Tiia-kirjoitus

 

 

 

 

I

 CIA on testannut erilaisia mielenhallintamenetelmiään suomalaisiin lapsiin 50-luvulta lähtien. Suomen lammasmaiset viranomaiset, etunenässä Supo, eivät ole tehneet asialle mitään. 

 Itse jouduin MKULTRA-kokeisiin lapsuudessani Mouhijärvellä. Kylää piti otteessaan sadistinen kunnan hammaslääkäri Kristiina "Tiia" Wahlroos, jonka ikeen alle isänikin joutui. Muistan kuinka isä vei minut Wahlroosin hoteisiin kertoen minun joutuvan nyt hammaslääkäriin ja että se saattaisi vähän sattua. Jos kuitenkin kestäisin sen, saisin palkkioksi jäätelöä, aivan kuten silloin kun jouduin imemään isäni pedofiilikaverien kyrpiä, niellen heidän spermansa. Isän mukaan sperma piti niellä, vasta sitten sai jäätelöä. Jossain vaiheessa en enää suostunut tähän leikkiin, vaikka isän kaverit kehuivatkin, että minähän osaan vaikka mitä.

 Itse kokeissa jouduin ensin kiinnitetyksi sairaalasänkyyn, jossa minulle annettiin sähköshokkeja. Selkärankani väännettiin kieroon, jotta ryhtini menisi pilalle. Silmäni sokaistiin toistuvasti kirkkailla valoilla, jonka jälkeen jouduin pimeyteen. Sitten sain kontata ympäri lattioita leikkien koiraa, Wahlroosin ja hänen aisaparinsa käskyttäessä minua. Jouduin mukaan heidän seksiaktiinsa ja tyydytin miestä käsilläni. Pian minut suljettiin kylmään ja pimeään kellariin. Siellä aikani odoteltua, tulivat Wahlroos ja mies pelottelemaan minua koirallaan. He hyppyyttivät sitä lieassa edessäni, koiraa aggressiivisesti käskyttäen. He sulkivat minut pihaan ketjuun alasti kiinnitettynä, jotten lähtisi karkuun. Sain seistä talvipakkasessa puolisen tuntia, jonka jälkeen pääsin sisään lämmittelemään. Minut huumattiin joillakin kemikaaleilla, mutta siitä en oikein muista sen enempää. Syödäkseni sain jotain umpihomeista ruokaa, joka oli pakko syödä ja vaikka oksensin sen ulos, piti oksennuskin syödä vielä uudestaan.

 Onko Tiia samaa sukua pankkiiri Björn Wahlroosin kanssa? Pankkiiri itse otti asian esiin 2010. Hän sanoi, ettei hänen perheellään ole ainakaan mitään tekemistä Mouhijärvellä vaikuttaneen Kristiina Wahlroosin kanssa. En tuolloin vielä muistanut Tiiaa ollenkaan, enkä siis tiennyt mitä Björn Wahlroos tarkoitti. Mieleeni koko juttu palautui myöhemmin ja ratkaisevana muistona oli Wahlroosin talolle johtava pihatie sitä reunustavine puineen.

 En vieläkään muista kuinka monta kertaa kävin Wahlroosin kidutettavana. Touhu loppui jossain vaiheessa, kun kerroin vahingossa äidille näistä "hammaslääkäri" - käynneistä. Vaikka äitikään ei ollut Kerhossa, hän tiesi asioita. Maailman satanistinen luonne ei ollut hänelle tuntematon käsite, olihan hänen muu perheensä kerholaisia. Isä, sisko ja veli ainakin.

 Kiduttamiseni tarkoitus oli Tiian sadististen mielihalujensa tyydyttämisen lisäksi luoda minulle jakautunut persoonallisuus, jota voidaan ohjata käskyin ja koodisanoin, mutta jonka olemassaolosta en olisi itse lainkaan tietoinen. Amerikkalaisen tiedustelujärjestö CIA:n kehittämän formulan mukaan luodaan sex kitteneitä tyydyttämään isojen pomojen tarpeita, sekä nukkuvia agentteja, Mantsurian kandidaatteja, jotka tarpeen tullen aktivoidaan toteuttamaan jokin asia ja sitten unohtamaan syy asialle. Yleensä kyseessä on massamurha, mitä mediaa olen seurannut. Tätä tapahtuu Suomessakin, mistä kouluampumiset ja selittämättömät verilöylyt ovat todisteena. Supo tietää asiasta, mutta heidän johtajansa palvelevat CIA:n (eli USA:n) tarpeita, joten asiasta vaietaan heidän käskyttämänään. Toki joku Supolainen voisi tuoda asiaa julki, mutta ainakaan satanistiset valtamediat eivät tällaiseen suostuisi kanavaksi. Kuten valtamedia, ovat kaikki tiedustelupalvelutkin satanistien kontrollissa ja niitä käytetään aina ensisijaisesti satanistisen agendan edistämiseen. Kansalliset intressit tulevat vasta sen jälkeen.

 Kun peruspoliisi menee Supoon töihin, hän kuvittelee olevansa tärkeä osa tiedustelupalvelua ja viranomaistoimintaa. Nähdessään ne valmiudet ja mahdollisuudet mihin Supo kykenee, tulee poliisista automaattisesti osa tätä stasimaista himmeliä. Hän ei enää ajattele palvelevansa kansalaisia, vaan suojelevansa heitä informaatiolta, joka virallisen protokollan mukaan on salaiseksi julistettavaa, mutta joka julki tullessaan todellisuudessa hyödyttäisi kansalaisia suuresti. Supo ei keskity suojelemaan kansalaisia vaan rikollisia, sekä vaientamaan keskustelun tärkeistä asioista.

 Päästäkseen päättävään asemaan, pitää virkamiehen olla toki Kerhossa mutta myös valmis uhrauksiin. Pedofilia ja muut raakuudet edesauttavat menestymään. Samalla ne tukkivat suun. Pitää olla osa koneistoa pystyäkseen hallitsemaan osaa siitä. Ilman Kerhon jäsenyyttä vain aniharva menestyy urallaan. Mitä kusipäisempiin temppuihin on valmis, sitä paremmat ovat menestyksen eväät. Aina voi toki lohduttautua sillä, että muutkin tekevät samoin.

 

 

 

 

II

 

 Hammaslääkärinä Tiia Wahlroos oli kuin suoraan kauhuelokuvasta repäisty. Päästyään asiaan hän ohjasi hammashoitajan sivummalle ja alkoi poraamaan suoraan hermoon. Muistan muutaman muunkin pikkupojan valittaneen, kuinka Tiian käsittely sattui erityisen paljon. Mikä ihme se on kun porataan hermoon minuuttitolkulla ilman puudutusta? Fyysinen kipu on kuitenkin siinä mielessä suhteellista, että siihen tottuu melko pian. Siksi Tiia pitikin aina sopivia taukoja, vain jatkaakseen pian poraamista.

 En tiedä oliko Wahlroosin idea myrkyttää mouhijärveläiset nuoret fluorilla. Kaipa se oli kunnanlääkäri Seppo Pentin idea. Ainakin oma äitini vei minut lääkäriin kun hermostui mielikuvitusystäviini. Lääkkeeksi tarjottiin fluori-tabletteja, joita sitten söin purkkikaupalla aistini turruttaakseni. En tiedä miten muiden lasten kanssa asia on ollut. Olen kuullut laajamittaisestakin lasten fluorisoimisesta.

 En tiedä myöskään mikä niiden kahden matkan tarkoitus oli, joita jotkut mouhijärveläiset lapset joutuivat tekemään Tampereelle? Satu Janhunen vei tilataksillaan pienen ryhmän lapsia Tampereen keskussairaalan taakse johonkin taloon, missä olimme koko päivän. Janhunen oli kuitenkin pelkkä kuljettaja. En tiedä kuka koko jutun takana on, paitsi tietenkin että se on satanistinen kerho. Tampereella toteutettiin kivuliaitakin kokeita. Paluumatkalla nenäonteloni olivat täynnä veristä limaa. Toisesta reissusta en muista oikeastaan mitään. Kun juttelin muiden mukana olleiden kanssa asiasta, sain kuulla ettei koko jutusta saa kuulemma puhua.

 

 Wahlroos halusi kaikki kontrolliinsa. Hän houkutteli Mouhijärven "kermaa" ja keskiluokkaa: Pankinjohtajan, kunnanjohtajan, päiväkodin johtajan, opettajia ja muita jonkinlaisiin hengellisiin iltoihin. Niissä keskusteltiin syvällisiä ja haettiin voimia "luonnosta". Yhtäkkiä ihmiset olivatkin Wahlroosin käskyttämiä, tahdottomia orjia. Aivan normaalit ihmiset käyttivät omia lapsiaan seksuaalisesti hyväksi, eivätkä ymmärtäneet miksi niin tekivät. Toki joukossa oli myös aitoja pedofiileja.

 Päiväkodin johtaja Raili Äijälästä tuli Tiian oppilas. Yhtäkkiä hänen perheensä koti oli sisustettu mustavalkoiseksi. Olohuoneen pöytää peitti mustavalkoinen shakkiruudukko. Seinillä roikkui mustavalkoisia naamioita. Jutut pelkkää "Tiia sitä, Tiia tätä". Railin mies, kunnanjohtaja Tuomas Äijälä, ihmetteli mikä temppeli heidän kodistaan oli oikein tullut? Kaipa Raili aikamoinen noita-akka oli muutenkin, mutta Tiian opit viimeistelivät hänen sairaan mielensä.

 Raili oli isäni Raunon kaksoissisar ja heidän perheensä asutti Mouhijärvellä samaa rivitaloa kanssamme. Raunon Tiia sai ikeensä alle hyvinkin helposti. Humalaisena meuhkaava Rauno sattui naapuriin Railille juuri kun Tiia oli siellä vierailulla. Rauno oli Tiialle pelkkä suupala. Ja olisi Rauno minua käyttänyt seksuaalisesti hyväkseen ilman Tiiankin vaikutusta. Mutta kuten Rauno, käytti minua hyväkseen myös Tuomas Äijälä. Kurun Mummolassa Tuomas otti minut usein kaverikseen, ja lähdimme kaksistaan koluamaan Juhtimäen takaisia metsäautoteitä. Olin siinä kymmenvuotias. Kerran tullessamme mummolan pihaan takaisin, tuli Raili hakemaan autolta jotain.

 "Täällä haisee sperma!" hän huusi niin, että piha raikui. Mutta Railin möläytykset kaikuivat kuuroille korville. Ei kukaan välittänyt. Hanhisuolla pedofilia oli normaalia. Ja onhan Raili itsekin pedofiili.

 Kerran sanoin mummolassa Railille, että olisitpa sinä minun äitini. Raili kun oli jotenkin niin paljon kivempi kuin Kaija-äitini. Raili innostui tästä: 

 “Kyllähän minä voisin olla äitisi ja Kallen myös”, hän sanoi.

 Raili olisi mielellään nähnyt perheemme hajoavan. Kuten hänenkin avioliitolleen Tuomaksen kanssa oli silloin käymässä. Raili olisi voinut ottaa Kallen ja minut siipiensä alle. Aina siksi aikaa kun Rauno oli laivalla töissä. Hän olisi päässyt kontrolloimaan meitä intensiivisesti. Kenties Tiian innoittamana, mutta varmasti myös omasta halustaan. Myrkyttihän Raili omankin poikansa Veli-Mikon, joka oli Äijälän perheen uhrilammas.

 Hän alkoi noitumaan ja manipuloimaan Kaijaa ottamaan hatkat. Se ei ollut ilmeisen vaikeaa. Kaija oli niin kyllästynyt Raunoon ja alituiseen ahdistukseen, joka häntä painoi. Ja olihan Kaija laamanni ja melko yksioikoinen ihminen.

 Kaija alkoi miettiä uutta elämää itselleen. Tehdä kuten “pikku-vaimo rakas” Leevi & The Leavingsin kappaleessa “Kerro terveiset lapsille”. Hän etsi uutta miestä lehti-ilmoituksilla. Minulle Kaija sanoi: 

 “Sinä kyllä pärjäät, mutta Kallesta en ole niin varma. Mutta on Kallenkin lopulta pakko oppia pärjäämään.” 

 Kyllä Kaija Raunollekin asiasta vihjaili, mutta Rauno ei ottanut Kaijan juttuja tosissaan. Eikä Kaija sitten lähtenytkään. En tiedä mistä hän miestä etsi, mutta ei kukaan huolinut häntä. Lehti-ilmoitukset eivät kantaneet hedelmää. Ehkä hän oli liian ruma karkaamaan.

 

 Olin jo 23, kun tulin joululomalle Carlislen koulusta, Raili sanoi että hänen pitää tehdä nyt joku "jäynä" minulle. Hän kyseli mistä en pidä, mitä pelkään? Sanoin etten erityisemmin pidä lentämisestä. Siihen Raili otti kiinni. Hän manipuloi minulle lentopelon. Pääsin siitä kyllä eroon muutamassa vuodessa. Vedin aina ennen lentoa kunnon kännit. Joskus en meinannut päästä koneeseenkaan kunnes opin, että pitää vain mennä jonossa hiirenhiljaa ja näyttää mahdollisimman rauhalliselta.

 Kun sitten tulin Mouhijärvelle viettämään seuraavaa kesää, Raili halusi että potkin kotiin jämähtänyttä laiskaa Veli-Mikkoa eteenpäin. Hän noitui minut ihailemaan Veli-Mikkoa varauksetta. Hehkutin ihmisille Veli-Mikkoa ja halusin tämän kaikille mahdollisille kaljoittelureissuille mukaan. Se nousi Veli-Mikolle päähän. Myöhemmin Raili tunnusti, että hänen olisi pitänyt tehdä koko juttu toisinpäin. Laittaa Veli-Mikko hännystelemään minua. Enpä tiedä kyllä siitäkään. Hänen olisi mielestäni pitänyt jättää tämän kaltainen manipulaatio kokonaan väliin. 

 Raili myös noitui Veli-Mikon kimppuuni. Veli-Mikkohan piti itseään älykkäänä alisuorittajana. Häntä vaivasi myös voimakas vahvistusharha. Tästä syystä monet eivät pitäneetkään Veli-Mikosta, sillä satanistien hypnoositrikin vuoksi hänen päänsisäinen halveksuntansa muita kohtaan ei jäänyt salaisuudeksi. Minuakin Veli-Mikko piti vähämielisenä. En toki ikinä ole ollut älykäs, mutta tehokkaasti tyhmennetyn Veli-Mikon aivot olivat vielä rappeutuneemmat. Yksinkertaisinkin asia piti selittää hänelle moneen kertaan. Itse hän piti tätä hajamielisyytenä. Veli-Mikko tykkäsi vittuilla ihmisille, mutta jos häntä kohtaan hyökättiiin, ei hän oikein osannut puolustautua. Minä toimin sitten usein kusimukina, johon purkaa pahaa oloaan tai ainakin kokeilla rajojaan. Aina joskus Veli-Mikko saikin minut pois tolaltani ja oli silmin nähden tyytyväinen. Silloin hän tapasi vielä heittää suolaa haavoihin kysymällä, et kai loukkaantunut?  Mutta sitten kun hyökkäsin vastaan, meni Veli-Mikko aina puihin. Ja jos minulla oli ollut Veli-Mikon kanssa riitaa, tapasi Veli-Mikko valittaa äidilleen pahaa mieltään. Hän tiesi että saisi usutettua Railin kimppuuni. Hyvin usein Raili pyyhkikin välisemme riidan mielestäni pois. Näin välillämme jäi paljon puhdistamatonta ilmaa. Veli-Mikon muistista en tiedä, mutta eiköhän sitäkin säännöllisesti pyyhitty. Raili siis taitavasti usutti Veli-Mikon kimppuuni tietäen, että pääsisi vielä kostamaan "vastaiskuni" hänen puolestaan. Lopulta Railista on vaikea sanoa, onko hän enemmän tyhmä kuin ilkeä? Sillä samoin kuin poikansa, sulki Raili silmänsä siltä, että valtaosa ihmisistä ei voinut sietää häntä.

 Veli-Mikkohan on tavallaan ollut isompi uhri kuin minä, sillä hänen äitinsä ja molemmat siskonsa olivat ja ovat toki yhä parasiitti-örkkejä, joille Veli-Mikko oli sijaiskärsijä. Ihmispatteri, josta imeä virtaa päivän koitoksiin, Veli-Mikon jatkaessa ikuisuuksiin kestäneitä uniaan. Meillä sentään koko perhe oli ihmisiä, paitsi silloin kun muutama parasiitti mahdollisesti kantoi vanhempiani muutaman viikon. Oliko Tuomas Äijälä parasiitti? Luultavasti. Onko Veli-Mikko tätä nykyä parasiitti? Mahdollisesti. 

 

 

 

 

III

 

 Holmanrinteen rivitalon toisessa päässä asuivat Hautaniemet. Heidän perheensä isä oli puukäsityönopettaja Jorma, äiti ylä-asteen ja lukion myrkynkeittäjä Ritva. Kesken Äijälässä pidetyn Tiian hengellisen illan Jorma havahtui. Hän tajusi olevansa väärässä paikassa. Hän ei halunnutkaan Tiian opetuksia elämäänsä ja poistui Äijälästä ovet paukkuen. Sen koommin ei Jormaa näkynyt Tiian illanvietoissa. Kostoksi tästä Tiia langetti Jorman vanhemman pojan Jussin päälle kirouksen. Ja kusipäinen lapsi Jussi olikin. Alistava ja sadistinen pikkuhirviö. Muita taloyhtiön lapsia Jussi piti tiukassa otteessaan. Hän oli ylin auktoriteetti, jonka sana oli laki ja jota yritettiin miellyttää. Jussille piti mennä näyttämään jos oli löytänyt koppakuoriaisen. Hän organisoi eläinten kiduttajaisia. Opimme miten monta muurahaista koppakuoriaista vastaan pitää laittaa lasipurkkiin, jotta ne saavat tämän hengiltä. Jussi tapasi myös rikkoa muiden lelut. Kohdella toisen omaisuutta kovakouraisesti ja vahingossa lattialle tiputtaen. Sitten virnistäen: “Hajosiko se?” Kun Jussi halusi lainata toisen omaisuutta, oli järkevämpää suostua hänen pyyntöönsä. Muuten hän rikkoi sen.

 Kerran Jussi ehdotti että karkaisimme porukalla Stand By Me – elokuvan hengessä. Ensin piti löytää junanraiteet. Karkkuun oli matkaa 15 kilometriä. Mutta kukaan muu ei lisäkseni ollut kiinnostunut Jussin suunnitelmasta. Hän kehaisi minua, mutta sanoi että olin liian nuori. Piti olla muitakin. Käsittääkseni hän yritti viritellä reissua koulukavereidensa kanssa, mutta tuloksetta. 

 Kun jollain oli syntymäpäiväkutsut, tarkoitti se 80-luvun lopun Mouhijärvellä sitä, että hän sai lahjaksi rahaa. Tapana oli, että jokainen vieras toi 20 markan setelin. Niistä kertyi yleensä kolmatta sataa, riippuen vieraiden määrästä. Sitten sukulaisilta sai lisää. Ei ollut lainkaan tavatonta, että 10-vuotias “tienasi” synttäreillään 600 markkaa. Se oli siihen aikaan suunnilleen saman verran mitä 180 euroa on tänä päivänä. 

 Jussilla oli tapana lyöttäytyä yhteen synttärisankarin kanssa ja imeä tämä kuivaksi. Olla kaveria niin kauan kuin sankarilla oli rahaa ja mitä se mahdollistikaan. Yleensä makeisia ja vuokravideoita. Muistan kun serkkuni Veli-Mikko täytti 8 tai 9, pari päivää juhlien jälkeen hän ja Jussi tulivat minua vastaan Salen mäessä. Jussi ei katsonutkaan minuun päin vaan puhui intensiivisesti Veli-Mikolle. Tämä katsoi eteensä tyhjä ja ontto hymy kasvoillaan, iloiten siitä että sai hengailla Jussin kanssa. Mukanaan pojilla oli pari vuokravideota ja runsaasti makeisia. Jussi osasi manipuloida ihmisiä ja saada heidät hamuamaan omaa seuraansa. Sitten kun heistä ei ollut enää hyötyä, heittää heidät pois. Näin kävi tälläkin kertaa Veli-Mikon kanssa. Kun rahat olivat loppu, ei Veli-Mikon seura kelvannut enää Jussille. Olihan Veli-Mikko toisaalta myös neljä vuotta Jussia nuorempi.

 Jussin veli Jyrki oli hieman erilainen. Syrjäänvetäytyväisempi. Tuli Jussin huoneeseen ja vaati kovaan ääneen saada pelata kuusnepalla. Pelasi yhden pelin ja meni sitten takaisin huoneeseensa. Myös pulkkamäestä ja ulkoa Jyrki lähti usein yhtäkkiä kotiin. Jyrkikin oli silti manipuloiva johtajahahmo, joka koki että muut ihmiset ovat hänen käytettävissään. Monesti Jyrki tuli seuraan jossa oli hyvä meininki ja rikkoi kemian. Kun hän ei löytänyt heti paikkaansa tai saanut huomiota osakseen, otti hän seurasta jonkun jota alkoi mielistellä. Kun hän sitten sai tuon yhden puolelleen ja ulos ryhmästä, saattoi hän hylätä hänet ja palata takaisin omiin oloihinsa. Jyrkille kaverit olivat jotain jota voi käyttää omiin tarkoituksiinsa. Hyödykkeitä. 

 Kun kiusasimme Jyrkin kanssa yhtä Mikkoa, tämän äiti suuttui minulle, mutta ei Jyrkille, joka oli vanhempiensa kautta koskematon. Jossain vaiheessa teini-ikää Jyrki huomasi, että hän ei ole enää kiinnostava kaveri, vaan tylsimys. Hän hankki itselleen sellaiset wing manit, joiden keskellä saattoi jatkaa omaa kuvitelmaansa ylivertaisuudestaan. Toinen näistä, Harri, avautui minulle kerran ja sanoi, että kanssani oli vaikea tulla juttuun. Jos minulle oli ystävällinen, Jyrki suuttui. Sama päti toki toiseen, eli veljeeni Kalleen, joka toisaalta vihasi minua jo muutenkin.

 Päästyään opiskelemaan Rauman OKL:ään tilanne muuttui. Örkkien hallitsemassa Rauman kaupungissa Jyrki tiputettiin korkealta. Kuulin 15 vuotta myöhemmin Lukon fanireissulla raumalaisilta kiekkofaneilta, miten Jyrki oli Raumalle tultuaan hehkuttanut, kuinka kova hän on pelaamaan kiekkoa ja miten paljon hän siitä tietää. Kun sitten talven tultua mentiin pelaamaan, ei Jyrkiltä onnistunut mikään. Kiekon kanssa hän oli aivan onneton, kuten niin monet muutkin mouhijärveläiset. Siellä kun höntsyt pelattiin tennis-pallolla, jotta joku voisi olla maalissa, ja jotta pienimmätkin pystyivät osallistumaan. Eikä Jyrki jääkiekosta mitään muutenkaan ymmärtänyt. Raumalla lajista pitää tietää vähän enemmän. Jos et tiedä, miten pelaajat asettuvat puolustuspään aloitukseen, et tiedä mitään. Ja niinhän se onkin. Vaikka jääkiekko on yksinkertainen peli, on siinäkin sentään säännöt.

 Jyrkiä oli loukattu, ja hän halusi kostaa mielipahansa. Kun seuraavan kesän Pitsiturnaus lähestyi, kutsui Jyrki minut ja veljeni Raumalle sitä seuraamaan. Olin yllättynyt Jyrkin kutsusta. Sen todellinen syy selvisikin hyvin pian, kun jo muutaman oluen jälkeen Jyrki alkoi nostaa minua ja kiekkotietämystäni ylös. Tajusin että jotain outoa oli meneillään. Sanoin tapani mukaan olevani vain fani, joka ei tajua lajista sen enempää. Pettynyt Jyrki siirtyi kuitenkin suunnitelmansa seuraavaan vaiheeseen, eli kyselemään minulta, miten pelaajat järjestyvät oman pään aloitukseen? Hän halusi tehdä minulle saman mistä oli itse joutunut kärsimään. Sain kuulla hänen vittuiluaan, miten en ymmärrä lajista mitään. Kallekin ihmetteli, mikä Jyrkille oikein oli tullut. Tämän jälkeen Jyrki ei enää juuri katsonut minuun päin, vaan keskittyi juttelemaan Kallen kanssa. Häivyin kiertelemään Vanhaa Raumaa, joka Mustan pitsin yönä onkin parhaimmillaan. Jossain vaiheessa joku vittumaisen näköinen perusraumalainen tuli kysymään, kuka olen ja tunnenko Raumalta ketään? Kun kerroin tuntevani erään Kaisan, hän antoi minun olla. Ei sillä että tuntisin, mutta heillä oltiin joskus käyty perhevierailulla.

 Raumalaisten fanien kanssa juttelusta jäi mieleen myös se, kun joku kertoi Jyrkin sitten lopulta kelvanneen joukkoon. Jostain syystä (jota en muista) häntä oltiin kaappaamattomana ihmisenä valistettu välttämään äitiään Ritvaa, joka on jollain tavalla spesiaali örkki. Toisaalta: "Joku hänet sitten nappasi", sanoi yksi raumalainen Jyrkistä. Nämä raumalaiset olivat toki örkkejä. Kyllähän örkitkin varovat toisia örkkejä. Se ei todellakaan mene niin, että he ovat kaikki samaa maata. Ei sinnepäinkään. Taistelevat toisiaan vastaan enemmän kuin ihmisiä, joita he pitävät puolustuskyvyttöminä hölmöläisinä.

 

 Olin viiden-kuuden vanha kun me Holmanrinteen lapset törmäsimme metsässä avaruusolentoihin. Metsässä oli kymmeniä 20-30 senttiä pitkiä vaaleita olentoja, jotka muistuttivat Pelle Pelottoman Pikku apulaista. Ilmeisesti nämä olennot olivat haaksirikkoutuneet Holmanpuiston metsään heidän aluksensa tuhouduttua. He eivät puhuneet Suomea, mutta heidän kanssaan pystyi kommunikoimaan telepaattisesti. Leikimme olentojen kanssa heitä olkapäillämme kantaen.

 Sitten yhtäkkiä Jussi sekosi. Hän väitti että hänen olkapäillään kantamansa olento oli satuttanut häntä. Jussi alkoi rääkätä pientä olentoa. Hän tökki sitä terävällä oksalla, ja repi sen raajoja irti. Iski paniikki. Loput olennot juoksivat kaikki eri suuntiin pitkin metsiä. Jussi määräsi kaikki lapset etsimään näitä olentoja. Sellaisen löydyttyä piti se tuoda Jussille. Niitä sitten etsittiin viikkojen ajan lähimetsien kivenkoloista. 

 Seuraavana päivänä yksi pikku olento löytyikin rivitalon takapihan jyrkästä rinteestä. Äkkiä lasten porukka kasaan ja jahti pystyyn. Jussin johdolla haravoimme Meijerintien ojaa ja siitä nousevaa heinikkoista jyrkännettä. Kuljin yksin ojanpientaretta autotallimme kohdalla, kun näin pienen olennon heinikossa. Peloissaan se kyyhötti koiranputkien takana, hieman ojan vesirajan yläpuolella. Kuulin kauempaa Jussin, veljeni Kallen ja muiden lasten mekastusta. Olento pyysi minua auttamaan häntä.

 "Löytyykö mitään!" Jussi huusi.

 "Ei löydy!" huusin takaisin.

 Otin olennon takkini alle ja vein hänet kotiini, sänkyyni tyynyn ja sängynlaidan väliin. Siellä hänen oli hyvä olla turvassa. Reilun viikon ajan tuo vierailija jäi aamuisin makoilemaan sänkyyni, kun itse nousin kesäpäivän viettoon. Pian hän huomasi, etteivät aikuiset kykene havaitsemaan häntä, joten hän pystyi oleilemaan kotonamme vapaammin. En tiedä oliko hän porukastaan ainoa eloonjäänyt, mutta muistan hänen kovasti haikailleen yhden ystävänsä perään, jota sitten turhaan etsin kulkien pitkin rivitalon lähialueita. Kerran vierailija oli myös mukanani, mutta hän pelkäsi että muut lapset tai naapurin koira Melli näkee hänet ja pysytteli mieluummin sisätiloissa.

 Jaoin huoneen isoveljeni Kallen kanssa. Häntä vierailija piti syystäkin uhkana. Olihan Kalle Jussin kanssa hyvää pataa. Jussi oli Kallea vain vuoden vanhempi. Itse olin Jussia kolme ikäluokkaa nuorempi. Vierailija onnistui pysyttelemään piilossa Kallen silmiltä pari päivää, mutta lopulta jäimme kiinni. Vannotin Kallea olemaan kertomatta asiasta kenellekään. Hän mutisi jotain vastaukseksi.

 Iltapäivällä luin vierailijalle Ryhmä X:ää alakerran lastenhuoneessa, kun kuulin yläkerran ulko-oven avautuvan. Kalle siellä oli, mutta ei yksin. Hänellä oli mukanaan Jussi. Säpsähdin. Entä jos Kalle onkin kertonut? Tiesin että pian oli ruoka-aika, joten äiti ei sallisi vieraita sisään. Jussi ei kuitenkaan yleensä juuri välittänyt vanhempien kielloista. Äitini Kaija oli kuitenkin tomera täti ja sai Jussinkin yleensä ruotuun. Hän torppasikin Jussin eteiseen.

 "Meillä on ruoka ihan justiinsa, nyt ei voi tulla", Kaija sanoi.

 "Me käydään vaan äkkiä alhaalla", Jussi huikkasi äidilleni Kallen antaessa taustatukea.

 Hän oli äänistä päätellen ottanut jo kengätkin jalastaan ja pyrki nyt väkisin eteisestä portaita kohden. Kalle oli siis kertonut Jussille.

 Minulle tuli kiire. Mihin sijoittaa vierailija piiloon Jussilta?

 "Ville, ooksä siellä alhaalla?" Jussi huuteli. "Mää tuun äkkiä vaan kattoon."

 "Mä käyn vaan äkkiä kattoon", Jussi sanoi Kaijallekin. Nyt hieman sovittelevammin.

 Kysyin vierailijalta, mihin hän halusi piiloutua? Hän ehdotti menevänsä sänkypeitteiden alle. Ei se ollut hyvä idea. Sieltä Jussi etsisi ensimmäisenä, mikäli alakertaan pääsisi. Ja hän saattaisi hyvinkin päästä.

 Kuulostelin yläkertaa. Jussi jatkoi äitini maanittelua. Hänellä oli paha tapa saada tahtonsa läpi. Otin vierailijan syliini, ja sipsutin hermostuneena ulos huoneestani portaiden alapäähän. Siitä näki takkahuoneeseen. Siinä se oli. Takka.

 Kehotin vierailijaa kiipeämään piiloon ylös takkaan. Siellä oli pimeää. Sinne ei kukaan ikinä katsonut. Sitten hipsin kiireen vilkkaa takaisin huoneeseeni. Juuri kun sain sarjakuvalehden käteeni, alkoivat portaat tömistä siihen malliin että Jussi oli tulossa alakertaan.

 "Morjesta," hän sanoi astuessaan lastenhuoneeseen. Hänen katseensa kiersi ympäri huonetta. Tervehtiessäni Jussia, hän kumartui jo nähdäkseen sängyn alle. Sitten hän tunnusteli molemmat sängyt läpi. Kallen tultua perässä, he kävivät läpi kaapit ja vetolaatikot.

 "Missä se on? Sano", Jussi tivasi minulta. Hänestä oli itsestäänselvää, että kertoisin missä olento on.

 "Ei se ole enää täällä", vastasin. "Päästin sen ulos. Se halusi mennä ulos."

 "Valehtelet", Jussi sanoi ja katsoi minua merkitsevästi. Hän tuli lähemmäs päästäkseen tunnustelemaan oliko olento takanani tai allani sängyllä.

 "Nouse ylös, Ville", Jussi sanoi. En suostunut nousemaan. Sitten Jussi ja Kalle repivät minut väkisin sijoiltani.

 "Missä se on?" Jussi tivasi. "Nyt sä sanot missä se on."

 Tiesin ettei Jussi voisi jatkaa loputtomiin. Ruoka-aika oli lähestymässä. Yläkerrasta kantautui pöydän kattamisen kolina.

 "Ei se tässä huoneessa ainakaan ole", Kalle sanoi Jussille. He lähtivät kiertämään alakerran huoneita. Ensin he menivät saunaan ja pesuhuoneeseen. Ne oli nopeasti tarkastettu. Sitten takkahuoneeseen. Sielläkään ei ollut kuin yksi kulmakaappi, mihin vierailija olisi voinut piiloutua. Ellei Jussi sitten tajunnut katsoa takkaan.

 "Ei se täällä ole", Kalle sanoi.

 "Entäs jos se on takassa?" Jussi kysyi. Sydämeni nousi kurkkuun.

 Nähdäkseen ylös takkaan piti kuitenkin kurkottua pitkälle sen matalan lipan alle. Hormi oli pimeä ja musta.

 "Onko teillä taskulamppua?" Jussi kysyi Kallelta. Sellainen saattoi löytyä yläkerrasta. Samalla kun Kalle lähti etsimään lamppua, meni Jussi isän ja äidin makuuhuoneeseen. Sinne hän ei olisi saanut kuitenkaan mennä.

 "Äiti, Jussi menee teiän huoneeseen!" kailotin äidille yläkertaan. Yritin bluffata Jussia. Saada hänet uskomaan, että se oli nimenomaan paikka, jonne en halunnut hänen menevän koluamaan. Bluffi meni läpi. En kuitenkaan tajunnut, että samalla paljastin haluavani piilotella jotain.

 Jussin aika kävi muutenkin vähiin. Minuutin tai kahden sisällä äiti huutaisi syömään. Silloin hänen pitäisi poistua. Niin se oli aina. Äiti ei antanut vieraiden odottaa sisällä ruokailun ajan, koska oli huomannut sen johtavan hotkimiseen.

 "Jussi! Et mene sinne!" äiti komensi yläkerrasta.

 "Niin Jussi. Sinne ei saa mennä", sanoin itsekin. Jussi ei välittänyt. Hän alkoi availla kaapinovia vanhempieni makuuhuoneessa.

 "Äiti! Jussi menee teiän kaapeille", kiljuin yläkertaan.

 Äiti menetti hermonsa ja tuli portaiden yläpäähän: "Mitä sä sinne menet Jussi! Sulla ei ole mitään asiaa sinne. Nyt kotiin siitä!"

 Äiti vauhkoontui aina kun joku meni hänen kaapeilleen. Tiesin sen ja Jussikin tiesi sen. En kuitenkaan onnistunut kätkemään voitonriemua kasvoiltani. Jussi huomasi, ettei minua juuri vaivannut, vaikka hän kaappeja kolusikin.

 Sen olisi pitänyt haitata. Olihan huone kuitenkin alue, jonne ei saanut mennä.

 "Jossain täällä se on", Jussi sanoi minulle merkitsevästi, mutta joutui nousemaan yläkertaan ja lähtemään ulos.

 Sitten seuraavana päivänä vierailija ohjeisti minua kantamaan itsensä turvallisesti mahdollisimman korkeaan paikkaan, ehkä talon katolle. Sieltä sitä tultaisiin hakemaan. Vein olennon pahvilaatikossa talon katolle. Makasin sen vieressä peltikatolla. En muista kuinka kauan olimme siinä olleet, kun päällemme laskeutui yhtäkkiä hopean värinen alus. Sieltä leijaili vaalea olento, joka otti pikkuvieraan mukaansa. Tämän jälkeen kapusin alas katolta ja otin vastaan haukut äidiltäni, joka oli saanut naapurilta kuulla minun kiipeilevän talon katolla.

 Myöhemmin, ehkä viikkoja tästä, tapasin saman olennon lähimetsässä. Nyt sen seurana oli sininen, jo ikääntynyt, noin 120 senttiä pitkä olento, joka muistutti Olipa kerran elämä - sarjasta tuttuja hahmoja. Tuo sininen hahmo tuntui olevan "Pikku keksijän" kaitsija, joka piti siitä huolta. Muistan esitelleeni tälle vanhalle pikkuvierailijalle rakentamaani majaa, joka ei kuitenkaan häntä innostanut. Alkeellinen, kahden kiven väliin risuista kasattu katos sai hänet myötähäpeän valtaan. En muutenkaan pysynyt hänen jutuissaan mukana, mutta luulen silti hänenkin olleen vielä kehitysiässä. Minun on tietenkin mahdotonta sanoa, minkä kokoinen hän olisi täysikasvuisena.

 Vein vieraani ja hänen kaitsijansa myös kotiini ja esittelin heidät äidilleni. Sininen mies huomasi heti, ettei äitini näe heitä. Äitiä sapetti esitelmäni kahdesta vierailijasta, joita hän ei kyennyt näkemään tai kuulemaan.

 Pikkuvieraani oli sitä mieltä, ettei ystävyydessämme ollut mitään mieltä, kun emme ymmärtäneet toisiamme. Olimme liiaksi eri maailmoista. Sininen mies kuitenkin piti meille Holmanrinteen lapsille jonkinlaista metsäkoulua. En muista mitä hän opetti, mutta metsässä istuimme kiven päällä, kun hän piti oppituntejaan. Vähän väliä hän hermostui meihin levottomiin lapsiin. Hänen aluksensa oli parkissa läheisen vesitornin katolla. Pääsin hänen kanssaan lentämäänkin öiselle taivaalle.

 Sinisen miehen vierailu metsässämme kesti ehkä viikon kaksi. Ollessaan lähdössä, hän kysyi minulta oliko mielessäni jotain mitä saattaisin tarvita? Valitin hänelle Jussista. Siitä kuinka kamala tämä oli meitä muita lapsia kohtaan. Mainitsin Jussin myös pienen vierailijan vainoajana. Sininen mies sanoi, ettei saanut yleensä toimia näin, mutta kutsui kuitenkin Jussin luokseen. Hän istutti Jussin metsään kiven päälle ja skannasi kädellään tämän päätä. Toimitus kesti jokusen tovin ja hän toisti sen vielä seuraavana päivänä uusiksi.

 Sitten Jussi muuttui. Ikään kuin hän olisi ollut jonkin aikaa pois kuvioista kokonaan ja kun hän tuli takaisin, ei hän ollut entisensä. Jussi ei ollut enää dominoiva kusipää. Hän ei ollut enää ilkeä hyväksikäyttäjä. Sen sijaan hänestä oli tullut mukava ja myönteinen poika. Voisi sanoa säyseäkin, mutta ei hän nössö ollut. Sininen mies oli pessyt Jussista Tiian kirouksen. Ties mikä sarjamurhaaja hänestä olisi tullut ilman tätä ufo-miestä. Joku ei ollut kuitenkaan tyytyväinen.

 Jussin äiti Ritva huomasi poikansa muuttuneen passiivisemmaksi. Hän syytteli minua: Mitä olet oikein tehnyt pojalleni! Satanistinen Ritva-örkki piti varmasti Jussin vanhoja ominaisuuksia verrattomina ja näki poikansa tulevana menestyjänä. Nyt Jussista oli tullut joukonjatke. Vain yksi muista. Jussi muuttui kyllä pikkuhiljaa takaisin kusipääksi, mutta sininen mies palasi vielä vuosia myöhemmin ja viimeisteli työnsä. Ritva ei ikinä antanut tätä minulle anteeksi, vaan aina tilaisuuden tullen sulki minut pois poikiensa seurasta. Mentyäni 16-vuotiaana kesä- ja viikonlopputöihin Mouhijärven Meijerille, jouduin usein viemään osan tienesteistäni Ritvalle. Hän yritti saada Jyrkinkin meijerille töihin, mutta tj. Järvinen ei pitänyt Jyrkistä, eikä varmaan Ritvastakaan. Ritvahan ei ollut ihminen, vaan örkki; kehonkaappaaja-parasiitti. Minulle on kunnia, että Ritva vihasi minua ja ehkä vihaa vieläkin.

 

 Äitini Kaija ei voinut sietää mielikuvitusystäviäni. Hän oli huolestunut ylivilkkaasta mielikuvituksestani ja vei minut neuvolaan. Siellä neuvottiin syömään fluoritabletteja aamuin illoin. Kun tilassani ei heti näkynyt muutosta, hermoheikko Kaija sanoi, että minun pitää syödä tabletteja pitkin päivää. Popsin niitä sitten kunnes yliluonnollisia olentoja ei enää näkynyt.

 Muistan kuinka kykyni nähdä pikkuhiljaa hiipui pois. Kun sininen mies tuli taas kerran käymään kotonamme, en enää nähnyt häntä. Kuulin mielessäni mitä hän sanoi, mutta silmäni eivät kyenneet paikallistamaan häntä. Muistan vieläkin hänen sanansa:

 "Ehkä parempi näin." 

 Muiden lasten näkökyvystä en osaa sanoa. Veljeni Kalle ainakin söi myös fluoritabletteja, mutta hänen ei tarvinnut syödä niitä kuin aamuin illoin.

 Ihminenhän omaa periaatteessa 20/20 - näkökyvyn syntyessään, ellei häntä odottanut äiti ole sitten tavannut myrkyttää sikiötä itsensä ylenpalttisella fluoraamisella ja aluminisaatiolla. Synnyttyään vauvaa aletaan systemaattisesti myrkyttää jo synnytyslaitoksella. Rokotuksia ja suun kautta otettavia käpyrauhasta kalsivoivia "lääkkeitä". Terveydenhoitolaitos ja lääketeollisuus on parasiittien hallussa. Ja samaa systemaattisen myrkyttämisen agendaa ajaa satanismi ihmistenkin toimittamana. Tyhmennetty ihminen on helpompi hallita, eikä voi pärjätä elämässä ilman satanistista apua.

 Minuthan tiedettiin uhaksi jo ennen syntymääni. Olin merkitty. Miksei minua sitten otettu hengiltä? Tässä tullaan juuri siihen, miksi ihmiselämä on niin vähäpätöistä. Se on pelkkä show, jossa sitä seuraavat ja ohjaavat tahot vetelevät taustalla naruista. He antavat maailman kehittyä omalla painollaan, sitä myös välillä ohjaillen. Kaiketi maailmamme on jonkinlainen simulaatio. Ei grafiikkaa ruudulla, vaan lihaa ja verta, vetyä ja hiiltä. Peli niille jotka täällä ovat ja esitys niille, jotka sitä seuraavat. Välissä hääräilee usea taho eri vahvuisia entiteettejä, jotka tahtomattaankin ovat osa esitystä. Ainoa tapa säästyä seurannaisvaikutuksilta on olla puuttumatta mihinkään. Kenties jopa jättää seuraamatta. As above, so below. Ihminenkin korruptoituu jo katsomalla televisiota tai lukemalla kirjaa. Vieläpä monin eri tavoin. 

 Eli joku jossain halusi minun elävän. Yleensähän todennäköisen tulevaisuuden kautta itseään ennustava satanistinen (negatiivinen) valtarakennelma - jossa valtaa eivät pidä ihmiset - eliminoi kaltaiseni haittatekijät jo hyvissä ajoin etukäteen. Minun kohdallani tämä ei ole onnistunut, mutta toisaalta elämäni voidaan tehdä hyvinkin hankalaksi. Kuinka hankalaksi, on taas monen tekijän summa. Ensinnäkin, kaikki on tapauskohtaista. Mitä joku ihminen haluaa tehdä ja haluaako joku ufo sen estää? Ja ohjaako joku ufo niitä ihmisiä jotka haluavat jotain tehdä? Ja onko se ufo valmis maksamaan hintaa teoistaan? Onko joku toinen ufo toisaalta valmis näkemään vaivaa minua puolustaakseen? Hyödytänkö häntä tai haluaako hän kauttani ojentaa vihollisiaan?

 Joka tapauksessa minut kuten muutkin lapset myrkytettiin heti vauvana. Sitten kun olin noin viiden vanha, kohtasin kotimme lähimetsikössä sinisen valkoparta - ufon. Hän puhdisti aivoni ja kykenin näkemään "yliluonnollisia" taajuuksia. Ja sitten taas satanistinen ihmismaailma höystettynä äitini hysteerisyydellä myrkytti minut. Kaiketi sininen valkoparta katsoi, että olkoon sitten näin, jos kukaan ei kerran täällä puoliasi pidä. "Ehkä parempi näin, mistä minä tiedän", hän saattoi ajatella.

 Ehkä minua monitoroivat ufot eivät halunneet minusta lapsineroa. Eihän sellaisilla helppoa ole. Jos kohta perinteisen lapsineron elämä ei olekaan samanlainen irvokas näytelmä mitä oma elämäni on ollut. Ehkä olen juuri täydellinen tällaisena. Olen juuri sellainen kuin minun kuuluukin olla. Sitä paitsi kaltaiseni sählääjän johdattamisessa voi ufo itse päättää enemmän yksityiskohtia. Mahdanko itse päättää edes paitani väriä? Tai toisaalta voi ajatella, että kun persoonaani rakentuneet luonteenpiirteet ovat kaikkea muuta kuin mitä "tehtäväni" vaatisi, ei minulta voida mitään odottaakaan. Näin ollen olen syyntakeeton. Onhan se kyllä aikamoista ajanhaaskausta olla sellainen, mutta ehkä ihmisten vuosi on ufoille viikko. Ja viikko sinne, toinen tänne. Kadehdin jossain määrin reptilianeja, jotka tietävät kuolinpäivänsä, ja joille elämä on näin ollen jana, jolle voi asetella haluamiaan tavoitteita. Ihminenhän on aluksi vuosien ajan täysin avuton, ja senkin jälkeen tietämätön; kuolemaa pelkäävä ja heikko. 

 

 Syksyllä 2010 Ritva ja Jorma soittivat minulle. Kaipa heille oltiin ennustettu että minusta tulisi olemaan heille ongelmia. Ihmettelin puhelimessa, miksi Jyrkiä aina paapottiin: Oma vene, urheiluauto ja niin edelleen. Jussi kävi Pursolla töissä ja Jyrki sai kaiken ilmaiseksi. Ehkä Jussille kostettiin se, että hän oli liian mukava ja säyseä. Tai ehkä Jorma ei ole Jussin biologinen isä ja kostaa sen Jussille.

 Jussi meni muuten Supoon töihin muutamaksi vuodeksi koulutettuaan itseään ensin useaan eri ammattiin. Siellä hän työskenteli ainakin 2010, kun olin viraston kanssa tekemisissä. Jussi tietää asioistani enemmän kuin mitä itse tiedän. Mitään hän ei ole kertonut, eikä se ole tietenkään sallittuakaan. Onhan elintärkeää pitää minut erossa ympäröivästä maailmasta ja omasta elämästäni. Siitä Supolle maksetaan. Siksi olen "Suomelle niin tärkeä", kuten Supon agenttina osa-aikaisesti hääräillyt Turun naapurini Pekka Ansio minulle virnistellen kertoi kuulleensa.

 Juttelin Mouhijärven ufoista 2010 myös Supon Päivi Piipon kanssa. Onhan hänkin Mouhijärveltä ja vain vuoden minua vanhempi. Hän kertoi myös nähneensä näitä pieniä olentoja metsässä hyppimässä kiveltä toiselle. Piippojen koti sijaitsi asuntoalueella, noin puolitoista kilometriä meiltä Uotsolan keskustaan päin. Missä metsässä hän olentoja näki? Sitä en muista hänen kertoneen.

 Oma agendani on kertoa kaikki. Se on vastaiskuni sille, että oma elämäni on yritetty pimittää itseltäni. Satanistit tietävät monet asiani paremmin kuin mitä itse tiedän. No, kerrotaan sitten kaikille muillekin. Sen mitä satanistit tietävät, pitää mielestäni kertoa muillekin ihmisille. On tietenkin eri asia mitä ihmiset haluavat uskoa. Minulle riittää se, että kaikilla on mahdollisuus tietää. Jos se vaatii ovelta ovelle kulkemista, niin olkoon sitten niin. Politikointiin en kuitenkaan haluaisi ryhtyä. Politikoinnilla tarkoitan retoriikkaa ja pelaamista; sitä että esittelee vahvuuksiaan ja peittelee heikkouksiaan. Laittaa vastapuolen tekemään turhaa työtä. Harhauttaa.

 Toki tällainen taktinen lähestymistapa olisi parempi tapa tiedon levittämiseen ja melkein mihin tahansa muuhunkin toimintaan, mutta ainakaan toistaiseksi minua ei yksinkertaisesti kiinnosta tarpeeksi. Lopulta kaikki on kuitenkin yhdentekevää. Ei sillä että välinpitämättömyys olisi jotenkin hienoa.

 Paljastuskirjoituksissani on myös kyse siitä, että kaikki asianosaiset ovat kiusanneet minua aikansa. Eivät he ole kysyneet minulta lupaa siihen mitä tekevät. En minäkään nyt kysele, mitä saa kirjoittaa ja mitä ei? Kirjoitan mitä huvittaa.

 

 

 

IV

 

 En oikeastaan tiedä miksi, mutta kun minut kutsuttiin, lähdin Tuomas Äijälän hautajaisiin, jotka pidettiin Mouhijärvellä talvella 2016. Tällöinhän olin jo aloittanut kotisivuni ja se oli netissä luettavissa. Tuomaksen veljet katsoivat minua kirkossa pahasti. 

 Seurakuntatalolla järjestetyssä muistotilaisuudessa hain kahvia ja pullaa ensimmäisten joukossa, ja istuin samaan pöytään sukulaisteni kanssa, kasvot seinään päin. Kun sain kupillisen juotua, katsoin taakseni. Kaikki vieraat olivatkin jo pöydissään ja noutopöydän ympäristö tyhjä. Tajusin että minut on trikattu. Vähintään varttitunti puuttui välistä. Mutta kuinka niin voidaan tehdä keskellä isoa tilaisuutta? Kaikki muut hautajaisvieraat minua lukuunottamatta olivat siis kerhossa, eli suomeksi sanottuna satanisteja.

 Jälkeenpäin muistin tapahtuneesta. Sukulaiset Ari-sedän johdolla olivat tivanneet minulta mielipiteitäni eri asioista. Meri-Tuulin mies halusi tietää, olinko kotisivullani tosissani "örkkien" suhteen? Kaipa hän epäili puolisoan "Merkkua" örkiksi. Veljeni Kalle halusi tietää onko minulla rahaa? Hän olisi tarvinnut. Arille oltiin kerrottu, että Hanhisuon tila jää minulle. Hän oli käsittänyt asian niin, että jättää sen minulle perinnöksi. Että nuoleskelisin häntä sen saadakseni. Siinä hän on väärässä. Raili Äijälä tiesi että tulen vielä liittymään kerhoon. Sitä en usko. Jos joku kerhoon liittyy, se on minusta valmistettu klooni. En kerta kaikkiaan kykene näkemään sellaista syytä, että liittyisin kerhoon. Ei ole mitään millä minua voisi kiristää. Kukaan ihminen ei merkitse minulle mitään siihen verrattuna, että totuus satanismista pääsee julki. Ja pysyy julki. En tietenkään kestä kidutusta kuin tiettyyn rajaan saakka. Jos tilanne käy liian tukalaksi, ennemmin tapan itseni kuin liityn. Tai jos minut pakottamalla liitetään, tapan itseni heti kun pääsen vapaaksi.

 Se siitä. Mutta kuten sanottu, Mouhijärvellä ei liiemmin laamanneja ole. Ketähän muita siellä mahtoi olla meidän perheen lisäksi? Örkkien lukumäärä vielä arvoitus. Kuka on Mouhijärven saatananpalvojien johtaja? Ja kuka sen on sinne tuonut? Lienee turha arvuutella. Pitäisi tuntea satanismia paremmin, kyetäkseen yleensä arvioimaan, miten se on eskaloitunut historian saatossa. Olivatko luolamiehet saatananpalvojia? Kaiketi kerho on ollut olemassa jo muinaisina aikoina, ja sitten yleistynyt koko ajan. Aikojen lopussahan melkein kaikki taitavat olla satanisteja.  

 Mutta ehkä Tiia Wahlroos on kaiken todella pahan alku ja juuri Mouhijärvellä. Ihminen Tiia ei todellakaan ole, vaan "örkki". Tiia on kuulemma vielä elossa ja asustaa jossain Sastamalan vanhainkodissa. Miksi en käy kysymässä häneltä itseltään? Ei hän totta puhuisi kuitenkaan. Eikä vanhainkodissa riutuva vanhus ole enää se sama Tiia, joka vaikutti Mouhijärvellä. Se sama örkki, joka nautti lasten kiduttamisesta. Tuo örkki hyppäsi jossain vaiheessa uusiin kuoriin ja elää nyt jo uutena ihmisenä. Ehkä hän on elänyt Mouhijärvellä jo satojen vuosien ajan kehonkaappaajana ja jatkaa yhä vaan. Tai voihan sitä välillä muuallakin käydä. Vaikka ulkomailla. Ehkä Tiia on nykyään Riitta-Liisa.

 Kuten satanismin, on Mouhijärvi myös on pedofiilien kehto. Se on luonnollista, sillä nämä kaksi asiaa kulkevat käsi kädessä. Kerran Oksasen Taata raiskasi minut heidän mökillään Siilinjärven rannassa. Ihmettelinkin miksi Oksaset yhtäkkiä halusivat minut mukaansa mökille uimaan? Kesken uimisen ja saunomisen minun piti mennä mökkiin sisälle, missä Taata käytti minua sadistisesti hyväkseen. Sen jälkeen ei enää uinti oikein maistunut. Kun tulin kotiin, perseeni ja pippelini olivat kipeitä. Myöhemmin äiti ei enää päästänyt minua Oksasten kanssa touhuamaan.

 Kerran menimme veljeni Kallen kanssa Salmenin Petrille pelaamaan kuusnelosta. Kun Petrin sadistinen pedofiili-isä Kalevi tuli kotiin, hän hakkasi Petrin, sekä raiskasi vuorotellen minut ja Kallen. Kun isäni Rauno sai kuulla tästä, päätti hän puolestaan raiskata Petrin. Rauno soitti Kaleville ja vaati Petrin luokseen raiskattavaksi. Petri tuli käymään. Rauno ei kuitenkaan saanut Petrin muistia pyyhittyä ilman satanistien trikkiä. Kalevi trikkasi Petrin vain nimellisesti. Kalevi kaiketi ajatteli, että nyt laitetaan kaikki raiskaukset Raunon piikkiin. 

 Muistan kun Petri kiljui alakerrassa. Rauno vaati häntä pysymään paikallaan. Kuuntelin toimitusta hieman hämmentyneenä. Kun kysyin Raunolta, että mitä he oikein tekivät, Rauno vastasi vain hieman ojentaneensa Petriä. En sitä silloin kyseenalaistanut. Niin vahvasti elimme veljeni kanssa lumetodellisuudessa, missä Rauno-isä oli kovapintainen sankari. Petri oli ylä-asteella jonkinlainen häirikkö, mutta opettajat myös pitivät hänestä. Hän oli pohjimmiltaan reilu.

 Mouhijärveläiset opettajat ovat satanisteja. Niin se on muuallakin. Sijaitseehan yksi opettajankoulutuslaitoksista Raumalla, joka on läpeensä satanistinen pitäjä. On varmaankin vaikea pitää kuria teineille, joista osa on vihitty kerhon saloihin jo pienestä pitäen. Hyvänä päivänä homma ehkä toimii, mutta ainahan tulee niitä vaikeitakin aikoja.

 Kun pääsin kouluun Englantiin, olivat vanhat opettajani Mouhijärvellä ihmetelleet asiaa suuresti. Olinhan ollut patalaiska ja välinpitämätön oppilas. Suoranainen typerys. Käydessäni joululomalla Suomessa ja Mouhijärvellä, kuiskutteli historian opettaja Markku Hakala alabaarin edustalla, että olen ilmeisesti liittynyt. En ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Hän sanoi, ettei itsekään koe asiasta puhumista luontevaksi ja jätti asian siihen. Kun sitten liityin 2010, Hakala vinoili minun olevan kymmenen vuotta myöhässä. Olin liian vanha rock-tähdeksi.

 Hakalan tytär Mari oli luokkakaverini ala-asteelta lukioon asti. Lastentarhassakin olimme samaa ikäryhmää. Tämä ei kuitenkaan estänyt Maria sabotoimasta seurustelujani muihin tyttöihin. Hän oli näet ylä-asteella ja lukiossa loputtoman ihastunut minuun. Torjuntani vain vahvisti tätä tunnetta. Mari sai isänsä Markun maanittelemaan minua seurustelemaan kanssaan. Tämä vihjaili tuskastuneena, kuinka se olisi omakin etuni. Oikeastaan ainoa kannattava päätös. En tiedä miksi Markku ei saanut minua trikattua ihastumaan Mariin? Kuitenkin muuten pidin hänestä. Ehkä se on kohdallani estetty, koska muuten minua olisi viety pitkin elämää kuin litran mittaa. Markku valjasti äitini Kaijankin tähän paritusoperaatioon. Hän ja Markku suostuttelivat, että voisin olla edes vähän aikaa Marin kanssa.

 Asia ei jäänyt tähän. Kun en suostunut seurustelemaan Marin kanssa, vihjaili Markku minun olevaan poikiin päin. Kun tällä ei ollut minuun mitään vaikutusta, alkoi hän levittää sanaa, että olen homo. Kuulin asiasta ja päätin toimia. Aloin vastavasti levittää sanaa Markusta. Että hän on kaappihomo ja pedofiili, joka oli suivaantunut torjuttuani hänen lähentelynsä. Markku huomasi hyvin nopeasti, että jo pelkkien juorujenkin siivittämänä hänen maineensa tahrautui pienessä maalaiskylässä. Kun ihmiset eivät enää pysähtyneet jutulle ja katsoivat hieman oudosti, oli hänen pakko luovuttaa.

 Kuultuaan asiasta isäni Rauno harvinaisesti kehaisi, että hyvin hoidettu poika. Huvittavaa sinänsä, sillä hänhän se pahin pedofiili ja hinttari oli. Sääli etten päässyt ikinä kostamaan hänelle. Oli Rauno kuitenkin mies paikallaan, kun Mouhijärven ylä-asteen ja lukion rehtori Kari Koivuranta trikkasi minut pitämään hametta. Esiinnyin Kiljupäät-yhtyeen koulukeikalla hameessa, ja lauloimme kuinka "reksi tekee kiljunsa opettajainhuoneessa".

 "Voisit Ville pitää hametta muutenkin. Vaikka koulussa", Kari kuiskutti korvaani vedettyään minut ruokalarakennuksen tyhjään keittiöön. Samalla hän nipisti minua tai jotain. En tiedä miten satanistit temppunsa tekevät. Sekin tulee kyllä vielä julki.

 Kun sitten kyselin äidiltä hameita lainaksi, sai isä pienimuotoisen hermoromahduksen. Hän soitti satanisti-kaverilleen, joka auttoi minut pois tästä hame-manipulaatiosta. Sinällään outoa, että Kari sai minut pitämään hameista, mutta Markku ei omasta tyttärestään. No, arabien djellabat ovat kyllä melko tyylikkäitä. Ehkä Kari on satanistisissa tempuissaan ylivertainen. Myöhemmin, vuonna 2010, Kari oli intoa piukassa, kun tuin Mouhijärven Lukiota satanistisine rahoineni. Hän sanoi myös aina vastustaneensa pakkoruotsia. Tiesin, että hänessä oli sentään jotain hyvää. 

 Sen todella haluaisin tietää, miksi juuri minun piti seurusteleman Mari Hakalan kanssa? Mikä siinä oli Markullekin niin tärkeää? Sen toki ymmärrän, ettei Markku halunnut Turrea Marin poikaystäväksi. Onhan Turre vittumainen örkki ja muutenkin sellainen minikyrpäinen juntti. Vaikka toisaalta koko Hakalan perhe olivat örkkejä. Eikö sellaiseen kuvioon sovi yksi örkki lisää paremmin kuin ihminen, etenkin kun tämä on laamanni? Vai oliko kenties ajatuksena käännyttää minut saatananpalvonnan pariin? Onhan sitä moni toki yrittänyt. Ehkä Markku tiesi, että juuri minut pitäisi saada kerhoon mukaan. Niin tai näin, kaikki tämä Markun suostuttelu ja juonittelu vain vahvisti päätöstäni. En ikinä inhonnut Mari Hakalaa, mutta päätän itse kenen kanssa olen. Ei minua saa varata ja kaupitella. Isäni diilasi minua jo kun olin pikkupoika ja siitä jäi huonot muistot.

 Kun tulin viimein satanistiksi 2010, Mari kertoi minulle asiasta. Hän tunnusti tehneensä ylä-asteiässä minulle useasti satanistisen trikin ja iskostaneen päähäni, ettei minulla seiso muiden tyttöjen kanssa. Silloin suutuin. Kuinka hänellä oli otsaa pilata suhteeni muihin tyttöihin? Ilmankos mikään ei ikinä tuntunutkaan onnistuvan. Runkatessa meni meikäläisen teini-ikä. No, lapsi hän oli tuolloin itsekin, alle 18-kesäinen. Tai siis esitti ihmislasta. Pinnalta Mari on hyvin sävyisä persoona. Mitä hän pohjimmiltaan on, sitä en tiedä.

 Markku puolestaan selitti minulle joskus, miten maailmassa vahvin määrää: "Se on luonnonlaki." Mitä sekin nyt sitten tarkoittaa? Samalla tavoin minä voisin sanoa, että tämä paljastuskirjoitus on sitä samaa luonnonlakia. En kuitenkaan tee niin. Sen sijaan myönnän haluavani kostaa. Enkä ole edes katkera. Voisin aivan hyvin jättää suurimman osan käsittelemistäni asioista unholaan, mutta menköön tämä nyt kuitenkin vaikka näin. Ehkä se estää muita satanisteja hyökkäämästä kimppuuni.

 Kerran näin Markun örkki-olemuksen, saavutettuani hetkellisesti 20/20 näkökyvyn. Karviseltahan se näytti. Menin katsomaan lähempää ja kerroin mitä näin. Sitten lähdin pakoon. Markun kehoa ohjaava örkki irtosi Markusta ja lähti haamuna perääni. Hänen tarkoituksenaan oli saada minut hetkellisesti paniikkiin ja sitten pyyhkiä muistini. Siinä hän taisi onnistuakin.

 8. luokan leirikoulumatkalla Kreikan Loutrakissa Markku vei minut jonnekin päiväksi raiskattavaksi.

 "Jonkun on pakko uhrautua", hän sanoi. "Jotta muut saavat olla rauhassa."

 Minä olin luonteva valinta, koska en kuulunut kerhoon, kuten eivät vanhempanikaan. Markku halusi äitini Kaijan välttämättä mukaan leirikoulutouhuun ja matkalle. Eipä äiti pystynyt tätä hyväksikäyttöä estämään. Hänet aivopestiin unohtamaan koko juttu. Luokkakaverit kyselivät, missä minä olin ollut yhden päivän? En osannut sanoa siihen mitään. Eikä kyse ollut siitä parin tunnin jälki-istunnosta, jonka saimme juotuamme ouzoa hotellihuoneessa. Samaisella Kreikan matkalla Markun kreikkalainen ystävä Sotiris halusi nähdä minut, miltä näytän? Sotiris kun on myös örkki, joka näkee jotain mitä muut eivät. Ja minähän olen ilmeisesti jotain erityistä heidän silmissään. Ehkä tässä piilee selitys sillekin, miksi minua niin Marille naitettiin. Markku tiesi näistä ennustuksista, joiden mukaan minusta todella tulisi jotain. Sitähän Turrekin joskus kännissä jauhoi moneen otteeseen.

 2010 Sotiris soitti minulle. Olin juuri liittynyt Kerhoon ja Sotiris halusi yhteyden, koska halusi selitellä jotain. Ehkä hän oli ollut leirikoulumatkalla tapahtuneen hyväksikäyttöni takana, tai sitten tiesi asiasta enemmän. Muuten Sotiris kertoi mm. mitä oli nähnyt Mouhijärven pururadan kallioilla, jotka sijaitsevat Hakalan talon takana. Hän luuli, että olen itse nähnyt samat oliot, mutta en ole. En valitettavasti ole nähnyt juuri mitään lapsuusvuosieni jälkeen.

 Kun innostuin Stephen Kingistä ylä-asteiässä, hehkutin Markulle "Kirjastopoliisi" -tarinaa. Markku kertoi vinosti hymyillen, että Ritva Hautaniemi on kirjastopoliisi. En silloin ymmärtänyt mitä Markku tarkoitti, mutta tätä nykyä se on päivänselvää. Ritvallahan oli tapana ottaa Topi tai Tuomen Jaakko pieneen käsittelyyn, jonka seurauksena he menivät torkuille. Ritva myös tapasi kokatessaan lauleskella outoja loruja kielellä, josta kukaan ei ollut kuullutkaan. Jyrki ja Jussikin sitä ihmettelivät. Näin jälkikäteen tuo hätkähdyttää, mutta jotenkin Ritva oli manipuloinut poikiensa lisäksi miehensä Jorman pitämään asiaa normaalina. Jormahan oli toki satanisti, mutta örkki hän ei kaiketi sentään ollut. Jorma oli perheen näennäinen pää, mutta todellinen ja lopullinen valta oli Ritvalla, joka toki käytti sitä säästeliäästi pyrkien vetämään lähinnä suuria linjoja. 

 

 2010 minuun olivat yhteydessä myös Mouhijärven lukion äidinkielen opettaja Ulla Nyyssösen sekä englannin opettaja Eeva Visalan aviomiehet. He molemmat halusivat selvittää, miksi olivat vainonneet minua. Olin kuulemma ollut niin ärsyttävä ja flirttaillutkin Eeva Visalalle. Voihan sen niinkin nähdä. 

 Muita minua lapsena ja nuorena kiduttaneita mouhijärveläisiä olivat ainakin Oiva Salo kavereineen. Ala-asteikäisenä tein pilkkaa Oivan Ladasta. Sanoin että ei se siitä muuksi muutu, vaikka sitä kuinka pesee. Oiva laittoi minut maksamaan sanoistani. Hieman vanhempana Osuusmeijerin Timo Puhtila raiskasi minut kun menin hänen kanssaan kahdestaan meijerille sunnuntaina pakkaamaan maitoa. Petri Linnus kavereineen seurasi minua ja Honista joskus ruotsinlaivalle, ja porukalla he raiskasivat minut siellä hytissä. Sitä en tiedä, raiskasiko Honis. 

 Laitan tähän vielä lisää Mouhijärvi-juttuja, kunhan ehdin...

 

 Sanotaan että tasa-arvo toteutuu kahden ihmisen välillä vain silloin, kun molemmat ovat tasavahvoja. Että pelotteeseen perustuva vahvemman osapuolen suitsiminen ei ole tasa-arvoa. Kun vahvemmalta viedään vahvemman oikeus, jääkö hänelle silti vahvemman velvollisuus?  Perustuuko satanistinen maailmanjärjestys tällaiseen vahvemman oikeuteen? Perustuuko se viidakon lakiin: Syö tai tule syödyksi? Luulen sen perustuvan ennemminkin kaaokseen. 

 Kun tarpeeksi iso toimija jää tappiolle, hän lyö ranttaliksi. Sen sijaan että hän tunnustaisi tappionsa kunniallisesti ja poistuisi tantereelta syrjään nuolemaan haavojaan, polttaa hän maan perässään. Vahvemman oikeus ei olekaan pelkkää vahvemman oikeutta. Se sallii heikommankin turvautua mihin tahansa keinoon. Jos kerran keinot sallivat päämäärän, miksi jättää osa keinoista käyttämättä?

 Itse en turvaudu kaikkiin mahdollisiin keinoihin. En välitä juuri mistään mitään. Olen surffaaja. Kun tuuli loppuu, en pääse enää eteenpäin. Sen tiedän, että kirjoituksiani paheksutaan satanistien keskuudessa. Monet satanistit kokevat kerho-syytökset epäreiluiksi, koska he eivät saa puhua koko asiasta mitään, eivätkä voi siis puolustautua.

 

 

 

V

 

 On myös tarina pojasta, joka käänsi pedofilian voitokseen. Se on Turren tarina.

 Kun Tero "Turre" Ala-Venetmäki oli pieni, hänen isänsä Ilkka käytti häntä hyväkseen. Kun Turre tuli vanhemmaksi, hän meni kysymään asiasta Ilkalta, jonka sai ovelasti avautumaan. Mutta Ilkka ei tiennyt, että Turre nauhoitti tuon keskustelun. Vai nauhoittiko? Näin Turre ainakin väitti. Ilkka etsi nauhaa Turren huoneesta, mutta Turrepa oli piilottanut sen. Vai oliko? Ilkka ei ottanut riskejä, vaan kuunteli mitä Turre halusi.

 Ja Turrehan halusi. Ei kuuta taivaalta, mutta rajattomasti käyttörahaa, ison huoneen perheen tulevasta omakotitalosta, hyvän auton, stereot, isot kaiuttimet, uusia vaatteita... Mitä nyt nuori mies voi haluta. Ei mitään mahdotonta. Kaikkea sellaista mihin Ilkalla oli varaa. Tai muuten nauha tulisi julki. 

 Miksei Ilkka käyttänyt satanismiaan Turrea vastaan? Koska Turre oli örkki ja sitä kautta toki satanisti itsekin. Ei se häneen toiminut. Ja Turre osasi olla jo poikasena vittupää. Oli sitä silloin, eikä ole siitä miksikään muuttunut. Ovatko Ilkka ja Turren äiti Tuula örkkejä? En ihmettele jos ovat.

 Asuessani Helsingin Punavuoressa vuonna 1999 kutsuin kerran Mouhijärven pojat kylään. Otimme porukalla ekstaasia ja söimme pillerit kertaheitolla. Kaikki menivät aivan tillin tallin. Turren nahoissa elänyt örkki halusi mennä kanssani käymään ulkona. Menimme vielä pihan rautaportista kadulle, koska Turre tahtoi käydä siellä. Takaisin sisään sain taluttaa yhtäkkiä totaalisen heikoksi menneen Turren. Hän nousi ylös parvelle ja makasi siellä sekopäisessä horkassa vaatien Heneä pitämään kädestään kiinni ja puhumaan jotain rauhoittavaa. Ei varmaankaan ollut helppoa hänelle olla yhtäkkiä kontrollissa ja kuitenkin täydessä epäkontrollissa. Örkki-Turre oli häipynyt leijailemaan haamuna pitkin Helsingin katuja, jättäen oikean Turren selviytymään ekstaasitabletista. Eihän sellaista kylmiltään kuuluisi kokonaisena syödä, vaan kuten Panteran basisti Rex Brown evästää elämäkerrassaan, vuolla pilleristä partakoneenterällä pieniä siivuja, tai sitten murskata se murusiksi, ja siitä sitten pikkuhiljaa kitusiin.

 

 En ole ollut Turren kanssa tekemisissä vuosikausiin, joten en tiedä hänen nykyasioistaan paitsi sen, että Ilkka rakensi hänelle ja hänen vaimolleen Mari Hakalalle omakotitalon Ylöjärvelle. Mitä nyt Turre keksii haluta. Eikä Turre mitään paskaa halua. Kyllähän ihmisen jossain täytyy asua.

 Lukioaikoina Turre neuvoi minua toimimaan kuten hän itse oli pedofiili-isänsä kanssa menetellyt. Ei minusta ollut siihen. Vaikka isä oli parittanut ja hyväksikäyttänyt minua, rakastin häntä yli kaiken. Se oli kaiketi isän miesystävän satanistisen manipulaation vaikutusta. Ei minulla juuri mitään syytä ollut isää rakastaa. Hän oli lapsellinen ja omahyväinen juoppo, jota ihmiset Mouhijärvellä halveksuivat. Itse en ymmärtänyt hänen olevan edes homo, vaikka se oli suurin piirtein tussilla kirjoitettu hänen otsaansa. Jos olisin ollut satanisti, olisin varmasti ottanut Turresta mallia. Mutta tämä meni nyt näin.

 En tiedä milloin Turre ja Mari tuotiin ns. ihmisinä satanismiin mukaan, mutta ainakin lukioaikoina he puhuivat usein merkitsevään sävyyn pihvi tar tar :ista. Kyselivät minulta, maistuisiko raaka jauheliha? Joskus kotona ihmettelin, kun äiti maisteli raakaa jauhelihaa. Eihän lihansyönti sinällään kenestäkään satanistia tee, ja samaa lihaa se on raakana tai kypsennettynä. Isä kiusoitteli äitiä tästä raa'an lihan napostelusta. Tiesihän hän lihan voiman, vaikka ei omannutkaan jäsenyyksiä "lupeihin", kuten itse asian ilmaisi.

 Lukiossa suurin osa luokkalaisistani olivat Kerhossa. Lisäkseni ainoa laamanni taisi olla se eräs nokialainen tyttö, joka pian kiusattiin eroamaan koulusta. Minua ei kiusattu kovinkaan paljon. Ei ainakaan sillä tavalla, että se olisi haitannut. Tai en itse sitä vain tajunnut. Tietenkin olin luokkalaisteni silmissä hölmö, mutta he kaikki varmaankin ajattelivat, että on vain ajan kysymys, milloin itse liittyisin kerhoon.

 Turre oli tietenkin kiusaaja. Mutta ei mitenkään järjestelmällisesti. Hän otti yleensä, etenkin bileissä, yhden ihmisen pihteihinsä, ja pilasi tämän illan. Jonkun ilta piti aina pilata. Siihen riitti, että sanoi jotain hassusti tai näytti hieman epävarmalta. Koulussa hän tapasi kiusasi Esko Peltomaata, joka sitten kosti asian minulle. Satanisti Eskokin oli, mutta liian kiltti Turrea vastaan. Ja kiusasihan Turre minuakin. Emme kaveeranneet yhtenä vuonna ollenkaan, kun kyllästyin Turren vittuiluun. Turren sai kyllä pysymään loitolla, kunhan piti puolensa. Muistan kun Heinosen Anna-Marin mökkibileissä jonain syksynä vittuilin Turrelle hieman liikaa, ja hän trikkasi minut.

 "Menepäs Ville uimaan vähäksi aikaa siitä", Turre ohjeisti ja minähän tottelin, vaikka ei se vesi enää lämmintä ollut. Yksi luokan tytöistä seurasi minua järven rantaan saunamökille, missä rakastelimme intohimoisesti. Trikattuna olin siihenkin aikaan himonussija, vaikka muuten tyydyn vähempään.

 Samanlaisia trikkejä minulle tekivät monet muutkin, mutta kaiken kaikkiaan sain olla melko rauhassa, koska olin sellainen vekkuli hauskuuttaja ja pohjimmiltani hyväntahtoinen. Sellainen ihminen joka ei ole kerhossa, mutta haluaisi salaisesti tappaa kaikki tai jotain vastaavaa, on ongelmissa mikäli kerholaiset pääsevät hänen ajatuksistaan perille. Sellaista laamannia viedäänkin sitten kuin litran mittaa.

 

 Ollessani Englannin koulusta joululomalla 2001, kävin Turren ja muiden kanssa kaljalla Mouhijärven alabaarissa. Siellä kerroin tulevista näkymistäni ulkomailla. Carlislen koulusta oli mahdollisuus jatkaa Lontooseen tai Australiaan media-alan koulutuksen tohtoritason ohjelmaan. Silloin kaikki näytti vielä valoisalta. Minusta voisi tullakin jotain.

 Turrea tämä ei miellyttänyt. Illan jälkeen istuin tunnin hänen kanssaan autossa. Turre teki minulle satanistisen trikin ja takoi alitajuntaani, kuinka en halunnut opiskella Carlislessa mitään, ainoastaan ryypätä.

 "Ei sinusta mitään tohtoria tule, tajuatko? Susta tulee duunari niin kuin kaikista muistakin!" Turre valisti minua ja ohjasi päätöksiäni pubissa viihtymisen puolelle. On kuitenkin myönnettävä, että olisin minä sinne pubiin löytänyt ilman hänen manipulointejaankin.

 Kun Turre tutustuu uuteen ihmiseen, on kaikki ensin hienoa. Turre osaa olla mieliksi ja saa ihmisen tuntemaan olonsa kotoisaksi. Kun Turre sitten jossain vaiheessa vääjäämättä kyllästyy uuteen kaveriin, paljastaa hän äkkiarvaamatta toisenlaiset kasvonsa. Satanististen örkki-trikkien avulla hän on ottanut selvää ihmisen peloista ja heikkouksista, ja kääntää ne nyt kaveriaan vastaan sadistisesti myhäillen. Sama kaava toistuu aina Turren kanssa tekemisissä oleville ihmisille.

 Minulle Turre oli aina välillä hyvä kaveri, kunnes taas petti luottamukseni nolaamalla minut täysin puun takaa baarissa tai jossain illanistujaisissa. Tai kun uskouduin hänelle, vuoti hän asiani koko maailmalle. Kaksinaamainen juoruämmä, sellainen Turre on. Hän nauttii liiaksi toisen avuttomuudesta ymmärtääkseen pilaavansa oman maineensa.

 Ihmiset eivät hyväksy hänen tapaansa valita uhrinsa vain oikkujensa perusteella, ilman hyvää syytä. Hän saattaa olla melkoinen tunnelmanpilaaja. Jotkut eivät hyväksy hänen tapaansa nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Vuosikausien ajan Turre toimi baarimikkona. Se ei sopinut hänelle. Vaikka hän kuinka pinnisteli hymyä ja ystävällisiä sanoja, huomasi hänestä miten hän lähinnä vihaa kaikkia ihmisiä.

 On hänessä toki hauskakin puolensa. Hänellä oli hauska murre ja nauru herkässä. Turre osasi nauraa toisten vitseille, ja kun hän itse sanoi jotain hauskaa, se ei ollut mikään puujalkavitsi tai vastaava. Joskus hän avautui minulle, miten oli elämänsä aikana istunut vankilassa montakymmentä vuotta. Ja vieläpä keski-ajalla, jolloin olot olivat aivan eri luokkaa mitä nykyään. Vaikka eihän Turre tietenkään viettänyt aikaansa vankilassa kuin vähän silloin tällöin. Otti kuitenkin kehon taas haltuunsa kun tuomio oli ohi. Sitten hän selvitti suurpiirteisesti, miten etsii aina kuollessaan uuden ihmisen, joka hän sitten on.

 "Tai ainakin yritän olla", Turre sanoi. "Aina se ei ole niin helppoa."

 Hän sanoi myös, että haluaisi olla minä, mutta ei vaan viitsi tai kehtaa.

 "Eikä se välttämättä onnistuisikaan", Turre jatkoi.

 Jossain vaiheessa tein Turresta aggressioideni kohteen. Ihmisen, jota tapasin haukkua ja pilkata, jotta hän ymmärtäisi, että minäkin osaan olla vittumainen. Kyllähän sillä joku vaikutus  ilmeisesti oli. Välimme jäätyivät. Turre puukotti minua minkä ehti. Sampo Axelssonin tyyliin hän yritti muun muassa saada koko Tampereen minua vastaan. Hän väitti että olen sanonut, että kaikki tamperelaiset ovat kusipäitä. Edesmennyt DD-pubin Ile tuli baarissaan kysymään minulta, onko väite totta? Kielsin sanoneeni niin. Ei kukaan uskonut Turren juttuja. Hän oli näyttönsä antanut jo niin monta kertaa.

 2010 Turre soitteli vanhana Oasis-fanina ja kysyi "mikä tää Noel Gallagher juttu oikein on", mutta en kaunoiltani halunnut sitä hänelle selvittää. Kun Samuel O'Neill ja muut kovan luokan satanistit ymmärsivät Turren olevan yksi isoimmista inhokeistani, he käyttivät tätä syöttinä. Voisin päästää Turren päiviltä ja siten vankistaa asemaani satanistina. Minulle ehdotettiin myös, että jos antaisin luvan siittämäni poikalapsen USA:n matkoille, korvaukseksi siitä Turre murhattaisiin. Amerikassa poikaa oltaisiin manipuloitu, ohjelmoitu ja hyväksikäytetty. En tietenkään suostunut. 

 

 Toisin kuin monet muut, Turre ei 2010 myöntänyt minulle miten oli satanismia pääni menoksi käyttänyt. Sain kuitenkin sellaisen vaikutelman, ettei hän ollut tyytynyt ihan vähään.

 Turren vanhemmat, Ilkka ja Tuula, soittivat ja puolustelivat poikaansa laveasti maalaillen. Kuinka Turre on aina ollut vähän hankala luonne. Toiseen puheluun Ilkka ja Tuula olivat jo koonneet kaiken rohkeutensa. He kertoivat etteivät olisi niinkään pahoillaan, jos selvittäisin välini heidän poikansa kanssa:

 "Sinä teet mitä sinun täytyy tehdä."

 

 Kaiketi koko Mouhijärvellä vaikuttava Ala-Venetmäen suku on satanistista. Pelasin jalkapalloa Mouhijärven Mallissa Turren serkun Tommin kanssa. Ennen yhtä peliä hänen isänsä Kalle Ala-Venetmäki ohjasi minut mukanaan kentästä sivummalle. Kävelimme puiden lomaan, kuusikon taakse. Siellä hän teki minulle satanistisen trikin.     

 "Muista! Syötä aina Tommille. Aina!" Kalle ohjeisti minua. Kun tulimme takaisin, joku kysyi Kallelta mistä asiassa oli kyse?

 "Annoin vaan neuvoja Villelle", hän sanoi.

 Niinpä syötin peleissä aina Tommille. Vaikka edessäni oli tyhjä verkko. Samoin kun valmentaja Jaakko opetti minulle potkutekniikkaa, unohdin pian miten palloa piti potkaista. Kallen tekosia sekin. Laamannina olin hänelle pelkkä mitätön hyödyke, jonka ei kuulukaan oppia mitään. Ei sillä, että tämä olisi jotain ainutlaatuista. Kaikenlainen junioriurheilu varmasti pursuaa samanlaisia tarinoita. 

 Myöhemmin homoksi osoittautunut Tommi raiskasi minut satanistisen trikin avulla. En tiedä onko hän vieläkään tullut ulos kaapista. Isänsä hemmottelemalle Tommille oli myös kova pala, kun meillä oli Uotsolassa bänditoimintaa. Tommikin olisi halunnut laulaa bändissä, mutta kukaan bändiläisistä ei pitänyt hänestä. Hän oli tottunut saamaan haluamansa ja valitti asiasta isälleen. Kalle lohdutti Tommia sanomalla, ettei niiden touhusta mitään tule kuitenkaan. Tommi pyysi minua lainaamaan hänelle jotain levyjä, mutta ei hän päässyt niihin sisälle. Pelkät bändien nimet saivat hänet vaikertelemaan.

 Turren toinen serkku Janne Halonen ryösti minulta ja etenkin isältäni rahaa minkä pystyi. Janne oli ilmeisesti melko häikäilemätön satanisti. Niin olen kuullut sanottavan. Suojellakseen minua Rauno-isäni tilasi miesystävänsä manipuloimaan Jannen ihastumaan minuun. Turrekin ihmetteli kun Janne halusi dokailla kanssani, vaikka oli yleensä melko kriittinen ihmisiä kohtaan. Muistan kun Janne kerran sanoi minulle Vammalan baarissa, että on vain ajan kysymys, koska sinun maailmasi Ville muuttuu kokonaan. Sitten sinä et ole enää niin sinisilmäinen, mutta ilman sitä muutosta sinusta ei koskaan voi tulla mitään. Eikä hän aivan väärässä ollutkaan, koska minusta todella ei ole tullut paljoakaan.

 Joskus menin kännipäissäni vittuilemaan Jannen pikkuveljelle. Oliko se nyt sitten Jarno vai Jyri, en muista.

 "Tuo oli iso virhe", joku sanoi. 

 Aloinkin kärsiä selittämättömästä henkisestä piinasta. Se jatkui viikkojen ajan. Valitin asiasta Turrelle, joka neuvoi, että minun pitäisi mennä lakki kourassa pyytämään Halosilta anteeksi. Niin teinkin, mutta veljesten isä sanoi vain, että meidän pojille ei vittuilla. Ei siitä mitään hyötyä ollut. Piina jatkui kuukausia, kunnes lopulta tasaantui normaaliksi vitutukseksi. Kävin Halosilla myöhemmin toisenkin kerran. Halosen isäntä halusi liittää minut kerhoon, jotta pystyisin pitämään paremmin puoleni. Mutta ei minua saanut liitettyä. Samaa yritti Mouhijärven Osuusmeijerin työkaverini Reijo Mauri. Ei onnistunut.

 Kun minusta 2010 tuli satanisti, olin yhteydessä Halosiinkin. Kai minulla olisi heidän kanssaan kana kynittävänä, mutta samanlaisia kanoja on tuhansia. Millä minä ikinä ehdin ne kaikki kyniä, vaikka yhtäkkiä valaistuisinkin? Sitäpaitsi, kun Janne ja Turre ovat molemmat örkkejä, ehkä Tommikin, miten minä heille kostan? He jatkavat elämäänsä uusissa kehoissa joka tapauksessa. Ehkä pääsen kostamaan vasta siirryttyäni toiseen olomuotoon: ufoksi. Eikä minua silloin enää kiinnosta.

 

 

 

 

VI

 

 Tällaisista asioista pitää puhua ja niitä pitää tuoda julki. Itse haluan luoda pelotteita, jotta satanistit jättävät minut rauhaan. Olen kyllästynyt heidän selityksiinsä siitä, miten heillä ei ollut vaihtoehtoja. Paskapuhetta. He vain valitsevat helpoimman tien ja vainoavat jotain avutonta kohdetta. Itse kuolisin mieluummin pois, kuin kiduttaisin jotain viatonta ihmistä. Satanisti saattaa ajatella hieman samoin. Siksi hän hakemalla hakee syytä ajatella pahaa muista. Tekosyytä päästä heitä terrorisoimaan. Kun katsoo ympärilleen, ei kuolema ole ollenkaan huono vaihtoehto, vaan luultavasti portti parempaan. Ei sillä, että hautoisin itsemurhaa, päinvastoin. Nautin elämästäni. En tietenkään joka hetki, mutta ei se ole tarkoituskaan.