Randell ja Guggenheim

  Kesällä 2010 istuskellessani Aurajoen rannalla, nykyisen Pennisillan kohdalla, lähestyi minua yhtäkkiä tutun näköinen hahmo. Se oli Turun uusi kaupunginjohtaja, Aleksi Randell. Hän tuli jutulleni selvästi humalaisena vaatien saada tietää, miksen ollut puoltanut ideaa uudesta Guggenheim-museosta Turkuun? Nyt museota kaavailtiin Helsinkiin ja se oli kuulemma minun vikani.

  Kerroin hänelle, että Turku on liian pieni ja köyhä kaupunki moiselle museolle, jonka kulut kävisivät ennen pitkää veronmaksajan kukkarolle kalliiksi. Hän kysyi, eikö Turussa ole mielestäni paikkaa tällaiselle? Sanoin, että ns. Hämähäkkitontti sopisi Guggenheimille hyvin, mutta eihän museoon ole varaa. Hänen mielestään minun olisi pitänyt maksaa museo Turkuun ja että olin muutenkin kusipää ja niin edelleen. Tilanne kärjistyi käsirysyksi. Hän yritti lyödä minua, mutta oli liian kännissä osuakseen. Iskin hänet katuun, ja siihen hän jäi itseään keräilemään.

  Seuraavana päivänä hän soitti kärvistellen: "Et kai aio tehdä jutusta rikosilmoitusta?"

  En aikonut tehdä niin. En kertonut mitään myöskään Turun Sanomien toimittajalle, joka soitti myöhemmin päivällä asiasta vihiä saaneena. Jälkiviisaana voin sanoa, että olisi pitänyt. Tapauksen vuoksi Randellin maine olisi tahrautunut, eikä hänestä oltaisi välttämättä leivottu Turun kaupunginjohtajaa jatkuvalla sopimuksella. Nyt Randellista on vaikeampi päästä eroon. Hän edustaa satanistista suomenruotsalaista klikkiä, joka pitää Turun kaupunkia otteessaan.

   Kun Samuel O'Neill kertoi minulle, että kuolen pian, ajattelin monien muiden kohteiden lisäksi auttaa myös Turun kaupunkia, jolle lahjoitin 100 miljoonaa euroa. Lisäksi tarjouduin ostamaan Ruissalon Saaronniemestä Villa på Berget - huvilan, ja sen tonttiin liitettävän noin viiden hehtaarin alueen seitsemällä miljoonalla eurolla. Konsultoituaan mestareitaan Randell vannotti minua, ettei tontilla ole jotain arvokasta mineraaliesiintymää tai vastaavaa, joka saisi hänet näyttämään idiootilta. Ei ole ei, toistelin. Aloin itsekin miettiä, että onkohan siellä sellainen? No, tuskin sentään.

  Randell möi lopulta tontin mielihyvin, mutta sitä ei olisi saanut aidata. Tämä todella ihmetytti O'Neilliä, joka oli tottunut saamaan haluamansa. Lisäksi Randell vaati, että ränsistynyt alkuperäinen huvila pitää kunnostaa. En olisi suostunut tähänkään, eikä se Randellillekaan kovin tärkeää ollut. Kunhan höpisi.

  Yhtäkkiä Randell keksi huolestua Saaronniemen luontoarvoista. Oltiinko aluetta nyt rakentamassa tukkoon? Sanoin tilaavani Venäjältä liito-oravia ja istuttavani ne Saaronniemeen, tavoitteena muodostaa alueelle pysyvä kanta. Muutama elinvoimainen yksilö olisi ainakin hyvä alku. Lisäksi kerroin tilaavani erikseen vielä parikymmentä kiloa liito-oravan paskaa ja levittäväni sitä varmuuden vuoksi alueen metsiin. Sitten vaan Greenpeacen ja Luonto-Liiton miehet tarkastamaan tilannetta. Siihen loppuu rakentaminen. Ensin luonnollisesti omat talo- ja pihaprojektit päätökseen.

  Mitä tekee Randell? Kantelee asiasta Turun Sanomiin. Sieltä minulle soittaa asiasta selvästi huvittunutkin toimittaja, joka tiedustelee pitääkö paikkansa, että aion sirotella liito-oravan ulosteita pitkin Ruissalon metsiä? Onko se vastoin lakia, mietin. En myönnä asiaa, mutta en lähde sitä kiistämäänkään. Todisteita kuulemma löytyy. Kaiketi Randellin nauhoittama puhelu.

  Toimittaja soittaa vielä toisenkin kerran ja on pettynyt, kun kieltäydyn kommentoimasta. Hän antaa ymmärtää, ettei asia näytä kannaltani lainkaan niin pahalta kuin kuvittelen. Ehkä hän halusi Randellista eroon, ja kykeni näkemään asian hieman pidemmälle kuin minä. Tai ehkä toimittajat on koulutettu onkimaan tietoja kaikin mahdollisin keinoin. Soitan Randellille ja haukun hänet vasikoimisestani.

  "Eikö meillä ollut yhteinen intressi", tivaan häneltä.

  "Kyllä sinä tiedät millaista tämä on", hän vastaa.

  Sitten ymmärsin. Kielikiista ajoi luonnollisesti kaiken edelle. Suomenruotsi, se on se tärkein juttu. Se on se ykkösjuttu, jonka ympärille rakennetaan kaikki muu. 

  Puhelintani kuunnellut Samuel O'Neill kyllästyi Randelliin. Hän piti tätä poukkoilevana tollona, joka laittaa kielipolitiikan kaupunkinsa etujen edelle. Samuel palkkasi pari tyyppiä uhkailemaan Randellia. Autoillessaan kotiinsa Hirvensaloon Randell pysäytettiin ja kovisteltiin. Tämän seurauksena Turun kaupunki alkoi käyttää turvallisuuspalvelua hänen suojelemisekseen. Randell oli pöyristynyt tultuaan uhkailluksi. Minun piikkiinihän se laitettiin, vaikka en minä edes tiedä mitä hänelle oltiin sanottu. Olisi tyytyväinen, että kukaan ei sivellyt myrkyllistä geeliä hänen kasvoilleen, kuten RKP pariin otteeseen yritti tehdä.

  Silloin Randell asui Hirvensalossa, hänellä oli tummaverikkö vaimo ja kaksi lasta. Myöhemmin hän asuikin keskustassa blondi-vaimonsa kanssa lapsettomana. Taas yksi esimerkki Mandela-efektistä.

 Sain vielä puhelun asian tiimoilta joltain ärtyneeltä isokenkäiseltä. Hän ei halunnut keskustella pakkoruotsista vaan liito-oravista.

  "Se on voimakas eläin. Yksi voimakkaimmista", hän sanoi väräjävällä vanhan miehen äänellään. "Monta projektia on mennyt pilalle niiden takia."

  Mies haukkui liito-oravia, lainsäädäntöä ja luonnonsuojelijoita aikansa, mutta kertoi päässeensä myös kostamaan. Hän oli onnistunut pyydystämään liito-oravan, jota ryhtyi kiduttamaan. Hän naulasi eläimen ensin selälleen laudanpätkään kiinni. Sitten tökki ja viilteli sitä veitsellä, samalla sen reaktioita tarkasti seuraten.

  "Sillähän on aika isot silmät", sain heitettyä väliin miehen kertoessa tarinaansa.

  "Niin on", mies innostui, mutta lisäsi sitten, "ettei niistä mitään voi tulkita."

  "Eipä se paljon lohtua suonut, mutta jotain kuitenkin", satanistinen kiduttaja selvitti vielä  tuntojaan.

  Niin oli tuo yksi viaton luontokappale saanut tehdä tiliä lajinsa puolesta. Kuin Jeesus Kristus se ristiinnaulittiin laudanpätkään. Tökittiin henkihieveriin ja jätettiiin nääntymään kuoliaaksi. Eläin valutti verensä lajitovereidensa suomalaisille rakennuttajille aiheuttamien ongelmien ja tappioiden vuoksi. Jonkun piti kärsiä ja sovittaa muiden synnit.

  Satanistit kiduttavat eläimiä - kuten ihmisiäkin - koska siitä tulee hyvä olo. Jos ei kiduta tai kiusaa ketään, tuntuu vastaavasti pahalta. Ontto satanistin mielenmaisema on joka tapauksessa. Ehkä liito-oravaa kiduttanut mies näkee painajaisia, joissa eläin nousee kuolleista, istuu hänen pihapuunsa oksalla ja tuomitsee sieltä eläviä ja kuolleita.

 Turun kaupungille lahjoittamastani sadasta miljoonasta eurosta Randell tarjosi vastineeksi nimeämään jonkun tulevan kadun mukaani tai haluamallani tavalla. En halunnut tätä. Tontin olisin ottanut, vaikka ei sinne mitään taloa olisi kannattanutkaan rakentaa. Nythän Saaronniemeen on tulossa joku pirun lomakylä. Olisivat mieluummin peranneet alueen ryteiköt metsäiseksi puistoksi. Myöhemmin syksyllä 2010 - kun en ollutkaan liittynyt Kerhoon ja minun odotettiin kuolevan - Randell soitti ja kertoi miten Vasaramäen taakse, hautausmaan viereen tulisi minun mukaani nimetty Villenpuisto-niminen alue. Tämä oli jonkin sortin makaaberia huumoria.

 Sitä ennen kesällä Randell valitteli, että kanssani on vaikea tulla toimeen, koska vastustan pakkoruotsia. Tilanne oli kuulemma lähes mahdoton. Hänen suomenruotsalaiset ystävänsä soittelivat minulle vittuillakseen milloin mistäkin. Randell usutti myös suomenkielisiä puoluetovereitaan valittamaan minulle, kuinka kanssani on mahdotonta toimia, kun olen vastaan ruotsinkieltä.

  “Kirjoittelet niitä yleisönosastokirjoituksiakin”, eräs sanoi syyttävästi. En tiedä, mihin hän viittasi. Sen tiedän, että suomenruotsalaisilla on omat nuoleskelijansa.

  Tilanne oli Randellille kieltämättä haastava. Kantani pakkoruotsia vastaan teki minusta hänen vihollisensa. Samaan aikaan hänen olisi kuitenkin pitänyt rakentaa minuun luottamuksellinen suhde. Huutamisella ja uhkailulla hän ei saavuttanut mitään. Henkilökohtaisista asioistaan avautumalla ja laittamalla vaimonsa soittamaan minulle oli enemmän vaikutusta, mutta senkin pehmennyksen hän pilasi jälleen puukottamalla minua selkään heti kun mahdollista. Satanismi oli Randellille tabu. Siitä ei voinut sanoa ainakaan puhelimessa mitään. Siihen ei saanut edes viitata.

  Saatuaan kuulla minun irtautuneen satanismista, soitti Randell kertoakseen, että olen täysin hyödytön ihminen, jonka kanssa hän ei halunnut olla tekemisissä. Hän olisi halunnut Chris O'Neillin puhelinumeron, jotta voisi tehdä tämän kanssa bisnestä tms. Tässä hän oli siinä mielessä oikeassa, etten tosiaan ymmärrä bisneksestä mitään. Tuskin muuten lahjoittaisinkaan rahaa Turun kaupungille. Mutta eipä Chris hänen kanssaan mitään halunnut tehdä. Syksyllä 2010 törmäsin Turun keskustan kävelykadulla kunnallispoliitikko Olli A. Manniin, joka toimi myöhemmin kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Hän kysyi, "joko olen liittynyt?" En ollut liittynyt silloin, enkä tule liittymään myöhemminkään.

  Mitään tonttia en tietenkään ikinä saanut, enkä mitään muutakaan. Suomenruotsalaiset siivosivat rahat Turun tileiltä piiloon ja minut unohdettiin. Menetin muistini muutamaksi vuodeksi, mutta onhan se nyt jo palannut. Olen harkinnut pyrkiväni kunnallispolitiikkaan, mutta toistaiseksi se ei ole ollut ajankohtaista. Eduskuntavaaleissa 2019 olin ehdolla Kristallipuolueen riveistä. Sain 10 ääntä.