Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiekkosatanistit

 

 

 

 

 

 

 

 

Huiput satanisteja

 

  Urheilumaailmassa suurin osa huippunimistä on satanisteja. Se on melkein oltava. Muuten huipulle pääsy on lähes mahdotonta ja siellä pysyminen vielä vaikeampaa. Satanismi ei yksinään tee kenestäkään huipputekijää, mutta auttaa jo olemassa olevien ominaisuuksien kehittämisessä. Harjoittelu on mielekkäämpää johtaessaan nopeammin tuloksiin ja palautuminen erilaisista vammoista helpottuu. Satanismi on oikotie onneen.

  Yhtenä isona tekijänä satanismissa on sen tuoma itsevarmuus ja usko omaan tekemiseen. Vaikkakin sitten keinotekoisesti. Toisaalta mitäpä siitä, keinotekoistahan kaikki on. Ohjattu harjoittelu vippaskonsti siinä missä dopingkin.

  On määrittelykysymys, ketkä ammatikseen urheilevista ovat ns. huippu-urheilijoita? Alansa huipulta vaaditaan jalkapallossa enemmän kuin salibandyssa. Jotkut alojensa kärkiosaajat eivät ikinä saa mediahuomiota tai huippupalkkioita. Toisille kaikki tippuu suoraan syliin. Yhtä lailla kuin joukkuelajeissa, on satanismia yksilöurheilussakin. Sitä on joka paikassa. Tämä kirjoitus käsittelee kuitenkin jääkiekkoa.



 

 

Kiekkoilun maailma

 

  Jääkiekko on likaista touhua. Saatanallista saippuaoopperaa. Kaikki yrittävät kampittaa toisiaan. Pelaajia värvätään heitä manipuloiden ja kilpailijoiden touhuja tarvittaessa sabotoiden.

  Huipputasolla joukkueurheilu vaatii pelisilmää. Pitää osata löytää paikkansa ja suojella reviiriään. Taistelu pelipaikoista tuottaa niin maallista kuin satanististakin sabotaasia. Ei tarvi olla hyvä, kunhan muut epäonnistuvat. Kun joku on nosteessa, saattaa se johtua yksinkertaisesti hänen suorittamastaan uhrilahjasta saatanalle. Yhtäkkiä vedot menevät sisään ja luistin kulkee.

  NHL:ssä on vaikea pärjätä ilman satanismia. Riippuu vähän pelaajastakin. Samoin kuin huiput, ovat myös monet keskinkertaisuudet satanisteja. Tämä siksi, että he eivät muuten pärjäisi huipputasolla alkuunkaan. Teemu Selänne olisi toki ilman satanismiakin loistava pelaaja, joskin uransa luultavasti jo alle 30-vuotiaana vammoihinsa lopettanut. Mutta Ville Nieminen ei olisi ikinä tehnyt uraa NHL:ssä ilman satanismia.

  Wayne Gretzky on satanisti. Mario Lemieux samoin. Sidney Crosby on satanisti, kuten ovat Ryan Getzlaf ja Erik Karlssonkin. Mölli Keinonen on satanisti. Leo Komarov on satanisti. Kuten Jaromir Jagrkin.

 

 

 

 

Tulevaisuuden tähdet ja örkit

 

  Kun mediassa rummutetaan jostain tulevasta tähdestä, on hän yleensä satanisti. Jos omat ominaisuudet ovat muuten kunnossa, lisää suurilta massoilta täydelliseksi salaisuudeksi jäänyt satanistinen ulottuvuus sen tarvittavan lisäpotkun nuorukaisen uraan. Lahjakas urheilija kaatuu ilman satanismia yleensä sabotaasiin. Hänellä ei ole mahdollisuutta suojautua kateellisten satanistien häntä kohtaan kohdistamasta terrorista.

  Eräs Raumam Boikien tyyppi kertoi minulle, kuinka hän näkee aina suoraan seuraan tulevista pelaajista, tulevatko he pärjäämään vai ei. Hän ei tosin tarkoittanut näkevänsä pelaajista kuka on satanisti ja kuka ei. Hän tarkoitti näkevänsä kuka on ihminen ja kuka ei. Hän sanoi että vielä harjoituksissa ihmiset pärjäävät. Peleissä ei enää niinkään.

  Ehkä örkit ovat valloittaneet myös ammattilaisurheilun. Suurin osa huipuista saattaa olla örkkejä. En ota tähän voimakkaasti kantaa, koska en itse kykene näkemään heitä. Olen liian tukossa nähdäkseni yhtään mitään. Olisi kuitenkin järkeenkäypää, että huippukiekkoilijat ovat örkkejä, joilta murtunein jäsenin pelaaminen luonnistuu vaivatta. Örkkien ominaisuuksista lisää kirjoituksessa ”Rauno Mokka ja They Live”.

  Muistan myös Lady Lynn Forester de Rothschildin kertoneen, kuinka erityisesti NBA on niiden suosiossa. Eihän se mikään ihme ole, jos kehonkaappaajia kiinnostaa elää huippu-urheilijan elämää.

 

 

 

 

Lisää satanisteja

 

  Suomalaisista kiekkoklaaneista Koivut ja Kapaset ovat satanisteja. Samoin Ruudun veljekset. Kurri, Tiki ja kumppanit. Hannu Jortikka, Jukka Jalonen, Alpo Suhonen, Hannu Aravirta... Kalervo Kummola tietenkin. Satanisteja kaikki tyynni. Harkimon perhe on satanistinen. Sama pätee luonnollisesti Rotenbergeihin. Kaikki Hifkin pomot ovat satanisteja. Juha Junno on satanisti, joka huijaa Lapin miehet sponsoroimaan Kärppiä. Myös Rauno Korpi perheineen, eli Kiiroineen päivineen ovat satanisteja. Taitoluistelupiireissä joku kateellinen huora sabotoi Kiiran ohjelmat, eikä hänestä tullut maailmanhuippua, vaikka unelmaansa jahtasikin nuoruuden innolla.

  Kuten moni muukin tytärtään, yritti myös Rauno Korpi kovasti tyrkyttää Kiiraa vaimokseni. Satanistit olivat näet kuulleet, että minusta tulee vielä todella vaikutusvaltainen ihminen. Heille ei vain oltu kerrottu milloin tämä tapahtuu. Kun sitten tulin satanistiksi ja Samuel O'Neillin suojatiksi, näyttivät profetiat käyvän toteen. En kuitenkaan silloin jäänyt satanistiksi, enkä tule sellaiseksi enää kääntymäänkään. En tiedä sitten miten profetiat voisivat käydä toteen. Tai ehkä tiedänkin, mutta en kerro. Tai kerron sittenkin. Tämä on tosin vain oletus, mutta ehkä profetia tarkoittaakin klooniani. Minuthan on kloonattu. Klooni on kuin minä. Mutta se en ole minä, vaan toinen samanlainen. Ja se klooni on se satanisti.

  Mitään rahaa minulla ei ole ikinä ollut, mutta monet uskovat vieläkin että on. Ja entä sitten jos olisikin? Onko se niin tärkeää saada oma tytär rikkaisiin naimisiin, että pitää oikein tyrkyttää? Eihän rahasta ole hyötyä kuin tiettyyn pisteeseen saakka, sen jälkeen se on enemmän haitaksi. Olisi parempi olla ns. pikkurikas, joka touhuaa kaikenlaista, kuin ökyrikas ”suursijoittaja”, josta kaikki haluavat hyötyä.

  Tultuani satanistiksi, toimittaja Vesa Rantanen sanoi ihmetelleensä kuinka kauan liittymiseni kerhoon oikein kestää. Hänen mukaansa ilman jäsenyyttäkin voi pärjätä, mutta vaikeaa se on. Räpiköintiä.

  Olin jo aiempina vuosina törmännyt Rantaseen. Neuvoin häntä toteuttamaan matkareportaaseja NHL:n peleistä. Hän empi. Pelkäsi täällä Aarne Tanninen, Washington – efektiä. Että lukijat pilkkaavat häntä Ameriikan raitilla patsastelijaksi. ”Älä kuvita juttua pilvenpiirtäjillä ja korosta budjettimatkaajan näkökulmaa”, neuvoin Rantasta, kun nyt ei muutakaan tullut mieleen. En osaa sanoa miksi hänenkin piti kysyä minulta neuvoja, tai miksi neuvoni hänelle kelpasivat? Se vaan on niin. Minä neuvon ihmisiä. Varmaankin koska en itse osaa mitään tehdä. Joku jossain nauraa partaansa koko asialle. Sama se minulle on. Olen rahaton joka tapauksessa. Elämääni sabotoidaan minkä ehditään ja historiani pyritään mitätöimään. Kerrotaan nyt sitten koko tarina omasta näkökulmastani, vaikka kovin hohdokasta se ei olekaan.

  Teemu Selänne olisi halunnut minun auttavan hänen poikaansa, joka haaveili urasta Hollywoodissa. Sanoin ettei se kannata. Showbusiness on piinaava maailma. Selänne halusi koko ajan jotain. Hän oli kuullut, että minulla on poika.

  ”Ota se mukaan ja tule käymään täällä”, hän sanoi. Hän ei tiennyt asioistani mitään. Kun en kiistänyt poikaa, syytti hän minua myöhemmin asiasta. Olisin voinut sanoa hänelle miten asiat ovat. Etten tunne poikaa. Enhän muista edes hänen tai hänen äitinsäkään nimeä. Satanistit kyllä tietävät hänestä kaiken, seuraten foorumillaan hänen kasvamistaan aikuiseksi.

  Kiekkostara on usein oman elämänsä sankari. Hänen elämässään kaikki pyörii hänen ympärillään. On ehkä aina pyörinyt. Hänen vahva tahtotilansa on luonnevika, jonka armoilla ovat ne, jotka häntä joutuvat hyysäämään. Omassa maailmassaan Selänne napsauttaa sormiaan ja homma toimii. Hänhän maksaa viulut. Mutta kuka on se sijaiskärsijä, jota ilman tämä kaikki ei olisi mahdollista?

  Vuonna 2010 sain kuulla monenlaista selvitystä. Eri alojen ihmiset halusivat jostain syystä uskoutua minulle. Parhaan kommentin asiasta antoi The Stone Roses – yhtyeen kitaristi John Squire. Hän esitti, että ne joiden kärsimys on mahdollistanut hänen menestyksensä, nauttivat olostaan varmaankin jossain muualla. Siellä hänen on puolestaan vuoro kärsiä. Laulaja Paula Vesala taas sanoi, että ainakin hänen kiduttamansa ihmiset saavat olla mukana prosessissa. Mahdollistamassa Vesalan onnistumisen. Hän kertoi olevansa tekemisissä uhriensa kanssa, koska on mielestään sen heille velkaa.

  Selänne kertoi miten Jere Karalahden NHL-ura meni mönkään. Karalahti oli herättänyt pahaa verta niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Hän pelasi sikaa ja käyttäytyi ylimielisesti. Tai ehkä joku vain halusi hänen pelipaikkansa. Karalahdesta haluttiin joka tapauksessa eroon. Se onnistui kätevästi manipuloimalla hänet ryyppäämään. Vanhana juoppona Karalahti jatkoi juomista vielä senkin jälkeen, kun oli jo joutunut NHL:n päihdeohjelmaan. Mitään järkeähän siinä ei ole. Kummasti satanistinen manipulaatio sai Karalahden luulemaan, että on hänen oma ideansa jatkaa sekoilua. Satanisti toki hänkin. Se ei häntä pelastanut.

  Minun kävi Karalahtea vähän sääliksi. 2010 olin hänen kanssaan jutuissa puhelimen välityksellä. Kuten niin monelle muullekin pelaajalle, annoin hänellekin kaksi miljoonaa euroa. Hän pyysi auttamaan myös veljeään, joten annoin tällekin kaksi miljoonaa, joista Jere otti tosin provikat välistä. Teemu Selänne kuuli asiasta ja sanoi, että hänen mielestään olisi parempi antaa rahaa sellaisille, joiden ura on mennyt mönkään loukkaantumisten vuoksi. Tottahan se on, mutta ei minulla ollut mitään erityistä suunnitelmaa rahan jakamisen suhteen. Ja saihan esim. Lukossa silmävamman takia lopettanut Tomi Pettinen omat kaksi miljoonaansa.

 

 

 

 

Outo elämä

 

  Olin kaikkiin edellisissä kappaleissa mainittuihin henkilöihin yhteydessä 2010. Heistä jokainen halusi minulta jotain. Jos ei muuta niin jutella kanssani. Itse en soittanut ikinä kenellekään. Eihän se oikein ollut mahdollistakaan, sillä elin erikoista kaksoiselämää, jossa perusminäni ei muistanut tai edes tajunnut missä mennään. Haluaisin uskoa, että olen tätä nykyä päässyt tästä kokonaan eroon, mutta epäilen.

  Elämäni on yksi iso vyyhti. Petoksen vyyhti, jossa logiikalla ei ole sijaa. On pelkkiä muuttujia. Elämäni on kuin yskivä kone, jota säädetään joka puolelta, jotta se jatkaisi puksuttamistaan eteenpäin. Kaiken järjen mukaan koneen olisi pitänyt hyytyä jo useaan otteeseen, mutta jollain pyhällä hengellä se vaan jatkaa kulkuaan. Kenen idea tämä sekasotku on? Sen haluaisin tietää. Ehkä se on oma ideani. Ehkä olen lähettänyt itseni tulevaisuudesta tähän aikaan sekoilemaan ympäriinsä ja seuraan toimiani oman selkäni takaa naureskellen kuin hyvällekin komedialle. Ja ehkä elämäni on siirretty omaan ulottuvuuteensa, jossa monet asiat ovat pelkkää simulaatiota. Esim. Etelä-Amerikkaa ei ole olemassa ollenkaan. Jos haluaisin matkustaa sinne, jouduttaisiin minut siirtämään johonkin yleisempään ulottuvuuteen siksi aikaa kun olen siellä ja vetämään sitten seuraussuhteiden piuhat omaan ulottuvuuteeni.

  Saman teorian mukaan tapahtuu laajamittainen kyttäämisenikin. Olen itse määrännyt satanistit kulkemaan perässäni videoimaan kaiken mitä teen, jotta voin sitten myöhemmin katsella videokoosteita elämästäni. Hullunkurinen teoria? Ei tässä asiayhteydessä. Sen tiedän, että vielä jonain päivänä koko tämä suuri vyyhti tulee minulle avautumaan. Milloin se tapahtuu, sitä en osaa sanoa. En soittele ihmisille ja metsästä johtolankoja. En painosta satanisteja avautumaan. Miksen? Koska se ei onnistuisi kuitenkaan. Se ei nimittäin ole tarpeeksi mehukas tarina. Niin ei anneta tapahtua. Moni ihminen haluaisi neuvoa minua, mutta se on mahdotonta. Minun pitää pystyä ratkaisemaan itse omat ongelmani. Enkä toisaalta usko senkään riittävän. Jos saavutan ratkaisun liian helposti, se viedään ulottuvistani pois. Peli on ilmeisesti aina joko liian helppo tai vaikea. Enhän tee työtä ratkaisun eteen. En leiki salapoliisia tai agenttia. En päättele. Teatteri ympärilläni jatkukoon kunnes ratkaisu tipahtaa taivaalta syliini. Muussa tapauksessa, jääköön koko paska ratkaisematta. Ainakin häpäisen Kerhon ja satanistit sitä odotellessa. Ehkä tämä onkin tarkoitus. Itseeni tyytyväisenä vapaaherrana antaisin kaiketi maailmalle anteeksi. Nyt haluan kostaa sille.

  Silti usein lähinnä levittelen käsiäni voimattomuuteeni tuskastuneena. Yritän löytää asioiden koomisen puolen ja nauraa sille. Minun on vaikea ymmärtää yhtälöä, jossa elämääni varjellaan kuin jotain aarretta. Minusta tehdään iso numero, vaikka en pysty mihinkään. Omaksi tehtäväkseni jää sitten selitellä, etten luule olevani mitään. Alennan itseni väärinkäsitysten välttämiseksi. Pyrin objektiivisuuteen, jotta voisin olla rehellinen itseäni kohtaan. En halua elää valheessa kuin joku suomenruotsalainen.

 

 

 

 

Leijonille heitetty

 

  Samaan aikaan kun minusta oltiin leipomassa käsikirjoittajaa, kitaristia ja suursijoittajaa, yritettiin minua saada myös ryhtymään jääkiekkovalmentajaksi. Jarmo Kekäläinen otti yhteyttä ja alkoi alustavasti neuvoa mitä minun pitäisi tehdä, tai mitä voisin tehdä päästäkseni ”urallani” eteenpäin.

  Kekäläinen oli erittäin asiallinen. Kysyin häneltä, miksi minulle niin kiivaasti etsittiin työpaikkaa? Hän sanoi jonkun korkea-arvoisen päättäneen, että minulle on löydyttävä paikka kiekkomaailmasta. Hän ei suostunut spekuloimaan asiaa sen enempää. Satanistit tekevät kuten käsketään. En kuitenkaan halunnut tekeytyä valmentajaksi tai ammatin opiskelijaksikaan. Aavistin että minua oltiin ajamassa ansaan. En halunnut näytellä rooliani tässä näytelmässä. Kun sanoin asiasta Erkka Westerlundille puhelimessa, hän kimpaantui. Erkka kyseli minulta mielipiteitäni jostain taktiikoista, mutta minulla ei ollut mitään hajua mistä hän puhui. Sanoin että en vaan pysty vetämään tätä roolia. Hänen mielestään olisi kuitenkin ollut syytä. Kun kerran mahdollisuus oli. Ja kun kerran olin "Suomelle niin tärkeä" tai jotain vastaavaa hevonpaskaa. 

  Hannu Jortikka sanoi, että pääsisin ikään kuin jonon ohi osaksi jääkiekkomaajoukkueen valmennusryhmää. Mutta mitä minä siellä tekisin? Hänen mukaansa jääkiekko on yksinkertainen peli, jonka lainalaisuudet oppii kuka tahansa, jos vain tarmoa riittää. Jortikka kutsui minut käymään Olavin Krouvissa. Siellä hän esitteli minulle tyttärensä valokuvaa ja tenttasi aikomuksiani. Toki Jortikalla oli oma lehmänsä ojassa, ei hän ketään pyyteettömästi auta. Hän näki minun nousevan jääkiekkomaailmassa merkittävään asemaan ja lisäksi mittaamattomalla varakkuudellani tarjoavan hänelle työtilaisuuksia. Ehkä hänestä olisi tullut Rauman Lukon päävalmentaja. Olihan tarkoitukseni ostaa Lukko ja pestata Jortikka dynastian takuumieheksi.

  Juttelin asiasta Rauno Mokan kanssa. Hän ei ainakaan Jortikkaa Lukkoon halunnut. Lukon fanien mielipiteet olivat samoilla linjoilla: Ei Jortikkaa Lukkoon. Kai Suikkanen sen sijaan tuntui olevan Lukon fanien mieleen tulevaisuuden menestyksentuojaksi. Jortikkaa pidettiin liian vahvana persoonana, ärsyttävänä kimittäjänä ja niin edelleen.

  Se, että oletettu asemani super-rikkaana oli ristiriidassa muiden minusta oletettujen asioiden kanssa, ei tuntunut ketään juuri haittaavan. Kyllähän satanistit tiesivät, että menestyjät ovat usein juuri niitä lahjattomimpia typeryksiä. Ei sillä ole väliä mitä oikeasti osaa, vaan sillä mitä on valmis menestyksensä eteen tekemään.

  Otetaan esimerkiksi valmentaja Jukka Jalonen. Teennäinen ja kömpelö puupää, joka menestyy yksin satanisminsa turvin. Onhan hän tuonut Suomelle kultaa kaksista arvokisoista, mutta eivät nuo kullat ole hänen saavutuksiaan, vaan ne on voitettu hänestä huolimatta. En arvosta häntä. Hän on jollain sairaalla tavalla epäilyttävä hahmo. Hänen katseensa kielii häpeästä, epävarmuudesta ja vilpillisyydestä. 

  Sitäpaitsi hän pitää käsiään liikaa housujensa taskuissa. Ennen hän pukeutui rumiin farkkuihin jotka olivat todella tiukat, ja yritti silti tunkea käsiään niiden etutaskuihin. Ei mahtunut kuin sormet. Nyt vuodenvaihteessa pikkuleijonien voittaessa kultaa kotikisoissa, kaikki joukkueen valmentajat pitivät koko ajan käsiään housujensa taskuissa. Epäilen satanismin avulla pärjäävän Jalosen saaneen muut ihailemaan häntä, sillä muuten hänen karismansa ei riittäisi. Tämän sivuvaikutuksena ihmiset ovat alkaneet pitää käsiään housujensa taskuissa, kävelivät tai seisoskelivat. Se on noloa.

  Ei sillä että Hannu Jortikka olisi paljon sen parempi. Satanismin turvin hänkin on menestyksensä luonut, eikä ilman sitä ole mitään. Vertailukohtana Jortikalle voidaan esiin nostaa myös Juhani Tamminen, joka on onnistuneesti tuotteistanut itsensä ja oppinsa. Siinä missä Jortikka on tyytynyt pätemään mestaruuksilla, on Tammisen ollut pakko ryhtyä asiantuntijaksi. Ilman satanismia ei ”Tamikaan” olisi yritysvalmentaja ja tv-kommentaattori.

 

  2010 syksyllä alettiin mediassa mainostaa Hartwallin sponsoroimaa Leijonascoutti-ohjelmaa. Kenellä tahansa oli mahdollisuus päästä osaksi Leijonia. Auttaa valmentajia. Toimia Jukka Jalosen apuna skouttaamassa Suomi-pelaajia maajoukkueeseen.

  Ollessani jälleen kaljoittelemassa Turun Aurajoen rannassa, hiippaili joku mies taakseni kuiskutteleman asiasta: Pian tulisi juttu, joka oli tarkoitettu minun avukseni. Minun oli määrä hakea leijonascoutiksi. Niin hän ainakin sanoi. Saattoihan se olla pelkkää vittuiluakin.

  Ehkä minut haluttiin Leijonascoutti-ohjelman avulla nolata julkisuudessa. Minusta oltaisiin tehty muka joku skautti, ja sitten en olisi pärjännyt ilman satanismia, joten minun olisi pitänyt liittyä. En liity ikinä. En aio ikinä liittyä kerhoon tai hakea leijonascoutiksi. Ohjelma oli kiekkosatanistien viimeinen kömpelö yritys saattaa minut umpikujaan. Tilanteeseen, jossa en voisi kieltäytyä minulle esitetystä tarjouksesta.

  Sitä ennen vuonna 2010 olin kuitenkin Leijonien epävirallinen neuvonantaja. Annoin niin pelillisiä kuin henkisen puolenkin ohjeita. Raumalainen urheilupsykologi ja entinen kiekkoilija Tuomas Grönman oli hieman närkästynyt ja sanoi, ettei se nyt ihan noin voi mennä. Hän oli itse juuri suorittamassa alan tutkintoa ja yritti saada jalansijaa uudella urallaan. Myös Timo Jutila valitti, kuinka minun pitäisi ensin tehdä itse jotain, ennen kuin alan muita neuvomaan. Hän osasi sanoa sen niin, etten loukkaantunut. Tietenkin hän oli oikeassa. Sanoin hänelle, etten minä ole osaani valinnut. Minut on vain heitetty leijonille.

  Jutila valitteli joutumistaan julkisen pilkan kohteeksi. Miten siinä niin oli päässytkin käymään? Vuosikausia Mika Saukkosen parina Hockey Night – ohjelmassa tekee kenestä hyvänsä naurunalaisen. Jutila hoiteli kommentaattorin hommia muutenkin vähän vasemmalla kädellä, kuten kiekkoleijonien joukkueenjohtajankin virkaa. Rennosti vaan. Kaikkia sellainen ei miellytä. Julkisuus voi olla armoton. Silti Jutila porskuttaa ja esiintyi jopa televisiossa hauskasti nilkka tulehtuneena 2011 MM-kisojen yhteydessä.

  Jotkut sanovat, ettei saisi olla kännissä. Se on typerää. Jos juo, tulee humalaan. Sittenkö pitäisi muka mennä piiloon johonkin erämajalle? En ymmärrä myöskään kaljoittelijoiden karsinoimista. Erätauko-oluista menee hohto, kun ne pitää kitata hirveällä kiireellä. Yhtä hyvin kaljaa voisi juoda joka paikassa. Turha sitä on spesialisoida tuotteeksi, jota mennään erikseen nauttimaan johonkin suljetulle alueelle.

  Suomen ongelma on juuri juomisen mystifioiminen ja juhlallistaminen. Juomisesta pitäisi tehdä normaali osa elämää. Silloin ihmiset eivät enää haluaisi juoda kuin ihan vähän. Sillä voihan sitä myöhemmin juoda aina lisää. Se on vähän sama kuin suolan kanssa ruoanlaitossa. Pitää suolata harkiten, jottei mene vahingossa liikaa. Suolaahan voi aina lisätä.

  Mutta Jutilan ongelma ei ole alkoholi tai ylensyönti. Miksi hänen pitäisi olla urheilijan mitoissa? Hänhän on lopettanut. Jutilan ongelma on kaiketi se, ettei hän suostunut kiduttamaan jotain viatonta ihmistä, kuten hierarkiassa ylempänä olevat määräsivät. Satanismissa sitä joko laittaa toisen kärsimään tai kärsii itse. Jutila valitsi jälkimmäisen. Ja ihan hyvin hänellä siltikin menee.

  Sama se oli Saku Koivulla. Kun hän siirtyi TPS:stä Montrealiin, osoitettiin hänelle yhtä joukkueen neloskentän pelaajaa.

  "Tuo on sinun kohteesi."

  Koivun olisi pitänyt pilata tämän pelaajan elämä miten parhaiten taisi, auttaakseen omaa tietään tähtiin. Hän kuitenkin kieltäytyi ja päätti pärjätä omillaan. Helppo ei Koivun NHL-ura ollut eikä hänestä tullut supertähteä, mutta hyvin hänkin pärjäsi.

 

  Paitsi kiekkoilijoita ja valmentajia, neuvoin myös mediaväkeä. Ohjeistin Antero Mertarantaa olemaan lietsomatta pelkoa selostuksissaan. Pelkäsin että hänen uhkakuviin tukeutuva dramaturgiansa vaikuttaa negatiivisesti nuorten pelaajien psyykeeseen. Kyllähän pelolla voi maustaa; tunnelmoida veitsen terällä; mutta Mertarannalle se on lähtökohta. Hänen huolestunut äänenpainonsa luo vääränlaisen ilmapiirin otteluihin. Peliä se vaan on.

  Samuel O'Neillin satanististen suhteiden avulla olin yhteydessä myös Pohjois-Amerikkaan. Sikäläisten jääkiekkoliittojen napamiehille kerrottiin, että minuun kannattaa rakentaa hyvät välit. Että minusta tulee vielä erittäin tärkeä satanistinen kiekkovaikuttaja.

  Minuun oltiinkin sieltä päin yhteydessä. En muista nimiä, mutta herrat tekivät tuttavuutta ja yrittivät lobata eurooppalaista kaukaloa lähemmäksi Pohjois-Amerikan mittoja. Olin valmis tulemaan puoliväliin vastaan jos he tekevät samoin, mutta siihen he puolestaan eivät olleet valmiita. Kyse oli kuulemma monesta asiasta. Ei vähiten halleista, joiden katsomot on mitoitettu pikkukaukaloille.

  ”Sama se on Euroopassa”, sanoin. Sitten sain kuulla koko pelin olevan alunperin kotoisin Kanadasta. Siellä kyllä tiedettiin miten peliä tulee pelata. Voihan se olla niin. Ehkä kaukalot pienenevät Euroopassa pikkuhiljaa lähemmäs kohti NHL-mittoja, kun eurooppalaiset ymmärtävät tämän asian. 

  Tiedustelin asiaa suomalaisilta pelaajilta. Tein kyselyä. En muista kuka sanoi ja mitä, mutta Mikko Koivu soitti hieman närkästyneenä siitä, etten ollut tiedustellut asiaa häneltä. Kun sain sitten kuulla että Mikko Koivun pahin satanistinen piinaaja oli hänen paras kaverinsa Tuomo Ruutu, kantelin asiasta Koivulle. Se oli hänelle jonkinmoinen shokki. Ehkä hän kosti Ruudulle, en tiedä. Mutta juuri näin se usein menee satanistien kanssa. Kun jotain on pakko piinata, etsitään kohde yllättävänkin läheltä. Veli, sisko, äiti, isä, serkku tai juuri esimerkiksi paras ystävä. Kaiketi parhaan hyödyn saakin kun kohdistaa terrorinsa johonkin itselle läheiseen ihmiseen. 

  Samalla tavallahan Teemu Selännettä oli läpi hänen pelivuosiensa piinannut hänen luottolääkärinsä Ismo Syvähuoko. Koska olin hyvin korkealla satanistisessa hierarkiassa, sain kuulla korkean portaan tietoa. Tiedettiin että Selänne oli suosikkipelaajani, joten asiasta kerrottiin minulle. Voisin tehdä tiedolla mitä halusin. Soitin Syvähuokolle. Hän vaikeroi olemaan paljastamatta asiaa Teemulle, tai hän tappaisi itsensä.

  "Kyllähän siinä kateelliseksi tulee, kun toisella on kaikki ja itse on tämmöinen", hän puolustautui.

  Niinpä kai joo. Mutta senkun tapat jos siltä tuntuu. Paljastin asian heti Teemulle, joka meni täysin pois tolaltaan. Mutta viimein toisaalta Teemu myönsi olevansa örkki. Hän ei ollut kuulemma ikinä uskonut että kiekkoura veisi hänet näin pitkälle. Kaapattuaan Teemun kehon örkki ajatteli vain käväisevänsä kokeilemassa Amerikassa. Pelaavansa siellä ehkä muutaman kauden ja sitten kolmikymppiseksi asti Suomessa. Siirtyvänsä sen jälkeen muihin hommiin. Mutta kun homma pelitti, niin mikäs siinä. Örkki päätti tehdä asiat niin hyvin kuin pystyi, jotta saisi kiekkourasta kaiken irti. Teemuna oli kivaa. Olihan tämä vapautunut ja sosiaalinen persoona. Örkki päätti jatkaa uraansa niin kauan kuin vain mahdollista, koska se oli kuitenkin parasta mitä tässä elämässä oli. Se että Ismo Syvähuoko terrorisoi Teemua, ei estänyt tätä jatkamasta uraansa nelikymppiseksi.

  Minuun olivat yhteydessä monet muutkin kiekkomaailman suurimmat nimet. Gretzky, Jagr ja kumppanit. Sain tietää, että NHL:n napamiehet manipuloivat Jagrin lähtemään KHL:ään. He kun olivat saaneet kuulla että Jagr pelaisi todella vanhaksi ja pelkäsivät täten, että tämä ottaisi Gretzkyn kiinni kaikkien aikojen maalimäärässä. Niin ei saanut tapahtua. Jääkiekko on muutenkin peli, jota kanadalaiset pitävät omanaan. Muut eivät sitä ymmärrä. Tavallinen kaduntallaaja Kanadassa ei välttämättä tiedä kiekosta paljoakaan, mutta pitää itseään silti pelin asiantuntijana. Eikä suostu välttämättä edes keskustelemaan kiekkoasioista eurooppalaisen kanssa.  

 

  2010 vuoden tapahtumien jälkeen minut unohdettiin. Pääsin ulos satanismista ja samalla minulta vietiin asemani kaikkitietävänä pohattana. Muistini pyyhittiin melko tehokkaasti, joten en osannut asiaa harmitellakaan. Minun oli vaikea haikailla sellaisen perään, joka ei ikinä totta ollutkaan. Vaikuttajana minua ei ollut enää olemassa.

 

 

 

 

Kummolan kaverina

 

  ”Sulla on edessä aikamoinen paskamyrsky”, Kalervo Kummola sanoi minulle pahaenteisesti saatuaan kuulla, etten tulisi lopulta liittymään kerhoon. Hän pahoitteli asiaa, koska kaltaiseni kansainvälinen ja vaikutusvaltainen miljardööri olisi ollut korvaamaton apu suomalaiselle jääkiekolle. Ainakin se helpottaisi asioita.

  Kummola olisi halunnut minun rakennuttavan areenan Tampereelle. Tai oikeastaan rahoittavan. Kukaan muu ei voinut sitä kuulemma tehdä. Vain minulla oli riittävästi rahaa. Nimittäin löysää rahaa. Koska Rikard Bjurstöm oli pestattu projektin vetäjäksi, en suostunut edes keskustelemaan asiasta.

  Kummola tuli nopeasti vastaan. Bjurströmin ulostaminen ei ollut hänelle ylitsepääsemätön ongelma. Areena oli yhtä miestä tärkeämpi.

  En voinut sietää Bjurströmiä. Hän teki raskasta pilaa kustannuksellani projisoimalla Senegalin miesten raiskausvideon kokoushuoneen seinälle, soittaessaan neuvottelupuhelun minulle. Huoneessa pöydän ääressä istuneet ihmiset saivat samaan aikaan kuunnella ääntäni puhelimesta ja katsella kun musta mies raiskasi minua. Tämä oli Bjurströmin mielestä ilmeisesti hyvä idea. Hihitellen hän kyseli minulta, montako aitiota halusin ostaa ja niin edelleen.

  Bjurström ei ollut ainoa este hallin rahoittamiselle. En pitänyt projektia muutenkaan järkevänä. Mitä mieltä on rakennuttaa yksityisellä rahoituksella yleishyödyllinen rakennus, joka ei tule ikinä tuottamaan voittoa omistajilleen? Ei mitään. On paljon yksinkertaisempaa, että hallin rakennuttamisesta vastaa kaupunki valtion avustuksella. Kaupungin syliinhän se kuitenkin lopulta kaatuu. Yksityisiä toimijoita voi tietenkin olla mukana rahoittamassa hallia. Etenkin seurojen pitäisi kantaa kortensa kekoon. Heidän käyttöönsähän se lähinnä rakennetaan. Toki rakennuksen pitää venyä areenana monenlaisiin tilaisuuksiin. Periaatteessa sen pitäisi olla kaikkia varten. Ei vain kiekkoväkeä.

  Lopulta Kummola ei saanut minusta mitään irti. Ei hallia eikä muutakaan synergiaa. Hän ei ollut yllättynyt, että asiassa kävi kuten kävi. Hän oli toki vihainen, mutta ei repinyt pelihousujaan. Aikaisemmin hän oli huutanut minulle "sooloiluistani", mutta huomasi ettei sillä ole vaikutusta. Eihän minulla ollut uraa jota varjella. Näin ollen Kummolan lonkerot eivät kiristäneet kaulaani. Hän sanoi, että Leijonat tulevat kuitenkin pelaamaan Raumalla, kuten olin häneltä pyytänyt. Hän varmaankin luuli että kuolisin pian, eikä enää jyrähtänyt.

  Kuten kaikki muutkin, kysyi myös Kummola minulta neuvoa. Hän teki sen huvittuneesti. Yritin improvisoida jotain. Ei minulla ollut mitään neuvoa hänelle. Sanoin, että kritiikkiäkin pitäisi osata ottaa vastaan. Sitä tulee aina. Ei siitä kannata hermostua.

  Lähinnähän Kummolaa oli harmittanut jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen. Ja on tosiaan myönnettävä, että Sihvonen osaa olla raivostuttava. En tiedä onko Sihvonen sitten niin kova vittupää, että hänen vuokseen kannattaa menettää malttinsa? Satanisti toki hänkin.

  Lobbasin Kummolaa myös mm-kisoista. Ehdotin, että mm-kisat pelattaisiin joka neljäs vuosi. Ne voitaisiin rytmittää talviolympialaisten kanssa siten, että vähintään joka toinen vuosi pelattaisiin merkittävä kansainvälinen turnaus. Kummola ei lämmennyt ehdotukselleni, mutta tuli kuitenkin vähän vastaan. Hän oli valmis ehdottamaan IIHF:lle, että mm-kisoja ei pelattaisi olympiavuosina.

 

 

 

 

Hjallis haluaa

 

  Ennen vuotta 2010 luulin Hjallis Harkimon ja Kalervo Kummolan läheisen suhteen perustuvan Harkimon dominanssiin. Hjallis haluaa ja Kummola mahdollistaa. Totuus osoittautui toisenlaiseksi.

  Todellisuudessa Kummola on käyttänyt Harkimoa mahdollistajana. Harkimon kautta Jokerit oli mahdollista pelastaa. Harkimon kautta saatiin Areena rakennettua. Kummola veteli taustalla naruista. Hän tasoitti tietä kulmikkaan Harkimon kuljettavaksi.

  Itseäni ei haittaa kaikki se vilunki, jota Harkimo taustavoimineen liikemaailmassa harjoittaa. Eihän Suomessa voi pärjätä muulla kuin epärehellisyydellä. Yrittäjät kuoliaaksiverotetaan valtion taholta. Sama se on varmaan muuallakin. Jossain Venäjällä on vähemmän veroja ja maksuja, mutta niitäkin yritetään kiertää niin paljon kuin mahdollista. Harmaa talous on elinehto. Menestyäkseen yrityksen on pakko kiertää veroja ja säädöksiä. Huipputasolla sitä kutsutaan verosuunnitteluksi ja taitavien lakimiesten avulla homma on mahdollista hoitaa myös lakia rikkomatta.

   Kun Hjallis kuuli laajamittaisista aikeistani Helsingin keskustan rakennuttajana, hän lapselliseen tyyliinsä turhautui.

  ”Mitä mä sit teen?” hän kyseli minulta.

  ”Ala rakennuttamaan”, neuvoin häntä. ”Rakennuta vaikka torni areenan pihaan. Mutta älä tee siitä mitään Hjalliksen kyrpää.”

  ”Miksen?”, hän kysyi huvittuneena.

  On siinä kyllä ihme mies, ei voi Hjalliksesta muuta sanoa. Kuinka hän onkin niin lapsellinen ja itsekeskeinen? Ei osaa lukea, kirjoittaa, mahtaako osata laskeakaan? Muka joku sankarillinen yksinpurjehtija. Piloille lellitty pikkumamselli Hjallis on. Hackmanin perheen rahoilla hänen yrittäjyytensä on taattu. Ei hän ole mikään sankariyrittäjä. Ei sellaisia olemassa olekaan. On vain satanisteja. Ja nyt 2015 Hjallis möi Jokerit venäläisille ja ryhtyi politiikkaan. Ehkä hänestä tulee vielä pääministeri.

 

 

 

 

Neuvoja kiekkoilijoille

 

  Törmäsin Mikael Grandlundiin, Mikko Koivuun ja Ossi Väänäseen Turun jokirannassa kesällä 2010. Oli siinä jotain muitakin, joita en tunnistanut. He tulivat porukalla jutulleni. Joku oli ilmeisesti ohjeistanut heitä tekemään niin. Keskustelimme jääkiekosta ja vähän kaikesta.

  Neuvoin Granlundia heittämään ilmaveivin nimenomaan mm-välierässä Venäjää vastaan. Niin se vaan meni. Kiinnostus ilmaveiviä kohtaan oli iskostunut päähäni nähtyäni salibandynpelaaja Janne Tähkän tekevän sillä maalin Urheiluruudussa. Ei sitä silloin vielä ilmaveiviksi sanottu. Neuvoin Granlundia myös biljardisyöttöön päädyn kautta maaliin eteen kaartavalle hyökkääjälle. Tämänkin hän ja Jussi Pesonen toteuttivat MM-finaalissa 2011 Ruotsia vastaan.

  Silloin en ollut vielä ehtinyt kyllästymään maineeseeni kaikkitietävänä guruna ja annoin palaa. Heittelin mitä mieleen tuli. Jotkut neuvoistani kantoivat hedelmää, jotkut eivät olleet mistään kotoisin. En minä halunnut esittää tietäjää ja taitajaa. Neuvot puserrettiin minusta väkisin kuin mehut sitruunasta. Siinä kävi varmaankin niin, että se mitä sanoin, mahdollistettiin todeksi. Juuri tämän logiikan pohjalta monet inttivät minua tarjoamaan heille sijoitusvinkkejäkin. Mitä tahansa sanoinkin tuli mahdolliseksi, koska sanoin niin. Kun minulta kyseltiin neuvoja milloin mihinkin, jotkut sanoivat että ihan sama, mutta sano nyt jotain. Jos ei mitään järkevää, niin ainakin jotain mahdollistavaa. Mutta en minä halunnut olla se, jonka takia joku menettää rahansa arvopaperimarkkinoilla. Minun piikkiinihän se olisi mennyt.

  Vinkkejä kyselleistä kiekkoilijoista Kasperi Kapanen oli hauska. Hän taisi olla 2010 aikoihin vasta 14-vuotias. Olin jo aikaa sitten kyllästynyt jakamaan neuvoja, minkä kerroin hänellekin.

  ”En minä tiedä jääkiekosta mitään”, sanoin hänelle.

  Kasperi hermostui.

  ”No kyllä mä sen tiedän, mutta mulle sanottiin, että kuuluu asiaan kysyä sinulta jotain.”

  Kapanen ei nuoresta iästään huolimatta ollut naiivi. Hän tiesi, että monet satanistit eivät oikeastaan ole sitä mitä heidän pitäisi olla. Kaiketi se on niin, että päästäkseen kiekossa huipulle, tulee pelaajan sisäistää satanismi jo pienestä pitäen.

  Ei-satanistinen pelaaja saattaa olla pidetty kaveri, koska hänestä ei ole samanlaista uhkaa kuin satanisteista. Kavereidensa kautta omaa persoonaansa peilaava satanisti-teini ei silti välttämättä hyväksy ystävikseen muita kuin satanisteja. Laamannit kun eivät kuitenkaan ymmärrä mistä kaikessa on kyse. Laamannit ovat nuoren satanistin silmissä heikkoja, joiden seura heikentää häntä itseäänkin.

  Varmasti satanismi saattaa myös olla vaikea pala nuorukaiselle. Ei se kaikille sovi. Riippuu persoonasta. Onhan satanisti monella tapaa täysin eri asemassa kuin laamanni. Olen ymmärtänyt, että satanistien keskuudessa kuoleman jälkeisestä elämästä puhuminen on tabu. Koska tiedetään, että jotain paskaa on luvassa, asiaa ei oteta esiin ollenkaan.

 

 

 

 

Yhteys katkesi

 

  Erotessani satanismista loppuivat myös kiekkoihmisten yhteydenotot. Kukaan ei enää halunnut kysyä neuvoa tai kutsua käymään. Jos törmäsin joihinkin niistä ihmisistä jotka olivat soitelleet minulle 2010, käänsivät he katseensa pois tai hymyilivät kiusaantuneina. Tommi Kovasen jäähyväispelissä Mikkelissä elokuussa 2014 Tuomas Grönman ei suostunut edes tervehtimään kun menin jutulle. Vittuili jotain epämääräistä. Koska minua oltiin hyvin päättäväisesti nostettu ylös, eikä minusta nyt päästykään eroon, olin kiusallinen aihe. Tabu. Nimeäni ei saa mainita mediassa. Pasi Nurminen sanoi ”Ville Hanhisuo” Nelonen Pro:n kiekkolähetyksessä ja sai toimittajan tuskastuneen näköiseksi.

  Joku on varmasti sitä mieltä, että minun pitäisi ottaa yhteyttä edellä mainitsemiini ihmisiin henkilökohtaisesti ja hoitaa asiani sitä kautta. Se ei kuitenkaan ole aikomukseni. Tämänkin kirjoituksen ainoa tarkoitus on tuoda esiin maailmassa ilmenevä satanismi. Kaikkien ihmisten pitää saada tietää, kuinka iso asia satanismi on. Kuinka paljon sillä on vaikutusta. Surkuhupaisa tarinani on myös omiaan osoittamaan minkälaisessa maailmassa elämme. Miten järjetöntä ihmiselämä on. Kuinka vähän sitä kannattaa lopulta stressata.

 

 

 

 

Jääkiekon tulevaisuus

 

  Jääkiekko on kuoleva laji. Keinotekoinen, kallis ja vaivalloinen. Tullakseen kiekkoilijaksi, pitää syntyä tulotasoltaan vähintään keskiluokkaiseen perheeseen. Köyhillä ei ole varaa kiekkoilla. Vakuutusyhtiöt ovat hinnoitelleet jääkiekon rikkaiden lajiksi.

  Jääkiekkoa pelaava nuorukainen ja hänen perheensä joutuvat uhraamaan hirvittävästi aikaa, rahaa ja vaivaa. Siltikin vain murto-osa kiekolle kaikkensa antaneista pääsee ammattilaisiksi. Se on kamalaa haaskausta ja hirveä ruljanssi. Ja lopulta mikään ei edes onnistu ilman satanismia.

  Jääkiekon asema Suomen ykköslajina on vaarassa. Se perustuu menestykseen kansainvälisissä turnauksissa ja vahvaan kotimaiseen pääsarjaan. Jalkapallo hönkii kuitenkin taustalta. Sitä pelaavat kaikki. Kiekkoa vain ne joilla on siihen varaa. Kansainväliseen arvoturnaukseen selviytyminen nostaa jalkapallon lopulta kiekon ohi. Jääkiekon asema on räikeällä kaupallisuudella paisuteltu kupla. Ei sillä että ihmiset alkaisivat sankoin joukoin futismatseissakaan käymään. Eiköhän heillä ole parempaakin tekemistä. Asiaa ei auta urheilujohtajien puhe velvollisuudesta käydä peleissä.

  "Toivon, että muutkin kannattajat kokisivat, että heillä on velvollisuus käydä, jotta seura voi hyvin ja pelit jatkuvat. Olisi makeaa, että kannattajat ottaisivat joukkueet omikseen jopa siinä hetkessä, kun niiltä loppuvat rahat ja ne joutuvat myymään huippupelaajiaan loppukaudeksi. Kun katsojat kävisivät edelleen joukkueiden peleissä ja olisivat niiden tukena, se mahdollistaisi tulevan kehityksen. Sitä kulttuurimuutosta toivoisin", SM-Liigan hallituksen puheenjohtaja Vesa Puttonen sanoi Ylen haastattelussa.

 

  Suomalainen jääkiekko on kriisin kynnyksellä. Jokakeväinen mm-turnaus muuttuu vuosi vuodelta tylsemmäksi. SM-liiga tai Liiga on raiskattu tekemällä siitä osakeyhtiö ja sulkemalla se. Sarjan seurat eli yhtiön osakkaat eivät osaa ajatella pitkäjänteisesti ja laaja-alaisesti, vaan ovat vesittäneet kilpailun bisneksen tieltä.

  Panoksettomat ottelut eivät kiinnosta ihmisiä, joten otteluiden ympärille joudutaan luomaan keinotekoista hypeä ja markkinahumua. Suomessa sekään ei onnnistu. Viranomaisarmeijan ylläpitämät säädökset ja niiden valvonta estävät kaikenlaiset markkinat ja basaarit. Yrittää saa, kunhan muistaa siirtää syrjään 90% voitoista erilaisia maksuja ja veroja varten.

  Ottelutapahtuma on joka tapauksessa tuotteistettu. Se on kulutushyödyke. Ennen mentiin katsomaan peliä. Nykyään ei ole peliä, on show. Lippujen hinnat on vedetty tappiin ja rahalle yritetään epätoivoisesti tarjota vastinetta – niin millä? Missä se show on? Tehosteina käytetään valoja ja liekkejä – savua ja peilejä. Jos olisi tarina, ei tarvittaisi tehosteita. 

  Kiekkoliigan entinen toimitusjohtaja Kimmo Rannisto puhui muidenkin kuin kiekkofanien houkuttelemisesta peleihin. Paljon parempi olisi houkutella ihmiset kiekkofaneiksi. Faneina he tulevat peleihin katsomaan sitä itseään. Silloin heille ei tarvitse yrittää rakentaa ottelutapahtumaa. Tämä onnistuu, kun itse tuote eli peli on kunnossa. Laadukasta tuotetta on muutenkin helpompi ja mukavampi myydä. Silloin ei tarvita kylkiäisiä. Silti, kun nykyään rakennetaan uusi jäähalli, siitä kannattaisi tehdä puolet pienempi kuin on ajateltu. Suurin osa ihmisistä katsoo pelit kuitenkin kotonaan. 

  Vaikutusvaltaisena satanistina junailin 2010 Lukon asioita. Yritin Lukon fanina rakentaa liigaan jotain sellaista, mitä siitä oli omasta mielestäni jäänyt hieman puuttumaan – kunnon meininkiä. Katsomoihin ja kaukaloihin. Jotta jääkiekkoliiga pysyisi kiinnostavana läpi kauden, pitää pelissä olla mielestäni jännitteitä. Vastakkainasettelua. Kamppailua niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Media voi myös olla areena, jossa seurat ottavat mittaa toisistaan, hakevat asetelmia ja samalla markkinoivat toimintaansa. Värikäs loanheitto mediassa antaa otteluille uutta syvyyttä. Terävät kommentit haastatteluissa mainostavat otteluita paremmin kuin ostettujen mainosten korulauseet. Ja onhan lisäksi niin, että rehellinen palaute kuin lahja, jonka antaa toiselle ihmiselle. Rehti vittuilu kehittää koko suomalaista kiekkoilua, kun asioista väännetään julkisesti, eikä vain suputeta jossain nurkan takana. Seurat henkilöityvät paitsi pelaajien ja valmentajien, myös omistajiensa sekä muiden toiminnassa mukana olevien kautta.

  Peli voidaan toki jättää kaukaloon, mutta ylipitkä ja panokseton runkosarja syö siitä väistämättä osan pois. Kun kaikki edustavat samaa osakeyhtiötä, pelistä katoaa kilpailun henki. Pelistä katoaa raivo. Sen pitäisi olla osa jääkiekkoa. Jos halutaan luoda koko perheen tapahtuma, pitää ymmärtää, että myös perheelliset haluavat mielenkiintoista katsottavaa. Muuten koko touhu voidaan jossain vaiheessa lopettaa kokonaan. Ketään ei kiinnosta. Ihmiset menevät mieluummin katsomaan 5D-elokuvaa tai vastaavaa. Siinäkään ei ole välttämättä tarinaa, mutta siinä on sentään tehosteet.

  Eräs kiekkomaailman vaikuttaja soitti minulle ja kertoi ymmärtävänsä mitä haen. Sellainen on kuitenkin pitkässä juoksussa kuluttavaa, hän sanoi. On parempi olla hyvissä väleissä kaikkien kanssa ja pitää mölyt mahassaan.

  Tavallaan hän oli oikeassa. Totuus on kuitenkin se, että erityisesti Hifkin taustahahmot eivät halua vastakkainasettelua ja mediavääntöä. Se kun kääntyy nopeasti pakkoruotsia vastaan. Eikä heillä ole siihen vasta-argumentteja. Timo Everikin meni minulle soitellessaan välittömästi henkilökohtaisuuksiin. Ei hänellä ollut muutakaan sanottavaa. Everille ruotsi on toinen kotimainen ja kouluruotsi hyötyruotsia. Itse olen elänyt suomenkielisessä todellisuudessa.

  Hifkin ja Vaasan Sportin suomenkieliset fanit ovat ristiriitaisessa tilanteessa, kun heidän kannattamansa seurat nojaavat arvoissaan kaksikielisyyteen. Näiden seurojen ruotsinkieliset omistajat haluavat pitää kiinni illuusiostaan, jossa Suomi on kaksikielinen maa. Moni Hifkin fani häpeää tätä osaa seurassaan.

  Itse sain tarpeekseni Rauman Lukosta, kun seuran fanittamisesta tehtiin minulle vastenmielistä pakkopullaa. Ei haittaa yhtään. Ei ole ikävä lehtereille, eivätkä pelit kiinnosta muutenkaan. Pelkkää rahastusta koko Lukko. SM-Liigapelit ovat jotain epämääräistä höttöä, joka ei voisi juuri vähempää kiinnostaa. NHL:stä katson sentään kohokohtia ja videokoosteita. Olisi ajanhukkaa herätä keskellä yötä katsomaan NHL-peliä raivostuttavine mainoskatkoineen. Parhaat palat näkee ilmaiseksi netistä seuraavana päivänä.

  Sama pätee mm-kisoihin. IIHF:n järjestämät maailmanmestaruuskilpailut pelataan joka vuosi. Turnauksen arvo on laskenut vuosi vuodelta ja laskee yhä. Siitä on tullut parin viikon kaljakarnevaali, joka koostuu lähinnä näytösotteluista. Tasoero hyvien ja huonojen kiekkomaiden välillä on melko iso. Kisojen suurin ongelma on kuitenkin se, etteivät parhaat pelaajat ole mukana. NHL:n pudotuspelejä kun pelataan samaan aikaan Pohjois-Amerikassa.

  Turnauksen nykymuodon perusteeksi on kerrottu jääkiekon kasvaminen lajina. Heikommille maille on etu päästä pelaamaan isoja maita vastaan joka kevät. Tämän syyn varjolla koko turnaus on kärsinyt niin suuren inflaation, että se menettää pian lopunkin kiinnostuksensa lajia seuraavien parissa. Todellinen syy järjestää kisat joka vuosi on tietenkin ahneus. Lehmästä lypsetään kaikki mahdollinen irti, seurauksista välittämättä. Näin ei voi jatkua loputtomiin.