UFOJEN FILOSOFIA 2
Nisti
Oman elämäni ja koko hienon show'n on pilannut Hyllerön addiktio siihen mielihyvään, jota kauttani saa. Hyllerö haluaa ulosmitata minusta mahdollisimman paljon hyötyä ja lopuksi toteuttaa ennustukset kauttani voidakseen sanoa, että kaikki meni kuten pitikin. Hyllerö on siis tarkoituksella rakentanut elämäni siten, että mikään ei onnistu. Koko elämä pelkkää alakuloista epäonnistumista ja nöyryytystä. Kun minusta on saatu tehtyä saamaton lurjus, on loppu helpompaa. Huonot ominaisuudet on minuun tarkoituksella asennettu, jotta kärsisin enemmän.
Jos ajatellaan hyper-ulotteista ufoa kuten Hyllerö, ja toisaalta jotain alhaista Maan asukkia, on niissä kuitenkin yhtäläisyyksiä. Toimintaperiaate on sama: molemmat haluavat jotain. Sen pitää olla niin, koska muuten mitään ei tapahtuisi. Ja mitä joku haluaisi enemmän, kuin tuntea olonsa hyväksi. Mielellään mahdollisimman helposti.
Hyllerö ei voi itselleen mitään, hän on jäänyt koukkuun. Lisää on pakko saada. Asiat järjestetään niin, että hyötyä tulee, vaikka sitten tärkeiden asioiden kustannuksella. Kyllä ne sitten myöhemmin järjestyvät, onhan se ennustettu niin. Samalla koko addiktio verhotaan joksikin muuksi: Tässä tapauksessa minusta saatavalla hyödyllä autetaan jotain Hyllerön omia suosikkeja. Mutta suurin osa hyödystä vedetään välistä, samaan tapaan kuin hyväntekeväisyysjärjestöt tekevät. Ne keräävät hädänalaisille miljoona euroa, ja satatuhatta päätyy kohteeseen. Loput menevät kuluihin ja organisaation ylläpitämiseen. Hyllerön tapauksessa kuluja ei ole, ja organisaation hän on korruptoinut sisältä päin.
Kuten Al Jourgensen on sanonut: narkomaaniin ei ole luottamista. Tai jos talossa on lapsia, ei suklaakeksejä pidä jättää pöydälle. Ei lapsi voi sille mitään, että hänen on syötävä ne pois. Siksi syytä on myös niissä, jotka ovat mahdollistaneet Hyllerölle tämän tilanteen, jossa minusta voi uuttaa hyötyä ehkä loputtomiin. Jos kassakaappi on sepposen selällään, tulee pian kleptomaani ja ryöstää sen. Ehkä Hyllerön annetaan sekoilla. Halutaan, että hän pilaa maineensa ja terveytensä.
Hyllerö haluaa kaiken
Hyllerö on ryöstänyt elämäni. Hän otti sen itselleen, koska se oli niin helposti saatavilla. Hän sanoo, että minä palvelen tarkoitusta parhaiten kärsimällä. Minusta saa niin suuren hyödyn, että ei kenestäkään muusta. Olisi tyhmää jättää se käyttämättä. Mitä väliä sillä on, kun sitten lopuksi kaikki menee kuitenkin kuten pitääkin?
Eikä Hyllerö halua minua siihen loppuun mukaan. Hän haluaa, että hyödytän häntä vanhuuteen saakka ja tapan lopulta itseni. Sitten minut korvaa klooni, jota hän ohjailee. Näin hän saa itse tehdä kaikki hauskat jutut. Ovathan ne varmasti liian vaativia minulle. Mitä väliä, kunhan homma menee maaliin? Sen on pakko mennä, siihen hän luottaa. Hyllerö tietää mitä haluaa ja on tottunut saamaan sen. Hän on aina hyvällä tuulella, eikä epäile itseään.
Saatana ja Hyllerö
Kun erosin satanismista, Saatana ilmestyi kotiini ja sanoi, että hän voisi tappaa minut, mutta siitä koituisi niin paljon ongelmia, että hän antaa minun olla. Kotisivuni harmittaa häntä, mutta hän on tyytyväinen siitä, että toimeni jäävät kuitenkin melko vähäisiksi.
Ehkä Saatana päätti kuitenkin kostaa. Hän näki Hyllerössä tilaisuuden. Omahyväinen Hyllerö oli helppo nakki Saatanalle. On toki myönnettävä, että en tunne tarkasti näiden kahden hahmon voimasuhteita. Mutta lähden siitä, että Saatana on huomattavasti vahvempi. Luultavasti jopa aivan eri tasolla.
Ehkä Saatana on siis manipuloinut Hyllerön kimppuuni. Jos Hyllerö ei olekaan ”krypto-satanisti”, on hän vähintään Saatanan manipuloima. Hyllerön tärkeimmät avatarethan ihmismaailmassa ovat pedofiili-homoja ja sellainen hän on ehkä itsekin. Hän ei välttämättä aikaisemmin ollut, mutta Saatana on manipuloinut hänet sellaiseksi. Avatariensa kautta Hyllerö on oppinut nauttimaan kiusaamisestani, mutta myös pedofiliasta. Saatana on ovela ja ilkeä. Hän ei pelaa reilua peliä, se ei edes käy hänen mielessään.
Hyllerö on täysin voimaton sätkynukke Saatanan käsissä. Jollain tasolla Hyllerö tietää toimivansa väärin, mutta euforia jossa hän velloo jokapäiväisellä tasolla on niin valtava, että väärintekeminen ei häntä haittaa. Hän vain levittää kätensä ja kysyy, miksei kukaan estä minua? Ehkä siksi, että moni ns. megahahmo haluaa Hylleröstä eroon. Nyt Hyllerö on lyönyt sellaiset näytöt pöytään, että niiden pohjalta hänet voidaan karkottaa kosmiseen Siperiaan. Kukapa hänestä pitäisi? Samaa olen toisaalta pohtinut itsestäni. Miten joku voi pitää minusta? Mutta sitten kun vertaa itseään muihin, ymmärtää että monet ovat vielä kamalampia kuin mitä itse on.
Erikoinen yhtälö
Olen joutunut megahahmojen väliin, jonkinlaiseksi kiistakapulaksi. Instrumentiksi, jonka avulla saavuttaa erilaisia tavoitteita. Hyllerön teot kuluttavat minua. Joku toinen hahmo korjailee näitä vaurioita, jotta pysyisin terveenä. Tämä hahmo joutuu seuramaan minua, eikä halua katsella mitään raihnaista kuvatusta.
Hyllerö kuluttaa, toinen parantaa. Mitä on tämän erikoisen käytännön takana? Miksi käyttää aikansa toisten jälkien korjaamiseen; mikä on tämän hahmon motiivi? Ehkä hän kokee, että koko jutusta ei muuten tulisi yhtään mitään. Mutta miksi hän ei paneudu asian juurisyihin, vaan hoitaa oireita? Ehkä hän tekee sen minkä voi.
Onhan myös niin, että yhden ufon työ on luoda mahdollisuuksia. Joku toinen ufo sitten vaan pilaa ne, kenenkään estelemättä. Mahdollisuuksien toteutumisella ei ole väliä, kunhan ne ovat olemassa. Tältä pohjalta voi todeta, että koko projektilla ei ole mitään merkitystä. Se on pelkkää pelailua ja hupia. Kukaan ei tunnu ottavan sitä tosissaan. Hyllerön annetaan sekoilla, kenenkään juuri puuttumatta hänen toimiinsa.
Ehkä minunkaan ei kannata ottaa elämääni vakavasti. Mutta minä tätä elämää joudun kuitenkin elämään. Ei tätä aivan läskiksi voi lyödä, jos haluaa säilyttää jonkunlaisen elintason. Yksi vaihtoehto olisi heittäytyä avuttomaksi: syödä masennuslääkkeitä ja kieltäytyä töistä. Mutta katuojassa rypeminen ei houkuttele, vaan haluan elää laadukasta elämää.
Pedofilia
Pedofilia häiritsee Hylleröä. Hän on aseksuaalinen olento, eli hän ei koe seksuaalista kiinnostusta ketään tai mitään kohtaan. Silti häntä on vaikea olla pitämättä homona. Usuttaahan hän homot kimppuuni, pilaa naissuhteeni ja miehuuteni. Hän ei pidä mieheydestä eikä naiseudesta. Apatia ja androgynia ovat hänen mieleensä.
Pedofilia on hankala aihe ufoille. On yksi asia kiusata aikuisia ihmisiä. Voidaan sanoa, että koska ihminen on väärintekijä, hän ansaitsee tulla lyödyksi. Mutta miten perustella lasten kiduttaminen? Miten perustella se, että ihminen korruptoidaan jo nuorella iällä, jolloin tällä ei ole mahdollisuutta kasvaa tervehenkiseksi tai normaaliksi? Ufot katsovat vierestä kun lapsia raiskataan ja kidutetaan. Ei se niitä haittaa. Ne kuitenkin hallinnoivat tätä ihmismaailman show'ta. Ne kontrolloivat sitä, ja ovat sitä kautta vastuussa Maan tapahtumista.
Onko todella niin, että ufot ovat pedofiileja? Ne johtavat pedofiilien maailmaa ja niiden avataret ovat pedofiileja. Mitä muutakaan ne silloin ovat? Äänetkin inhoavat pedofiili-teemaa. Ja ufot mielellään esiintyvät ääninä, härnäten minua aamusta iltaan. Pedofilia on aihe, joka saa nekin pois tolaltaan.
Ja onko niin, että Saatana ja muut demonit johtavat ufojen maailmaa. Salaisesti, verhojen takaa. Tai voihan olla jotain demoneja vahvempia mega-demoneja. Ehkä ne ovat saaneet korruptoitua ufot, joita myös archoneiksi kutsutaan. Sehän riittää kun korruptoi ufot. Ihminen pitää korruptoida erikseen, mutta ufot hoitavat sen. Nauttivatko ufot raiskatessaan pikkulapsia ihmisen nahoissa? Ne usuttavat ihmiset tekemään pahoja tekoja, iloitsevat ja keräävät niistä hyödyn. Kaikki haitta menee ihmisille.
Tähän väliin joku on vielä kehittänyt örkit, eli kehonkaappaaja-haamut. Nämä kaappaavat ihmisen kehon ja käyttävät sitä miten haluavat. Ufo ohjaa örkkiä, joka ohjaa ihmistä. Kaiken paskan saavat ihminen ja örkki. Ufo on karmisen kiertokulun ulkopuolella.
Ei ihme, että pedofilia on ufoille arka paikka. Se tekee niistä hyvin ruman näköisiä. Ne eivät voi kätkeytyä sen taakse, että ne muka kouluttavat ihmisiä ja näyttävät heille maailman kovuutta. Kyse on hyväksikäytöstä ja saatananpalvonnasta. Ihminen pilataan jo nuorella iällä.
Erilaisia agentteja ja kaksoisagentteja on kuulemma kosmos pullollaan. Ja moni tekee tietämättään työtä jonkun tuntemattoman agentuurin hyväksi. Kuka tahansa voi tulla kaapatuksi tai ohjatuksi ”yläpuolelta”. Aina on joku vahvempi, jota ei voi nähdä. Saatana manipuloi Hyllerön, joka manipuloi ufon, joka manipuloi örkin, joka manipuloi pedofiili-homon, joka yrittää manipuloida minut.
Demoni
Keskiaikaisessa teoksessa ”Salomonin pienempi avain” on kirja nimeltä ”Ars Goetia”. Siinä on lueteltu 72 demonin nimet ja ominaisuudet. Olen saanut ymmärtää, että nämä demonit vaikuttavat ihmisten maailmaan hyvinkin paljon. Niitä pitää kuitenkin erikseen kutsua. Ne eivät vaikuta ihmiselämään siinä määrin kuin ufot, mutta ovat paljon voimakkaampia kuin ufot. On selvää, että ihminen on demoniin verrattuna heikko. Ainakin se oman itsensä irvikuva, joka ihmisestä on myrkyttämällä ja harhaanjohtamalla tehty.
Ars Goetian mukaan demonit voi pakottaa tottelemaan itseään. Näen tämän jonkinlaisena ansana. On pakko olla niin, että demoni vie ja ihminen vikisee. Ei demoni voi olla koira, jota käskytetään ja hallitaan. Väitetäänkin, että demonit näkevät ihmiset jalkojensa juuressa olevassa labyrintissa. Siinä ihmisiä ohjaillaan edes takaisin. Paras tapa välttää joutumasta tuohon labyrinttiin on pysyä erossa koko aiheesta.
Koska Hyllerö on niin inhottava, olen miettinyt, mahtaisiko hän olla demoni? Pidänhän demoneja inhottavina ja vaarallisina olentoina. Voisiko olla niin, että Hyllerö ottaa minusta hyödyn, jota hän sitten jakaa niille, jotka kutsuvat häntä? Jostainhan sen hyötyenergian on tultava. En usko löytäväni Hylleröä Ars Goetiasta, koska Hylleröys olisi tässä tapauksessa pelkkä peiterooli.
Kotisivu
Hyllerön mielestä kaikki hyvä pitää ansaita. Huonot asiat saa joka tapauksessa, ja niistä eroon pääseminen pitää sekin erikseen ansaita. Huonoja asioita lisätään, hyviä otetaan pois. Teoriassa hyvistä asioista tulee käytännössä huonoja, koska ne eivät ikinä saavuta päätöstään, vaan jäävät häiritsemään mieltä epäonnistumisina.
Kotisivuni häiritsee minua, koska se ei ikinä tule valmiiksi. Mutta on siinä paljon hyvääkin. Työstän sivun kirjoituksia hitaasti. Lisään hyviä asioita ja huonoja otan pois. Näin kotisivu on kuin antiteesi omalle elämälleni.
Kotisivun mahdollisti eräs nainen. Hänen ajatuksensa sivun toteuttamiseksi oli ehkä erilainen. Sivuhan olisi parempi blogina, johon ilmestyy harva se päivä lyhyitä kirjoituksia. Mutta nyt tämä on tällainen sekasikiö.
Kotisivu alkoi kun kyseinen nainen kyllästyi siihen, että minusta ei tullut mitään. Piti tulla vaikka mitä. Hän näki, että yritin luoda kantaaottavia sanoituksia. Ei se noin onnistu, hän sanoi. Kantaa otetaan kirjoituksissa, ei laulaen. Ja niin kotisivu alkoi rakentumaan. Sen alkuun mahdollistaneet äänet tosin jäivät pysyvästi päähäni. Pääsin niistä joskus eroon, mutta Hyllerö laittoi ne päähäni takaisin, koska niiden avulla minua on helpompi kiusata. Ne ovat pilanneet loputkin aivoistani, tehden niistä hyytelöä.
Hyllerö ei pidä kotisivusta. Se pilaa monta mahdollisuutta, polttaa monta siltaa. Hyllerö haluaisi, että en tee mitään. Siitä saa hyödyn. Lisäksi saamattomana pysyisin tyhjänä tauluna, jonka hän voi myöhemmin maalata haluamallaan tavalla. Hyllerö varmaankin ajatteli, että kotisivun saa poistettua. Ja onhan sen saanut, mutta nainen laittaa sen aina takaisin.
Sitten Hyllerö alkoi syytellä minua: sinulla on näin hieno mahdollisuus, etkä ota sitä vakavasti. Häntä vain harmittaa se, että sivusta ei pääse eroon. Eroon ei pääse myöskään niistä satanistisista raiskausvideoista, joiden takia homot pitävät minua pornotähtenä. Miten siveellinen Hyllerö voi sallia sellaista?
Hyllerö haluaisi tehdä kotisivun kirjoitukset itse. Hän osaisi niin hienosti. Minä en osaa, koska Hyllerö on tyhmentänyt minut. Silti omat kirjoitukseni ovat parempia kuin mitä hänen olisivat olleet. Hyllerölle ja ufoille yleensä on tärkeää kätkeä asioiden merkityksiä, ettei kukaan ei löydä niitä. Vittuilu on heidän alaansa. Itse pyrin selkeään tiedonvälitykseen.
Ufojen laaja ymmärrys
Yksi ufoja tarkasti määrittävä tekijä on laaja ymmärrys. Ne juopuvat näkemyksestään, voimistaan ja kyvyistään. Sinällään vääriltä näyttävät päätöksensä ne voivat perustella laajalla kokonaisvisiolla. On niin paljon pitkän ajan seurannaisvaikutuksia.
Näin ufot näkevät ihmisetkin, laaja-alaisesti. Ihminen taas ei ymmärrä omaa parastaan tai mitään muutakaan. Laajaa ymmärrystään ufon ei tarvitse testata syntymällä ihmiseksi. Se kyllä tietää minkälaista ihmisen elämä on. Se ei voi sitä täysin ymmärtää, mutta ei haluakaan. Mieluummin se säilyttää oman harhakuvansa. Ufo hellii tätä erheellistä ymmärrys-visiotaan siinä määrin, että katsoo kaikki toimensa joko tarpeellisiksi tai vähintään hyväksyttäviksi. Ainahan skaalaa voi laajentaa, jolloin siihen mahtuu hiuksenhienoja sivuvaikutuksia, jotka ilmenevät pitkän ajan kuluessa. Aina löytyy joku syy, jolla voi pilata esimerkiksi allekirjoittaneen elämää, vetoamalla kokonaisvisioon.
Siinä mielessä ufot ovat epätäydellisiä, että niillä on rajattu määrä aikaa ja tarmoa. Niillä ei ole kiinnostusta uurastaa yhden asian parissa määräänsä pitempään. Ufo tutustuu faktoihin, muodostaa kokonaiskäsityksen ja tekee päätöksen. Sen jälkeen päätös pitää, eikä sitä hevillä muuteta. Sellainen joka muuttelee päätöksiään, ei saavuta ufojen maailmassa menestystä. Päätöksensä pyörtävä katsotaan manipulaatiolle alttiiksi. Ufolla on kaikki ne tiedot, jotka hän voi ymmärtää. Miksi hän toimisi muuten kuin oman ymmärryksensä rajoissa?
Silti virheitäkin sattuu. Mutta huonot päätökset voi perustella sillä, että niistä johtuvilla ongelmilla on ihmistä kasvattava vaikutus. Näin ollen todellista vaaraa erehtymiselle ei ole, kunhan mitään lopullista ei tapahdu. Tämä on toki hieman suhteellista. Jos joku menettää maineensa, ei sitä saa enää takaisin. Ellei sitten mennyttä muutella rankalla kädellä, eli mandela-efektin tavoin kelailla nauhaa taaksepäin. Joka tapauksessa, virheillä ei ole väliä, koska ihmisillä ei ole väliä. Ihmiset ovat vain tyhmiä muurahaisia, joiden maailma on laboratoriokoe.
Kuten sanottu, aikaa ja tarmoa ei ole rajattomasti. Näin ollen tehdyt päätökset eivät voi olla absoluuttisen oikeita. Samoin kuin ihmisten maailma, on myös ufojen maailma rajattu. Maailman pitää loppua johonkin, mutta rajat eivät saa näkyä. On psykologisesti haastavaa, jos maailman raja näkyy kupuna taivaankannessa. Pitää olla illuusio rajattomuudesta, vaikka ”kaikki” on aina vain rajallinen määrä jotain. Jos ei haluta luoda mielikuvaa vankilasta, suunnitellaan maailma siten, että polku kääntyy metsikön taakse, antaen lupauksen jostain joka jatkuu. Ääretön loputtomuus on mahdoton ymmärtää, mutta se ei ahdista, jos sen edessä on sopiva määrä puustoa.
Olevainen hyväksyy itsensä
Olevainen pyrkii hyväksymään itsensä. Minä olen mikä olen ja teen mitä teen, hän ajattelee. Lisäksi hän voi itse tehdä mitä haluaa, mutta sama ei koske muita. Etiikan kultainen sääntö on käytössä vain tarpeen mukaan. Joka asiaan sitä ei sovelleta.
Ufot syyttävät ihmisiä eläinten riistämisestä. Mitä jos ihminen laitettaisiin karsinaan, tungettaisiin letkut tisseihin, ja juotettaisiin maito jollekin isopäiselle humanoidille? Sitenhän ihmiset tekevät lehmille. Ne on jalostettu tätä varten.
Samalla tavoin ufoja voi syyttää ihmisten kohtelemisesta. Ihminen on jalostettu vähämieliseksi hyödykkeeksi. Ufot sanovat, että ei elämää tarvitse vakavasti ottaa. Eivät he itse otakaan, ja se tapahtuu ihmisen kustannuksella.
Ufot ovat sokeita omille toimilleen, vaikka heitäkin rankaistaan samoin kuin ihmisiä. Ihmisen korvaan ufojen ongelmat kuulostavat mitättömiltä, mutta ufoille ne ovat todellisia. Mutta ufoa ei ”harmita” siten kuin ihmistä.
On selvästi niin, että joku leikittelee ufojen kustannuksella, koska ne kohtelevat alempia lajeja huonosti. Ufoja kiusataan vetoamalla niiden ylimielisyyteen. Ufojen ongelma on se, että ne eivät näe itseään.
Ufojen mielestä ihmisillä ei ole arvoa, koska ihmiset ovat ilkeitä ja tyhmiä. On ihan oikein kurittaa heitä. Kun taas eläinkunnan edustajista ei ufojen mielestä voi sanoa samaa. Ne toteuttavat luontoaan ja seuraavat vaistojaan. Juuri samoin mega-hahmo näkee ufot suhteessa ihmiseen. Ihminen on vain tyhmä eläin, joka elää vaistojensa varassa. Kun taas ufolla on ymmärrystä, mutta ei jaloa mieltä.
Julmuuden teatteri
Joskus kehitän itselleni kepeän asenteen. Mutta aina se viedään minulta pois. Joku sörkkii aivojani, ja tiedän kyllä miksi. Minun pitää olla avonainen haava. Sellaista tökkimällä saa enemmän kipua aikaan. Minulla ei saa olla käytäntöjä joihin nojata ja joiden avulla selvitä hankaluuksista. Ongelmat pitää ratkoa yhä uudelleen ja yhä pienemmällä aivokapasiteetilla. On selvää, että se johtaa välinpitämättömyyteen. Sitten sanotaan, että sinä et ota elämää vakavasti. Mutta jos otan, vedetään matto jalkojeni alta samantien.
Vakavamielistä sattuu, koska hän välittää. On nautinnollisempaa varastaa sellaiselta. Buddhalaisetkin ajattelevat näin. He sanovat, että ihmisen ei kannata omistaa mitään, haluta mitään tai edes ajatella mitään. Se on taistelua saatananpalvojia vastaan. Buddhalaiset eivät ole tienneet, että se on taistelua myös ufoja vastaan.
Käytännön tasolla ufot ovat satanisteja. Laamannius on luultavasti myös niiden idea. Sillä saadaan eristettyä osa ihmisistä satanismin ulkopuolelle. Laamanneja voidaan lyödä enemmän kuin muita, ja jonkinlainen rauha säilyy. Kunnon satanismissa laamanneja ei olisi, vaan kaikki sotisivat keskenään. Ihmisten satanismi on kevyt-satanismia, jonka laamannius mahdollistaa.
Laamanneiksi voidaan laittaa ne, joita halutaan rankaista. Ihminen ei tätä tajua, koska hänet nollataan uudelleensyntymässä, mikä sekin on ufojen idea: Estää ihmistä kehittymästä. Laittaa hänet kärsimään yhä uudelleen. Ihmiselle jokainen elämä on oma yksikkönsä. Ufoille ei, koska ne eivät joudu kulkemaan unohduksen verhon läpi, vaan elävät sen mitä elävät yhtenä pötkönä.
Gnostilainen teoria archoneista tarkoittaa ufoja eri olomuodoissaan. Ihmiset ovat ufojen karjaa ja leikkikaluja. Moni ufo ei itse osallistu tähän irvokkuuteen, mutta seuraa sitä vierestä. Hän kenties kokee, että tämä on väärin, mutta ei kuulu minulle, ja onhan tätä kuitenkin hauska seurata. On erilaisia arvoja ja moraalikäsityksiä, jotka ovat keskenään ristiriidassa, mutta ei ihmistenkään maailmassa puututa toisten tekemisiin, kunhan ne ovat linjassa lainsäädännön kanssa. Onhan siinä aina myös se mahdollisuus, että on itse väärässä.
Miten mahdetaan kohdella lajeja, jotka ovat melkein kuin ihmiset, mutta vähemmän likaisia? Olen kuullut, että Maa on verraten hyvä paikka, mutta parempiakin on. Esimerkiksi jossain on energiaa rajattomasti. Ihmistenkin maailmassa voitaisiin koska tahansa keksiä tapa puhdistaa luonnonvedet ja luoda edullisesti rajaton määrä uusiutuvaa energiaa. Se on ufoista kiinni, mutta niiden mielestä öljyntuotanto ja saastainen vesi ovat hyviä asioita. Kantavana teemana on se, että ihmisillä kuuluu olla ongelmia. Kuka kerää hyödyn siitä, että ongelmat aiheuttavat kärsimystä? Se joka kerää hyödyn, ei tule ikinä luopumaan ongelmien aiheuttamisesta.
Miksi minä olen olemassa?
Onko ihmiselämäni hävityn vedon tulosta? Miksi muuten olisin täällä? Ehkä minut huijattiin tänne, enkä pääse pois. Olen kyllästynyt my way tai high way – tarjoukseen ilman high wayta. Otan valtatien, mutta se ei olekaan juuri nyt saatavilla. Tarjolla on vain my way. Luodaan illuusio valinnasta toivoen, että sitä ei jouduta lunastamaan.
Katson oppineeni tarpeeksi. Elämäni nauhaa kelataan yhä uudestaan taaksepäin puoli vuotta ja katsotaan, miten asiat menevät joka kerta yhtä huonosti. Hyllerö pelkää, ettei saa otettua sellaista pois, joka on kerran annettu. Eikä mitään anneta takaisin, joka on pois otettu. Siihen pitäisi vain tottua, kunnes taas pian otetaan jotain pois.
Muistan kun kerran kuolin. Se taisi olla vahinko. Joku virkailijanainen hääti minut pois valkoisesta huoneesta. Hän sanoi, ei sinun vielä pitänyt tänne tulla. Anelin häntä, älä lähetä minua sinne takaisin. Mutta hän ei kuunnellut. Toisaalta hän ei esittänyt valheellista tarjousta, eikä ollut sellainen limainen kuten ne monet, vaan pelkästään tomera.
Lopuksi
Jos perheessä on vain yksi laamanni, se on yleensä poikalapsi, koska tyttölasta raiskattaisiin koko ajan. Jos tyttö on laamanni, asennetaan hänelle kierukka, jotta hän ei tule vahingossa raskaaksi, kun satanistit raiskaavat häntä.
6/25