Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

 

 

 

 

 

 

Suomenruotsalaisten

kielipolitiikka

 

 

 

 

I

 

  Olen jo pitkään taistellut vapaan kielivalinnan puolesta. En ole poliittisesti aktiivinen ihminen, mutta kannatan muutamaa itselleni tärkeää asiaa. Ehkä tärkein niistä on pakkoruotsin ja suomenruotsalaisen kaksikielisyyden vastustaminen.

  Ajatusteni vuoksi minua on vainottu. Ja vainotaan yhä. Minusta on yritetty tehdä varoittavaa esimerkkiä - mitä tapahtuu ihmiselle, joka vastustaa pakkoruotsia? Suomenruotsalaiset ovat yrittäneet murhata minut, tuhota ulkonäköni, maineeni ja niin edelleen. Ei tietenkään kannata odottaa heidän asiaa myöntävän.

  Olen erittäin tunnettu henkilö suomenruotsalaisten keskuudessa. He kyllä tietävät minut. Olen heidän yhteinen vihollisensa, koska en jaa samoja ajatuksia heidän kanssaan. On helppoa kohdistaa yhteisön viha yhteen ihmiseen, minuun. Muutaman vaikutusvaltainen suomenruotsalaisen terrorisoidessa minua, katsovat muut "surut" hiljaa vieressä. Kun asiasta syyttää suomenruotsalaisia yleensä, saa vastaansa aina saman kommentin: En minä ole mitään tehnyt. Syylliset kuitenkin ovat suomenruotsalaisia. Eikö heitä silloin sellaisiksi saa kutsua?

  Toisen maailmansodan aikaisia saksalaisia tavataan kritisoida natseiksi. Miksi kukaan ei silloin tehnyt mitään? Kuinka totalitaristinen hirmuvalta oli mahdollinen länsimaisessa valtiossa? Eihän siihen vaadita paljoakaan. Vain se, etteivät ihmiset tee mitään. Sama pätee suomenruotsalaisiin. He katsovat ajavansa vain omaa asiaansa ja puolustavansa vain omaa etuaan. Heille se on helppoa. Ei tarvi kuin olla hiljaa ja antaa muiden hoitaa likainen työ. Itse ajan yhteistä asiaa. Sitä kautta ajattelen itsekin omaa etuani. En kuitenkaan vain omaa etuani kuten suomenruotsalaiset. Heidän ajamansa kielipolitiikka on hyvin itsekästä. Ei ole juuri mitään itsekkäämpää kuin pakkoruotsi, joka valjastaa suomenkieliset palvelelemaan kaksikielisten tarkoitusperiä.

  Suomenruotsalaisten mielestä suomenkielisten tulisi ottaa huomioon vähemmistöt, eli suomenruotsalaiset. Tämä onnistuu pakko-opiskelemalla ruotsia. Heidän itsensä sen sijaan ei tarvitse ottaa suomenkielisiä huomioon. He katsovat vain pitävänsä kiinni saavutetuista eduista. Se, että tämä tapahtuu toisten kustannuksella, ei heitä haittaa. Kun suomenruotsalainen sanoo, että hänellä on oikeus omaan kieleen, tarkoittaa hän pakkoruotsia. Hänelle ei riitä se, että hän voi itse opiskella ruotsiksi. Sehän on itsestäänselvyys. Oikeus omaan kieleen tarkoittaa heille sitä, että kaikkien pitää opiskella ruotsia. Vain siten voidaan turvata palvelut ruotsiksi. Vaikka suomenruotsalaiset vannovat kaksikielisyyden nimeen, eivät monet heistä halua puhua tai opetella suomea. 

  Suomenruotsalaisten kulttuuri perustuu pakkoruotsin tuputtamiseen ei-ruotsinkieliselle väestönosalle. Vain pieni osa Suomea on kaksikielinen, mutta perustuslain varjolla koko maa kaksikielistetään. On koko Suomen etu, että pakkoruotsista ja sitä kautta keinotekoisesta kaksikielisyydestä päästään eroon. En minä yritä estää ketään ruotsia opiskelemasta. Haluan vain ettei ketään siihen pakotetakaan. Suomen kaltaisella pienellä maalla ei ole varaa hukata resursseja pienen kielivähemmistön etujen pönkittämiseen. Laaja kielitaito on tärkeä yhä globalisoituvassa maailmassa. B-kieleksi pitäisi voida valita jokin muukin kieli kuin ruotsi. Itse asiassa b-kieliä pitäisi olla monta, joita opiskellaan korostaen käytännöllisyyttä. Tätä kautta on luonteva purkaa ruotsinkielen pakkosyöttö kaikilla kouluasteilla. Näin päästään yksikieliseen Suomeen, jossa ruotsilla on oma sille kuuluva vähemmistökielen asemansa.

  Surut vetoavat mielellään lakiin; perustuslakiin. Siihen vedotaan kun ei enää muuta keksitä. Mitään muuta osiota perustuslaista eivät surut tiedäkään. Muuta ei tarvita. Pelkkä ruotsinkieli riittää. Sehän on yhtä tärkeää kuin matematiikka, jonka opiskelemista ei tosin ole kirjattu perustuslakiin. Sitä ymmärretään opiskellaan muutenkin. Surut vetoavat lakiasetuksiin, ikään kuin lait olisivat ikuisia ja erehtymättömiä. On selvää, että laeissa on vikoja ja puutteita. Niin tälläkin kertaa. Siksi lakia pitääkin muuttaa niin, ettei ruotsinkielen pakollinen opiskelu ole perustuslaillinen asetus. Ruotsilta pitää poistaa kansalliskielen asema. Se on välttämätöntä, jotta pakkoruotsista päästään eroon. Ruotsi on vähemmistökieli. Se vaan on niin. Muutettakoon myös laki tosiasioiden mukaiseksi. Suomi ei ole kaksikielinen maa, vaan täällä asuu pieni kaksikielinen vähemmistö. Valtaosa kansasta on yksikielistä. Kaksikielisyys on valhe, joka on helppo kumota. Kenelläkään on tuskin mitään kaksikielisiä ihmisiä vastaan, kunhan he ymmärtävät tämän. Aito kaksikielinen ihminen osaa molempia kieliä. On rikkaus taitaa molemmat kielet. Mikäli suomi ei taitu, ei ruotsinkielinen voi silti vaatia, että koko kansa toimii hänen ehdoillaan. Ei ihmistä voi pakottaa opettelemaan suomea sen enempää kuin ruotsiakaan.

  Suomi on demokratia. Ruotsinkieliset eivät ehkä pidä siitä, mutta niin se vaan on. Siksi ihmisiä on kuunneltava. Muuten demokratian idea ei toteudu. On luonnollista, että ihmiset ajavat omia etujaan. Tämä pätee myös suomenkielisiin. Enemmistön tahto on demokratiaa. Enemmistö suomalaista haluaa eroon pakkoruotsista.

  Keskustelu pakkoruotsista on oikeastaan tarpeetonta. Pakkoruotsia ei haluta. Siksi siitä on päästävä eroon. Jotta siitä päästäisiin eroon, tulee ruotsinkieleltä poistaa kansalliskielen asema. Ruotsinkieli on Suomessa vähemmistökieli. Sen ei pidä ole kansalliskieli, eikä velvollisuus. Siksi tulisikin keskustella siitä, millä tavalla ruotsi saatetaan vähemmistökielen asemaan?

 

 

 

II

 

  Loppusyksystä 2009 törmäsin Turussa Leo Karhuseen ja muutamaan hänen ystäväänsä. En tuntenut Karhusta, mutta hän oli jo vuosikaudet vainonnut minua Sampo Axelssonin kanssa. Nyt hän esiintyi tuttavallisesti, saadakseen ongittua lisää taustatietoa vainokampanjansa tueksi.

  Pikku-Torren mentyä kiinni hengailimme yöllä Yliopistonkadulla. Siinä oli lisäkseni Mikko Pentti, Tommi Lehtinen, Jaakko Parkkari, Anne Törnroos ja Leo Karhunen. Jossain vaiheessa Karhunen kysyi minulta, mitä Suomessa pitäisi mielestäni muuttaa? Sanoin, että pakkoruotsi pitäisi poistaa.

  Karhunen sai idean. Hyvin verkostoituneena satanistina hän tiesi, että monet Suomen vaikutusvaltaisimmista satanisteista ovat suomenruotsalaisia.

  Olen käsitellyt Karhusen ja Axelssonin touhuja kirjoituksessani "Kirous". Nimissäni lähetetyn postin jälkeen toiseksi yleisin heidän tavoistaan vainota minua on ollut usuttaminen. Saada joku hyökkäämään kimppuuni. Näin tapahtui tässäkin tapauksessa. Karhunen levitti suomenruotsalaisten keskuuteen viestin, jossa minut leimattiin heidän vihaajakseen ja vainoajakseen. Vastustin toki pakkoruotsia, joten asiassa oli ilmeisesti tarpeeksi totuutta.

 

  Muutamaa kuukautta myöhemmin, talvella 2010, tullessani oluelta Bar Bristolista, kävellessäni Åbo Akademin kohdalla keskustaan päin, kolme suomenruotsalaista miestä keskeytti matkani. He vaativat tietää, miksi vihaan suomenruotsalaisia? Sanoin heille, etten vihaa teitä, vaan vastustan pakkoruotsia. Eikö minulla ole oikeus mielipiteeseeni? kysyin.

  Ilmeisesti ei, sillä kaksi heistä otti käsistäni kiinni ja kolmas siveli kasvoihini jonkinlaista geeliä tai tahnaa. Rimpuilin irti, pyyhin geelin kasvoistani ja hieroin sen yhden miehistä silmään. Tämän jälkeen jatkoin matkaani kohti kotia. Matkalla pistäydyin kuitenkin Bar Edisonissa oluella. Yksi noista miehistä tuli sinne ja lyöttäytyi seuraani. Hän kertoi kaverinsa menneen TYKSiin hoidattamaan kasvojaan. Kyseessä oli siis jonkinlainen myrkky. Hän kysyi, aionko tehdä asiasta rikosilmoituksen? Sanoin, etten aio tehdä niin. Olisi kyllä pitänyt, mutta taisin olla vahvan satanistisen manipulaation alaisena.

  Olen nähnyt tuon TYKSiin lähteneen miehen kerran Turussa. Hänen toisen silmänsä ympäristö oli täynnä punaista rupea. En tiedä onko enää. Toivottavasti. Samaa geeliä siveltiin kasvoihini Aurajoen rannassa heinäkuussa 2010. Silloinkaan en muuttunut rupinaamaksi. Ainakaan merkittävissä määrin.

 Heinäkuussa 2010 jouduin myös kahakkaan Blankon edustalla, Aurasillan kupeessa. Kolme suomenruotsalaista miestä tuli tönimään minua, joten tönin heitä takaisin. Pian kyseessä olikin nyrkkitappelu. Sain hakattua nuo kolme miestä maahan, jolloin Blankosta tuli muutamia lisää.

  Jouduin ottelemaan heitä vastaan yksi kerrallaan. Kun sitten lähdin kävelemään jokirantaa kirjastolle päin, juoksi joku vielä perääni. Selviydyin tilanteesta kuitenkin ehjin nahoin. Tuon tapahtuman jälkeen olen saanut onneksi olla rauhassa, mitä fyysiseen väkivaltaan tulee.

  Hyvä esimerkki suomenruotsalaisten minuun kohdistamasta järjestelmällisestä vainosta oli kuvani ruotsinkielisissä sanomalehdissä Vasabladet, Hufvudstadsbladet, Åbo Underrättelser ja niin edelleen. Viettäessäni aikaa Turun keskustassa kesällä 2010, otettiin minusta tietämättäni valokuvia. Näitä kuvia käytettiin sitten kuvituksena joissain Turkuun liittyvissä lehtijutuissa. Näin naamani tuli tutuksi suomenruotsalaisille. Voitiin kätevästi osoittaa, että tuossa se on, vihollisemme. Kun 265 482 ihmistä liittoutuu yhtä ihmistä vastaan, kuka on todellinen vähemmistö?

  Suomenruotsalaiset eivät jättäneet yhtäkään kiveä kääntämättä. Olin vuosia aikaisemmin hakenut vuokra-asuntoa Turun Linnankatu 1:stä. Jo tuolloin ihmettelin kun minulle soitti nainen, joka kysyi olenko ruotsinkielinen tai tunnenko edes ketään ruotsinkielisiä? Kyseiseen kiinteistöön kun ei oteta muita kuin suomenruotsalaisia. Tai sellaisia jotka tuntevat suomenruotsalaisia tai jotain vastaavaa. Nyt 2010 samasta yhtiöstä soitettiin ja tivattiin syytä sille, että olin hakenut vuokra-asuntoa heiltä. Tarvitaanko siihen muuta syytä kuin asunnon tarve. Minun olisi kuulemma pitänyt ymmärtää asia. Samalla tavoin olin joskus osallistunut Viking Linen asiakaskilpailuun, jossa etsittiin nimiehdotuksia heidän uudelle alukselleen. Ehdotukseni oli "Paskarella". Nainen langan päässä halusi tietää olenko ihan terve kun moisia ehdottelen. Hän vaati anteeksipyyntöä. Taustalla kuunteli hänen pomonsa, joka halusi kantaa kortensa kekoon kiusaamisessani. Laivan nimeksi tuli Grace, mutta Viking Linen maskotti on sentään nimeltään Ville.

  Surut hyökkäsivät porukalla myös kavereideni kimppuun. Turun skeittihallilla heidän iskuryhmänsä iski Mikko Penttiin kiinni.

  "Vihaatko sinäkin suomenruotsalaisia?" he kysyivät Mikolta.

  Mikko pelästyi. Ei hän tietenkään pakkoruotsia kannata, noloahan se olisikin. Mutta hän pelkäsi suomenruotsalaisten natsismia. Mikko ratkaisi asian ryhtymällä Li Anderssonin tukijaksi ja puolestapuhujaksi. Hehkuttamalla Anderssonia Mikko osoitti ettei "vihaa suomenruotsalaisia". Se kun pitää näköjään erikseen todistaa. 

  Rami Rantasenkin kimppuun surujen "odinit" hyökkäsivät. Rantasesta ei sentään tullut Li Anderssonin tukijaa, mutta hän valitti miten vaikeaa on olla kaverini.

 

  Tämän kaltaisten kokemusten johdosta olen alkanut vihaamaan suomenruotsalaisia. He ovat fasisteja yrittäessään rajoittaa yksilönvapauttani. Koko kaksikielisyys on keinotekoinen ja vastenmielinen ilmiö, jolla pönkitetään raharikkaan vähemmistön etuja. Kaksikielisyys on rikkaus - suomenruotsalaisille. Muiden osa on maksaa viulut.

  Suomenruotsalaisten johtohahmot uskovat Freudenthal - aatteeseen, jonka mukaan he ovat geneettisesti eri rotua suomenkielisten kanssa, eivätkä nämä kaksi "rotua" saa sekoittua. Heidän äärioikeistolainen ideologiansa saa lisätukea satanismista, jossa rikkaat ja vaikutusvaltaiset niin usein ovat marinoituneet.

  Natsit uskoivat valkoisen rodun ylivaltaan ja vannoivat Adolf Hitlerin nimeen. Samalla tavoin suomenruotsalaiset vannovat oman hitlerinsä, Axel Olof Freudenthalin nimeen. He ovat kuin buurit Etelä-Afrikan apartheidin aikaan. Viiden prosentin etninen vähemmistö, joka kyykyttää suurta enemmistöä. Tätä nykyä Freudenthal 

 

 

 

III

  Syy siihen, miksi 1960-luvulta lähtien jatkunut ruotsin opetus b-kielenä yhä jatkuu, vaikka sen ei olisi pitänyt ikinä alkaakaan, on RKP:n tausta- ja johtohahmojen satanistisilla tempuillaan ajama manipulaatio. Päättävässä asemassa olevat poliitikot ja virkamiehet saadaan uskomaan, että pakkoruotsin kannattaminen on heidän oma ajatuksensa ja vieläpä varsin hyvä sellainen. 

  RKP:n satanistit ottavat manipulaation kohteeksi kaikki sellaiset poliitikot, jotka eivät ole aivan varmoja kannastaan ruotsinkielen suhteen. Avoimin mielin asiaan suhtautuvat. Kantansa jo lukinneita ei maksa vaivaa yrittää käännyttää.

  Koska suurin osa menestyvistä poliitikoista on satanisteja, on kummallista miksi he eivät ota tätä asiaa huomioon? Miksi he eivät vain lukitse kantaansa pakkoruotsia vastaan ja sitten lopeta asian vatvomista? Eihän pakkoruotsin puolesta puhu mikään järkiperuste. Lisäksi pakkoruotsin vastustaminen on mahtava vaalivaltti. Onhan tiedossa, että suuri enemmistö kansastakin sitä vastustaa. Elämme kuitenkin demokratiassa.

  Monet poliitikot väittävät ennen vaaleja vastustavansa pakkoruotsia, mutta kääntävät sitten takkiaan tultuaan valituiksi. Esim. Marjo Matikainen, Sampsa Kataja, Sofia Vikman, Jaana Pelkonen, Sinuhe Wallinheimo ja Pertti Salolainen ilmoittivat vaalikoneissa 2011 kannattavansa vapaata kielivalintaa, mutta äänestivät kuitenkin pakkoruotsin puolesta 6.3. 2015.

  Europarlamantaarikko Nils Torvalds vastusti vielä 2010 pakkoruotsia, mutta on sittemmin muuttanut mieltään RKP:n painostuksesta. Ruotsinkieliset ovat koonneet rivinsä myös emopuolueensa ulkopuolella. Tuumaakaan ei anneta periksi. Samat naurettavat argumentit lyödään pöytään vuodesta toiseen ja pitkitetään taistelua pakkoruotsista. On ollut aina tiedossa, että suuri enemmistö kansasta vastustaa pakkoruotsia. Silti juuri mitään ei ole asian suhteen tapahtunut. Tällä hetkellä (6/2018) Perussuomalaiset ja Siniset ovat ainoat puolueet, jotka vastustavat pakkoruotsia selväsanaisesti. 

  RKP on yhden asian puolueena kiinteä organismi, jolla on omat hyödylliset idioottinsa myös suomenkielisten poliitikkojen keskuudessa. Manipuloinnin lisäksi RKP tarjoaa suojelua. Politiikka on kansallisella tasolla kovaa peliä. Ilman kerhon jäsenyyttä on turha yrittää rakentaa politiikon uraa, ellei ole aivan erityisen voimakas persoona tai muilla tavoin kyvykäs. Siksi monet poliitikot joutuvatkin turvautumaan RKP:n huipputason satanistien tarjoamaan suojeluun. Vastineeksi he ajavat RKP:n agendaa. Ja montako "omaa" virkamiestä RKP:llä on?

  RKP on poikkeuksellisen vahvasti yhden asian puolue. Sen ainoa tarkoitus on puolustaa ruotsin kielen asemaa suomessa. Poliittisesti kapea-alaiset puolueet jäävät usein lyhytikäisiksi. RKP:lle ei ole käynyt näin. Vaa'ankielipuolueen rooli on taannut sille aseman, joka on onnistuttu käyttämään hyväksi. Kaikki voimavarat on kyetty kohdistamaan yhteen asiaan, kenenkään asiasta sen enempää närkästymättä. Demokratiaahan se vain on.

  Globalisoituvassa maailmassa kielitaito on yhä tärkeämpi asia ja täällä Suomessa keskustellaan siitä, onko pakkoruotsin vastustaminen rasismia vai ei? Sellaiseksi suomenruotsalaiset sitä väittävät. Heidän argumenttinsa pakkoruotsin puolesta eivät kestä valoa mistään päin tarkasteltuina ja he tietävät sen itsekin. Siksi he eivät edes halua käydä tätä keskustelua, vaan heittävät ilmoille "pakkomatematiikan" ja "Suomi on kaksikielinen maa" - tyylisiä ihmisten älykkyyden loukkauksia.

  Kuka voi ottaa tosissaan Carl Haglundia, joka pakkoruotsia puolustaessaan vetoaa siihen, että onhan pakkomatematiikkaakin. Ja onko Suomi todella kaksikielinen maa? Puhutaanko ruotsia Suomessa niin paljon, että sitä pitää väkisin tuputtaa kaikille Hangosta Nuorgamiin jo pienestä pitäen? Kenenkä etuja tämä ajaa?

  Ihmettelen suuresti median suhtautumista koko asiaan. Miten suomenruotsalaiset saavat jatkaa naurettavaa inttämistään kenenkään siihen sen suuremmin puuttumatta?

 

  Mielestäni Suomi pitäisi muuttaa yksikieliseksi. Näin säästettäisiin paljon rahaa ja vaivaa. Nuoret koululaiset voisivat opiskella b-kielenä venäjää, ranskaa, saksaa tai kiinaa, joista olisi todellista hyötyä. Peruskoulussa on rajattu määrä tunteja, jotka pitää voida käyttää mahdollisimman tehokkaasti hyödykseen. Tällä hetkellä ruotsinkielinen eliitti käyttää peruskoulun tuntijakoa hyväkseen tavoitteidensa edistämiseksi. Pakkoruotsi on heille pakkomielle. Se ajaa kaiken muun edelle.

  Suomenruotsin opiskelusta ei ole juuri mitään hyötyä. Ehkä joillekin yksilöille, mutta perusteluksi se ei riitä, kuten ei riitä sekään, että ruotsin kieli on portti muihin pohjoismaisiin kieliin. Tai että "jos matkustaa keskelle Afrikkaa, siellä saattaa olla joku ruotsinkielinen", kuten Elisabeth Rehn sanoi televisiohaastattelussa. Ja onhan Afrikassa varmasti pakkomatematiikkaa, niin että miksei pakkoruotsiakin?

  Ja miksei koulussa opeteta riikinruotsia? Miksi opetetaan suomenruotsia, joka on kamalan kuuloista ja jota ruotsalaiset pitävät vähäjärkisenä muinaismurteena? En tietenkään vastusta kenenkään oikeutta opiskella haluamaansa kieltä. Mikäli suomenruotsi on se oma juttu, niin siitä vaan. Ei se minua haittaa, päinvastoin. Ajanhan juuri vapaata kielivalintaa kouluihin. Muutenkin, kun puhutaan pohjoismaisesta yhteistyöstä, tullaan liian harvoin ajatelleeksi sitä, miten vähän ruotsalaiset osaavat suomea. Olisihan heidän etunsa opetella suomea, koska muuten bisneksenteko Suomessa vaikeutuu suhteettomalla tavalla. 

  Pakkoruotsi on iso haitta myös maahanmuuttajille. Eikö riitä, että he oppivat suomea? Pitääkö heidän vielä opetella ruotsiakin? Kuinka paljon maahanmuuttajien potentiaalia jää käyttämättä, koska he eivät hallitse ruotsin kieltä? Suomessa kun on suomenruotsalainen systeemi. Saadakseen korkean viran - tarvitseeko sen niin korkeakaan olla - pitää hakijan muodollisesti hallita ruotsin kieli. Sitä ei tarvitse osata puhua, mutta testit on läpäistävä. Tämä on pöyristyttävää kyykytystä ja ihmisten eriarvoistamista. Huonoimpaan asemaan se asettaa maahanmuuttajat, joiden pitäisi Suomessa menestyäkseen hallita kaksi uutta kieltä: Suomi ja ruotsi. Toisaalta vaaleilla valittujen poliitikkojen ei voida olettaa hallitsevan ruotsin kieltä. Muutenhan ehdokkaaksi päästäkseen pitäisi läpäistä kielitestit. Siksi esim. pakkoruotsin intohimoinen kannattaja Jyrki Katainen ei pääministerinä kyennyt antamaan lausuntojaan ruotsiksi. Ehkä hänellä ei ollut siihen "poliittista tahtoa".

  Muissa maissa kielivähemmistöjen tulee ottaa haltuun valtakieli päästäkseen toimimaan erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. On luonnollista että kielivähemmistöt mukautuvat. Muutenhan Suomessa saamelaiset, venäläiset ja virolaiset voisivat vaatia omille kielilleen valtakielen asemaa. Kun kerran kaksikielisyys on rikkaus, eikö ruotsinkielisten pitäisi todella opetella ne molemmat kaksi kieltä kunnolla?

 

  Poliitikko Li Anderssonin mielestä ruotsinopetus voitaisiin aloittaa jo alakoulussa. Tämä siksi, että nuoret oppilaat eivät ole hänen mielestään vielä ehtineet kehittää ruotsia kohtaan vihamielistä asennetta: "Ihmiset oppivat nuorimpina helpommin vieraita kieliä ja asenteet eivät ole vielä muodostuneet niin jyrkän kielteiseksi kuin yläasteella." Anderssonin mielestä alakoululaiset omaavat siis paremman arvostelukyvyn kuin yläkoululaiset. On kuitenkin normaalia kehitystä, että mitä vanhemmaksi tullaan, sitä enemmän vastustetaan pakkoruotsia ja muita järjettömyyksiä. Se on luonnollista. Andersson on pakkoruotsituksensa kanssa samoilla linjoilla kuin Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan, joka haluaisi nuorten saavan uskonnollista opetusta jo 3-vuotiaina. Ja minkä vuoksi Vasemmistoliitto ajaa ruotsinkielisten erityisasemaa? Eikö puolueen tulisi olla vähäosaisten asialla?

  Jotenkin pystyisin pitkin hampain hyväksymään tilanteen, jossa yläkoululaiset joutuvat suorittamaan yhden kurssin käytännön riikinruotsia numeroineen ja tervehdyksineen. Jos asia kuitenkin olisi näin, odottaisi RKP kärsivällisesti päästäkseen pikkuhiljaa jälleen lisäämään ruotsin kielen opetusta kouluissamme. Ja tietenkin suomenruotsin nimenomaan. Siksi ruotsin kielen erityinen asema pitää poistaa kokonaan. Suomesta on tehtävä yksikielinen valtio, jossa vähemmistökielet toki huomioidaan asianmukaisesti.

  Suomenruotsalaisille olisi kestämätön tilanne, jos suomenkielisille opetettaisiin ruotsia eikä suomenruotsia. Silloin suomenkielisten ruotsi olisi yhteneväisempää Ruotsissa puhutun ruotsin kanssa. Suomenruotsalaiset eivät halua suomenkielisten puhuvan riikinruotsia vaan pökkelöä suomenruotsia.

  Tätä nykyä suomenruotsia vääntävä suomalainen ei herätä myönteisiä tuntemuksia naapureissamme. Ruotsalaiset eivät pidä tavasta, jolla suomenruotsalaiset katsovat edustavansa koko Suomea. Ruotsalaiset eivät myöskään halua tulla vedetyiksi mukaan pakkoruotsi-keskusteluun, koska eivät katso Suomen sisäpoliittisten asioiden heille kuuluvan. Eivät suomalaisetkaan vaadi suomea Ruotsin kouluihin. Tai Venäjä omaa kieltään Suomen kouluihin.

  Suomenruotsalaiset eivät halua myöskään antaa suomenkielisille kilpailuetua kieliasioissa. Ruotsinkielisethän joutuvat käytännön pakosta opiskelemaan suomenkieltä koulussa. Suomessa kun ollaan. Heidän mielestään suomenkielisten ruotsin opiskelu kompensoi tätä. Muuten suomenkieliset osaisivat muita kieliä heitä paremmin. Ja se ei käy. Sitä etua ei suomenkielisille suoda. Mieluummin pilataan viattomien suomenkielisten lasten ja nuorten kielitaito pakottamalla heidät opiskelemaan ruotsin kieltä maailman valtakielten sijaan.

  Ruotsi tuli Suomessa pakolliseksi 60-luvun lopulla, kun RKP onnistui ujuttamaan sen pakolliseksi kieleksi kouluihin. RKP:n mielestä ruotsinkieliset olisivat muuten joutuneet eriarvoiseen asemaan suomenkielisiin verrattuna. Ruotsinkielisten kun oli olosuhteiden pakosta luettava englannin lisäksi maan valtakieltä eli suomea. Kun taas suomenkielisille pakollista oli vain englanti. Tekosyitä pakkoruotsittamiselle alettiin keksiä vasta myöhemmin.

  Käytännöllisistä syistä vähemmistökieltä äidinkielenään puhuvien on luontevaa opetella maan ykköskieltä. Ei voida olettaa, että kaikki valtakieltä puhuvat opettelevat vähemmistökieliä. Suomessahan on ennen pitkää venäjänkielisiä enemmän kuin ruotsinkielisiä. Tehdäänkö Suomesta silloin kolmikielinen maa? Ja jos enemmistön on pakko lukea vähemmistökieliä heidän palvelut turvatakseen, miksei Suomen kouluissa lueta Saamen kieltä ja Romanikieltä? Ovatko saamelaiset ja romanit niin pieniä kielivähemmistöjä, ettei heitä ole tarpeen huomioida heidän omalla kielellään? Puhumattakaan uusista kielivähemmistöistä. Onko niin, että surujen politiikka pohjaa ajatukseen "me olimme täällä ensin"?

 

  Jos pakkoruotsi johonkin voisi auttaa niin siihen, että umpiruotsinkieliset vanhukset saavat perseensä pyyhittyä ruotsiksi hoitoalan sektorin yhä kasvaessa. Ongelma on siinä, etteivät suomalaiset osaa ruotsia. Etenkään sisämaassa. Vaikka suomenkieliset on pakkoruotsilla  välineellistetty palvelemaan ruotsinkielisiä, ei kieli vain taitu. Kuinka se taittuisi, kun sitä ei missään tarvitse? Ja jos Suomeen haalitaan työperäistä maahanmuuttoa, tuleeko tänne saapuvien osata suomen lisäksi ruotsia?

  Mikäli suomenruotsalaiset haluavat esim. sairaanhoitoa ruotsiksi, tulisi sairaanhoitajia löytyä ruotsinkielisten joukosta enemmän. Jos niitä ei löydy, voisi asian ratkaista pakottamalla ruotsinkielisiä sairaanhoitajiksi. Miten se eroaisi nykytilanteesta, jossa suomenkieliset pakotetaan lukemaan ruotsia siltä varalta, että kohtaa joskus ruotsinkielisen ummikon? No, olisihan se ainakin tarkoituksenmukaisempaa.

  RKP ja sen vasallit kuten Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasonen yrittävät torpata vapaan alueellisen kielivalinnan. He kantavat huolta siitä, että ruotsia osaamaton ihminen sattuu muuttamaan jonnekin missä ruotsia tarvitaan. Sitä ei kuitenkaan tarvitse Suomessa muualla kuin Ahvenanmaalla. Eikä Ahvenanmaalle haluta ulkopuolisia. Tästä kielii autonomisen maakunnan lainsäädäntö. Ahvenanmaalla nimittäin oikeus omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta sekä oikeus harjoittaa elinkeinoa edellyttävät kotiseutuoikeutta, jota voi anoa asuttuaan siellä viisi vuotta. Grahn-Laasonen perustelee alueellisen kielikokeilun ankaraa rajoittamista myös sanomalla: "Ei voida uhata ruotsinkielisten kielellisiä oikeuksia omaan äidinkieleensä." Mitä sekin sitten tarkoittaa? Entä muiden vähemmistökielien oikeudet?

  Kuinka monta umpiruotsinkielistä ihmistä Suomessa sitten on? En tiedä. Heidän tulisi kuitenkin vaivautua opettelemaan suomea, eikä kaikkien muiden ruotsia. En halua heitä siihen silti pakottaa. Jos ruotsilla pärjää, niin mikäs siinä.

  Suomenruotsalaiset eivät edes haluavat suomenkielisten osaavan kieltään. He pitävät ruotsia puhuvia suomenkielisiä hieman yksinkertaisina moukkina, jotka eivät tajua olla tulematta heidän hiekkalaatikolleen. He eivät halua että heidän lapsensa sekoittuvat suomenkielisten kanssa.

  Suomenkieliset ovat suomenruotsalaisille välineitä, joiden tarkoitus on tuottaa heille palveluja ruotsiksi. Kielikeskustelussa ruotsinkieliset uhriutuvat ja vaativat ymmärrystä. Itse he eivät siihen ole valmiita. Ei nuorten kielitaidolla ole heille väliä. He ajattelevat vain itseään. Kun ehdotetaan rakentavia ratkaisuja kielikysymyksiin, pitää RKP kiinni pakkoruotsista. Ei heitä haittaa, että systeemi on tehoton.

  Huomiolle pantavaa kielikeskustelussa on siis se, ettei RKP halua todellisia ratkaisuja ongelmiin. He haluavat vain pakkoruotsia mahdollisimman paljon. Suomenkielisten pitää esittää erilaisia ehdotuksia RKP:lle. Erilaista järkeilyä miten palvelut voidaan järjestää. RKP hannaa vastaan. Sen politiikassa ei järjellä ja kohtuudella ole sijaa. Pelkästään omien oikeuksien vaaliminen toisten kustannuksella on tärkeää. Minun puolestani suomenruotsalaiset saavat eristäytyä Pietarsaareen tai vaikka Timbuktuun, kunhan antavat suomalaisten lasten ja nuorten opetella hyödyllisiä kieliä ruotsin sijaan. He eivät kerta kaikkiaan voi vaatia, että pakkoruotsitus jatkuu. Sen on loputtava. Ehdotankin kaikkia nuoria koululaisia yksinkertaisesti jättämään ruotsin tunnit väliin. Todellinen muutos tässä asiassa saadaan aikaan vain kansalaistottelemattomuudella. Sähköisen median kautta organisoitu kampanja puhuu onnistuessaan niin vahvaa kieltä, että itse Freudenthalkin pyörii haudassaan. Se olisi radikaalia mutta perusteltua, sillä onhan pakkoruotsi jo itsessään skandaali. Ihmisten on aika herätä unestaan ja nousta taistelemaan oikeuksiensa puolesta. Nuorten haluttomuus opiskella ruotsia on toki vastarintaa sekin - passiivista vastarintaa. He tekevät mitä voivat. Nykyinen tilanne syö kuitenkin resursseja opetuksesta ja motivaatiota muidenkin kielten oppimiselta.

  Valitettavasti  asiat eivät muutu itsestään tai toivomalla, vaan ne pitää laittaa muuttumaan. Aion olla itse mukana tässä muutoksessa vaatimassa pakkoruotsia pois Suomen kouluista ja sitä kautta koko maasta. Suomesta pitää tehdä yksikielinen valtio, jossa vähemmistökielille taataan vähemmistökielien oikeudet. Tätä nykyä suomen kielipolitiikka on enemmistön etuja sorsivaa, lyhytnäköistä ja maan kilpailukyvyn tuhoavaa. Lopulta se johtaa myös tilanteeseen, jossa suomenkieliset kavahtavat ruotsinkielisiä ja toisinpäin. Molemmat puolet, etenkin ruotsinkieliset, eristäytyvät omiin poteroihinsa.

 

 

 

 

IV

 

   Jo 2010 kun aloitin kampanjoinnin pakkoruotsia vastaan, muutamat suomenruotsalaiset tuttavani laittoivat välit poikki ja möivät minusta tietoja RKP:n satanisteille. Näin teki vanha koulukaverini Björn-Axel Sjöblad, jonka RKP usutti härnäämään minua. Toinen koulukaveri Patrik Sigmundt hyökkäsi ponnekkaammin. Isänsä kanssa puhelimen toisessa päässä räyhännyt Sigmundt ei kuitenkaan onnistunut siinä mitä hänen isänsä häneltä odotti. Myöhemmin isä soitti ja pyysi minua jättämään Patrikin rauhaan. Olihan tämä ollut kiusattu koulussa. 

  Erään suomenkielisen kaverini ystävä vaati kaveriani "valitsemaan puolensa". Toisin sanoen, suomenruotsalainen ei voi olla tekemisissä pakkoruotsin vastustajan kanssa, koska ei pysty suvaitsemaan muita mielipiteitä kuin omansa.

  Suomenruotsalaiset eivät halua käydä kielikeskustelua, koska heillä ei ole yhtäkään hyvää  argumenttia oman mielipiteensä tueksi. Pakkoruotsikeskustelu silmin nähden ahdistaa heitä ja he katsovat oikeudekseen kokea sen loukkaavaksi.

  Heidän strategiansa selvitä siitä on leimata koko keskustelu kiusaksi heitä kohtaan. He yrittävät torpata sen muistuttamalla, että on tärkeämpiäkin asioita kuin pakkoruotsista keskusteleminen. Tämä on varmasti totta, mutta samaa voi sanoa melkein mistä tahansa asiasta.

  Suomenruotsalaiset yrittävät leimata kaikki pakkoruotsia vastustavat rasisteiksi ja ahdasmielisiksi junteiksi, jotka vainoavat vähemmistöjä eli heitä. Kuten Sofia Thuren Turun Ylioppilaslehden kolumnissaan (5/2015) kirjoittaa: "Vähemmistöillä on oikeus määritellä itse, mitkä kysymykset tuntuvat ahdasmielisiltä tai miten niitä kuuluisi esittää."

  Juuri näin suomenruotsalaiset haluaisivat suomenkielisten ajattelevan: Antavan asian olla, koska se ahdistaa heitä, eivätkä he halua siitä puhua. Se pilaa heidän sympaattisen imagonsa, jota ei saa pilata. Keskustelu asiasta on väärin, koska se tuntuu heistä pahalta.

  Vaikeinta tuntuukin olevan myöntää olevansa väärässä. Kyllähän suomenruotsalaiset itse tietävät olevansa väärässä, mutta eivät he sitä halua myöntää. He vain toivovat, että koko asia lakaistaan maton alle eliminoimalla pakkoruotsin vastustajat, jotta he voivat jatkaa sympaattisen kielivähemmistön esittämistään.

  Mielestäni suomenruotsalaisissa ei ole mitään sympaattista, vaan he ovat suomenkielisten lasten kielitaidon tuhoajia ja verenimijöitä. Heillä ei ole mitään oikeutta määritellä mitä kieliä suomenkieliset saavat opiskella tai jättää opiskelematta. Heillä ei ole mitään oikeutta määritellä mistä asioista saa keskustella ja millä tavoin. Suomenruotsalaiset ovat samanlainen valtaväestöä sortava pieni vähemmistö kuin buurit Etelä-Afrikan Apartheidin aikaan.

 

  Eräs "suru" sanoi minulle, kuinka saavutetuista eduista ei tingitä. Hänen mielestään ei ole suomenruotsalaisten asia tehdä myönnytyksiä etuisuuksiinsa. Se on muiden asia hoitaa. Kaipa hän oli oikeassa. Mutta miksi sitten suomenkielisten tulisi nähdä kieliasia ruotsinkielisten näkökulmasta?

  Ei kai se ole meidän asia pitää huolta teidän etuisuuksistanne, vaan lähinnä omistamme. Ja on päivänselvää, ettei Suomen virallinen kaksikielisyys hyödytä kuin ruotsinkielisiä. Muille se on pelkkä vitsaus. Siksi suomenkieliset eivät Suomessa saa päättää kieliasioista, vaan niistä päättävät ruotsinkieliset. Muuten pakkoruotsi ja valtion kaksikielisyys lopetettaisiin. Kuten Li Andersson on kotisivullaan todennut: "Kukaan ei ole vielä vakuuttanut minua siitä, että toisen kotimaisen poistamisesta ei seuraisi että Suomen kaksikielisyyttä kyseenalaistetaan."

  En minä haluakaan häntä siitä vakuuttaa. Turhaa se olisikin. En oikein tiedä kenet pitäisi vakuuttaa, valtaosa suomalaisistahan on pakkoruotsia vastaan. Eikö se demokratiassa riitä? Kaksikielisiä eli ruotsinkielisiä on Suomessa 5% ja heidän vuokseen koko valtio on kaksikielinen. Pakkoruotsilla tai ilman, Suomen kaksikielisyys on helppo kyseenalaistaa. Se on kupla. Oikeastaan minä, kuten miljoonat muutkin suomenkieliset vaadimme vain kohtuutta. Eihän tässä muutakaan voi. Nyt kun Suomi lisäksi kansainvälistyy idästä ja miksei etelästäkin päin, herää kysymys, onko Suomi kohta kolmi- tai nelikielinen? Toisaalta miksei, mutta eivät kenenkään rahat tai aika siihen tule riittämään.

 

 

 

 


V


  Suomenruotsalaiset ovat valmiita äärimmäisiin tekoihin puolustaakseen etuoikeutettua asemaansa, joka perustuu muun väestön alistamiseen ja kuppaamiseen. Mikäli joku asettuu vastahankaan, yritetään hänet vaientaa. Vähintäänkin monet ovet sulkeutuvat hänen edessään. Vaikka suomenruotsalaiset mielellään esiintyvätkin vainottuna vähemmistönä, antavat he hiljaisen hyväksyntänsä tämän kaltaiselle toiminnalle. Kun kaksikielisyyden puolustamiseksi ei löydy minkäänlaisia päteviä argumentteja, halutaan toisinajattelijat vaientaa, eli tässä tapauksessa murhata.

  2010 kesällä Jörn Donnerin, Björn Wahlroosin ja Paavo Lipposen muodostama koalitio päätti salamurhata minut, koska vastustan avoimesti pakkoruotsia.

  Kävellessäni kaverini Rami Rantasen kanssa Aurajoen rantaa Verkahovin kohdalla luodit viuhuivatkin ohitsemme, mutta eivät osuneet. Keskusrikospoliisi omasi asiasta todisteet, mutta koska ne oli hankittu kyseenalaisin menetelmin, ei niitä voitu käyttää. Niitä olisi kuulemma käytetty, jos olisin kuollut suomenruotsalaisten luoteihin. Poliisi kuunteli puhelintani samaan aikaan selvittäessään Sampo Axelsson - keissiä ja näin he pääsivät vihille tästäkin asiasta.

  KRP:n ja Supon työntekijä Päivi Piippo kuitenkin vuosi nauhan puhelinkeskustelusta Donnerin, Wahlroosin ja Lipposen välillä toimittaja Timo Harakalle. Hän taas myi nauhan suuresta rahasta RKP:n miehille. Osan rahoista hän lahjoitti hyväntekeväisyyteen, pesten näin omaatuntoaan.

  Piippo vaikenee asiasta, omahyväinen satanisti kun on. Tarja Halosenkin henkivartijana toiminut Piippo tietää Supolaisena kaikennäköistä, mutta ei tietenkään ajattele muuta kuin omaa etuaan.

  Pari viikkoa tapauksen jälkeen turkulaisessa Daily News - kapakassa jutulleni tuli mies, joka kertoi linnun laskeutuneen aseen piipun päälle.

  "En halunnut ampua sinua. En usko eläväni enää kauan. Siksi nautin elämästä nyt kun vielä voin."

 

  Hieman myöhemmin kun minusta oli Samuel O'Neillin kautta tullut satanisti, otti Björn "Nalle" Wahlroos toisenlaisen lähestymisen asiaan. Hän olisi kovasti halunnut tehdä yhteistyötä kanssani: "Voisimme saada niin paljon aikaan, älä nyt viitsi olla sitä mieltä", hän maanitteli minua luopumaan kannastani pakkoruotsia vastaan.

  Kysyin häneltä, eikö häntä yhtään hävetä tehdä tuttavuutta murhayrityksen jälkeen? Hän mutisi, että "se nyt oli sellainen...". Niinpä niin. Tai "so what?" kuten suomenruotsalaisten nuoleskelija Paavo Lipponen oppi sanomaan vielä vanhoilla päivillään.

  Wahlroos keksi toisenlaisen lähestymisen asiaan. Olihan hänen Illuminatiin päästäkseen ehdottoman tärkeää olla kanssani väleissä.

  "Keksi sinäkin joku tuollainen jippo, jolla muka yrität murhauttaa minut, niin sitten olemme sinut", Wahlroos sanoi.

  Epäonnistunut murhayritys olikin kuulemma pelkkää tilanteen vaatimaa teatteria. Minun pitäisi ymmärtää se, Suomen etu ja ruotsinkielisten erityislaatuinen asema maassamme. Wahlroosin mielestä voisin hyvin vaikka räjäyttää jonkun auton tai rakennuksen, kunhan varoittaisin häntä asiasta ennalta. Hänen hankkimansa ja kunnostamansa Joensuun kartano Halikossa voisi tulla kyseeseen:

  "Tee ihan mitä vaan, mutta älä koske päärakennukseen. Sitä on niin pieteetillä entisöity."

  Tarkoitus oli siis viestiä muille satanisteille, etten jättänyt murhayritystä kostamatta. Vai halusiko Wahlroos ajaa minut ansaan? O'Neillien mielestä minun olisi pitänyt vain kylmästi räjäyttää Wahlroos ja hänen pieteetillä entisöimänsä kartanon päärakennus.

  Missähän itse olisin, jos minulla olisi Wahlroosin päättäväisyys ja julkea röyhkeys jotain tavoitellessani? No, varmasti vain nolaisin itseni kuten hänkin tekee. Parempi kun pysyy maanläheisesti totuudessa. Enkä aio räjäyttää Wahlroosia tai ketään muutakaan. Aion lähinnä tuoda tapahtuneen valoon ja antaa asioiden puhua puolestaan.

 

  Wahlroos usutti myös poikansa uimaan liiveihini. Ensin Thomas Wahlroos yritti saada minua pokeripöytään kanssaan. Hän jankutti kuinka meidän pitäisi pelata pokeria ja kuinka hienoa se on.

  En perusta uhkapeleistä, enkä pelaisi varsinkaan pokeriammattilaista vastaan. Eihän siinä ole mitään järkeä ja pokeri on muutenkin ihan perseestä. Chris O'Neillin mukaan Thomas Wahlroos piti samaa peliä muidenkin ihmisten kanssa, koska luuli olevansa pokerinpelaajana jotain viileää. Mitä muuta hän on kuin tylsä ylimielinen juppi?

  Ehkä hänen isänsä Nalle on Suomen johtava satanisti; joku suomenruotsalainen se luultavasti on. Häikäilemättömänä ja tunteettomana ihmisvihaajana Wahlroos on kuitenkin kovaa valuuttaa satanistien keskuudessa. Tiedä sitten minkälaisia ihmisuhreja hän on pöytään toimittanut tai mikä on hänen salaisuutensa? Satanistisella manipulaatiolla hän on saanut luotua itsestään mielikuvan tietäjänä ja älykkönä, samaan tapaan kuin Jari Sarasvuo, joka on toinen satanistinen kupla vain odottamassa puhkojaansa.

  Samanlaisia tietäjiä on maailma pullollaan, mutta ilman satanismia he eivät kykene tuotteistamaan paskanpuhumistaan tuottoisaksi liiketoiminnaksi. Nallen "vertaansa vailla oleva bisnesvaisto" koostuu lähinnä suhteista ja satanismista. Jotenkin hän onnistuu lumoamaan ihmiset ympärillään saavuttaakseen tavoitteensa. Kyseessä on jonkinlainen yliluonnollinen kyky, jota hän on vuosien varrella oppinut hallitsemaan. Niin hän minulle kertoi.

  Samuel ja Chris O'Neill eivät kuitenkaan antaneet Wahlroosille toivoa pääsystä Illuminatin keskeisiin pöytiin. Samuel piti Nallea hieman vaivaannnuttavana, sillä tämä pätee liikaa terävyydellään ja tietotaidollaan. Eivät monta ihmiselämää käyttöönsä saavat maailman johtohahmot ole mitään älykköjä, vaan hyvinkin yksioikoisia ja mielikuvituksettomia haamuja. Heille on jo asennettu kaikki tarvittavat tiedot, eikä heiltä odotetakaan luovaa ajattelua vaan käskyjen ja protokollan noudattamista.

  Eivät ihmiset tätä showta lopulta pyöritä, vaan aivan muut lajit. Ihmistä ei pidetä juuri minään, pelkkänä hyödykkeenä. Ei Wahlrooskaan mene kissanpennulta neuvoa kysymään. Hän on siis naiivi typerys, mikäli luulee pääsevänsä kehittyneempiä lajeja neuvomaan tai heiltä oppia saamaan. Ehkä hän haluaa olla yli-ihminen, mutta paholainen ei vaadi alaisiltaan älykkyyttä vaan älyttömyyttä.

  Satanismi on jo lähtökohtaisesti ihmisvastainen ajatusmalli, kun sitä katsoo kehittyneemmän lajin silmin. Siksi järkevä ihminen ei siihen sekaannu, vaan puree hammasta vaikka vaikeaa olisikin. Sielunsa matkan jatkumista ei kannata uhrata yhden ihmiselämän mittaiseen asemaan, oli tuo asema kuinka mahtava hyvänsä. Tehtävät joita satanistit joutuvat suorittamaan ovat kohtuuttomia hyötyyn nähden. Ne mustaavat ihmisen mielen ja tekevät hänestä yksioikoisen pahantekijän.

  Maailma jossa elämme tuntuu välillä kohtuuttoman kovalta ja lohduttomalta, mutta ei ihmisen tarvitse siitä itseään syyttää. Ei ihmisen tarvitse ottaa sitä itseensä ja miettiä kuinka voisi väkisin parantaa asemaansa. Riittää kun elelee siististi ja coolisti. Mitä sillä niin väliä on, ihmisiähän tässä vaan ollaan. Ainakin osa meistä. Ei ihmisen kannata sortaa toisia siitä etua saadakseen, koska hän joutuu myöhemmin maksamaan kovan hinnan suorittamistaan rötöksistä.

  Maa-planeetta on rangaistussiirtola, johon meidät kaikki on heitetty, koska olemme sen jollain idioottimaisuudellamme ansainneet. Ei tästä kannata tehdä mitään ongelmaa itselleen, vaan elelllä ihmisen elämä parhaaksi katsomallaan tavalla loppuun. Sitten voi vaikka uudelleensyntyä johonkin parempaan paikkaan tai vaikka tänne joksikin voikukaksi tai vastaavaksi. Elämä jatkuu joka tapauksessa.

 

  Lyhyenä aikanani vaikutusvaltaisena satanistina sain myös kuulla kuinka RKP käyttää Museovirastoa hyväkseen manipuloidakseen suomalaista historiankirjoitusta. RKP on vuosikymmenien ajan sabotoinut muinaista Suomea koskevaa historiantutkimusta. Heidän kantansa kun on se, että Suomi on alunperin ruotsalainen. RKP näkee Suomen Ruotsin vasallivaltiona, jolla ei saa olla omaa historiaa. Monien tutkimusten mukaan Suomi on kuitenkin vanhempi kulttuuri kuin Ruotsi.

  "Se vain sotkisi ihmisten ajatukset", sanoi minulle suomenruotsalainen joka joutui selittämään miksi RKP:n masinoimaa historian vääristelyä ei lopeteta. Ehkä on niin, että kun on kerran alkuun päästy, niin antaa mennä vaan. Yleisesti ottaen kovan luokan satanistit nauttivat asemastaan kaiken "todellisen tiedon" äärellä. Massoja kuuluukin huiputtaa niin paljon kuin mahdollista. Siihenhän satanismikin perustuu ja suomenruotsalaisuus on hyvin satanistinen eetos.

  Kuten Museovirasto, myös Yleisradio on RKP:n hallussa. Televisio syötetään täyteen pohjoismaista ohjelmaa, joka tukee RKP:n agendaa ruotsinkielen merkittävyydestä Suomessa. Yle lähettää kaiken maailman prinsessojen ristiäisiä ja vastaavia. Yle Teema naitettiin Fem:in kanssa, jotta suomenkielisiä voitaisiin salavihkaa pommittaa kaikella ruotsinkielisellä. Radion puolella pelkkää ruotsinkielistä ohjelmaa lähettäviä kanavia on suhteettoman paljon kieltä puhuviin nähden. Missä viipyy valtakunnallinen kanava romanien ja saamelaisten kielellä? Tai viroksi ja venäjäksi?

 

 

 

VI

 

  Kesällä 2010 RKP:n miehet saivat presidentti Martti Ahtisaaren soittamaan minulle. Hän kysyi: "Onko sinun pakko olla tätä mieltä? Onko sinun aivan pakko olla tätä mieltä?" Mikä typerys ja suomenruotsalaisten perseennuolija! Ja äijän pitäisi olla presidenttinä jotain suurta. Satanisti on Ahtisaarikin, mikäpä muu. Ei tuollainen tahvo olisi muuten noin hyvin elämässään pärjännyt.

  RKP laittoi myös Pirkka-Pekka Peteliuksen soittamaan minulle kertoakseen henkilökohtaisista ongelmistaan. PPP:n vaimo Sari Siikander oli käynyt lomalla Dominikaanisessa tasavallassa. Kuinka ollakaan, yhdeksän kuukautta myöhemmin hän synnytti pienen tummaihoisen tytön. Tämä tuli kaikille yllätyksenä. Pitihän PPP:n olla lapsen isä. PPP kuitenkin toimi isänä lapselle, mutta erohan siitä tuli. Lehdissä Siikander esitteli lasta muina naisina. Asiasta ei puhuttu ääneen. PPP oli lapsen virallinen isä. Tätä PPP minulle selitti puhelimessa 2010, yrittäen saada minut puolestaan uskoutumaan hänelle kiveksistäni. RKP:n asiallahan PPP oli. Svekomaani kun on.

  Nyt 2017 PPP:n ja Sari Siikanderin tytär onkin valkoihoinen. Mistä on kyse? Onko aikajanat sekoitettu näinkin härskisti, vai onko lapset vaihdettu ja ihmiset aivopesty? Mielenkiintoinen kysymys, jota ei viitsi pohtia sen enempää. Onhan tytär vielä alaikäinen.

  Puhelinsoitto ei välttämättä ollut PPP:n oma idea. Johtavilla suomenruotsalaisilla, siis niillä satanistisilla vanhan rahan edustajilla on käytössään sellaiset menetelmät, että melkein kuka vaan saadaan tekemään melkein mitä vaan. Minulla on siitä itselläkin kokemuksia. Sopivasti manipuloituna varmasti itsekin puolustaisin pakkoruotsia, vaikka en olekaan svekomaani Peteliuksen tapaan. Vaikka onhan hän satanistikin. Luultavasti vieläpä melko vittumaista sorttia. Enkä ihmettelisi, jos hän paljastuisi örkiksi. Mutta lapsen vaihto tai vaihtuminen mustasta valkoiseksi on jotain, mitä en pysty tällä haavaa selittämään. Ellei kyse ole sitten ns. Mandela-efektistä.

 

  Kaikista mielenkiintoisin näistä usutetuista puheluista oli Aki Linnanahteen tapaus. Heräsin kotonani vastaamaan puhelimeen. Siellä olivat Aki Linnanahde ja Jussi Heikelä yhteisestä radio-ohjelmastaan. Aki Linnanahde kyseli minulta kuinka kivekseni voivat?

  En aamutuimaan oikein ymmärtänyt kysymystä, joten hän toisteli sitä niin että varmasti kuulisin. En vastannut hänelle mitään, kunhan mutisin. Ja tämä kaikki meni suorana ulos eetteristä Heikelä Linnanahde Korporaatio - radio-ohjelmassa.

  Kului pari päivää ja Aki Linnanahde soittaa minulle asiaa pahoitellen. Hän kertoi saaneensa viisituhatta euroa, jotta suorittaisi tämän kaltaisen manööverin, mutta ei oikein tiennyt miksi lopulta oli siihen ryhtynyt. Hän sanoi, ettei ajatellut minulla olevan niin väliä, koska eihän minua kukaan tunne.

 On tietenkin selvää, että satanistiset RKP:n miehet loitsuillaan ja mielenhallintamenetelmillään manipuloivat hänet mukaan. Onhan hän varmasti vittumainen tyyppi, mutta ei kai niin tyhmä, että tuollaiseen noin vaan muuten suostuisi.

 Linnanahde yritti tuputtaa viittä tonniaan minulle, mutta en minä niitä halunnut. Hyväntekeväisyyteen nekin rahat sitten taisivat meni, tai jotain. Ehkä Linnanahde osti rahoilla itselleen mustasta pörssistä uudet kivekset.

  Kului muutama päivä ja Linnanahteen pomo soitti minulle. Hän halusi tiedustella mistä asiassa oli oikein kyse? En pistänyt pahakseni että Linnanahde sai radiokanavalta lähteä, sillä koko soppa tuli eetteriin hänen kauttaan. Onhan se väärin käyttää työaikaansa lahjottuna RKP:n agendan edistämiseen. Heillä kun on omastakin takaa julkisrahoitteisia radiokanavia, missä vihollisiaan sabotoida.

  Muistan kysyneeni Linnanahteelta oliko palli-puhelu hänen omasta mielestään hauska idea? Hänen mielestään se sitä yhä oli. Mielestäni vähintään yhtä hauskaa oli se, että hän sai potkut, eikä ihmisten tarvitse enää kuunnella hänen kusipäisiä juttujaan radiosta.

  Nyt hän toisaalta vaikuttaa televisiossa, eli lopulta koko homma menikin huonompaan suuntaan, sillä hänet joutuu myös näkemään. Onneksi myin telkkarini pois.