Kirous

 

 

 

 

 

 

I

  Moni on nähnyt videon, jossa musta mies panee minua perseeseen. En ole itse nähnyt videota, mutta tapahtuman muistan. Sitä en tiedä, esiintyykö videolla minua raiskanneista homoista vain toinen vai molemmat, mutta kaksi heitä oli.

  Elettiin vuoden 2002 kesää. Olin tullut kesätöihin Helsinkiin. Sampo Axelsson oli päättänyt teettää minusta häpäisyvideon, koska olin hänen mielestään pilannut hänen ystävänsä, entisen tyttöystäväni Pinja Nousiaisen elämän. Muitakin syitä oli, kaikki yhtä epämääräisiä. Myöhemmin kuulin, että Axelsson halusi tehdä minusta varoittavan esimerkin, tai jotain vastaavaa.

  Ensin Axelsson maksoi yhden prostituoidun viettelemään minut kadulta. Se ei onnistunut. Kävelin pitkin Helsingin keskustaa tuon naikkosen kanssa. Lopulta hän antoi ymmärtää, ettei voinut tehdä minulle sitä mitä hänen olisi pitänyt. Axelsson oli näet sanonut naiselle, että häpäisemiseni on minulle ihan oikein, koska olen kusipää ja sitä ja tätä ja mitä Axelsson nyt keksikin valehdella. Nainen päätti ettei halua olla osa Axelssonin juonta. Sääli sinänsä. Olisin päässyt paljon helpommalla.

  Toisena yrityksenään Axelsson maksoi kolme prostituoitua viettelemään minut kadulta. Nuo kolme huoraa houkuttelivat minut sekstailemaan yksityisasuntoon. Koko show tallentui piilotetulle kameralle, mutta tämä video ei ollut Axelssonin mieleen.

  Nussin kyllä niitä huoria, mutta he eivät saaneet minua raiskattua strap on -virityksilllään. En suostunut nauttimaan heidän tarjoamiaan myrkytettyjä juomia ja pysyin näin koko session ajan tolkuissani. Oli tietenkin typerää yleensä lähteä heidän matkaansa. Kännin piikkiin se menee, kuten monet muutkin toilailuni.

  Axelssonin kolmas yritys oli kuitenkin onnistuva. Ollessani Helsingin yössä viihtymässä, menin baarista ulos ostamaan kannabista kahdelta senegalilaiselta, joihin olin siellä törmännyt. Päästyämme jonkin matkaa huomasin olevani huumattu. Pysyin juuri jalkeillani, mutta olo tuntui riemukkaalta.

  Pian istuinkin heidän autossaan, matkalla itään päin. Joten kuten muistan, kun he kantoivat minua olkapäistäni asuntoonsa Kontulan kirkon tienoilla. Luulen että nuo kaksi Afrikan homoa huumasivat minut koktaililla ekstaasia, nukahtamislääkettä ja poppersia. Alkoholia ja kannabista sain itsekin ängettyä sisuksiini.

  Seuraava muistikuva: Herään sängyltä alasti. Suurin piirtein tajuan mitä on tapahtunut. Alan pukeutumaan ja pitämään kovaa meteliä. Toinen miehistä hyökkää taakseni, pitääkseen käsistäni kiinni. Toinen laittaa veitsen kurkulleni ja vannottaa ikinä kertomasta asiasta kenellekään. Hän sanoo tietävänsä missä asun. Lupaan pysyä vaiti ja juoksen ovesta ulos rappuun. Kerrosta alempana papiljottipäinen mummo ihmettelee mistä on kyse. Ohitan hänet tuulispäänä ja syöksyn ulos talosta. Juoksen metroasemalle. Otan taksin kämpille. Matkalta ostan mukaan kassillisen kaljaa. Soitan työnantajalleni ja ilmoitan olevani pari päivää, mahdollisesti koko viikon sairauslomalla. Sinä aikana tinttaan viinaksia ja yritän unohtaa koko jutun.

  Kuluu muutama päivä. Kämppikseni tulee koputtelemaan ovelleni kertoen kommuunin ulko-ovella olevan jotain miehiä kyselemässä. Menen katsomaan ja Senegalin miehethän ne siellä. He haluaisivat tulla sisään, mutta en todellakaan päästä heitä. Ei ole kuin iltapäivä ja ihmettelen heidän häpyään tulla raiskaamansa miehen perään neuvottelemaan jostain. En halua tietää mitä heillä on mielessään. Ehkä he olisivat halunneet tietää aionko tehdä rikosilmoituksen? Ehkä he pelkäsivät joutuvansa takaisin Senegaliin. Eihän ole mikään salaisuus, että niin monet Afrikasta ja Lähi-Idästä Suomeen saapuvista miehistä ovat homoja, jotka pakenevat itseään tai kotimaidensa ahdasmielisyyttä.

  Törmään heihin myös yhtenä iltana kaupungin keskustassa. He tulevat jutulleni naureskellen ja ehdotellen uusintaerää. En haluaisi olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Haluaisin vain unohtaa koko asian, mutta se ei näemmä käy. He kertovat saaneensa hyvät rahat videosta, mutta jostain syystä en edes reagoi tuohon uutiseen. Haluaisin vain jättää asian taakseni ja jatkaa eteenpäin. Miksi he olivat aiemmin oveni takana? Se ei ole ikinä selvinnyt minulle.

  Kuluu taas muutama päivä ja Sampo Axelsson soittaa voitonriemuisena. Nyt hänellä on jotain, millä kiristää ja häpäistä minua. Tunnen oloni huonoksi. Miksi tämä mies vainoaa minua? Hyvä kun tiedän kuka hän on. Sen sijaan että alkaisin sääliä itseäni, pyyhin kyyneleet ja unohdan koko jutun. Se onkin yllättävän helppoa. 

  Vittumainen tekijä asiassa on, että videolla silmin nähden nautin aktista. Se tekee videota vuosia myöhemmin levittävien tahojen, kuten areenapomo Rikard Bjurströmin, DJ Jussi "Pasmando" Mäen ja toimittaja Perttu Häkkisen agendasta helpompaa. Raiskausvideo onkin yhtäkkiä “vuotanut seksivideo”, joka kaikkien pitää nähdä, jotta materiaalin hallussapidossa ei olisi mitään pahaa. Video myös leimaa minut homoksi, mistä on paljon harmia. Homoissa on paljon raiskaajia, ja laamannin raiskaaminen on helppoa. Etenkin jos ajattelee, että sitä uhri haluaakin.

 

 

 

 

II

 

  Vuosien varrella homo ja pedofiili Sampo Axelsson terrorisoi elämääni. Hän usuttaa ihmisiä kimppuuni ja lähettelee nimissäni sähköposti- ja tekstiviestejä. En ole tästä tietoinen. Olen unohtanut koko raiskauksen ja puhelinsoiton, eikä kukaan minua niistä muistutakaan. Jotkut kuitenkin sanovat, että minun pitäisi tehdä asialle jotain. En tiedä mille asialle minun pitäisi tehdä ja mitä? Avukseen Axelsson on saanut Leo Karhusen ja Karri “Koira” Sirenin.

  Axelsson teki minusta vihollisensa. Koska en ollut ikinä tehnyt hänelle mitään, piti hänen luoda minusta kuva vittumaisena pahantekijänä. Koska en tuntenut juuri ketään, pystyi hän rakentamaan minulle aivan sietämättömän maineen. En päässyt puolustautumaan. En ollut itse koko asiasta tietoinen, koska kukaan ei ikinä puhunut siitä minulle. Ne ketkä tiesivät ettei huono maineeni rakennu tosiasioille, tyytyivät hymähtelemään. Muut etsivät lisävahvistusta ennakkoasenteilleen. Paljon vaikutti sekin, etten kuulunut Kerhoon. Se maailma oli kokonaan ulottumattomissani. Rimpuilin melko lailla aseettomana Axelssonin kutomassa verkossa.

  Axelsson alkoi myös lavastaa minua syylliseksi kaikenlaisiin hölmöilyihin. Hän halusi tietää minkälaisia ihmisiä en arvosta? Tentattuaan minua satanistisen hypnoositempun avulla hän sai selville, etten arvosta opportunistisia siipeilijöitä. Niinpä hän päätti luoda minulle maineen sellaisena. Kuinkahan moni ihminen on vuosien varrella saanut nimissäni lähetettyä postia tai sähköpostia? Miten pääsen ikinä korjaamaan kaikki ne vauriot, joita Axelsson on minulle aiheuttanut? Tätä nykyä samaa tekevät ne toiset pedofiili-homot, jotka vainoamistani ovat hallinnoineet vuoden 2010 jälkeen.

 

Sampo "Homo" Axelsson

  

  Vainoamisen huipentumana Axelsson alkaa myrkyttää ruokiani estrogeenilla. Asuessani Kalle Palmusen asunnossa Helsingissä työharjoitteluni ajan keväällä 2009, Axelsson yhdessä Kalle Palmusen kanssa ujuttaa sitä ruokiini. Axelsson kantaa mukanaan estrogeeniruiskuja myös liikkuessaan Helsingin yöelämässä. Kerran hänen onnistuukin tökätä minua ruiskullaan Stadin tähti – ravintolassa. Näin hän työsti traumaansa omasta homoseksuaalisuudestaan. Myöhemmin selvisi, että Axelsson ja Palmunen olivat yhdessä lavastaneet minut testosteronin käyttäjäksi. Palmusella itsellään oli tapana ottaa testosteronipistos ennen joka keväistä Thaimaan huoriennussimisreissuaan. Kuittailin aiheesta hänelle, mistä hän pillastui täysin ja uhkasi tappaa minut, mikäli ikinä kerron asiasta kenellekään. Kuullessaan minun tulevan Helsinkiin kaverini synttäreille, hän otti selvää mihin baariin olemme menossa ja vei sitten ko. baarin vessaan minun nimelläni olevia reseptejä ja ruiskuja. Ikään kuin minä matkustaisin Helsinkiin piikittääkseni testosteronia Bar Mascotin käymälässä.

  Tapaus kuvastaa Axelssonin tapaa ajatella, sillä hän oli tempauksen aivot. Toimissaan Axelsson turvautuu heti kättelyssä kaikista alhaisimpiin temppuihin. Hän lavastaa, manipuloi, valehtelee, sabotoi, kantelee, usuttaa ja niin edelleen. Mikä tahansa tarkoitus pyhittää mitkä tahansa keinot, mutta omimmillaan hän on pistäessään sanoja toisten suuhun ja sitten kannellessaan arvostelun kohteelle, mitä hänestä oli sanottu, usuttaen näin ihmiset toisiaan vastaan. Parhaiten onnistuessaan Axelsson saa kaksi vihollistaan syyttä tuhoamaan toisiaan ja vieläpä kiittämään häntä avusta ja tiedonannosta. Myös jos puolustaudut ja annat samalla mitalla takaisin Axelssonille, heittäytyy hän yhtäkkiä uhrin asemaan ja ottaa siitä kaiken irti.  

  Myöhemmin selvisi myös, että hänellä on kotonaan lattialistan alle seinään kaivettu kolo, missä hän säilyttää myrkkyjään, rahaa, videtallenteita sekä valokuvia. Axelssonin kätköstä löytyi kolme valokuvaa: Räppäri Harri “Edu” Hinkkasen, Kalle Palmusen ja allekirjoittaneen. Minun kuvani päälle on vedetty punaiset ruksit. Kenties Axelsson oli siirtymässä projektissaan eteenpäin.

  Kalle Palmunen esitti kaveriani vuosien ajan. Hänellä oli pakkomielle thai-hierontoihin ja thai-tyttöihin. Toistuvasti hän yritti maanitella minua lähtemään kanssaan Thaimaahan. Hän olisi lainannut rahatkin reissuun. En tiedä mitä kaikkea hän on minulle tehnyt, mutta sen tiedän, että hän on parasiitti ja örkki kuten Axelsson ja Leo Karhunen. Ja monet muut. Etenkin heidän kaveripiireistään. Mutta mikä sai Palmusen ottamaan käskyjä vastaan Axelssonilta? Mikä tekee Axelssonista niin voimakkaan? Palmunen ei toisaalta pitänyt Axelssonista vaan haukkui häntä ja näytti koneeltaan myös videota, jossa nuorta Leo Karhusta kiusataan punnerruttamalla tätä kävelytien reunassa. Tämä nuori Karhunen ei ole tietenkään aivan sama henkilö kuin nykyinen parasiitin valtaama örkki-Karhunen.

 

 

 

 

III

 

  Kesällä 2010 Samuel O'Neill ilmoitti koko Suomelle, että minä olen multimiljonääri ja niin edelleen. Alkoi kova kuhina ja puhelimeni soi lähes tauotta. Jokainen halusi osansa minusta. Kuka rahaa, kuka mitäkin. Kuultuaan minunkin nyt liittyneen, alkoivat suomalaiset satanistit soitella tehdäkseen tuttavuutta. Sitä oltiinkin kuulemma ihmetelty, kuinka kauan liittymiseni Kerhoon oikein kestää?

  Axelsson halusi puolestaan tietää olivatko huhut rikastumisestani totta? Hän maksoi vanhalle heilalleni Minna Timlinille tuhat euroa, jotta tämä tulisi Turkuun selvittämään asiaa. Timlinin oli määrä onkia tietoja viehätysvoimansa avulla, mutta en lähtenyt hänen kanssaan syömään tai muuallekaan. Ehdotin Timlinille, että hän antaisi Axelssonilta saamistaan rahoista puolet minulle, mutta se ei käynyt hänelle.

  Timlin tiesi työnsä kautta lentoemäntänä Chris O'Neillin. Rikas mies luonnollisesti kiinnosti häntä. Järjestin näille kahdelle treffit, joihin Timlin jätti saapumatta. En tiedä miten, mutta jotenkin tuohtunut Chris asian hänelle kosti. Aiemmin, vuonna 2006, Timlin kertoi kuulleensa salaperäisestä kerhosta, jossa kaikki ovat mukana. Hän luuli pääsevänsä minun kauttani mukaan. En silloin tiennyt mistä oli kyse. 

  Asia joka jakaa maailman kahtia on satanismi. Siinä sisällä olevat tietävät, kuinka vaikea ilman kerhohommia on menestyä. Liityttyäni viimeinkin mukaan, olin yhtäkkiä tuttavallisiksi äityneiden satanistien mukaan tehnyt itselleni palveluksen, enkä ollut enää "pelkkä hölmöläinen". 

  Syystä tai toisesta moni satanisti oli pitänyt juuri minua uhrinaan. Kuultuaan mahtavasta tulevaisuudestani, ottivat nämä ihmiset luurin kouraan ja tekivät tiliä puuhistaan. Tekosyitä riitti. He soittelivat kertoakseen tekemisistään, jotta en kuulisi samaa jostain muualta, koska jostain sen kuulisin kuitenkin. Kaikilla tuntui olleen hyvä syy terroriinsa. Yleensä pohjalta "niin se nyt vaan menee, että...". Toisaalta monet satanistit soittelivat tehdäkseen tuttavuutta. Olin yhtäkkiä aivan erityisen tärkeä kontakti.

  Poliitikko Ville Niinistö kyseli mitä mieltä olen vihreiden puolueaktiivi Juuso Janhusesta? Hän kun oli ollut luokkakaverini Turun Taideakatemiassa. Kysyin puolestaan Niinistöltä, miksi Juusoa ei oltu vedetty Kerhoon? Niinistö sanoi, että varmaan samasta syystä kuin miksi minua eivät monet olisi siihen mukaan halunneet. Liian moni joutuisi tulilinjalle. Liian moni oli kusettanut Juusoa ja pelleillyt hänen kustannuksellaan satanismin keinoin. Sama se oli minulla, mutta jostain syystä minut oli pakko saada mukaan. Olen jonkinlainen kiistakapula satanististen ja toisenlaisten voimien välillä. Onko Juuso Janhunen tätä nykyä satanisti? Eiköhän. Kaiketi siinä kerhossa johon Niinistö viittasi, oli kyse jostain kerhosta Kerhon sisällä. Erityiskerhosta, josta tietävät luonnollisesti vain ne, jotka siinä ovat mukana.

  Oma lukunsa olivat ne, jotka kiristivät minua Axelssonin raiskausvideon avulla. Tai yrittivät kiristää. Törmäsin Axelssoniin heinäkuussa 2010 Turun keskustassa ja hakkasin hänet. Siitä suivaantuneena Axelsson laittoi raiskausvideon kiertoon, mistä syntyi oma soppansa.

  Liikemies Carl Danhammer halusi rahaa. Laulaja Kurt “Kurre” Westerlund halusi sekä rahaa, että seksiä. Wallu Valpio sanoi puhelimessa, että olen varmasti ihan hyvä tyyppi, mutta minulla on liikaa jotain, mitä hänellä ei ole ollenkaan.

  “Aloitetaan nyt vaikka kahdestasadastatuhannesta,” hän heitti kepeästi.

  Turun Taideakatemian vanha opettajani Pentti Halonen vinkui, että jos kerron jotain hänen epäonnisesta Los Angelesin ajastaan, hän laittaa videon nettiin. Ikään kuin joku olisi hänestä edes kiinnostunut. Peter Franzen ja Mikko Leppilampi halusivat minun järjestävän heille roolit Hollywood – elokuvasta. Tai muuten...

  Ilmeisesti video olisi laitettu nettiin, missä se jo silloin kaiketi Axelssonin toimesta olikin.

  Ymmärrettyäni lopulta tilanteen; saatuani tietää siitä laajamittaisesta vainoamisesta, jota Sampo Axelsson ja Leo Karhunen (ynnä muut, joita en tiennyt) minuun kohdistivat, tein heistä rikosilmoituksen. Kaksikon uhkaussoitot ja mustamaalaaminen olivat saaneet sellaiset mittasuhteet, että toinen vaihtoehto olisi ollut aseistautua ja lähteä itse taipaleelle. Vaikka poliisille puhelimessa selvittämäni asia kuulostikin uskomattomalta, ryhtyivät he kuitenkin kuuntelemaan puhelintani.

 

Leo Karhunen

 

  Vainooja ei usein malta jättää soittelemista, vaikka riski kiinnijäämisesti kasvaakin. Näin kävikin, kun Leo Karhunen soitti minulle vielä yhden lukuisista uhkaussoitostaan.

  “Sä teit sen. En olisi uskonut että sä teet ton, mutta sä teit sen ja sitä sä saat katua”, Karhunen kähisi puhelimeen. Poliisit saivat vihiä hänestä ja samalla koko vyyhti alkoi paljastua.

  Asiaa tutkinut poliisi oli käynyt kyselemässä Helsingin Punavuoressa Axelssonin ja Karhusen tuttavilta minusta. Hän antoi ymmärtää että minua epäiltiin tietyistä rikoksista. Kuultuaan asiasta Axelsson ja Karhunen eivät epäröineet antaa päättömiä lausuntojaan poliisille, joka todellisuudessa tutkikin heitä. Tekeytymällä jahtaajakseni poliisin oli helppo ajaa Axelsson ja Karhunen ansaan. Paljosta on kiittäminen myös niitä muutamia, jotka olivat kertoneet suoraan Axelssonin ja Karhusen erilaisista metodeista.

  Sain tietää häpäisyvideosta, jota he olivat työstäneet. Mustamaalauskampanjasta, joka oli tehokkaasti häpäissyt nimeäni jo vuosikymmenen ajan. Suurinta osaa heidän tempauksistaan pääni menoksi en edes muista, mutta niitä riitti. Nimissäni oli vuosikausien ajan lähetelty postia ja törkyisiä kuvia ympäriinsä. Minua oli paneteltu niin kauan ja tehokkaasti, etten tule ikinä saamaan mainettani siltä osin puhtaaksi. Enhän edes tiedä keneen ottaisin yhteyttä.

  Viimein todisteiden kasaannuttua, poliisit tekivät kotietsinnän Axelssonin asunnolle, missä heidän koiransa haistoi lattialistan alisen kätkön. Karhunen oli kuulusteluissa sanonut, ettei estrogeeni-pillereiden syömisestä ole haittaa. Poliisi kertoi ehdottaneensa Karhuselle, että tämä söisi itse estrogeeni-pillereitä koko hallustaan löytyneen purkillisen. Jos hän söisi koko purkin, voitaisiin juttu siltä osin unohtaa. Karhunen oli aloittanut nakertamaan yhtä pilleriä ja oksentanut sitten mahansa ulos.

 Sain myös tietää, että Axelsson oli maksanut vanhalle työkaverilleni Jussi Rantaselle 1500 euroa, hänen yrittääkseen murhata minut. Työpaikkamme Pernod Ricard Finland Oy:n varaston kahvihuoneessa Rantanen ujuttikin tappavaa myrkkyä kahviini. Näin varaston puolelta sisäikkunasta kun hän hääräili keittiössä epämääräisesti kahvien parissa. Tupakkakopissa vaihdoin kahvikupit päittäin.

  "Minä voisin ottaa tämän sinun kahvisi. Ota sinä tämä toinen."

  Siemaillessani kahvia hänen kupistaan, kysyin eikö hän ota itse ollenkaan? Hän joi pienen kulauksen omasta kupistaan. Pian Rantanen muuttui kalpeaksi ja huonovointiseksi. Hän lähti kotiinsa ja päätyi teho-osastolle.

  Myöhemmin Rantanen itki minulle, kuinka Axelsson ja Siren olivat tehokkaasti uhkailleet häntä ja saaneet hänet ryhtymään murhayritykseen. Rantasen pelasti vain se, että hän tiesi nauttimansa aineen nimen, ja sai asianmukaista hoitoa. Ilman tätä hän olisi kohdannut varman kuoleman. Maattuaan kaksi viikkoa sairaana hän palasi töihin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Itse olin unohtanut tai ehkä sulkenut kahvikuppi-episodin mielestäni. Koska Rantanen väitti sairaalassa, että minä olen myrkyttänyt hänet, ottivat he yhteyttä poliisiin. Poliisi soitti työpaikalleni. Teemu Pekkala sanoi minulle, että sinua tullaan kohta hakemaan laitokselle:

  "Sä joudut linnaan tästä. Juokse kun vielä voit", Pekkala sanoi ja viittoi pihan pyöröportin suuntaan.

  Poliisit eivät kuitenkaan pitäneet todennäköisenä, että Rantanen olisi itse tiennyt millä hänet on myrkytetty. Minua kuulustelemalla asiaan sai nopeasti selkoa. Koska en ole Kerhossa,  minulle voitiin tehdä hypnoosi-temppu, jonka alaisena kerroin vilpittömän näkemykseni asiaan. Poliisi olisi halunnut tutkia asiaa, mutta torjuin pyynnön, koska esimieheni Mari Mäntylä ehdotti, että antaisin asian olla. Typerästi suostuin tuohon poskettoman röyhkeään pyyntöön. Sitä en tiedä, oliko kyseessä Mäntylän vai jonkun muun idea?

  Voi toki myös epäillä minun pelänneen itseni puolesta. Ainakin silloin pelästyin kun minua epäiltiin Rantasen myrkyttämisestä, murhayrityksestä. Vaihdoinhan minä ne kahvikupit, vaikka en toki tiennytkään mitä kupeissa oli. Mutta kyllähän Rantanen sen huomasi. En tehnyt sitä mitenkään salaa. Rantanen oli valehdellut myös ainakin isälleen minun yrittäneen myrkyttää hänet. Hänen isänsä soitti minulle vihaisena. Ei hän poikaansa ollut uskonut. On lopulta myös melko selvää, että Rantasta manipuloitiin tapauksessa. Vaikka hän oli oma itsensä, kiero ja vittumainen, ei silti mielestäni murhaaja. Kahvikuppi-episodia edeltäneenä aikana hän kyseli minulta muutamankin kerran naureskellen, haluaisinko hänen myrkyttävän minut? Vastasin myöntävästi, mutta luulin hänen tarkoittavan ns. paukkujen tarjoamista eli kannabis-sätkän jakamista, mitä "myrkyttäminen" myös tarkoittaa. Se tuli silloin mieleen, kun tupakkakopissa vaihdoin kahvikupit. Juridisesti on mielenkiintoista miettiä, syyllistyinkö itse rikokseen? En toki tiennyt mitä kupeissa oli, mutta osasin aavistaa. Se on vähän sama kuin jos joku käy päällesi kadulla ja väistät häntä, jolloin hän kaatuu, lyö päänsä ja kuolee.

 

  Rantanen otettiin samalle varastolle uudestaan töihin. Se oli satanistien vittuilua minulle. Samalla varastolla oli töissä enemmänkin satanisteja. Sen verran vaikeaa olemiseni siellä välillä oli, ja silti oikein halusin aina takaisin. Minut myös haluttiin takaisin. Piinani takasi monelle iloisen mielen. Ainakin entinen salibandynpelaaja, satanisti ja kehonkaappaaja-örkki Teemu Pekkala kiusasi minua varastolla minkä ehti, mutta lopetti sen lopulta huomatessaan masennukseni olevan tarttuvaa laatua. Oli niitä piinaajia muitakin. Örkkejä varasto täynnä. Toinen toistaan kammottavampia hirviöitä, joita en tietenkään kyennyt näkemään. Kun liityin Kerhoon 2010, yritti Pernod Ricard valkopestä tapahtunutta minua lahjomalla. Ei suoranaisesti, vaan tilasivat minulta jotain mainoskampanjaa tai vastaavaa, vaikka minulla ei ole mitään käryä kuinka sellaista toimitetaan. Olisivat vain antaneet käteistä, mutta eihän se tietenkään käy. Varaston esimies joutui myös tunnustamaan, että he olivat vuosien ajan lisänneet virheitä keräilytilastoihini. Vaikka kuinka laskin tilaukset oikein, tuli virheitä solkenaan. Ja minä raavin päätäni. Esimies puolustautui haukkumalla minua vaikeaksi persoonaksi. Sitä hän ei osannut selittää, miksi minut kuitenkin kerta toisensa jälkeen otettiin - jopa kysyttiin - uudestaan töihin. Rantasesta tuli myöhemmin satanisti. Hän löysi itsensä uudestaan noitana ja VR:n junakuskina. Sittemmin hänet myös kaapattiin, joten eipä taida alkuperäisestä Jussista olla paljoa jäljellä.

  Vaikka Pernod Ricard Finlandin varaston myrkytystapaus ei ollutkaan osa tutkintaa, saivat Sampo Axelsson ja Leo Karhunen molemmat omasta jutustaan puolitoista vuotta ehdollista vankeutta. Niin muistelen. Ainakin Axelssonilla oli ollut kuulemma hyvä asianajaja, joka tasoitti tuomiota. Axelsson menetti lattialistan taakse kätkemänsä 30 tuhatta euroa, joiden alkuperää hän ei pystynyt selittämään, sillä oli ansainnut ne pimeästi DJ-keikoillaan. Vainoamisessani olennaisesti mukana ollut laulaja Karri "Koira" Siren pääsi kuin veräjästä, sillä en silloin tiennyt kuka hän on. Kun hänestä kyseltiiin, luulin että poliisit tarkoittivat Palefacea, jolla ei ole tämän jutun kanssa mitään tekemistä. Koiraa kohtaan ei siis nostettu syytteitä lainkaan. Muita asian osaisia voisi etsiä Axelssonin pyörittämän Lifesaver-levykaupan liepeiltä, jos se olisi vielä pystyssä. Lisäksi ainakin turkulainen Tuomas Tofferi auttoi Axelssonia projektissaan. 2010 hän tuli turkulaisessa Pikku-Torre ravintolassa pyytämään että löisin häntä. Sitten olisimme sujut. Se oli jokseenkin hämmentävää. Enhän edes tietänyt mitä hän oli tehnyt. En tiedä mikä siinä on, mutta myös turkulaiset Jussi Mäki ja Jaakko Parkkari halusivat minun lyövän heitä. Koska sitten olisimme sujut. Eihän se nyt niin mene, tai ehkä se Turussa menee.

 

  Minua kiristäneet jätettiin syyttämättä. Jutussa oli ilmeisesti muutenkin paljon työtä. Toisaalta esim. Carl Danhammerilta saatiin tämän jutun varjolla tietoja jostain toisesta rikosasiasta. Sain kipukorvauksia 30 000 euroa. Lahjoitin rahat Raiskattujen tuki ry:lle, koska ne olivat mielestäni likaista rahaa. Totta puhuen, en tiedä miksi tein niin. Varmaankin siksi, ettei minulle jäisi mitään johtolankoja koko keissin suhteen. Pitäähän minun keriä elämäni taaksepäin langasta, jota en voi saada kiinni. Ikään kuin minulla ei olisi parempaa tekemistä kuin puida vanhoja juttuja koko loppuelämäni ajan. Jonkun mielestä tämä on varmaankin tarpeellista. Lisäksi olen huomannut, että vaikka kauttani onkin virrannut rahaa satoja miljoonia sinne tänne, en itse saa ikinä penniäkään. Kaikki rahani joudun ansaitsemaan ansiotyöllä.

  Vaikka raiskaus tapahtui jo 2002, pystyttiin sitä käyttämään todisteena oikeudessa 2010, koska levittämällä videota pitkin vuosia aina 2010 saakka, Axelsson ja kumppanit jatkoivat rikostaan koko ajan. Muistan Kalle Palmusen kertoneen minulle, miten Axelsson, Karhunen ja muut olivat jossain vaiheessa kilistelleet shampanjalla, juhliessaan rikoksen syyteoikeuden vanhentumista.

  Läheskään kaikista syytteistä minulla ei ole tietoa. En tiedä kuka toimi syyttäjänä tai lakimiehenäni. En ainakaan ketään palkannut siihen, koska olin epätietoinen koko jutusta. Se tuli mieleen silloin kun jostain soitettiin, että juttu on menossa oikeuteen ja unohtui taas sitten. Poliisi lähetti myöhemmin oikeuspöytäkirjat ja muut paperit osoitteeseeni kahteen otteeseen, mutta vain kerran pääsin niihin tutustumaan lyhyesti, kun koko pinkka jo vietiin käsistäni. Ensimmäisellä kerralla en saanut koko kirjettä. Toisella kerralla pääsin jo lukemaankin paksua monistenivaskaa, kun ovikelloni soi. Siellä oli tuntematon mies, joka käski antaa paperit hänelle. Sitten vaan kiltisti tein kuten hän määräsi ja menin sohvalle ihmettelemään syntyjä syviä. Asuntoni oli jo tuolloin täynnä kameroita, joten naapurissa asustaneen satanistin on ollut helppo tarkkailla minua ja hoitaa homma kotiin hypnoosi-temppujen avulla.

  Tuolloin elettiin vuotta 2010 ja minua oltiin jo silloin seurattu kymmenisen vuotta erään etelä-helsinkiläisen satanistin toimesta. Hänestä lisää myöhemmin tässä kirjoituksessa. Nykyään kiusaamiseni tuntuu olevan jonkinlaista kansallisurheilua, mutta ehkä vielä jonain päivänä pääsen tasaamaan tilit minua sortaneiden satanistien kanssa. Sitä en tiedä, kuinka moni tuon aikaisista ja nyt jo entisistä naapureistani oli satanisti? Muutamasta voi olla 100% varma, mutta tuskin se siihen jää. Tuntui siltä kuin koko Saramäenpuisto olisi lopulta vuoteen 2016 tultua kansoittu satanisteilla, jotta en pääsisi tekemisiin muiden kuin kerholaisten kanssa. Ainakin Erja Laine, Ishmael Falke, naapurirapun Jaana ja se yläkerran Sibelius tekivät minulle temppujaan. Kävin säätämässä Laineen ja Sibeliuksen digibokseja ja jouduin samalla nuolemaan näiden vanhojen mummojen rupisia vittuja. Erja Laine on lisäksi örkki ja kissansa myös hirviö. Sibeliuksesta en ole varma.

  Samaan tyyliin kuin tuntemattomaksi jäänyt tyyppi vei oveltani oikeuspöytäkirjat, otti entinen naapurini Brian Varness pois hallustani kaksi vihkoani. Se oli aikaa, jolloin en ollut vielä lopettanut juomista. Muistin välillä paljonkin ja kirjasin asioita vihkoihin. Satanisti Varness määrättiin hakemaan vihot pois. Hän teki työtä käskettyä. Erityisen taitavasti hän ei onnistunut muistiani pyyhkimään, koska muistan tapauksen kuin eilisen päivän: Varness tuli istumaan iltaa. Jossain vaiheessa hän käski antaa vihot itselleen. Sitten vain annoin ne hänelle. Asiaa millään tavalla kyseenalaistamatta.

  Vihkojen lisäksi Varness vei minulta rahaa ja pilveä. Kun törmään häneen kadulla, kyselee hän kuulumisia, kuin ei tietäisi mitä olen hänestä tänne kirjoittanut. Sama pätee muihinkin kerholaisiin. Satanistit eivät kommentoi kotisivujeni sisältöä minulle. Aihe on tabu. Siitä ei puhuta. Kuitenkaan minua ei saada hiljennettyä. Eristettyä kyllä saadaan. En ymmärrä miksei kukaan tule ikinä kadulla jutulle? Moni puhisee ja mulkoilee vihaisesti, mutta siihen se jää. Eivätkä minuun ota kontaktia nekään, jotka Kerhosta tietävät, mutta eivät siihen itse kuulu. Se on ilmeisesti säädetty niin. Se vaan on niin. Muiden ihmisten apu pilaisi "hienon tarinani". 

 

  En muista oikeusjutun syyttäjänä (vai tuomarina?) toimineen naisen nimeä.  Hän ihmetteli minulle puhelimessa koko jutun järjenvastaista luonnetta. Hänen mielestään oli outoa, että Axelsson ja kumppanit vainosivat minua kuin heikkopäiset vuosikymmenen ajan ilman mitään järkevää syytä. Hän myös ihmetteli, miksi en halunnut tulla oikeussaliin seuraamaan jutun käsittelyä? Muistan kun hän soitti minulle oikeusistunnon aamuna ja kysyi, miksi en ole paikan päällä? Nainen sanoi, että juttua käsiteltäisiin koko päivä ja että ehtisin vielä iltapäiväksi Helsinkiin. Muistan tehneeni jo lähtöä, mutta en sitten jotenkin päässyt lähtemään. Seuraavana päivänä sain kuulla, että Axelssonin ja Karhusen asianajajat olivat tehneet erinomaista työtä. Oltiin vedottu vaikeaan lapsuuteen, koulukiusaamiseen ja ties mihin. Oma lakimieheni oli suoriutunut kuulemma vaatimattomammin. En syytä häntä asiasta. Enhän edes tiedä kuka hän on. Muistelen jutelleeni hänen kanssaan puhelimessa ja hän olisi sanonut, että tämä on hyvin selkeä keissi. Koko vyyhti eli kesällä 2010 omaa elämäänsä, samalla kun muistiani pyyhittiiin harva se päivä, koska sain koko ajan kaikenlaista tietoa Kerhosta, vaikka en ollut siihen varsinaisesti ehtinyt liittymään.

  Syyttäjä (?) ei ole ainoa joka tätä koko keissiä on ihmetellyt. Siinähän on lopulta kyse siitä, että Saatana tms. halusi etukäteen kostaa minulle sen mielipahan, mitä hänelle aiheutan tai aiheutin. Enkä siis pidä tätä kaikkea tavanomaisena tai nauti tästä. Tämä nyt vain on mennyt näin. Pitää vaan jatkaa elämää eteenpäin ja yrittää samalla oppia tehdyistä virheistä. Samahan se on kaikilla muillakin ihmisillä. Etenkin niillä jotka satanismiin eivät ole sortuneet, tai toisaalta päässeet siihen mukaan. Onhan siinä molemmat puolet. Satanisteilla puolestaan on omat ongelmansa, kuten kuka lapsistaan kiusata piloille tai raiskata sekopäiseksi? Satanistisissa perheissä on usein yksi "hölmöläinen", jota ei oteta Kerhoon. Hänen mielipahansa ja kärsimyksensä turvaa perheen muut jäsenet. Jonkun on kärsittävä.

  Olen yrittänyt ottaa yhteyttä oikeudessa todistaneisiin kahteen naiseen, mutta tuloksetta. Satanistit myös esiintyvät minuna, mikä omalta osaltaan sekoittaa ja hankaloittaa asiaa. Toisaalta siitä ei olisi mitään hyötyä, sillä molemmat on vedetty mukaan Kerhoon. Leo Karhunen oli Flow-festivaaleilla mennyt heidän jutulleen, ja esitellyt minusta otettuja häpäiseviä valokuvia, joita hän kantoi aina mukanaan. Sampo Axelsson oli tehnyt jotain samanlaista. Nämä naiset eivät oikein pitäneet siitä, että en itse ollut läsnä oikeudessa, ja kyllähän se outoa onkin. Sampo Axelsson vittuili siitä myös. Tai siis se örkki, joka häntä esittää. 

  Keissin päästyä jo käräjiltä jonkin sortin poliisipäällikkö sanoi minulle, että tämä juttu haudataan nyt niin syvälle kuin mahdollista. Tämän jälkeen liikemies Samuel O'Neill soluttautui Suomen virkamieskoneistoon tuhoten kaikki tiedot koko rikosjutusta. Samuel ja Chris O'Neill saivat minut uskomaan, että on etujeni mukaista lakaista koko juttu maton alle ja imuroida se sieltä sitten kokonaan kadoksiin. Uskoin melkein mitä tahansa he minulle uskottelivatkin, kunnes taas ymmärsin tulleeni petetyksi. Minulle sanottiin myös, että on parempi etten näe asiakirjoja, koska sitten tulisin vain hyvin katkeraksi. Pöytäkirjat olivat täynnä aivan erityisen kusipäisiä ja sadistisia juttuja Karhusen ja Axelssonin toimesta. Minun olisi pakko tappaa heidät. Eikä se johtaisi mihinkään muuhun kuin siihen, että nämä kaksi örkkiä joutuisivat etsimään uudet kehot kannettavakseen. Itse joutuisin vankilaan 10 vuodeksi.

  Sampo Axelssonin ja Leo Karhusen juttua tutki Kaartin poliisi Helsingistä, joten asiasta kiinnostuneet voivat kysellä sieltä. Eivät he tosin mitään kenellekään kerro. Satanistit eivät puhu. Muut eivät muista. Jos muistavat, eivät ainakaan minulle ole mitään kertoneet. Suomen poliisi on läpeensä korruptoitunut. Satanismin rapauttama. Jonain päivänä sekin asia tulee vielä julki todisteiden kera. Jari Aarnion tapaus on vain jäävuoren huippu. Kansalaisten on aika lopettaa lapsenusko viranomaisten oikeudenmukaisuuteen. Sellaista ei ole olemassa. Todellista valtaa niin Suomessa kuin maailmalla pitävät satanistit. Vielä isompana tekijänä asiassa tätä nykyä ovat kehonkaappaaja-örkit. Koska kaikki rikolliset ovat näitä parasiitteja, pitää myös poliisien olla. Muuten heillä ei olisi mitään mahdollisuutta valvoa lakia. Kun muistetaan, että myös kaikki merkittävät päättäjät on nykyään kaapattu, voi oikeastaan unohtaa yhteiskunnallisiin asioihin kohdistuvat huolensa. Peli on menetetty.

  Tapaukseni mitätöinti harmittaa minua todella paljon. Olisi etuni mukaista tietää kuka on toiminut väärin minua kohtaan ja millä tavalla? Nyt Axelsson ja kumppanit pääsivät melko vähällä ja heidän minuun kohdistamansa sabotaasi jäi elämään omaa elämäänsä. En tiedä mitään suurimmasta osasta heidän tempauksistaan pääni menoksi. Näin ollen minun on vaikea oikaistakaan niitä. Nimissäni kun oli vuosikausien ajan lähetelty postia ja ties mitä ympäriinsä. Minua oli paneteltu niin kauan ja tehokkaasti, etten tule ikinä saamaan mainettani siltä osin puhtaaksi. Enhän edes tiedä keneen ottaisin yhteyttä. Poliisi ehdotti että voisin hankkia uuden henkilötunnuksen, mutta muistutti että ulkomailla siitä voisi olla haittaa. 

  Satanistien terrori niin minua kuin montaa muutakin kohtaan jatkuu tälläkin hetkellä. Ehkäpä Supon Antti Pelttari vastaa toiminnasta poliisin osalta. Sikäli kuin minua voidaan pitää mahdollisena yhteiskunnallisena riskitekijänä. Jonkun tutkivan journalistin - mutta ei Timo Harakan - pitäisi tutkia hänen taustansa ja luodata syvältä sitä merta, josta hän on keskuuteemme sukellellut. 

 

  

 

 

 

IV

 

  Samuel O'Neill ihaili Sampo Axelssonia. Hän sanoi, että oikeastaan Axelsson sopisi paremmin hänen tarkoituksiinsa, mutta että hän auttaa nyt kuitenkin minua, kun kerran olemme yhteen päätyneet. Chris O'Neill ei olisi alun perin halunnut toimia kanssani ollenkaan. Syynä juuri Axelssonin ja kumppaneiden päälleni kasaama maine. Etenkin satanisteille näyttäydyin typeränä pellenä: Kiipijänä ja huorana, jota sai ja pitikin talloa miten halusi. Elämälläni ei tuntunut olevan mitään arvoa. Axelsson oli 2009 sanonut minun olevan "dead man walking". Kuolemani piti olla vain ajan kysymys, hänen saatua usutettua suomenruotsalaisetkin kimppuuni. Aiheesta lisää kotisivuni tekstissä "Suomenruotsalaisten kielipolitiikka".

  Sitten tuli kesä 2010 ja kaikki kääntyi yhtäkkiä päälaelleen. O'Neillien avulla olin jotain käsittämättömän suurta ja mahtavaa, eikä mikään ollut kuulemma minulle mahdotonta. Ihmiset esittivät minulle kaikenlaisia pyyntöjä, sillä minkä tahansa piti olla kauttani mahdollista.

  Yksi mielenkiintoinen pyyntö tuli amerikkalaisilta viranomaisilta, jotka kyselivät minulta USA:ssa vaikuttaneesta suomalaisesta valelääkäri Esa Laihosta. He eivät olleet onnistuneet saamaan Laihoa kiikkiin kuin murto-osasta tämän tekemistä rikoksista. Asia oli jäänyt kaivertamaan heitä. Puhelintani kuunnellut Supon Päivi Piippo selitti minulle närkästyneenä, miten suomalaiset saisivat kyllä Laihon nalkkiin ilman amerikkalaisten sotkeutumista asiaan. Meni kuitenkin yli vuosi ennen kuin Laiho pidätettiin. Sitä ennen hän toimi koko ajan valelääkärinä Suomessa. 

  Saattaa olla niin, että Laiho oli liian kova satanisti häntä jahdanneille viranomaisille. Saattaa toki olla niinkin, että hänet oltaisiin voitu napata jo aikaisemmin, mutta joku korkea-arvoinen satanisti esti tämän. Olihan varmasti hauska seurata miten Laiho pärjäsi valelääkärinä. Kamerat vastaanoton kattoon ja show oli taatusti mielenkiintoinen. Samanlainen outo kissa-hiiri leikki päti Anneli Aueriin, jota oikeuslaitos ei saanut tuomittua, kun todisteet eivät riittäneet. Laihon ja Auerin asema satanistisessa hierarkiassa taisi olla liian korkea.

  Satanismi tuo oman mausteensa viranomaisten ja rikollisten kissa-hiiri leikkiin. Jos epäilty tai pidätetty on kovan luokan satanisti, ei hänestä välttämättä saada minkäänlaista otetta. Satanistinen mahti ajaa viranomaisten toimivaltuuksien ja ennen kaikkea yksittäisten toimijoiden auktoriteetin yli. Joku saattaa ajaa autollaan poliisien syliin humalassa ja huomattavaa ylinopeutta, mutta pääsee silti huomautuksella. Hänelle ei vaan mahdeta mitään. Ei riitä, että poliisi on itsekin Kerhossa. Pelkkä jäsenyys ei auta kovinkaan pitkälle, ellei ole vihkiytynyt satanismin saloihin syvällisesti. Laamanni-poliisi on pelkkä vitsi satanistien silmissä. Ei kai sellaisia olekaan. 

 

  Axelssonin ja Karhusen keissi limittyi samaan kesään ja syksyyn O'Neillin tapauksen kanssa. Satanistina olisin päässyt löylyttämään heitä miten päin vaan, mutta muuten he jäivät yhä voiton puolelle. Vai jäivätkö sittenkään? Ainakin molemmilta riistettiin O'Neillin kautta mahdollisuus matkustaa ihannemaahansa USA:han. Lisäksi heiltä riistettin matkustusoikeus myös Saksaan ja Kansainyhteisön maihin. Myöhemmin nämä (ilmeisesti) kaikki palautettiin.

  Leo Karhunen valitti minulle puhelimessa, kun ei saanutkaan matkustuslupaa Amerikkaan. Enää hän ei ollutkaan niin kova jätkä. Hän tyytyi ostamaan tyttöystävänsä kanssa lennot Lontooseen. Siellä hänet jätettiin kuitenkin tylysti lentokentän terminaaliin, tyttöystävän toki päästessä passintarkastuksesta läpi. Jälleen Leo soitti minulle armoa anellen. Heidän piti tyttökaverin kanssa tehdä Lontoossa vaikka mitä tärkeää ja niin edelleen.

  Nihkeän ja saidan luonteensa lisäksi Karhusella on hyvin vähän annettavaa vastakkaiselle sukupuolelle. Ilman vaalimiaan kontakteja (hän on ahkera verkostoituja) hän on hamuamilleen naisille lähinnä sellainen ylimielinen hyypiö. Axelsson taas yrittää epätoivoisesti lavastaa itseään heteroksi, samalla homokulttuurin kanssa jännästi flirttaillen. Eihän siitä mitään tule, mutta mies kykenee vahvan psyykelääkityksen avulla elämään omassa kuplassaan. Ilmeisesti oikein kukaan ei pidä Axelssonista. Hän sai kuitenkin ansioistaan minua vastaan palkinnoksi työpaikan some-vastaavana tms. Miltton Creative - konsulttitalosta. 

  Kun rap-artisti MIA asetti Karhusen pestille hänen kiertue DJ:nään ehdoksi sovinnon kanssani, metsästi Karhunen minua pitkin Turun Ruissaloa lyödäkseen käteeni setelitukun, jonka piti hyvittää vuosikymmenen kestänyt vainoaminen ja panettelu. En ollutkaan Kansanpuistossa kuten hän luuli. Saaroniemestäkin olin ehtinyt hänen tieltään jo takaisin kaupunkiin. Kuin noiduttuna onnistun aina välttämään kaikenlaiset lahjoitukset ja rahalla hyvittämiset. Kyllä minulle raha kelpaisi. Ei se välttämättä mitään hyvitä, mutta on sillä hyvä ostella ruokaa ja muuta mukavaa. Voisin väittää olevani lahjomaton, mutta se ei olisi totta. Minulle ei vain voi antaa rahaa. Se on sellainen ufo-juttu.

  O'Neillin tultua kuvioihin Axelsson valitteli minulle, miten minun olisi pitänyt varoittaa häntä suhteistani ja varallisuudestani. Jos olisin tehnyt niin, koko vainoaminen ei olisi ikinä alkanutkaan. Axelssonin tapoihin kuuluu kohdella ihmisiä kuin paskaa ja olla silti kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Niin myös minun kanssani. Hän yritti jopa kaveerata ja kertoi kuinka lihansyönti auttaa häntä levyjen kanssa. Raakaa lihaa syötyään hän kuulemma kuuntelee niitä aivan eri korvin ja tunnistaa heti mikä on hyvää. 

  Kun minä nyt olinkin sitten satanistisesti merkittävä, Axelsson ehdotti että uhraisimme minun sijaani toimittaja Kalle Kinnusen, joka oli hänen kaverinsa. Kinnusesta tehtäisiin uusi "minä". Jostain syystä Kinnunen sopi uhriksi. Ilmeisesti Axelsson ei erityisemmin pitänyt hänestä. Hän ei osannut olla niin vittumainen kuin Axelsson, vaikka kyllä kovasti yrittikin. Olihan Axelsson usuttanut hänetkin vittuilemaan minulle. Mutta Kinnusen vittuilussa, vaikkakin ryyditettynä ilkeällä tekonaurulla, oli melankolinen pohjavire. Vaikka Kinnunen onkin mulkku, ei hän kaiketi ole sadisti kuten Axelsson.

  Kinnunen oli kyllä parhaansa mukaan imenyt Axelssonilta vaikutteita. Hän kertoi mm. omaavansa puhelutallenteita, jos alkaisin hankalaksi. Vuosien ajan hän oli yrittänyt päästä Axelssonin suosioon. Lopulta Sampo hyväksyi hänet, kuten Pinja Nousiainen kertoi minulle. Kinnunen ryhtyi jopa homoksi. Hän kertoi minulle oppineensa pitämään homostelusta. Hänellä oli kova tarve olla osa porukkaa ja moneen piiriin pääsi vain homona. Niin moni Axelssonin "porukasta" oli homo. Kuten räppäri Edu Kehäkettunen, joka kertoi vain yhtäkkiä ajatelleensa homostelua hyvänä ideana ja nauttivansa siitä.

  Satanismi, homous ja pedofilia muodostavat kolmiyhteyden. Kaikki epäluonnollinen on luontaista satanismille. Voimakkaat satanistihomot tekevät mielellään heteromiehistä homoja. Satanismin kautta he "loitsuavat" haluamansa toteen. Siinä on toki välikäsiä, ei siihen muuten ihminen pysty. Mutta maailma onkin täynnä kaikenlaista kummaa, jota ihminen ei pysty näkemään saati ymmärtämään.

  Kinnusella oli kova tarve olla parempi kuin minä. Hänellä oli alemmuuskompleksi. Aikoinaan kun olin Pinja Nousiaisen kanssa, hän piiritti Pinjaa, mutta ilmeisen turhaan. Lopulta Kinnunen sai Pinjan “omakseen”, minun jälkeeni. Myöhemmin olin ihastunut Johanna Honkolaan, mutta siitä ei tullut mitään. Kinnunen sai Honkolan ja kysyi minulta vituttaako? Lähinnä säälitti. Kinnunen kun oli saanut kuulla, että Honkolassa on jotain vikaa ja kysyi minulta asiasta. En kertonut hänelle mitään. Olisiko hän uskonutkaan, että Honkola on örkki? Ehkä Kinnunenkin on nykyään. Chris O'Neill sanoi, että hyvä ettet kertonut Kinnuselle mitään. Ei hän olisi sitä ansainnut. Myös Axelsson oli ollut Pinja Nousiaisen perään ja kulki tämän kanssa yhdessä jonkin aikaa. Olisi nyt sitten myös nussinut Pinjaa, niin ei tarvitsisi kompensoida omaa homouttaan muita kiusaamalla. Hänen pitäisi olla avoimesti hinttari, eikä kaappihomo.

  Kun pyysin Samuelia tuhoamaan Axelssonin levykokoelman, mutta Samuelin periaatteisiin kuulemma kuului, ettei kenenkään elinkeinoa saa tuhota... Myöhemmin Axelsson sanoi, että levykokoelman tuhoutuminen olisi ollut hänelle itse asiassa suuri helpotus. Onhan se hänen silmäteränsä. Hänen aarteensa ja samalla huolenaiheensa. Tämä oli hänelle ominaista lapsellista vittuilua. Jos löisit Axelssonia, hän luultavasti virnistäisi nörttimäisesti ja sanoisi, että ei sattunut yhtään. 

  Mielenkiintoinen sivujuonne tarinassa oli se, että Karhunen ja Axelsson myös ihailivat ja matkivat minua. He eivät mahtaneet asialle mitään. He olivat myös jossain vaiheessa ymmärtäneet, että jos minä pidän jostakin asiasta, siitä tulee suosittu. Jos olen jostain kiinnostunut, pian kaikki ovat. Leo sanoi, että minun pitäisi ostaa levysoitin ja harrastaa vinyylejä. Hän oli huolissaan siitä, ostavatko ihmiset enää tulevaisuudessa vinyylejä? Ehkä siksi, että oli itse keräilijä. En silloin ottanut koko juttua tosissaan. Olen tyytyväinen siitä, että en keräile mitään.

 

  Ilmiö-festivaalilla 2010 lojuin alkoholin ja kannabiksen lamauttamana Turun Naularannassa. Sieltä minut bongasi eräs tuntemattomaksi jäänyt tyyppi. En muista mitä olin hänelle aikaisemmin tehnyt, mutta hän janosi kostoa. En kyennyt vastustelemaan, kun hän otti avain-nipun taskustani ja heitti sen mereen. Hän kertoi asiasta ilmeisesti Sampo Axelssonille, joka kävi sukeltajien avulla naaraamassa avaimet merestä. Etsin minä niitä avaimia sieltä itsekin mutta en löytänyt, vaikka näin vierestä tarkalleen mihin ne lensivät. 

  Saatuaan haltuunsa kotiavaimeni Axelsson kävi asunnossani ja kopioi 8-raitanauhurini kovalevyn muistitikulleen. Hän oli ottanut etukäteen selvää miten raiturini toimii. Kovalevy oli täynnä jotain epävireistä jammailua. Siellä oli myös nauhoittamani versio The La's -yhtyeen kappaleesta Something I Said, jota Axelsson luuli sävellyksekseni ja yritti ilmeisesti lisensoida sen omiin nimiinsä. Niin suuri tarve hänellä oli päästä riistämään minua. Raiturilla oli myös ainakin joku vanhalla grooveboxilla väsäämäni raita, joka oli herättänyt kiinnostusta. Axelssonin julkeudesta kertoo se, että hän soitti minulle asunnostani sinne murtauduttuaan. Muistan puhelun, mutta sitä en muista missä olin tuolloin. 

  "Voisin ottaa täältä mitä vaan", Axelsson hihitteli puhelimeen. Ehkä hänellä oli tiedonantajana joku kaverini, kun kerran tiesi milloin en ole kotona. Epäilen Jussi "Pässi" Mäkeä. Päästyään tutkimaan muistitikkunsa sisältöä Axelsson soitti vielä vittuillakseen soittotaidoistani ja nauhoituksistani. Itse en ole jaksanut edes kuunnella nauhoituksiani. Kuulematta paskaa. Sitä ihmettelen, miksei Axelsson varastanut suoraan koko 8-raituria? Miksi kikkailla kun voi viedä koko laitteen? Kysyin asiaa häneltä myöhemmin, saamatta asiaan kuitenkaan vastausta. 

  Jo tuolloin asuntoni kameroinut Samuel O'Neill pui asiaa minulle puhelimessa. Olihan hän nähnyt nauhoiltaan Axelssonin murtokeikan. O'Neill laittoi sitten miehensä murtautumaan puolestaan Axelssonin asuntoon hakeakseen avaimet haltuunsa. Ei hän niitä tietenkään minulle antanut. Toisaalta O'Neill sanoi, että kaikki perinteisellä avaimella toimivat lukot ovat helposti tiirikoitavissa. Jos vain tietää mitä tekee. Ei hän avaimia asuntooni olisi tarvinnut, mutta piti ne kuitenkin.

  Axelsson soitti ja ihmetteli miten olin pystynyt moiseen. Hän ei tiennyt O'Neillistä. Hän ei tiennyt myöskään asuntonsa tullun nyt kameroiduksi. Samuel ja Chris alkoivat seurata Axelssonia. He kertoivat minulle, että Axelsson on ilmiselvästi mielisairas. Ilmeilee, hihittelee ja ähkii yksikseen. Halusin tietää lisää. Chris sanoi vain että selvä tapaus.

  En nyt muista mitä vahinkoa Axelssonille, Karhuselle ja lisäksi Karri Koiralle kostoksi aiheutettiin kaikista kokemistani vääryyksistä. Kyllähän he saivat osumia, mutta ainakaan mitään julkista lynkkausta kukaan kolmikosta ei kokenut. Taisi olla niin, että minun olisi pitänyt satanistina itse viedä projektia eteenpäin. Se oli täky. En nielaissut tätäkään syöttiä, vaan halusin ulos kerhotoiminnasta. Sitten menetinkin muistini moneksi vuodeksi ja homma jäi kesken. Toki kannan kaunaa.

  Ainakin Axelssonista, Karhusesta, sekä myös Kalle Palmusesta tehtailtiin raiskausvideot, mikä sai etenkin Karhusen suunniltaan. Voi olla että Karri Koirasta ei tehty videota koska hänellä on lapsia, eikä sellaisille ihmisille joilla on lapsia saa tehdä mitään. He itse saavat tehdä mitä he haluavat.

  Axelsson myös pahoinpideltiin moneen otteseen. Tämän vuoksi hän meni itsepuolustuskursseille. Ehkä hän on nyt voittamaton. Karhunen valitti tuntemattomien ihmisten kulkevan hänen perässään räkien hänen päälleen. Hän oli kova valittamaan. Pääsin Karhusen ihon alle, kun kerroin ettei hänen äitinsä välitä hänestä. Se on varmasti totta. Miksi välittäisi? Yritti Karhusen äiti silti lahjoa minut unohtamaan poikansa pahat teot, mutta Kalle Palmunen taas vei ne rahat. Taisi Palmunen jättää minulle viisi euroa. Senkin maksoin hänelle muuten takaisin. Kuten taisi Palmunen maksaa anastamansa tonnin Karhusen äidille.

  Karhusen orastava kansainvälinen dj-ura jäi ilmeisesti pahasti pykimään. Samoin taisi käydä Axelssonille. En ymmärrä kuinka joku haluaisikaan tanssimaan ja ilakoimaan heidän silmiensä alle. Hyvissä hommissa molemmat silti tätä nykyä ovat. En saanut heidän elämiään tuhottua kun hylkäsin satanismin, jossa he molemmat puolestaan viruvat korviaan myöten. Satanisti on toki lasten suosikki Karri Koirakin. Kumma silti, ettei minua ole vieläkään saatu hengiltä. Vuosi on 2024 ja vieläkin kuollut mies kävelee. Joskus kyllä haluaisin kuolla, mutta niinhän me kaikki. Sitä pitää vaan jatkaa elämistä.

 

  Samalla tavoin 2010 matkustusoikeus Amerikkaan vietiin muotiasiantuntija Claudia Cifulta sekä satanisti-toimittaja Rita Tainolalta, joka uhkaili minua törkyjutuilla, kun en suostunut hänen kanssaan yhteistyöhön. Ensimmäisen yhteyden hän otti minuun puhelimitse: "No mites sulla on nyt mennyt", vaikka emme olleet ikinä missään tekemisissä olleetkaan.

  Sain kuulla Tainolan olevan New Yorkissa halveksittu hahmo. Hän ui ihmisten liiveihin kuulumisia ylituttavallisesti udellen. Hän ei anna ihmisten syödä tai kahvitella rauhassa, vaan tunkee heidän jutulleen saadakseen ainesta typeriin artikkeleihinsa. Kuultuaan ettei pääse enää USA:han, Tainola itki minulle puhelimessa surkeaa kohtaloaan. Toki hän sai matkustusoikeutensa takaisin. Niin sai myös Claudia Cifu, joka selitteli levittäneensä minusta paskajuttuja, koska ei tiennyt minun olevan millään tavalla tärkeä. Oman tärkeytensä Cifu joutui unohtamaan nyyhkyttäessään elämänsä olevan pilalla, ellei hän pääse enää "Nykiin". No toki hän sinne pääsi ja ehdottipa Samuel häntä tulevaksi vaimoksenikin. Olihan Claudia piinkova satanisti ja siksi Samuelin mieleen.

  Itse olin kaavaillut piirittäväni ihmisoikeusjuristi Jennifer Robinsonia, jos minun kerran välttämättä piti joku kansainvälinen muija naida. Hän oli kuitenkin Samuelin mielestä riskaabeli tapaus. Kenties Jenniferillä oli liian vahva sosiaalinen omatunto tai jotain sellaista. Hän olisi voinut yhtäkkiä kertoa Twitterissä koko maailmalle missä mennään. Sitä Samuel ei tietenkään halunnut, vaan näki mielessään Claudia Cifun tulevana vaimonani.

  Olin kuitenkin yhteydessä Jennifer Robinsoniin. Chris kehui hänen vartaloaan, jota oli kytännyt O'Neillien asennettua kamerat Robinsonin suihkuun ja muualle asuntoon. Samuel sanoi, että Robinson ei sovellu vaimokseni. Hän on liian riskialtis. Samuel myös sanoi, että jos naisit hänet, hän menisi kotiin Australiaan ja sitten hänen isänsä sanoisi hänelle: “Well done, my girl.” Sitäkään Samuel ei halunnut. 

  Tuolloin oli niin, että Robinson oli alkanut näkyä Assangen taustalla jo hyvissä ajoin ennen kesää 2010. Myöhemmin aikajanat olivat sekoittuneet siten, että hän oli aloittanut Assangen apuna vasta lokakuussa 2010. Nyt hän oli lisäksi George Clooneyn vaimon ystävä ja hänen perheensä olikin yhtäkkiä vauras. Vielä 2010 hänen isänsä kasvatti hevosia mutta aikajanojen sekoituttua toiminta oli menestyksekästä ja Robinson jonkinlainen seurapiirijulkkis.

  Mikäli asia olisi muodostunut kynnyskysymykseksi, olisin varmasti lopulta saanut Jennifer Robinsonin. Olisi siinä tietenkin ollut oma hommansa. Claudia Cifu sen sijaan oli samantien valmis avioon. Hän kertoi kuitenkin pitävänsä itsellään option toiseen suhteeseen, mikäli homma ei toimisi muuten kuin kulissina. Hän alkoi jo katsella sopivaa asuntoa Brooklynista, minne meidän oli kuulemma määrä muuttaa. Itse olisin halunnut asua Manhattanin sydämessä, mutta hänen mukaansa se oli turhan hienoa. Hänen boheemi imagonsa ei olisi ilmeisesti kestänyt sitä. Samuelin satanistisen manipulaation kourissa Claudia oli jo hyvää vauhtia matkalla alttarille, kunnes sain viestini hänelle läpi: En halua olla kanssasi missään tekemisissä. On siinä kyllä aikamoinen noita-akka, ei voi muuta sanoa.

  Claudia ihmetteli kovasti, miten tunsin Voguen päätoimittaja Anna Wintourin. Samoin ihmetteli moni muukin. En minä häntä tuntenutkaan. Olin vain törmännyt Wintouriin ja hänen seurueeseensa Riiassa kesällä 2007. Siellä Wintour otti minulta hotellihuoneessa suihin. 2010 hän oli yhä samassa satanistisessa pilvessä ja halusi palkata minut Vogueen. Hän kyseli mitä mieltä olen asioista ja vastailin hänelle mitä mieleen juolahti. "Sinussa on todella ainesta", Wintour sanoi. Lopulta hän kysyi mitä olin tehnyt aikaisemmin. Kuultuaan minun toimineen taksikuskina ja trukkikuskina, hän tyrmistyi ja jäi empimään työtarjouksensa kanssa. Hän oli luullut minun olevan parempaa luokkaa. Sanoin hänelle, että kai te siellä Voguessakin tarvitsette varastomiehiä.

  Puhelujani kuunnellut ja elämäni kontrolliinsa ottanut Samuel valitti, miksi paljastin Wintourille todellisen ammattini? Sanoin että olisin toki voinut yrittää selvittää olevani keräilijä, mutta se olisi ollut vielä vaivaannuttavampaa. Vaikka mitäpä vikaa keräilyssä on? Ihminenhän oli jo aikojen alussa keräilijä. Samuel paljasti myös käyneensä vispilänkauppaa Wintourin kanssa menneinä vuosikymmeninä. Epäilen sitä aika yksipuoliseksi kaupusteluksi. On Wintourissakin varmasti paljon vikaa, mutta ei kai hän silti halunnut demonista pedofiilia miehekseen.

  Sitten Wintour kertoi haluavansa tavata minut. Voisin pistäytyä Voguen toimitiloissa New Yorkissa käydessäni. Hän vihjaili, että pääsisin ehkä rakastelemaan viehättävien muotitoimittajien kanssa. Mikäs siinä. Chris O'Neill varoitteli minua maineeni pilaamisesta ja muotimaailman kieroudesta. Vain politiikka oli kuulemma katalampaa. Chris varoitti myös onnenonkijoista; Aamiaista Tiffanylla fanittavista hollygolightlyistä, joille rikkaan miehen naiminen on elämäntehtävä. Sellaisia on kuulemma New York täynnä. Jo pelkkä Audrey Hepburnin nimen mainitseminen sai Chrisin pois tolaltaan.

 

  Koin vahingoniloa aina kun Samuelin rakentamat korttitalot romahtivat. Hän viritteli minulle kovasti polkua satanistiseen satimeen, mutta en tahtonut siihen oikein millään langeta, ennen kuin veri sitten väkisin kaadettiin kitaani. Samuelin mukaan kanssani oli vaikeaa, kun liikkeeni olivat niin ennalta-arvaamattomia. Hän laski ajavansa minut haluamaansa suuntaan ohjaillen valintojani mielen manipulaatiollaan. Hän asetti eteeni skenaarioita, joiden kautta olisin ajautunut tilanteeseen, josta ei ollut ulospääsyä ilman satanismia. Hän ei ottanut huomioon, etten lopulta juuri välitä itsestäni. Tapaan myös toimia vastoin omaa etuani vain itseäni huvittaakseeni tai jotain tuntematonta sivullista avittaakseni. En ole vielä tätä nykyäkään oppinut toimimaan laskelmoiden, järkevästi ja pitkäjänteisesti. Turha tässä mitään on suunnitella, kun kaikki kuitenkin pilataan ja tehdään tyhjäksi. Kerran Samuel lupasi toteuttaa kolme toivettani. Jurpon sanoin pyysin häntä jättämään minut rauhaan, painumaan helvettiin ja pysymään siellä. Yhtäkään noista toiveista hän ei kyennyt täyttämään tai siitä toisesta en ole ihan varma.

  Kotisivuni on silti suuri ylpeyteni ja ilon lähteeni, mutta kuinka kauan? Jossain vaiheessa siirryn ehkä tubettamaan. Epäilen näet vahvasti sivuni näkymistä sellaisena, jollaiseksi olen sen luonut. Suurin syy tähän on se, etten ole saanut juuri mitään palautetta koko sivusta, vaikka monet käsittelemäni ihmiset ovat vaikutusvaltaisia ja tunnettuja toimijoita. Ainoa suora palaute tuli turkulaiselta Tuukka Airaksiselta, joka uhkasi tehdä sivustani rikosilmoituksen. Toistuvien uhkailujen jälkeen hän jättikin poliisille tutkintapyynnön keväällä 2016. Tutkinnanjohtaja kuitenkin esitti syyttäjälle, ettei esitutkintaa toimitettaisi. Näin ollen syytettäkään ei nostettu.

  Luulisi kirjoitusteni harmittavan monia ihmisiä. Kukaan ei ole kuitenkaan sanonut saati tehnyt mitään. Saattaa siis olla, että sivustani on yleisesti saatavilla vain jonkinlainen riisuttu versio. Tai ettei se avaudu kuin kotikoneellani ja siellä minne menenkin. Kun käyn Turun kaupunginkirjaston koneella ja jätän sivuni auki, tullaan se pian sulkemaan. Kyseessä ei ole sattuma. Niin monta kertaa sama naama on käynyt perässäni sulkemassa avaamani selaimen.

 

 

 

 

 

V

 

  Kesänä 2010 tuli tapettua kaksi miestä. Molemmat toki satanisteja, jotka kaiketi ansaitsivat kuolemansa. Vaikea sitä on ihmisenä sanoa kuka ansaitsee ja mitä?

 

  Heräsin koputukseen. Oli päivä. Kun menin boksereissa avaamaan ovea, asuntooni tunkeutui viisi miestä. Raihnainen vanhus, vanha mies videokameran kanssa, toinen vanha mies kissankantolaukun kanssa, nuori mies sekä jonkinlainen turvamies, joka jäi eteiseen ovivahdiksi. 

  Muut neljä tulivat olohuoneeseen. Siinä lattialla oli runkopatjani, jolla olin juuri maannut lepäämässä. He puhuivat kaikki englantia, paitsi nuori mies oli suomalainen. Turvamiehestä en ole varma, koska hän ei paljoa puhunut. 

  En ehtinyt tehdä mitään, kun huomasin että minua pistettiin jollain pienellä piikillä. Valahdin patjalle selälleni ja menetin suurimman osan liikkumiskyvystäni. Kolme miehistä otti minusta kiinni. Rimpuilin vastaan minkä pystyin. Yksi nosti laukustaan esiin nestepullon. Hän kaatoi punaista nestettä suuhuni. Vertahan se oli. Pärskin sitä rinnuksilleni, osa valui kurkkuuni. Nyt minut jätettiin hetkeksi selvittelemään kurkkuani. Sitten minua pistettiin jälleen. Yhtäkkä koin suunnatonta euforiaa. Menin selälleni ja pystyin vaivoin seuraamaan mitä tapahtui. Nuori mies sai käskyn. Hän riisui vaatteensa, herätteli itseään juhlakuntoon ja kävi päälleni. Hän nosti jalkani ylös ja nussi minua perseeseen etukautta. Vanha mies videoi vieressä. Kaksi muuta miestä seurasivat aktia, turvamiehen odotellessa eteisessä. Vanhin miehistä hykerteli sairaalloisen oloisena. Muut tyytyivät hymyilemään.

  Kun akti oli ohi, raiskaaja nousi patjalta ylös. 

  “Oletko kunnossa?” hän kysyi minulta suomeksi.

  “En tiedä”, sanoin.

  “Tämä ei mennyt niin kuten minulle kerrottiin”, hän sanoi, ja tivasi englanniksi jotain kolmelta vanhalta mieheltä. He eivät tuntuneet välittävän nuoren atleetikon ininästä. Kenties tämä ei ollut aivan sisäistänyt, millä tavalla homous ja satanismi linkittyvät yhteen. 

  “Pue päällesi ja ole hiljaa”, yksi vanhoista miehistä sanoi raiskaajalle. Hän vetäytyi jupisten taka-alalle jupisten laittaamaan vaatteita päälleen.

  Sitten toinen vanhemmista miehistä otti esiin veitsen ja nosti kantolaukusta mustan kissan ulos. Hän piti kissaa sylissään ja ojensi veitsen minulle. Se oli melko pitkä ja terävä leipäveitsen mallinen. Toinen miehistä jatkoi videoimista.

  “Mitä minä tällä teen?” kysyin.

  “Tapa kissa”, videoiva mies sanoi.

  Kissaa sylissään pidellyt mies otti sen nyt käsiensä varaan ja työnsi kätensä eteen. Hän otti kissaa etujaloista ja roikotti sitä edessäni. Katsoin kissaa, sitten miehiä. Videoiva mies hymyili. Kissaa pidellyt näytti hieman tuskaiselta. Keskellä raihnainen vanhus tapitti minua. 

  “Tapa se.” hän sanoi.

  Taustalla nuori atleetti katseli hämmentyneenä.

  En halunnut tappaa kissaa. Mutta jokin päässäni puhui sen puolesta. “Tapa se, tapa se...” Tein ratkaisun. Löin veitsellä vanhusta. Tökin häntä kolme kertaa rintaan. Veitsi upposi hänen lihaansa kuin lämpimään voihin. Hänen maiskutteleva ilmeensä vääntyi tuskan irvistykseen ja hän rojahti maahan.

  “Even better”, sanoi toinen vanhoista miehistä innostuneena. Toinen hymähti ja jatkoi videoimista hymy kareillen suupielillään. Taustalla nuori atleetti näytti järkyttyneeltä.

  “Voi vittu”, hän sanoi.

  “Mites me nyt tämä oikein hoidetaan”, videokameramies sanoi ja laittoi kameran pois. Hän oli korostetun rento. Hän kokeili vanhuksen pulssia ja totesi tämän kuolleeksi.

  "Ehkä hänet voisi vielä elvyttää, mutta ei se nyt onnistu", hän sanoi.

  Vielä äsken innoissaan ollut toinen miehistä ei hänkään hätkähtänyt, mutta tiuskaisi jotain videokameramiehelle, joka vain hymähti:

  “Näinkin voi käydä.”

  Vähän väliä eteisestä olohuoneeseen kurkkinut turvamies tuli nyt ruumiin viereen. Hänen oli selvästi määrä huolehtia ruumiista. 

  “Minunko se sitten pitää hoitaa?” videokameramies kysyi. “Tämä on sinun työtäsi.”

  Istuin adrenaliinin vallassa patjallani. Seurasin miesten touhuamista. Pian joku pisti minua jälleen ja nukahdin. 

  En tiedä miten miehet saivat ruumiin pois asunnostani. Muistiani he eivät pyyhkineet. Seuraavana päivänä Samuel ja Chris soittivat asian tiimoilta. He olivat toki nähneet kaiken tapahtuneen asuntooni asennetuista kameroista.

"Sitä miestä ei tule kukaan kaipaamaan. Ja olihan hän hyvin vanha jo muutenkin", Chris sanoi.

  Samuel sanoi minua kylmäveriseksi tappajaksi.

  “Mutta ei sen noin pitänyt mennä”, hän sanoi. Chris oli samaa mieltä.

  Silloinko minusta tuli satanisti? Silloinko liityin Kerhoon? Chris oli sanonut jo aikaisemmin, että sinä olet nyt tässä mukana. Halusitpa sitä tai ei. En minä sitä oikeastaan halunnut. Kuka tuollaista voisi haluta?

 

  Toisen miehen tapoin vähän myöhemmin. Olin ehtinyt jo moneen kertaan kyllästyä O'Neillien piinaan. Koko ajan oli jotain vittumaista, jota en ollut elämääni tilannut. Eikä kuitenkaan mitään hyötyä koko asiasta. Enkä oikein tiennyt itsekään mikä oli totta ja mikä ei? Pyyhittiinhän muistiani koko ajan. 

  Kun Samuel sanoi, että minun pitäisi tavata eräs mies, päätin että seuraava äijä lähtee. Enää minua ei raiskata. Päivänä jona minun oli määrä tavata tämä mies Turun Tuomiokirkon edessä, puin käsiini ohuet työhanskat. Kun Rami tuli tapansa mukaan hakemaan minua puistokaljoille, ihmetteli hän miksi minulla oli hanskat kädessä? Olin niin tohkeissani, että en vaivautunut sitä itse miettimään. Laitoin hanskat taskuuni.

  Istuimme kirjaston kohdalla jokirannassa. Rami kysyi miksi olin niin huonolla tuulella? Olin vaitonainen enkä juonut kuin yhden tai kaksi olutta. Katsoin kelloani. Pian oli aika. Sanoin Ramille lähteväni käymään kotona.

  “Ehkä olisi syytä jäädä sinne, jos olet tuollainen”, hän sanoi.

  Kävelin päättäväisesti Tuomiokirkolle päin ja matkalla puin hanskat sormiini. En halunnut jättää sormenjälkiä. En tiennyt vieläkään mistä asiassa oli kyse, mutta oma suunnitelmani oli selkeä. Jos minua uhattaisiin, toimisin. 

  Kirkon portailla minua odotti noin kolmekymppinen mies. Hän tervehti virnistäen. Suomea hän puhui. Olin itse melko vaitonainen. Hän ihmetteli, mikä minua vaivasi? Hän sanoi, että meidän pitäisi käydä hänen autollaan, joka oli pysäköitynä kirkon lähelle. Sitten hän otti taskustaan injektioruiskun ja näytti sitä minulle.

  “Katso”, hän sanoi.

  Nyökyttelin päätäni. Kun mies käänsi katseensa minusta, otin häntä vasemmasta ranteesta kiinni ja väänsin sen hänen niskansa taakse. Hän tiputti ruiskun portaille ja kääntyi puolustautuakseen. Irrotin otteeni ja tempaisin häntä leukaan. Hän tipahti maahan portaiden juureen. Käänsin hänet vatsalleen. Sitten vedin hänen kätensä suoraksi taakse ja nostin sitä ylöspäin. Poljin suoran käden kyynärpään kohdalta poikki.

  Näytti kuin mies olisi mennyt shokkiin. Hän kääntyi, mutta ei pystynyt juuri liikkumaan. Hänen silmänsä seisoivat päässä ja suu oli jäänyt auki. Vasemman käden kyynärvarsi heilui irtonaisena yhä kiinni olkavarressa. Otin maasta ruiskun, löin sen hänen niskaansa ja tyhjensin sisällön niin nopeasti kuin se suostui mieheen uppoamaan.

  Vedin ruiskun irti ja lähdin se kädessä kävelemään aukion halki kohti kirkkopuistoa. Etsin roskista johon sen voisi heittää. Käänsin ruiskun neulan katki ja tungin ruiskun johonkin muoviseen elintarvikepakkaukseen ja sulloin syvemmälle roskikseen. Kävelin jokirantaa piispan asunnon edestä ylöspäin, kunnes löysin tyhjän muovisen limupullon. Laitoin ruiskun neulan sinne. Päästin pullon täyteen vettä ja laitoin korkin kiinni. Sitten heitin pullon jokeen. Sinne se upposi, ainakin puolittain. Kävelin kotiin tunnekuohun vallassa. Toisaalta pelkäsin mitä miehelle oli käynyt, mutta samaan aikaan olin tyytyväinen kyettyäni puolustautumaan niinkin hyvin.

  Ruiskun sisältö selvisi minulle illalla, kun Samuel soitti ja kysyi miksi menin tappamaan tämän miehen? Selitin hänelle mitä mieltä olin Samuelista jo kaikesta siitä, miten hän oli elämääni viime aikoina vaikuttanut. Häntä se ei huolettanut.

  “Olisin enemmän huolissani, jos hyväksyisit kaiken”, hän sanoi.

  Ruiskussa oli ollut syanidia. Miehellä oli ollut autossaan kaniini häkissä. Hänen oli tarkoitus demonstroida sitä, kuinka helppo minut oli tappaa, jollen pitäisi varaani. Tämä oli Samuelin idea. Olinhan muuttumassa tavallisesti kadun tallaajasta rikkaaksi vaikuttajaksi. Nyt kävi kuitenkin näin. Samuel kertoi, että tappamani mies oli pedofiili, eikä hänellä kuulemma muutenkaan mitään väliä ollut.

  Puhelinta kuunnelleet poliisit olivat hankalassa välikädessä. He kyllä tiesivät, että minä en halunnut Samuel O'Neilliä elämääni. He tiesivät että kyse oli itsepuolustuksesta. Mutta olisihan juttua silti pitänyt tutkia. Sitä ei kuitenkaan tutkittu. Turun Sanomissa oli juttu miehestä joka oli salaperäisesti menehtynyt Tuomiokirkon portaiden juureen. Rami ihmetteli asiaa ja kysyi tapoinko minä tuon miehen? En myöntänyt tappaneeni, mutta hän näki että olin muuttunut.

  “Sinulle on tapahtunut Ville jotain todella, todella kamalaa”, hän sanoi. Ei hänellä ollut aavistustakaan mistä asiassa oli kyse.

 

 

 

 

 

VI

 

  Entä sitten se kuuluisa raiskausvideo?

  Suuren ongelman minulle on muodostanut tuo maine, jonka video on päälleni heittänyt. Sehän tuohon edellä kuvattuun raiskaukseenkin johti. Raiskaus taas johti vanhuksen tappamiseen. Ja ennen pitkää uusiin videoihin, joita kuulemma tätä nykyä löytyy joka lähtöön. On suihinottovideota, jengiraiskausvideota, sekä haastatteluja, joissa "avaudun homoudestani" tai puin asioitani muuten noloon sävyyn. Ennen en ihmisten suuntautumista juuri miettinyt, mutta tätä nykyä olen pakotettu varovaisuuteen. Vaikka eihän homoja toisaalta pakoonkaan pääse. Heitä on kaikkialla. Sääli, että asiat ovat johtaneet tähän pisteeseen, sillä en haluaisi eristää itseäni ihmisistä yleensä.

  Raiskausvideon takia lukuisat homot ovat tehneet minusta seksisymbolinsa. He eivät suostu ymmärtämään, että olen vain hyväksikäytetty uhri. Suomalaisista julki-homoista minua ovat painostaneet mm. Michael Monroe, Jaakko Selin ja Sami Pitkämö. Listaa voisi jatkaa pitemmällekin, puhumattakaan tavis-homoista, joiden kiiluvat silmät minun tekisi mieli puhkoa hakaneulalla.

  Minulla ei ole aavistustakaan minut raiskanneiden miesten ulkonäöstä. Neekereitä ne olivat. En yhtään ihmettelisi, vaikka jompikumpi heistä olisi joskus tullut jutulleni jossain baarissa. Joku tuollainen muistikuva minulla ainakin on. Sitten joku on ottanut tästä kuvia ja laittanut levitykseen. Näin asia saataisiin näyttämään siltä, että raiskaajat ovat väleissä kanssani. Tämä ainakin sopisi Sampo Axelssonin ja muiden satanistien toimintafilosofiaan. Häpäistä minua niin paljon kuin vaan mahdollista.

  Raiskausvideo liittyy olennaisesti menneisyyteeni satanistien ja pedofiilien hyväksikäyttämänä pikkupoikana. Pedofiili-isäni käytti minua seksuaalisesti hyväkseen sekä paritti työkavereilleen ja muille kaltaisilleen. Ei hän muuten olisi laivan kippariksi päässytkään. Oliko olemassa tietty taikasana, joka aktivoi mahdollisen sivupersoonani?  Tietty taikasana löisi tuon sivupersoonan päälle, jolloin minusta kuoriutuisi rietas homo-orja.

  Oliko siis olemassa taikasana, jolla minut sai muuttumaan jonkinlaiseksi seksileluksi? Syksyllä 2010 jotain tuollaista taikasanaa yritti puhelimessa ainakin kaappihomo Jari Sarasvuo, joka olisi halunnut raiskata minut. Hän oli myöhässä, koska tämä taikasana oli menettänyt vaikutuksensa. Vuosia myöhemmin 2015 turkulainen satanistihomo Tuukka Airaksinen yritti vielä samaa taikasanaa, mutta tuloksetta. Muutenkin olen kuullut, ettei minua olekaan enää niin hauska nussia, kun en ole se sama vinkuva panopuu kuin Senegalin miesten raiskausvideolla.

 

  Kaikkihan sen ovat nähneet. Tuota lausetta olen kuullut kyllästymiseen saakka. Minun ei pitäisi kuulemma välittää videosta, koska kaikki sen ovat kuitenkin nähneet, eikä se ole "niin paha". Oli niin tai näin, haluan ihmisten tietävän kuinka se on saanut alkunsa. Ehkä tämä myös vähentää homojen minuun kohdistamaa vainoa. En halua olla osa heidän toimintaansa. Tulkoon myös sanotuksi, että en ole homo. Uskokaa se tai älkää, mutta jättäkää minut rauhaan.

  Ehkä oli tarkoitus, että oppisin homoksi jo lapsena, tyydyttäessäni isäni ja hänen pedofiili-kaveriensa tarpeita. Voihan myös olla, että anaaliseksistä voi vastaanottavana osapuolena nauttia heterokin, kun antaa mennä vaan. Sillä onhan toki totta, että paskan valuminen ulos persereiästä tuottaa fyysistä mielihyvää.

  Suurin osa homoista on joko pedofiilejä tai pederasteja, tai sitten molempia. Lapsena koettu hyväksikäyttö tekee homoksi. Teini-ikäisiä poikia raiskataan järjestelmällisesti, eikä pelkästään katolisen kirkon piirissä. Kun poika täyttää 18 vuotta, ei millään ole enää mitään väliä, vaan etenkin laamanni-pojat, joita voi raiskata ilman että he muistavat asiaa, ovat täysin vapaata riistaa.

  On yleistä hupia arvuutella kuka on homo ja millä tavalla? On kuitenkin mielenkiintoisempaa pohtia mistä homous johtuu? Kuinka paljon se on geeniperäistä ja kuinka paljon opittua käyttäytymistä? Voiko homoksi syntynyt luulla olevansa hetero, mikäli kasvaa oikealla tavalla kieroon? Voiko homoudesta parantua ja onko se parantumista jos ei enää homoile vaikka haluaisikin? Tarkoitan tässä yhteydessä homoilla yleisesti niin bi-seksuaaleja, lesboja kuin umpihomojakin. Se on yksinkertaisempi määrittely, vaikka voihan heterokin harrastaa homoseksiä siitä nauttimatta tai nauttien, jos vain niin haluaa tehdä tai vaikka ei haluaisikaan. 

  Vahva stigma homous joka tapauksessa on. Harva asia tuottaa ihmiselle sellaista häpeää kuin homous. Vaikka se hyväksytään, halutaan siihen silti tehdä pesäero, jotta kukaan ei vaan luulisi että on homo. Vaikka mitä sillä niin väliä on? Jos on homo niin sitten on, ei se muille kuulu. Toki se kaventaa sosiaalista kenttää sulkien homofobiset pois, mutta halajaako homo sellaisten seuraa muutenkaan?  Eräs homo sanoi minulle pysyvänsä kaapissa, koska muuten kaikki hänen tekemisensä tulkittaisiin homo-filtterin läpi. Julkihomona hän olisi homo, joka tekee sitä, tätä tai mitä nyt tekeekin. Kaappihomona hän voi toimia ilman tällaista määrittelyä.

  Suuri osa homoista ei tuo seksuaalisuuttaan esiin kuin pienessä piirissä. Monille asia on ongelma, mutta monet myös nauttivat sukkuloimisestaan kahden maailman välillä. Toisaalla on perinteinen perhe-idylli vaimoineen ja lapsineen ja täysin sen ulkopuolella homosuhteita ja kenties erillinen homo-persoonallisuus. Jotkut homot pelkäävät kuolemakseen paljastumista. Se on heidän persoonassaan, naissuhteiden korostamisessa. Jotkut ottavat mieluummin jopa raiskaajan maineen kuin että ihmiset “luulisivat” heitä homoiksi. Silti biseksuaalit paljastavat itsensä homoiksi esittämällä naistenmiestä. Pakonomaisella tarpeella näyttäytyä eri naisten seurassa ja saada naisilta hyväksyntää.

  Niin sanottu homokulttuuri on kamalaa paskaa, jota myös monet homot vihaavat. Nythän minua vainoavien homojen kopla tekee minusta väkisin homo-vihaajan, mutta se ei heitä haittaa. He itsekin vihaavat homouttaan.

  Homous on luonnonvastaista. Ja yleistä maailman johtavien satanistien keskuudessa. Satanismi, homous ja pedofilia muodostavat kolmiyhteyden. Illuminatiin kuuluvilla merkkihenkilöillä on oltava nuorempi homorakastaja, vaikka ei homoilla haluaisikaan. Kun sitten itse varttuu, saa tai joutuu ottamaan itselleen nuoremman homorakastajan. Minun piti olla Evelyn de Rothschildin panopuu, mutta kohtalo päätti toisin. Omien sanojensa mukaan Evelyn ei ole homo, joten minulla olisi käynyt kuulemma hyvä tuuri. Evelyn kyllä selitti mitä hänen edelliselle rakastajalleen oli tapahtunut, mutta en muista sitä. Olisiko tämä tullut liian vanhaksi olemaan nussittava ja siirtynyt nussijaksi? Vai tullut syystä tai toisesta eliminoiduksi. Evelynin muija Lady Lynn Forester tyrkytti itseään minulle, mihin Chris O'Neill sanoi, että voisin ehkä päästä panemaan Lady Foresteria, mutta sen jälkeen Evelyn tapattaisi minut. Kenties Evelyn tapatti vanhan homorakastajansakin.

  Ehkä illuminaattien homoilu on reptilianien päähänpisto, jolla he alistavat käskyläisiään. Suomalaisista wannabe-illuminateista Björn Wahlroos ja Alexander Stubb kertoivat minulle kestävänsä kyllä pienen homoilun. Varsinkin Wahlroos kestäisi varmaan mitä vaan "päästäkseen jatkoon". Molemmat ovat maanpettureita, jotka mittaavat arvoaan pyrkimällä sionistipankkiirien silitettäviksi.

  En tiedä oliko se tätä samaa juttua, mutta samoihin aikoihin minulta kysyttiin, annanko Samuelille luvan toimia "käsittelijänäni"? Olla handleri suhteessa minuun. Eikä se ollut Samuel joka asiaa kysyi. Miehet puhelimessa sanoivat, ettei siihen oikeastaan tarvita lupaa, mutta niin asiat ovat huomattavasti helpompia. Muuten moni asia menee vaikeaksi. 

  Ehkä kaikkeen pitää olla suostumus. Eihän sieluakaan voi ottaa ilman sopimusta. Muutenhan Paholainen ottaisi kaikkien sielut. Samuel puhui vapaasta tahdosta ja siitä, miten ihmisten ei kuulu ymmärtää mitä se tarkoittaa. Itse olen yrittänyt, mutta heikoin tuloksin.

 

  Aikojen alussa ihminen oli osa luontoa. Homoiltiinko silloin, sitä en tiedä. Nykyajan ihminen on kuitenkin kaukana tuosta täydellisesti aivokapasiteettiaan hallitsemaan kykenevästä olennosta. Muinainen ihminen ei osannut lukea eikä kirjoittaa, eikä hänellä liioin ollut käsitystä sähköllä toimivista laitteista. Hän eli luonnon keskellä telepaattisesti lajitovereidensa kanssa kommunikoiden. Selviytymiseen euforisesti keskittyen ja siitä nauttien. Vielä sata vuotta sitten ihmiset olivat älykkäitä. Sen huomaa kun lukee vanhoja kirjoja. Ennen vanhaan ainakin scifi-kirjailijat tapasivat olla örkkejä, jotka ammensivat vierailemistaan maailmoista. Nykyäänhän kaikki hyvät kirjailjat ovat örkkejä. Nykyajan ihminen on myrkyillä tyhmennetty ja pehmennetty oman itsensä irvikuva, jonka maapallon ulkopuoliset alienit olisivat tuhonneet jo monta kertaa, ellemme olisi joidenkin toisten mielestä niin hellyyttäviä luontokappaleita. Toisaalta tämä myrkytys on paljolti örkkien aiheuttamaa. Lähes kuka tahansa saattaa joutua kaapatuksi. Mutta jostain syystä ihmistä joka näkee örkit, ei voida kaapata. Mielenpuhtaus ja näkökyky tuovat mukanaan muutakin, mistä en vielä tiedä.

  Enkä tiedä sitäkään, minkälaisen homo-orjan isäni ja hänen satanistiset pedofiili-kaverinsa minusta jo nuorella iällä ohjelmoivat, mutta ehkä sekin vielä selviää ja voin sitten kertoa asiasta internetissä tuskaa lievittääkseni. Lapsiinsekaantumis-juttuja on tärkeä saattaa ihmisten tietoisuuteen varoittavina esimerkkeinä. Ennaltaehkäisevän vaikutuksen vuoksi. Maailma on kuitenkin täynnä hyväksikäytettyjä lapsia ja aikuisia, jotka eivät tietoisella tasolla muista ja tajua koko asiaa. En ole psykiatri, mutta käsittääkseni vaikeitakin asioita on syytä käsitellä niistä yli päästäkseen. Toki on niinkin, että joskus on vain parempi unohtaa ja antaa olla. Itse en enää pysty siihen. Kaikki esiin vaan.

  Olisi myös mielenkiintoista saada tietää, kuinka vahvasti 2000-luvun pikkulapsia seksualisoiva ja transsukupuolisuutta korostava kulttuuri pohjaa satanismiin? Eräs tunnettu satanistisen vainon keino on näet istuttaa uhrin päähän ajatus sukupuolenvaihdosleikkauksesta. Sitten kun sukupuoli on vaihdettu, palautetaan uhrin päähän ajatus siitä, että hän edustaakin sitä alkuperäistä sukupuolta.

 

  Homojen minuun kohdistama vaino sai kuitenkin uutta tuulta alleen, missäs muuallla kuin internetissä. Siellä satanistisilla homoilla ja heidän erilaisilla alajaostoillaan on suomeksi oma foorumi, joka on luonteeltaan salainen. Vain satanistisissa homopiireissä liikkuvat ja siellä avoimesti homoiksi tunnustautuneet saavat oikeuden (salasanan ja muut tiedot) lukea foorumia ja kirjoittaa sinne. Toisaalta, voihan kyseessä olla yleisesti pelkkä satanistinenkin foorumi, joka vain minun osaltani on erityisesti homojen kiinnostuksen kohde.

  Tällaisen foorumin kiistaton olemassaolo selvittää monien satanistien uhrien kokemaa gang stalkingia eli joukkovainoamista.

  Kohteeksi otettua ihmistä kiusataan ja härnätään läpi vuosien niin, että hän joko menettää järkensä tai kovettaa itsensä erakoksi. Koska satanisteja on joka paikassa, voidaan kohdetta häiritä taidokkaasti lähes missä vaan. Tuntemattomat  ihmiset saattavat hänen lähettyvillään supattaa asioita, joista kenenkään ei pitäisi edes olla tietoisia. Uhria tönitään, kuvataan ja hänestä levitellään perättömiä huhuja. Osaavammat satanistit voivat myös manipuloida uhrin lähellä olevia ihmisiä vihastumaan uhrille. Pienikin ärsyke riittää laukaisemaan henkisen ja fyysisen väkivallan kierteen. Kierteen siksi, että puolustautuuhan uhri yleensä kiusaajiaan vastaan jos vain kykenee. Tämä motivoi heitä uusiin iskuihin. Gangstalking voi olla hyvin hienovaraista tai ronskimpaa, riippuen siitä mikä uhriin parhaiten puree. Kaikilla on heikot kohtansa.

  Moni satanistien foorumilla seurattu ihminen on tietämättään todella tunnettu. Kuinka ollakaan, foorumilla on vuosien ajan ollut minua käsittelevä ketju, johon lähinnä turkulaiset satanistihomot postaavat minusta ottamiaan kuvia ja kommentteja. Melkein kaikilla on kamerakännykkä, joten tämän kaltainen gang stalking onnistuu helposti.

  Supon naapuriini asettama Pekka Ansio sanoi, että minun pitäisi vain ottaa ratkaiseva askel. Liittyä Kerhoon ja myöntää olevani homo. Tämän jälkeen pääsisin itsekin foorumistiksi ja minusta tehty ketju poistettaisiin. Monet satanistihomot kuulemma kokevat, että minua pitää rangaista siitä, etten ole tullut ulos kaapista. Innoittajana tähän koko touhuun tietenkin raiskausvideo ja sen luoma maine. Hieman samaan tapaan poliitikko Pekka Haavisto pakotettiin presidentinvaalikampanjaan. Ellei hän olisi suostunut, olisi sateenkaari-jengi tupannut nettiin videoita hänen railakkaista seksitouhuistaan.

  Enää en baarissa jätä lasiani vartioimatta, joten raiskausvaara on vähentynyt. Entinen naapurini Jani “Rive” Väkeväinen kuitenkin yritti sitä. En usko että se oli hänen oma ideansa, vaan luultavasti juutalaisen Samuel O'Neillin.

  Samuelia vitutti se, että olin pelastanut hänen tyttärensä hengen ja kiitokseksi hän vain piinasi minua. Kun taas hakaristin itseensä tatuoinut Rive tarjosi minulle töitä, vaikka en juuri mitään osaakaan, enkä kuulu edes "liittoon" kuten raksaäijät tapaavat Kerhoa kutsua. Taisi tosin Rivekin ajatella minua kusettavansa ja ehkä kusettikin. Joka tapauksessa hän kutsui minut asuntoonsa lasilliselle, jonka jälkeen heräsin keittiön lattialta housut kintuissa Rive kimpussani.

  Löin Riven maahan. Pitäessäni keittiöveistä hänen kurkullaan, kysyin tuleeko mieleen yhtäkään hyvää syytä, miksi en tappaisi häntä? No, hänellä on kuulemma lapsia. Samaa sanoivat kiinni jäätyään laulaja Kurre Westerlund ja kollegansa Karri Koira: “Minulla on lapsia.” Ensin uhkaillaan, kiristetään, raiskataan ja murhataan. Sitten vedotaan omiin lapsiin suojakilpenä. Kysyin Karri Koiralta, entä jos minä saan joskus lapsia? Eikö sillä ole mitään arvoa? Hänen mukaansa sillä ei ole mitään arvoa, koska minulla ei ole mitään arvoa. Samaa haluan toivottaa hänelle itselleen, Riven ja Kurren lisäksi.

  Toisaaltahan Samuel piti Rivestä. Riven hakaristi-tatuointi oli merkki jonkinlaisesta kusipäisyydestä. Kusipää ei voi kunnioittaa kuin toista kusipäätä. Sellaisia juutalaiset ovat. Koko heidän kulttuurinsa perustuu kusipäiseen riistoon. Satanismiin: Rahaan, valtaan ja kultaan. Ei juutalaisuus ole rahamiehille uskonto. Niitä mustapukuisia amisseja halveksutaan ja heistä halutaan päästä eroon. Samuel ja Chris sanoivat, että ortodoksijuutalaiset ovat vaivaannuttavaa porukkaa. Juutalaisuus on jengi ja jengi-mentaliteetissa ketjun heikoin lenkki voi tuhota koko porukan. 

 

  On sanottava, että Senegalin neekereiden raiskausvideon alunperin tilannut Sampo Axelsson todella osaa manipuloida ihmisiä. Taitavasti hän saa monet pelkäämään itseään ja hakemaan hyväksyntäänsä. Koska Axelsson ei pysty toteuttamaan seksuaalisuuttaan normaalilla tavalla, hakee hän tyydytystä ihmisten alistamisesta ja nöyryyttämisestä. Häntä ajaa eteenpäin pelko siitä että joku kävelee hänen ylitseen. Ja on sääli, että Leo Karhusta kiusattiin koulussa. Piinattuna reppanana Karhunen oli otollista maaperää pimeyden voimille. Lopultahan hänet myös kaapattiin ja hänestä tuli örkki. Samanlainen psykopaatti kuin Sampo Axelssonista ja vaikkapa turkulaisesta Jussi Rantasesta. Örkkejä hekin. Axelsson oli örkki jo nuoruudessaan. Rantasesta sellainen tuli vasta päälle kolmikymppisenä. Karri Koira on toki örkki hänkin, kuten kaikki artistit Helsingissä, sekä ehkä muissakin Suomen kaupungeissa.

  En ollut suinkaan ainoa Axelssonin ja kumppaneiden uhri. Monta tyyppiä oli ajettu pakoon Helsingistä ja Suomesta. Axelsson ja Karhunen onnistuivat myös ohjelmoimaan vanhan Mouhijärven kaverini Tommi Lehtisen minua vastaan. He yrittivät päästä eroon myös Turun Taideakatemian luokkakaveristani Juuso Janhusesta. Kampanja oli hyvässä vauhdissa, kunnes se saatiin pysähtymään. Nykyään nössö Janhunen on Axelssonin ja Karhusen kanssa hyvää pataa, kuten ovat monet muutkin, joita he ovat vainonneet. Se on noloa, mutta Helsingin piirit ovat niin pienet, että vihanpito syö energiaa. Siellä voi siis tehdä mitä haluaa, ja kaiken saa anteeksi. On silti kumma, ettei kukaan mahda heille mitään. Axelsson ja Karhunen eivät ainakaan vaikuta erityisen älykkäiltä tai muuten fiksuilta. He ovat vain läpeensä vittumaisia tyyppejä. Ja örkkejä. No, onhan sitä siinä jo.

  Koulukiusaaminen kostetaan usein myöhemmin elämässä vastaan tuleville. Touhu on samanlaista kuin itse koulukiusaaminenkin, eli mitään syytä siihen ei välttämättä tarvita. Valitaan vain uhri ja jatketaan niin kauan kuin mahdollista. Usein päätekijänä toimii nuori narsisti tai psykopaatti, joka on vasta pääsemässä alkuun julmuuksissaan. Kerhoon nuorella iällä vihitty teini taas ei välttämättä ole kiusaaja, mutta Kerhoon kuulumattoman ei kannattaisi hänen kaltaistaan suututtaa. Vaan mistäpä Kerhoon kuulumattomat tietäisivät koko asiasta?

 

  Koska Leo Karhunen oli jossain vaiheessa nuoruuttaan muuttunut täysin, on selvää, että hän on örkki eli kehonkaappaaja. Epävarmasta uhri-Leosta kuoriutui yhtäkkiä vittumainen natsi. Leo ei ollut enää Leo, vaan pelkät kuoret. Axelssonin örkkiys on päivänselvää. Koko vainoprojektin taustapiru Pinja Nousiainen on myös selvä tapaus: Örkki mikä örkki. Ollessani kerran Pinjan kanssa elokuvissa, viereemme istui vanha nainen, joka hymyili vinosti. Kankaalla pyörivät elokuvaa edeltävät mainokset.

  "Minä näen sinut", hän sanoi Pinjalle.

  Katsoin naista. Hän toisteli näkevänsä Pinjan. Pinja näytti selvästi kiusaantuneelta. Minulle naisen jutut eivät auenneet. Pidin häntä vain tärähtäneenä mummona. Pinja kuitenkin nousi tuolistaan ja sanoi poistuvansa näytöksestä. Jäin paikalleni ihmettelemään. Nyt nainen katsoi minua outo virne kasvoillaan. Yhtäkkiä hän vakavoitui.

  "Sinun pitää olla hyvin varovainen tuon tytön kanssa. Hän ei ole yhtään sitä miltä hän näyttää", nainen sanoi.

  Hermostuin. En sanonut mitään. Nousin paikaltani. Nainen tarrasi minua kädestä.

  "Älä leiki tuon tunteilla. Sanon vaan, että..."

  Vedin käteni irti hänen otteestaan ja pyyhälsin ulos salista Pinjan perään. Sain hänet kiinni kadulla. Pinja sanoi, että sama hullu on vainonnut häntä ennenkin. Ihmettelin asiaa, vaikka mitäpä sitä kaiken maailman hulluja ihmettelemään. Niitähän riittää. Tästä eteenpäin Pinja käyttäytyi pelokkaasti julkisilla paikoilla, kiertäen katseellaan paikat ympäri. Nainen pelotti häntä yhä. Jossain vaiheessa hän tasaantui.

  Näin saman naisen sattumalta kaupungilla muutama kuukausi myöhemmin ja menin juttelemaan. Haastoin häntä melko aggressiiviseen sävyyn, mikä sai hänet ensin vetäytymään. Hän kuitenkin kokosi itsensä ja puhui minulle pitkään. En tajunnut hänen jutuistaan yhtään mitään. En sitten mitään. Päätäni pyöritellen jätin hänet kadulle paasaamaan.

 

  Pinjaan törmäsin ensimmäisen kerran Ilosaarirockissa 1995. Meillä oli yhteisiä tuttuja. Jo silloin joku tyttö varoitti minua hänestä. Että hän ei ole sitä miltä hän näyttää. Hurmaava hän osasi olla. Kirjoittelimme toisillemme. Kävin hänen luonaan Helsingissä vieraana ja valitin Mouhijärven tylsyyttä. Helsinki oli kuin toinen maailma Tampereenkin verrattuna. Kerroin että pelkään silti jämähtäväni Mouhijärvelle. Jääväni Meijerille töihin ja niin edelleen. Pinja totesi  ettei Mouhijärvi tainnut olla minulle hyvä paikka, ja manipuloi minulle pakkomielteen päästä Helsinkiin.

  Kun sitten 1998 menin Espooseen sivariin, otin häneen yhteyttä ja tapasimme. Isäni Rauno, joka oli aikaisemmin pelotellut Mouhijärven kotipuhelimeen soitelleen Pinjan jättämään minut rauhaan, halusi nyt korjata virheitään ja sai homokaverinsa kautta manipuloitua Pinjan ihastumaan minuun. Itse olin häneen myös hyvinkin hullaantunut. Tehdäkseni häneen vaikutuksen, kerroin miten minusta oli tulossa kirjailija.

  Samoihin aikoihin olin suututtanut etelä-helsinkiläisen "mainosmiehen", joka alkoi seurata ja pilata elämääni. Myöhemmin, vuonna 2010, sain kuulla, miten mies oli manipuloinut minut ajattelemaan itseäni kirjailijana. Samalla hän oli ohjelmoinut Pinjan, Pinjan äidin ja tämän avopuolison uskomaan samaan satuun.

  Pinja puolustikin minua kavereilleen, jotka naureskelivat junttimaiselle olemukselleni. No, eipä minusta mitään kirjailijaa tullut, mutta vielä tänäkin päivänä Pinja odottaa, milloin "ennustus" kävisi toteen. Vaikka Pinjan pää oli täynnä kusta, tykkäsin olla hänen kanssaan. Hän taas selitti ihmisille, ettei seurustele kanssani. Hän halusi minusta eroon, mutta pitää toisaalta lieassaan. Jos minusta vaikka tulisi se kirjailija, mitä hän niin pakkomielteisesti odotti. Pinja lähetteli nimissäni viestejä ja sähköposteja naisille, joista hän oli kuullut minun olevan kiinnostunut. Ehkä hän oli oppinut tämän tavan Sampo Axelssonilta. Tai ehkä toisinpäin.

  Kerran vuosia myöhemmin törmäsin Pinjaan Helsingin yöelämässä. Pelästyin. Hän nauroi iloisesti, mutta ei näyttänyt ihmiseltä. Hänen ihonsa oli kauttaaltaan sininen ja hänen silmänsä olivat punakeltaiset. Jostain syystä näen joskus maailman sellaisena kuin se on. Toivoisin että kaikille ihmisille suotaisiin sama mahdollisuus.

  Joskus örkki joutuu jättämään kaappaamansa kehon ja liikkuu "astraalihahmossaan". Örkille tulee tärkeää tekemistä tai joku uhkaa sitä. Kyetäkseen käyttämään ihmistä täysipainoisesti hyväksi, tulee örkin jättää ihminen toimintakykyiseksi. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tapauksesta riippuen kaapattu ihminen herää toimintakykyiseksi jos örkki jättää kehon.

  Oikea Pinja, se tyttö jonka kehon örkki on kaapannut, heräsi joskus luotani. Hän ihmetteli hetken ja lähti melko kiireisesti kaupungille “kun sai kerrankin olla vapaa vähän aikaa”. Hän oli surumielisen ja äkäisen oloinen. Toisella kerralla hänessä heräsi toivo. Tuomas Toivainen oli vitsaillut "otuksista", jotka ovat ihmisiä lukittuina toisten sisälle. Heidät voi nähdä kun katsoo ihmisen kasvoja väärin päin. Oikea Pinja näki tämän toivonkipinänä. Hän esitti minulle toiveen, että menisin heidän kotiinsa ja varastaisin Pinjan perheen kaikki valokuvat tms. En muista tarkalleen miten se meni, mutta tarkoituksena taisi olla se, että tuhotaan kaikki tiedot ja todisteet, jolloin vale-Pinja ei enää voi hakea tietoa sieltä. Hän kun ei muistanut tiettyjä asioita. Tai jotain siihen suuntaan. On käynyt mielessä myös se, että Tuomas Toivainenkin on örkki. Ehkä on, ehkä ei.

  Samoin kerran kun olin erään Johanna Honkolan luona yötä, jätti örkki kantamansa Johannan kehon. Yhtäkkiä siinä oli oikea Johanna, joka itki ja tärisi. Hän kertoi haluavansa kuolla. Minkälaista painajaista hänen elämänsä oli ja niin edelleen. En silloin tajunnut ollenkaan mistä on kysymys. Pian Johanna otti kehon taas haltuunsa. Muutaman kerran sain nähdä myös Johannaa asuttavan örkin todelliset kasvot. Toisella kerralla hän näytti melko paljon Star Warsin Queen Amidalalta. Toisella kerralla Taru Sormusten Herrasta - elokuvan örkiltä, mikä taisi olla hänen kehonsa yleisen kantajan todellinen ulkomuoto. Queen Amidala oli vain vierailulla Johannassa.

  Laskettelumatkalla Slovakiassa Johanna imi minusta joka aamu energiat lähtiessään mäkeen. Niin tekivät ehkä muutkin. Kimmo Metsäranta ja muut matkalla mukana olleet örkit.

  Örkit eivät kuitenkaan ole sen enempää kavereita keskenään kuin ihmisetkään yleisesti. Tietenkin örkki osaa väistää vahvempaa örkkiä, siinä missä ihminen on sokea. Mutta eivät he toisiaan sen enempää kunnioita. Leo Karhunen kävi nimissäni kirjeenvaihtoa Pinja Nousiaisen kanssa kuukausien ajan. Pinja luuli että haluan mennä hänen kanssaan naimisiin. Säälin sitä piruparkaa, joka Pinjan kanssa joutuu naimisiin.

 

 

   

 

 

VII

 

  Vasta myöhemmin tajusin, tai oikeamminkin muistin mikä oli alunperin johtanut tähän koko Axelsson-Karhunen prosessiin. Olin 1998 - 1999 välisenä ajanjaksona suututtanut erään kovan luokan satanistin helsinkiläisessä Korkeavuorenkadun ja Ullanlinnankadun kulmassa sijaitsevassa Bob-baarissa. Nolasin tuon vanhuksen täydellisesti hänen ystäviensä edessä ja siitä syystä hän langetti päälleni kirouksen. Hän vannoi satanistisen valan kautta tuhoavansa minut. Paljon hän onkin elämääni tuhonnut ja sabotoinut.

  Pian piina alkoi. Muistan juuri Helsingin Punavuoreen 1999 talvella muuttaneena kärsineeni oudoista mielialan vaihteluista. Kun esimerkiksi tiputin kahvimukin lattialle, purskahdin itkuun. Kysyin kavereiltani, onko tämä normaalia? Ei se heidänkään mielestä sitä ollut. Mutta toki minua oltiin piinattu jo vuosien ajan aikaisemminkin. Ei se ollut minulle lainkaan uutta. Aikaisemmin kyse oli ollut kuitenkin vitutuksesta. Nyt masennuin. Se masennnus tuli ja meni. Se tuli kuin isku josta piti sitten toipua. 

  Tämä vanhus kuoli reilun vuoden sisällä tapahtuneesta. Mutta hän halusi jatkaa piinaani haudan takaa ja ojensi soihdun eteenpäin eräälle toiselle helsinkiläiselle miehelle. Tämä seuraaja kertoi minulle joskus, miten hänellä oli aikomus piinata minua vain vuosi ja antaa sitten olla. Hänelle kyseessä oli vain kuolevan miehen toiveen täyttäminen. Mutta pian hän huomasi minut hyödykkeeksi, joka vain jatkaa antamistaan. Hänen bisneksensä kukoisti ja siviilissä meni myös hyvin. Mitä enemmän minua kiusasi, sen paremmalta hänestä tuntui.

  Mies päätti pilata elämäni niin paljon kuin mahdollista. Toki jossain vaiheessa päästä minusta eroon kokonaan. Asuin tuolloin Helsingissä ja tein ensin erilaisia hanttihommia, kunnes ajelin taksia puolitoista vuotta. Kun pääsin Britteihin kouluun, tuli tälle miehelle kiire pilata opintoni. Eihän minun olisi pitänyt päästä ulkomaille edes lomalle. Myöhemmiltä vuosina muistan kun hän tuli minua vuosien varrella tapaamaan Turkuun, siellä opiskellessani. Hän tuli jutulle Turun Puutarhakadulla ja alkoi kertoa elämästäni asioita, joita hädintuskin itse tiesin. Kysyin häneltä, onko hän enkeli? Hän nauroi paskaisesti. Kävin hänen päälleen, mutta hän otti minut vankkaan puristusotteeseen ja nosti ilmaan. Hän oli uskomattoman voimakas. Lopulta hän heitti minut katuun ja jätti siihen.

  Mainosmies ajatteli ylimielisesti, että voisi kertoa minulle mitä tekee, koska en kuitenkaan muistaisi asiasta mitään. Kerran hän kertoi, kuinka inhosi ryyppyputkiani, jolloin osasin pitää hauskaa. Pari päivän juomisen jälkeen saavutin huolettoman tilan. En murehtinut enkä stressannut. Se tuntui hänestä pahalta. Hän kertoi kuitenkin sinnittelevänsä sellaisten päivien yli, tietäen että pian minulla olisi todella paha olla. Kauhea krapula iskisi vääjäämättömästi. Silloin hän nauttisi. Olihan hän lukinnut hyvinvointinsa minun pahoinvointiini, kuten varmasti monet muutkin. Katsellessaan elämääni kameroidensa takaa, he eivät odottaneet mitään niin paljon kuin niitä monen päivän kankkusia, joihin ryyppyputket tapaavat johtaa. Silloin he nauttivat täysin siemauksin joka hetkestä. Etenkin niistä unettomista öistä, jolloin minusta tuntui kuin 20 demonia repisi mieltäni kappaleiksi hyökkäyksillään. Krapulassahan pahinta ei ole fyysinen kipu, vaan henkinen rappio. Vaikka tietää että paha olo johtuu lähinnä huonosta aivokemiasta, se ei sillä hetkellä auta tippaakaan. Ei vaikka tietää että kolmen päivän päästä arkikin maistuu taas juhlalta.

  Ajautuessani satanismin syövereihin 2010 Samuel ja Chris O'Neill paljastivat asian minulle. He kertoivat jonkun helsinkiläisen satanismin vainoavan minua. Tätä miestä oli kuulemma vaikea henkilöidä, sillä hän ei henkilökohtaisesti tehnyt minulle mitään, vaan usutti aina muut asialle tai toimi välillisesti. Pian O'Neillit kuitenkin tiesivät hänen henkilöllisyytensä. En muista enää miehen nimeä. Mutta yhtäkkiä olinkin niskan päällä. Yritin muutaman kerran jutella hänen kanssaan puhelimitse, mutta hän katkaisi puhelut aina lyhyeen. Vihdoin pääsin juttelemaan hänen kanssaan - ilmeisesti hänet pakotettiin. Hän kertoi että minua oltiin seurattu jo vuodesta 2000. Kaikki asuntoni olivat olleet kameroituja. Taksi jota ajoin oli kameroitu. Mainosmies harmitteli ettei minua olla seurattu lapsuudesta asti. Tarinani jäi niiltä osin vajaaksi, ainakin mitä videoihin tulee. Itse en osannut pitää sitä harmina.

  Hän kertoi myös, että hän ja muutamat muut helsinkiläiset satanistit olivat ajatelleet, että minä jatkan Leppäsuon Essoa. Huoltoasemaa missä olin töissä puoli vuotta 1999. He olivat kuulemma suunnitelleet nostavansa minua vähän, ja sitten ampuneet alas. Sabotoivansa asioitani kaikin mahdollisin tavoin. Pilaamaan maineeni, raha-asiani ja terveyteni. Olihan se ymmärrettävää. Moni tällainen "kovan luokan" satanisti on näet tehnyt minusta ykköskohteensa jo 20 vuotta sitten. Lisäksi olen heille harrastus. He lukevat kaikki kirjat jotka olen lainannut kirjastosta, tutkivat tarkkaan niiden taustat, joiden kanssa olen tekemisissä ja ottavat yleisesti asiakseen tietää minusta kaiken. Aivan kaiken. Samaan aikaan he haluavat pilata kaiken mihin ryhdyn. Mutta ei sellaisen ihmisen sabotointi ole hauskaa, joka ei oikeastaan tee mitään. Kohde pitää ensin laittaa johonkin asemaan. Vastuuseen. Saada luulemaan itsestään jotain. Ja sitten taas tiputtaa korkealta naama edellä mutaan. Asiassa on kuitenkin kohdallani pieni ongelma. Nämä pedofiili-homot eivät halua ottaa sitä riskiä, että minusta tulisi jotain, jota ei sitten voitaisikaan ottaa minulta pois. Siksi he pyrkivät pilaamaan kaiken heti alkutekijöihinsä.

  Kuten tiedetään, visiittini satanismiin oli ranskalainen. Näin pääsi myös helsinkiläinen satanisti pälkähästä. Hän soitti minulle tämän jälkeen ja sanoi tienneensä että näin tulee käymään. Ei minusta kuulemma ollut siihen hommaan. Ei sitten alkuunkaan. Ja totta se onkin.

  Vuonna 2010 yhdistelin pisteitä O'Neillin selvityksen jälkeen. Ja toki nyt 2015 vuoden jälkeen yhdistelen niitä uudestaan. Käsittääkseni mies työskentelee mainosalalla. Ainakin muistan hänen selittäneen minulle, miten jutuissani on jollain oudolla tavalla usein jotain käyttökelpoista. Kun kysyin työskenteleekö hän elokuva-alalla, hän sanoi että läheltä liippaa. Muistaisinpa hänen nimensä, niin voisin kostoksi tuhota ja pilata hänen elämäänsä niin paljon kuin suinkin mahdollista. Vaikka elämäni onkin osin epämiellyttävää, ei se kuitenkaan ole sietämätöntä, ja toivo elää, että pääsen häntä vielä muiluttamaan. Jos en häntä, niin ehkä jengin muita jäseniä.

  En ole varma oliko kyseessä samainen mainosmies, mutta 2010 minuun otti yhteyttä myös mies, joka kertoi että hänellä on tallessa kaikki minulta vaihtamani vaatteet ja muut tavarat tallessa. Hän ehdotti että voisi antaa ne minulle ja olisimme sen jälkeen sinut. Hän voisi lyödä vielä päälle ison tukun rahaa. 

  Uskon kuitenkin että juuri mainosmies on järjestänyt suurimman osan siitä kiusasta, jota olen joutunut kokemaan. Vaatteiden ja silmälasien vaihtelun, tuntemattomien usuttamisen kimppuuni ja niin edelleen. Satanistista piinaa päälleni on sen sijaan tuottanut niin moni, että sitä on vaikea henkilöidä yksittäisiin ihmisiin. Olen ollut tuhansien ellen miljoonien ihmisten piinan kohde vuosien ajan. Ja saattaa olla, että myös nuorena sekopäiseksi raiskattu Sampo Axelsson oli mainosmiehelle helppo manipuloitava. Voi olla että mainosmies käytti Axelssonia työkalunaan tuhotakseen minut. Sen verran outoa Axelssonin viha kohtaani oli. Toki Axelsson on terrorisoinut montaa muutakin tyyppiä. Aina joku on ollut tähtäimessä, ja aivan varmasti myös moni aivan hänen lähipiiristään ja sama touhu jatkuu yhä. Niinhän se tuppaa satanisteilla menemään. Kaikista paras uhri voi olla oma paras kaveri, jonka kiusaamisesta saa sen parhaan hyödyn. Mutta tietenkin Axelsson-keissi on pelkkä raapaisu tämän likaisen paskavuoren huipulta. Lukemattomat ovat ne ihmiset, joita mainosmies on kimppuuni ajanut. Ja toki Axelssonin usuttamiset ovat paremmassa tiedossa. Toisaalta ei pidä unohtaa sitä tosiasiaa, että Axelsson on örkki. Kuten on mainosmieskin. Muutama vuosi sitten hän otti minuun yhteyttä, koska halusi taas turhamaiseen tapaansa keskustella uhrinsa kanssa. Hän kertoi että kuten minua, myös häntä on myrkytetty estrogeenilla. Siksi hänelle on kasvanut rinnat. Mutta ei se kuulemma häntä haittaa. Vaikea uskoa että ei haittaisi, mutta satanisti ei mielellään vaikeroi. Valittajat saavat satanistisessa todellisuudessa eniten paskaa silmilleen. Hän kertoi myös kuulleensa, miten hän joutuu kuolemansa jälkeen tuomiolle; kidutettavaksi; vastaamaan teoistaan. Mutta sekään ei haittaa häntä, koska kärsimys on kuulemma parempi kuin se, ettei ole olemassa ollenkaan. Itse näen asian päinvastoin.

  Axelsson uskoutui minulle puhelimessa kuultuaan että minutkin on kaapattu. Hän kertoi saaneensa tarpeekseen nyt kun hänen maineensa ja musiikkiuransa oli pilattu. Joku muu saisi astua hänen saappaisiinsa. Sampo halusi itse lähteä Amerikkaan ja ryhtyä neekeriksi. Hän oli aina halunnut olla musta, rap-musiikin nimeen kun vannoi. Ehkä nykyinen Facebookin käyttöä Miltton Creativessa idiooteille opettava Sampo onkin aivan eri örkki kuin se rap-dj. Axelssonin haave muuttaa Amerikkaan ja ryhtyä mustaksi räppäriksi... Oliko se sen örkin haave? Miten se nyt sitten menee... Ehkä jotenkin limittäin.  

  Mainosmies on ollut kova suunnittelemaan asioitani. Missä käyn, mitä teen, ketä tapaan... Hän katsoo ennalta missä voisin käydä ja sitten tilanteen tullen pumppaa mieleeni halua toteuttaa tuo käynti. Halutussa paikassa saattaisin sitten näennäisen sattumanvaraisesti törmätä johonkin naiseen, joka vie minut jonnekin hyväksikäytettäväksi. Mainosmies, kuten monet muutkin edistyneemmät satanistit pyrkivät manipuloimaan minua sattumiin. Se on heidän tapansa myös antaa ymmärtää, että kaikki erikoiset tapahtumat vuosien varrella ovat olleet heidän järjestämiään. Eivät siis sattumia ollenkaan. Satanistit antavat mielellään ymmärtää, että asiat tapahtuvat heidän kauttaan. Se vankistaa ihmisten uskoa satanismin kaikkivoipaisuuteen ja samalla valtaa pitävien satanistien mahtia.

  Perinteiseen satanisti-tyyliin homma meni niin, että tein itse itsestäni pellen. Kun minun olisi pitänyt olla välitön ja ulospäinsuuntautunut, manipuloitiin minusta arka tuppisuu. Kun olisi pitänyt olla hiljaa, usutettiin minut hybrikseen. Kun yritin saada jotain alkuun, en yhtäkkiä ollutkaan enää kiinnostunut koko asiasta. Kun matkustin jonnekin, seurasi minua joku irstas homoseksuaali, joka mahdollisuuksien mukaan sekoitti pääni ja raiskasi minut miten parhaaksi näki. Kun yritin tehdä itsestäni jotain muuta kuin duunarin, torpedoitiin hanke täysin. Onhan duunarina on toisaalta ihan leppoisaa, mutta hukkaan menivät opiskeluni. Minua seurattiin Englantiin asti ja ympäröitiin sikäläiset kuvioni satanisteilla, joiden tarkoitus oli nakertaa itsetuntoani ja omaisuuttani. Vaikka satanistit eivät olekaan yleisesti ottaen kavereita keskenään, yhdistää heitä kaikkia kuitenkin moni asia. Tärkeimpänä ehkä se, että he tekevät kuten ylempänä hierarkiassa olevat käskevät. Tässä tapauksessa Carlislen natiivit ja siellä opiskelleet saivat ottaa minut hampaisiinsa, kun niin käskettiin. Kuka oli tuo käskijä? Ehkä se etelä-helsinkiläinen mies tai sitten joku muu.

  Kämppikseni Warwick Roadilla kuitenkin tekivät oloni tukalaksi, kuten tekivät samassa talossa asuneen maatilan tytönkin. Hän joutui lopettamaan opiskelunsa kesken kärsittyään selittämättömistä psykosomaattisista vaivoista. Vuosia myöhemmin 2007 törmäsin samoihin kämppiksiin Helsingissä, heidän "aivan sattumalta" käveltyä minua vastaan kadulla. He ehdottivat illanviettoa, jonka jätin väliin. Yksi kolmikosta kehui takkiani ja harmitteli ettei hänellä ole samanlaista. Jostain syystä halusin välttämättä lahjoittaa sen hänelle. Keskellä talvea. Vedin takin päältäni ja hän otti sen mielihyvin vastaan. Pian tajusin, etten tarkenisi ilman takkia ja juoksin heidän peräänsä. Nainen antoi takin minulle, mutta muistutti, ettei hän ollut vaatinut saada takkia.

 

  Kun Samuel O'Neill ja muut illuminatit kesällä 2010 ymmärsivät, että minussa on jotain erikoista, halusivat he ottaa selvää kaikesta mikä liittyy minuun. Entiseen työpaikkaani Pernod Ricard Finland Oy:n varastolle, mistä olin juuri irtisanoutunut alkukeväästä, O'Neill lähetti lippispäisen tyypin ottamaan selvää, minkälainen paikka oikein oli kyseessä? Mitä ihmiset siellä ajattelivat minusta? Tyypin lippiksessä oli kamera ja mikrofoni, joka dokumentoi esim. tupakkakopin "luottamukselliset" keskustelut. Myöhemmin sain tosin kuulla, että Pernod Ricard Finland Oy:n satanistinen johto salakuunteli tupakkakoppia jo muutenkin.

  Illuminatit kävivät läpi myös kaikki vanhat työ- ja koulukaverini, sukulaiseni, tuttavani ja muut. Hän halusi nähdä kaikki minusta otetut valokuvat, kaikki vanhat koulutyöt ja vastaavat. He haastattelivat kaikkia ihmisiä, joiden kanssa olin ollut tekemisissä. He pyysivät näitä ihmisiä soittamaan minulle, saadakseen selville sen, mitä ihmiset halusivat minulle sanoa ja kertoa. Satanisteille he kertoivat, että minäkin olin nyt Kerhossa. Näistä ihmisistä satanistit ottivat minuun yhteyttä. Muut eivät niinkään. Satanisteista useimmat selittivät miten asiat olivat menneet ja minun tehtäväkseni jäi ymmärtää yskä. Tiesinhän nyt itsekin miten vahva saatanallinen voima on ja miten se ihmistä hallitsee. Mikäli uhkailut perheenjäseniä kohtaan eivät riitä, tekee päässä puristava pakottava paine päätöksenteon helpoksi. Tehdään kuten käsketään ja helppoahan se onkin sysätä vastuu omista tekosista auktoriteetin harteille. Usein motivaation lähteeksi riittää kuitenkin pelkkä raha.

  Satanistikämppikseni Carlislesta selitti minulle miten heidät oli lahjottu piinaamaan minua. En muista summia, mutta kyse oli joistakin tuhansista punnista. "Kyllähän sinä tiedät miten se menee," oli lause, jonka olin toki kuullut ennenkin. Mieleen nousi legendaarinen Mika Saukkos -sitaatti: "Se vaan on niin." Kysyin kämppikseltä maatilan tytöstä. Olin ihmetellyt miksi tyttö sulkeutuu välillä huoneeseensa luukuttamaan Lo Fidelity All Starsin Battleflagia huutaen kuin mielipuolinen? Sitten kämppikset kyselevät häneltä myöhemmin, että helpottaako? Ajattelin että tytön panojutut ovat tavallista railakkaampia, mutta ei. Hän oli kuulemma ollut niin pingottunut, ettei meinannut pysyä järjissään. Ehkä olisin itsekin ollut, ellen olisi jo muutaman vuoden ajan joutunut tottumaan satanistien terroriin Suomessa. Olihan Etelä-Helsingin satanistin vainonnut minua alkuvuodesta 1999, kun Carlislen opinnot käynnistyivät syksyllä 2001. En saanut 1999-2001 öisin unta, vaan kiristelin hampaitani, ja torkahtelin sitten työssäni taksin ratissa kyytien välissä. Lääkäri diagnosoi minulle tensiopäänsäryn. Se säteilee niskasta päänahkaan ja leukaperiin.

  Näin jälkikäteen pidän itseäni onnekkaana. Monet satanistien piinaamat yksilöt sairastuvat krooniseen masennukseen, eivätkä välttämättä pääse enää ikinä jaloilleen. Tehokas lääkitys tuhoaa aivotoiminnan ja tekee välinpitämättömäksi. Satanismi on tosiaan maailman suurin vitsaus. Mutta koska ilman sitä elämä olisi ilmeisesti tylsää, jatkaa se tuhoavaa työtään maailmassamme. Kuitenkin siis jatkuvan terrorin johdosta olen tällä hetkellä hyvässä vedossa. Krooninen alakulo on vuosien mittaan muuttunut normaaliksi olotilaksi. En tajua olevani allapäin ja piinattu. Tensiopäänsärky ja muu on vähentynyt lähes olemattomaksi. Terrori on kestänyt niin kauan, että olen tullut sille lähes immuuniksi.

  Olisi satanistien edun mukaista antaa minun olla välillä rauhassa. Kiduttaa sykäyksittäin. Jättää pelivaraa; jotain pahan päivän varalle. Luulen heidän toimivankin juuri näin. Kun vietän normaalia työttömän elämää, saan olla rauhassa. Kun en siis tee mitään ja makaan kotona. Mutta jos käyn töissä, selittämätön ahdistus alkaa. Sama pätee matkoillani. Saman tien kun pääsen pois Suomen kamaralta, valtaa mieleni vitutus. En ole vielä löytänyt asiaan muuta lääkettä kuin sen, että yrittää ennen lomamatkaa tehdä kaikki työt mahdollisimman hyvin pois alta. Tai sitten tekee joka päivä hommia tunnin-pari ja näin lunastaa itselleen kevyen mielen. Sillä pienikin ahdistus tekemättömistä töistä saattaa pilata koko reissun. Tai ehkä minun pitäisi vaan oppia ottamaan rennosti. Meditoida tai jotain. Minulla on paha taipumus ottaa itseni liian vakavasti.

  Mutta entä jos käykin niin, että saavutan yhtäkkiä mielen ja ruumiin kirkkauden? Jos yhtäkkiä havahdun, eivätkä satanistiset trikit enää toimi minuun? Jos todella löydän itseni? Entä jos silloin pyrin julkisuuteen, saattaakseni kaiken tietämäni ihmisten yleiseen tietoisuuteen? Eikö silloin pitäisi olla kunnolla pelivaraa, jolla minua terrorisoida? Satanistien on turha haaveilla moisesta. Perustuuhan koko satanismi kaaokseen. Kukaan ei luota kehenkään. Kaikki ajavat vain omaa etuaan. Aina löytyy niitä, jotka haluavat ottaa minusta irti sen mikä on mahdollista. Kiduttaa minua tunteakseen olonsa hetkellisesti hyväksi seurauksista välittämättä.

 

  Satanistinen terrori voi olla monipuolista. Minulle haittaa on tehty esim. manipuloimalla minut unohtamaan saatavia velkojani ja velallisia jättämään velan maksua aina vain tuonnemmaksi. Enää en lainaa mitään kenellekään.

  Musiikkiharrastukseni pilattiin sabotoimalla soittimeni ja soittamiseni, sekä mm. lahjomalla Valtone studion Timo Haanpää pilaamaan studiosessioni.

  Keväällä 2013 nauhoitin kaksi kappaletta Valtone - studiolla Turussa, ja vaikka lopputulos olikin puistattavan kamala, laitoin biisit silti internettiin Soundcloud-sivustolle ihmisten kuunneltavaksi. Tilinumeron kera. Tarkoituksenani oli tehdä vähän rahaa, sillä olihan kauttani virrannut satoja miljoonia euroja pitkin ja poikin suomenmaata. Ajattelin että jos yritän toteuttaa projektin kunnianhimoisesti, "lahjomani" ihmiset vippaavat jotain takaisin. Ei voida sanoa etten olisi yrittänyt. Siitähän minua aina syytetään. Siksi menin oikein studioon ja lähetin nauhat vieläpä masteroitavaksi Tukholmaan asti. Parempaa jälkeä olisin lopulta saanut aikaiseksi yksin kotona.

  Saatuani lopullisen tuotoksen kuultavakseni olin kaikin tavoin pettynyt. Projektissa minua neuvonut Jura Salmi kehotti tekemään koko jutun uusiksi. Hän oli oikeassa. Päätin kuitenkin laittaa kappaleet jakoon saadakseni kesälomarahat äkkiä kokoon. Ajattelin siis, että ne tahot ketkä minulta olivat rahaa saaneet, laittaisivat sitä nyt takaisin. The Sandwiches - musiikkiprojektin sivulla oli tilinumeroni, minne oletin ihmisten rahaa siirtävän. Syystä tai toisesta en saanut penniäkään, eikä kahta kappalettanikaan kuunneltu kuin hieman yli 100 kertaa. Epäilen onko sivu yleensäkään näkynyt ihmisille ja jos on, onko sinne kirjaamani informaatio ollut luettavissa? Tuskin.

  Otin The Sandwiches - sivun pois keväällä 2014, joten se oli noin vuoden kaikkien saatavilla. En saanut koko projektista mitään palautetta. En viestin viestiä tai sähköpostia. Olisi luullut, että joku olisi ainakin haukkunut mutta ei. Tehokkaasti ovat satanistit minut onnistuneet eristämään. Lopulta voidaan spekuloida myös sillä, että ehkä koko projektin pitikin mennä pieleen. Että kaikella on tarkoituksensa. Saanhan levitettyä tietoa satanismista tehokkaammin tällaisten kirjoitusten kautta kuin laulujen sanoituksissa.

  Kirjoitin edelliset asiat menneessä aikamuodossa, vaikka kirous ei mihinkään ole laantunutkaan. Olen vain saanut rutkasti lisää vihollisia, satanisteja suurin osa. Enkä todellakaan ole ainoa kirottu, vaan yksi monista. Monet kaltaiseni moottoriturvat saavat maksaa humalaisista sanoistaan kovan hinnan, kun kohdalle osuu väärä tyyppi. Eikä sen tarvitse olla se väärä tyyppi, vaan väärän tyypin kaverikin on joskus liikaa. Satanismi on paljon yleisempää kuin laamannit osaavat aavistaakaan, ja moni satanisti nimenomaan esittää heikkoa tai kilttiä ihmistä, jotta saisi hyvän syyn päästä kiduttamaan ja kiusaamaan ihmisiä.

  Räikeänä esimerkkinä vainoamisesta ja kiusaamisesta ovat silmälasini. Ostaessani uudet lasit ne vaihdetaan erilaisiin kuin mitä olen valinnut. Kun menen laseja hakemaan, häiritään minua sen verran etten saa suutani auki, vaikka selvästi huomaan lasit vääränlaisiksi. Siksi kaikki silmälasini ovat niin rumia. Enkä ole ainoa jolle näin tapahtuu. On paljon ihmisiä, jotka eivät ikinä saa haluamiaan laseja. Kuulin miehestä, joka oli kyllästynyt siihen, ettei saa mitä on tilannut. Kun hän todisteli asiaa optikkoliikkeessä kuvien avulla, tapahtui aina jotain selittämätöntä. Kuvat katosivat. Hän ei osannut selittää mitä oli tapahtunut, mutta jälleen kerran hän oli ostanut uudet lasit, jotka olivat niin rumat, ettei hän halunnut pitää niitä päässään. Laseistaan tarkka mies ei antanut periksi. Hän osti koneen, jolla linssejä hiotaan. Kouluttautui käyttämään sitä ja hioi kaikkien ostamiensa lasien linssit sopiviksi kehyksiin, jotka osti sellaisenaan.

  Itse aloin rumien lasieni takia käyttämään piilolinssejä. Satanistien kannalta olisi kuitenkin parempi jos käyttäisin laseja, sillä niihin kyetään upottamaan kameroita ja mikrofoneja, joilla elämääni pystytään paremmin seuraamaan. Lisäksi silmälasien metalliset osat toimivat antennin tavoin voimistaen satanistien käyttämien säteilyaseiden vaikutusta. Pitkään ihmettelin myös miksi postimyynnistä tilaamistani piilolinsseistä tulee silmät kipeäksi, mutta nehän oli tietenkin vaihdettu vääränlaisiin ja sopivasti myrkytetty. Enää en tilaa mitään postimyynnistä. Enää en osta silmälaseja ainakaan Raision Myllyn Specsaversista, Turun Yliopistonkadun Specsaversista tai Tampereen Keopsista. En suosittele näitä liikkeitä kenellekään muullekaan. 

 

Lasini vaihtanut Specsavers-mies

 

  Kun tilaan vaatteita postimyynnistä, toimitetaan ne kotiin yleensä erilaisina kuin mitä olen ne tilannut. Haluamani tuote vaihdetaan siis väärän kokoiseen tai malliseen, ja lisätään siihen sen tuotteen merkinnät, jonka olen tilannut. Esimerkiksi toppatakkini on luultavasti kokoa XL, vaikka sen pitäisi olla M. Vihreä maihari on varmaankin S, vaikka sen pitäisi olla L. Suosimiani Carhartt-merkin paitoja on vaihdettu halpiksiin, joihin on sitten ommeltu Carharttin merkit. Joskus ne on ihan hyviäkin.

  Voidaanhan vaatteita vaihtaa toisiin myöhemminkin ja näin myös tehdään. Esimerkiksi kesällä 2015 ostamani farkut ja lenkkarit vaihdettiin Euroopan reissulla pienempiin. Yksi aamu farkkuni olivat lyhentyneet kahdella tuumalla. Alkuperäiset 30/32 oli vaihdettu selvästi 30/30 kokoisiin. Vaihdetuissa oli silti koko-merkintä 30/32. Samat farkut ovat yhä käytössä. Kyllä niitä käyttää voi, mutta alkuperäiset olivat paremmat. Lenkkarit vaihtuivat reissun lopulla yhtäkkiä liian pieniksi. Toisaalta alkuperäiset olivat jo melko risaiset. Samalla reissulla muuten polkupyöräni satula vaihdettiin autolautalla Turusta Tukholmaan. Ei sekään käyttökelvoton ollut, mutta alkuperäinen oli parempi.

  Minun ei kannattaisi siis ostaa kalliita vaatteita, vaan liikkua lähinnä verkkareissa. Vaatteitani vaihtelevia satanisteja vituttaa, jos päälläni on jotain tyylikästä. En tiedä mihin he vetävät rajan sille, mikä on tyylikästä ja mikä ei? Ehkä he sen tietävät. He yrittävät vaihtaa myös kirpputori-ostoksiani, jos vain mahdollista. Vuodelta 2010 muistan, kun yksi minua vainonneista satanisteista soitti ja ehdotti, että hän antaisi minulle kaikki ne alkuperäiset vaatteet, jotka minulta on vaihtanut ja vienyt. Sitten antaisin hänen olla rauhassa. Ehkä onkin niin, että koko vaatteiden vaihto on yhden miehen projekti. Tämä mies ei pidä kirpputori-ostoksista, koska vastaavia on vaikea löytää minkään kokoisia. Kerran muistan myöhemmiltä vuosilta, kun asuntooni tunkeutui vanha mies muutama turvamies mukanaan. Virnistellen hän antoi minulle toppaliivin. Samanlaisen olin aiemmin ostanut kirpputorilta. Tämä oli kuitenkin pienempää kokoa. Voitonriemuisena hän selitti, miten sen löytäminen oli ollut hieno onnenpotku. Alkuperäisen hän vei luonnollisesti mennessään.

  Monesti vaatteeni vaihtavat tuntemattomat, mutta joskus myös vanhat "kaverini" on palkattu hommiin. Mikko "Pena" Pentti vaihtoi housuni ja Vesa Lineri villatakkini väärän kokoisiksi. Pena itse asiassa kertoi 2010, että hänenkin lenkkareitaan oltiin joskus vaihdeltu. Ehkä vaihtelu on yleistä ja juju on siinä, ettei uhri tajua mistä on kyse. Moni kulkee alati väärän kokoisissa vaatteissa tai ei ole tajunnut pukeutuvansa halpatuotteisiin, joihin on vain vaihdettu merkit.

  Olen käynyt korjauttamassa vaatteitani Ailatar-ompelimossa Turun Raunistulassa. Lyhentämässä farkkuja shortseiksi ja asennuttamassa uusia vetoketjuja. Töitä on yleensä sabotoitu. Farkkujen toinen lahje jätetty pitemmäksi kuin toinen, molempia lyhennetty liikaa. Vetoketju asennettu vinoon. Uudet vyönlenkit laitettu väärään kohtaan ja vääränlaisesta kankaasta. En tiedä kuinka paljon ompelija Aila Makkulalle on maksettu tästä, mutta hymyä on riittänyt. Enää en tietenkään vie vaatteitani hänen tehtäväkseen. Vuosien ajan ajattelin hänen olevan vain epäpätevä tekijä, mutta lopulta tajusin mistä asiassa oli kyse.

  Samalla tavalla autoni korjausta on sabotoitu. Mälikkälän Autohuolto Turussa usutettiin pilaamaan autoani sitä siellä käyttäessäni. Ihmettelinkin kun katsastaja kertoi auton pohjassa olevan reiän olevan sinne hakatun näköinen. Sitten kuukausia myöhemmin törmäsin baarissa korjaajaan, joka kertoi miten autokorjaamon toiselle ukolle oltiin sanottu, että hänen pitää tehdä jarruille jotain. Ukko ei halunnut ottaa mahdollista ulosajoa kontolleen. Hän hakkasi auton pohjaan sellaisen reiän, että se ei mennyt katsastuksesta läpi. Jouduin sitten myymään sen hitsaustaitoiselle tuttavalleni, kun samainen Mälikkälän Autohuolto antoi korjausarvioksi pohjan reiästä niin ison summan, ettei remontti olisi kannattanut. Tämän jälkeen olen aina seurannut autoni remontit vierestä. Ja kilpailuttanut hintoja. Eihän sekään lopulta vesitiivis taktiikka ole, mutta satanistit tekevätkin niin paljon hallaa kuin pystyvät. Mitä helpompaa terrorisoimiseni on, sitä enemmän sitä tehdään. 

  Kerran varasin Seinäjoen Tyrnävän Rantasipiin jo edellisenä vuotena kahdeksi yöksi vuoteen Provinssirockin ajaksi. Olin kyllästynyt telttailuun. Sain huoneen varattua kun maksoin sen saman tien. Mutta Mainosmies vei sen varauksen ja pyyhki muistini. En enää muistanut koko asiaa seuraavana kesänä, kun kaverit kyselivät miksen mennyt varaamaani hotelllihuoneeseeni? Olin vain unohtanut koko asian. Enkä enää saanut sitä mieleeni.

  Kun matkustan minua seurataan. Taloudellisista syistä yövyn matkoillani yleensä hostelleissa. Jos mahdollista, tunkevat satanistit kanssani samaan dormiin vainotakseen minua. Huoneessa on usein joku, jonka pitää pakata läpi yön, tai jonka puhelin soi vähän väliä keskellä yötä. Yleensä menen kuitenkin mahdollisimman isoon huoneeseen, jotta en olisi siellä ainut mahdollisen vainoajani seurassa.

  Ollessani Pietarissa näin erityistä vaivaa. Etsin hostelleja jotka oli täyteen buukattu. Säädin ja säädin, kunnes sain varattua yhdestä hostellista sen viimeisen sängyn. Tarkistin vielä paikan omilta sivuilta että se oli täynnä. Varaus oli viikoksi. Asetuttuani hostelliin, joutui puolet dormini ihmisistä vaihtamaan mystisesti toiseen hostelliin kahden päivän jälkeen. Kun minut oltiin saatu taas ympäröityä satanisteilla, heräteltiin minua keskellä yötä "kuulusteluihin". Jouduin vastaamaan sinänsä joutaviin kysymyksiin ja tekemään tiliä mielipiteistäni. Voi olla, että dormissa oli minun lisäkseni muitakin laamanneja, mutta heidät oltiin nukutettu sessioiden ajaksi.

  Pariisissa olin hostellihuoneessa täydellisesti satanistien ympäröimänä. Minut raiskattiin, munakarvani leikeltiin ja minulle pakkojuotettiin viinaa. Sitten nöyryytettiin ja hassuteltiin kustannuksellani. Tällaista lapsellista se usein on. Mukanani olleet muistivihot kävi joku hakemassa huoneen ovelta ja toi sitten takaisin kun oli ne kopioinut. Rahoja ei viety, koska pidin niistä kirjaa. En ymmärrä miten se sitten voi varkauden estää? Mitä se satanisteja haittaa, vaikka kirjanpitoni ei täsmäisikään? Tai mikseivät vain varasta kaikkea omaisuuttani? Ja miksi heille on niin tärkeää, etten muka muistaisi mitään? Muistanhan nyt tämänkin. Ja ennenkaikkea: Minkä vuoksi he jahtaavat ja vainoavat minua, kun eivät kuitenkaan pysty eliminoimaan minua? Tai kotisivuani. Jos heillä ei ole valtuuksia ottaa minua tai tätä sivua hengiltä, eikö silloin kannattaisi jättää kokonaan rauhaan? Eivätkö he ymmärrä olevansa itsekin tarkan syynin alla koko ajan? Kaiken mitä he tekevät, tulevat he saamaan ennen pitkää paluupostissa takaisin itselleen. Pelin henki taitaakin olla se, ettei heidän kuulukaan tätä ymmärtää. No, on kuitenkin etujeni mukaista heitä siitä muistuttaa.

  Kerran eräs heistä iloisena soitti saatuaan tietää, etten tekisi heille lopulta mitään. Olisi kuulemma etujeni mukaista vain jättää kostamatta, ja itse asiassa auttaisin heitä. Tämä mies ei kuitenkaan ymmärrä, että kostamalla hänen tekonsa itse asiassa autan häntä. Tullessani tasoihin, ei hän ole enää niin paljon velkaa. Ja sitä velkaa toki riittää vähennettäväksi.

  Myös kotonani olen satanistien häirinnän uhri. Asunnossani käydään alati. Vaihdellaan vaatteita, myrkytetään ruokia, sotketaan paikkoja ja niin edelleen. Yleensä hyvin hienovaraisesti, joskus räikeämmin. Pyörävarastossa pyöräni satula ja vaihteet säädetään vituralleen. Saramäenpuiston vuokrataloissa suurin osa asukeista oli satanisteja. Myöhemmin Länsinummen talossa sama asia. Pienistä merkeistä voi vetää johtopäätöksiä, mutta myös virheellisiä. Lisäksi muistiani voidaan pyyhkiä. Parempi siis kun ottaa koko asian viileästi. Tällaista tämä nyt on. Tietenkin haluaisin kostaa vainoajilleni, mutta kaikki aikanaan.

  Kun menin työväenopistoon opiskelemaan venäjän alkeita, ympäröitiin minut satanisteilla. Varmaankin kaikki muut kurssille osallistujat olivat satanisteja. Venäjän alkeet oli jaettu A ja B ryhmiin, joista omasta A-ryhmästäni olin ainoa jatkaja kevään yhdistettyyn ryhmään. Kun kurssi alkoi, osanottajia oli 22, joista noin 6 kävi tunneilla. Heistäkin muutama osasi venäjää oikein hyvin ja takelteli lähinnä yrittäessään esittää ettei osaa. Yksi tällainen esittäjä kertoi kaliningradilaisesta tyttöystävästään, jota käy tapaamassa. Ehkä se oli totta. Suuret valehtelijathan ujuttavat valheidensa sekaan aina myös faktoja. Muutama keskittyi arvostelemiseeni. Epäilen satanistien halunneen häirinnän lisäksi varmistaa, etten ainakaan tutustu kehenkään, joka ei ole satanisti. Kerran otin valokuvia ryhmästä luokan ovella. Ryhmäläiset hyökkäsivät kimppuuni, tekivät hypnoosi-trikin ja poistivat kuvat kameran muistista. Eivät he siis ainakaan ylpeitä osaa olla touhuistaan.

  Kun menin Turun Seudun Vanhustuki ry:n toimintaan mukaan, osoitettiin kaverikseni kusipäinen satanisti Raimo Lahtonen, joka juotti minulle virtsaansa avannepussistaan. Kenen idea se oli? En tiedä, mutta sen tiedän, että ihmisille maksetaan tuntuvia summia kiusaamisestani. Yleinen kuvio nakertaa hienovaraisesti välejäni ihmisiin on ollut kertoa heille, että sinä olet ok, mutta tuo Ville ei. Sitten minulle sanotaan, että sinä olet ok, mutta tuo kaverisi ei. Enää minulla ei tosin ole yhtäkään kaveria, enkä ole tekemisissä satanististen sukulaistenikaan kanssa. Joten tehtävä suoritettu siltä osin. Kavereilleni, tuttavilleni, ketä vaan olen tuntenutkin, on lähetelty nimissäni tekstiviestejä ja sähköpostia, jossa valitan milloin mitäkin ja puin omia asioitani lapselliseen sävyyn. Nimissäni käyty yhteydenpito antaa yleensä ymmärtää, että on parempi kun käsittelemistäni asioista ei keskusteltaisi kasvotusten. Näin en pääse ikinä kiistämään mitään.

  Muutama vuosi sitten ihmettelin miksi vanhat Mouhijärven kaverini Ville Palo ja Topi Järvenpää suhtautuvat minuun niin oudosti? Molemmat sattuivat sitten luikauttamaan, etteivät pidä lähettämistäni viesteistä. Innostuin. Kerrankin pääsen kiistämään lähettäneeni heille mitään viestejä. Kysyin voisivatko he tarkentaa asiaa, mutta eivät he halunneet. Palo tosin kertoi nyt ymmärtävänsä mistä on kyse.

  Ville Palo on ollut satanisti nuoresta pitäen, kuten isänsä Matti Palo, joka muutti aikoinaan Mouhijärveltä karkuun Kristiina "Tiia" Wahlroosia. Topista tuli satanisti vasta vuoden 2010 tapahtumien jälkeen. Tarkkaa vuotta en tiedä. Topinkin isä, Olli Järvenpää, on satanisti. Hän tunnusti minulle 2010 ajaneensa poikansa syvään masennukseen, hermostuttuaan tämän saamattomuuteen.

  "Ajattelin, että nyt on Topin aika mennä itseensä", Olli kertoi minulle.

  Topin isoveljen Henrin pään sekoitti joku kuulun Aminoffin suvun edustaja, joka suuttui Henriin, tämän naitua Aminoffin likan selvänä aikomuksenaan ryhtyä vapaaherraksi Aminoffin suvun rahoilla. 2010 Aminoff (etunimeä en muista) kertoi minulle miten olisi hyväksynyt Henrin, jos tällä olisi ollut edes aikeita pärjätä omillaan. Mutta ei. Henri on patalaiska varastelija, joka osaa kyllä suunnitella mutta jättää aina kaiken kesken.

  Aminoff ohjelmoi Henrin haluamaan muuttamaan sukupuoltaan naiseksi. Transvestiitti Henristä tulikin, mutta en tiedä onko hän toteuttanut sukupuolenvaihdosleikkauksen? Kerran satuin näkemään hänet naiseksi pukeutuneena ja meikattuna Järvenpäiden kotona Tampereella. Henri tuli esittäytymään ja kysyi mitä mieltä olen hänen uudesta lookistaan? Aika pelottavalta hän näytti mutta sanoin että mikäs siinä. Yhtäkkiä Henri purskahti itkuun ja halusi halata minua.

  "Auta minua, Ville", hän sanoi.

  En tiedä miten juuri minä olisin voinut häntä auttaa? Sitten Olli tuli sisältä, trikkasi minut unohtamaan koko jutun ja käski minun poistua.

  Henri oli pitkin vuosia varastellut minulta rahaa, satanistisen trikin turvin. Eräänä juhannuksena hän oli mökillämme Kurussa ja kysyi minulta kahden kesken: "Mitä voisin täältä varastaa?" Ensin toki trikkasi minut. Sanoin, ettei mökillä juuri mitään varastettavaa ollut. Henri myös kiusasi Topia minkä ehti. Sitä oli vaikea sietää. Topi oli kuitenkin hyvä kaverini ja kiva tyyppi. Toki tätä nykyä hänkin on satanisti. 

 

  Joinakin jouluina olen piirrellyt kuvia ja lähettänyt tuotoksiani sukulaisille joululahjoiksi. Vainoajillani oli tullut ilmeisesti aika pitkäksi, sillä he tekivät piirroksistani omat versionsa ja korvasivat niillä alkuperäiset. Sukulaiset sitten kyselivät piirroksistani hieman hämmentyneinä.

  Hiuksiani alettiin leikata 2015 kun annoin niiden parinkymmenen vuoden tauon jälkeen kasvaa pitkiksi. Kahdessa vuodessa hiukseni kasvoivat olkapäille, edestä ohimolle. En osaa sanoa ketkä kaikki hiuksiani leikkelivät? Ainakin se Erkko Koroisten Maailmanpyörän työpajalla. Kuten satanisteilla yleensä, toiminta alkoi pienistä lyhennyksistä. Sitten lopulta hiuksiani leikattiin kerralla yli viisi senttiä, mitä oli vaikea olla huomaamatta. 

  Veljelleni Kalle Hanhisuolle annettiin henkilöauto vastineeksi tiedoista, joita hän minusta kertoi. Jotain "diibadaabaa", kuten Kalle itse asian ilmaisi. Autolahjoitus valkopestiin satanistisen tätini, pedofiili Raili Äijälän Kallelle myöntämällä 1000 euron lainalla, jonka Kalle sitten maksoi nopeasti pois. Rutiköyhällä Kallella ei ollut kuitenkaan varaa ostaa edes bensiiniä autoonsa. Myös auton verot ja vakuutukset jäivät maksamatta Kallen eläessä toimeentulotuella kädestä suuhun. Myöhemmin Kalle kielsi ottaneensa rahaa vastaan. Kun kysyin asiasta häneltä puhelimessa, hän vastasi: "Ei, ei ja vielä kerran ei." Myöhemmin hän halusi tietää olinko nauhoittanut tuon puhelun? 

  Kalle myös usutettiin myrkyttämään minut jollain tyhmentämispillereillä talvella 2014. Sitä en tiedä kuinka kauan Kalle oli tuolloin ollut Kerhossa mukana. Samana iltana samassa seurassa Topi Järvenpään luona Tampereella minut trikanneet Topi sekä serkkuni Veli-Mikko Äijälä olivat tuolloin myös liittyneet. He eivät meinanneet millään osata tehdä trikkejään. Kalle ainakin oli kömpelö kuin mikä.

  Ehkä eniten vanhoista Mouhijärven kavereista minua on terrorisoinut Mikko "Pena" Pentti. Sen lisäksi että hän vei rahani ja raiskasi minut, oli hänen agendanaan kotibileissä ja vastaavissa pilata tunnelmani miten parhaiten taisi. Positiivinen ja lennokas mielialani oli hänelle kuin myrkkyä. Jos olin liian hyvissä tunnelmissa, tuli Pena taakseni ja hääräsi jotain. Pian olinkin hiljaista poikaa ja kuin myrkyn niellyt koko loppuillan. Pena taas myhäili partaansa. Ehkä kyse oli samasta asiasta, josta Taideakatemian koulukaverini Johanna Honkola minulle kertoi. Alkaessaan kulkea Sampo Axelssonin uskollisen apurin Kalle Kinnusen kanssa, myös Johanna usutettiin kimppuuni. Hän paljasti että juuri minun terrorisoimiseni tuntui aivan kertakaikkisen ihanalta.

  "Sääli Ville sanoa, mutta ei mikään ihme että kaikki ovat sinun kimpussasi."

 

  Voisin kertoa tuntikausia tarinoita erilaisista kiusaamismenetelmistä. Pian muistini yritetään taas tyhjentää. Kun olin juomatta vuoden 2015 alusta, alkoi muisti palailla saman vuoden toukokuussa. Satanistien juonet ovat vaan niin katalia, että perässä pysyminen tuottaa haasteita. He ovat ympäröineet minut joka puolelta ja tekevät kaikkensa ajaakseen minut perikatoon. En tiedä ketkä kaikki entisistä ystävistäni ja tuttavistani ovat mukana juonessa, mutta monet olen jo tunnistanut satanisteiksi tai heidän lakeijoikseen. Päivittelen nimiä tänne sitä mukaa kun tapahtuneita asioitakin.

  En tiedä tarkalleen mitä ympärilläni tapahtuu. Jos joku ihmettelee miksen reagoi törkykuviin ja videoihin mitä minusta netissä kuulemma liikkuu, on syy siinä, etten tiedä niistä. Liikkeitäni valvotaan niin tarkasti, etten tahdo ikinä päästä "puolueettoman" netin ääreen. Minuun ei voida ottaa yhteyttä. Vaikka satanistit eivät saakaan minua hengiltä, he voivat kuitenkin eristää minut ulkomaailmalta. Puhelimeeni ei voida soittaa eikä osoitteeseeni lähettää postia. Sama pätee sähköposteihin ja Facebook-viesteihin. Aina silloin tällöin numeroni ujutetaan jonkun puhelinmyyjän listalle ja hänen puhelunsa päästetään läpi. Jotta illuusio säilyisi. Sama pätee käytetyn tavaran myyntiin. Internetin huuto.net tai tori.fi - ilmoitusten tiimoilta minuun saavat yhteyden vain satanistit. Muiden puhelut ja viestit eivät tule läpi. Koko touhu on yksi iso farssi. Näytelmä, jonka tarkoitus on uskotella minulle, että kaikki on normaalisti. Satanistit haluavat estää ihmisiä neuvomasta minua. Heidän etunsa on estää kaikenlainen yhteydenpito. Myös uhkaukset ja solvaukset. Saisinhan niistä kuitenkin osviittaa.

 

 

Korruptoitunut postinkantaja

 

 

  Satanistien mahti on suuri ja keinot häikäilemättömiä, mutta lopulta he ovat pelkkää pahvia. Eivät he minua estä ainakaan pitämästä näitä sivuja yllä. En tiedä onko sivuni yleisesti saatavilla, mutta vaikka ei olisikaan, tieto vuotaa aina. Maailma on täynnä ihmisiä, jotka tietävät liikaa mutta koska he eivät puhu, ei heitä osata paikantaa ja vaientaa. Kriittinen massa saavutetaan jossain vaiheessa. Kun katsoo uutisia ja lukee lehtiä, on satanismi melkein joka rivin välissä. Silti "Klubista" ei ikinä puhuta sanaakaan. Siihen on tuleva muutos. 

  Ylpeydessään satanistit varmaankin kuvittelivat, että heittäydyn avuttomaksi ja syytän kohtaloani. Siinä he ovat väärässä. He varmasti myös luulevat, että olen henkisesti riekaleina ja lopen uupunut. Ei tunnu missään. En välitä negatiivisista asioista, koska maallinen vaellus on nähdäkseni pelkkä välivaihe, jonka jälkeen elontaival jatkuu muissa merkeissä. Eivätkä pahat asiat minua haittaa, vaikka ei jatkuisikaan. Sittenhän se elämä on ohi, eikä sen jälkeen voi haitata, kun ei ole enää olemassakaan.