ilman klubin jäsenyyttä, ihminen saa olla todella lahjakas tekijä päästäkseen mukaan jaolle. Silloinkin on iso riski joutua jonkun kateellisen satanistin silmätikuksi. Liike-elämän huipulla on lähes mahdotonta pärjätä ilman satanismia. Kaikki yritysjohtajat ovat satanisteja. Omistava luokka järjestäen. Ota mikä tahansa isompi yritys ja katso sen omistajia ja johtoporrasta. Satanisteja kaikki tyynni.

  Lähes kaikki menestyvät poliitikot niin oikealta kuin vasemmaltakin ovat satanisteja. Satanismi ei ole mitenkään erityisesti sidoksissa oikeistolaisuuteen. Se on jossain määrin sidoksissa taloudelliseen hyvinvointiin, mutta ylittää kaikki poliittiset ja uskonnolliset rajat. Satanisteja löytyy niin luterilaisista kirkonmiehistä kuin muslimeistakin. Yhtä lailla punavihreistä kuin keskustalaisistakin.

  Varma merkki uuden tai vanhankin toimijan satanismista on hänen eri mediat läpäisevä läsnäolonsa. Sama kasvo nähdään televisiossa, kuullaan radiossa ja saattaapa hän kolumnejakin kirjoittaa. Miksei proosaakin tai ainakin tietokirjoja tai ns. elämäntapaoppaita. Satanistiset näyttelijät vievät roolit ja saattavat ohimennen myös levyttää, sutaista muutaman kirjan ja päästä ohjaamaan.

  Teräväkieliset stand up – koomikot ovat satanisteja järjestäen. Heillä homma toimii ja keikkaa pukkaa. Ilman satanismia stand up onkin vaikea laji. Koomikko on livenä altis häirinnälle. Sarkasmiin, parodiaan ja ironiaan perustuvalla huumorilla loukkaa helposti jotain satanistia, joka katsoo sitten asiakseen kostaa koomikolle. Sekin loukkaa jos ei ole hauska vaikka pitäisi olla. Tylsä koomikko saattaa yhtä lailla herättää raivoa.

  Satanismin avulla stand up -koomikot paitsi turvaavat selustansa, myös parantavat aktiaan. Vähän raakaa lihaa ja mustaa magiaa peliin, niin järki leikkaa ja muisti toimii. Parhaassa tapauksessa myös yleisö on voitettu puolelle jo ennen esitystä.

  Suurin osa tv-kokeista on satanisteja. Mitä enemmän ruutuaikaa, sitä pahempi satanisti. Kerhon jäsenyys on se, mikä erottaa jyvät akanoista. Media-alalla kärjistetysti, mutta sama tulee ennenpitkää eteen ala kuin ala. Riippuu siitä kuinka ylös on ajatellut uraputkeaan kiivetä.

  Mitä enemmän joku siis on esillä mediassa, sitä varmemmin hän on satanisti. Ei pelkästään se, että aikaisemmin yksioikoisena pidetty ihminen kykenee tuottamaan monenlaista materiaalia, vaan myös se, että hän saa äänensä julki.